Asuntoautojen panorajan nostaminen

PUUMALA RAIMO 09.11.2008 17:30

Miten kävi sille keskustelulle että saatais aja tavalisella AB kortilla vähän painavampi asuntoauto.Viimeaikoina ei o enä ollut yhtään puhetta siitä.Ajako joku SFCstä enä tämän tärkeän asian.Olen sitä mieltä että joku pitäis jatkuvasti olla LOBBAMASSA Liikeministeeriössä .Eikä vaan puhua yhden henkilön kanssa vaan lobbata siellä moneen henkilöiden kanssa .niinkun politikot tekevät esimerkiksi Brysselissä jos meinaa saada jotain aikaiseksi.Terveisia Raimo.

EEROLA TEEMU J 09.11.2008 19:07

Ihan kannatettava asia, mistä on tälläkin palstalla ollut paljon parran pärinää. Ei olisi haittaa jos Suomestakin esitettäisiin uuudelleen ja uudelleen painorajan nostamista esim. jonnekin 4- 4,5 tonnin tasolle. Realiteetit eivät vaan ole EU:ssa otolliset muutokselle, sillä viimeksi Saksan liikenneministeri (herra Tiefensee) on torpannut sikäläisten m-autoilijoiden toiveita ohituskielloista yli 3,5 t autoille ja B- kortille sallitun painorajan nostosta yli 3,5 tonnin.

Saksan tilanne on sikäli erikoinen, että siellä B- kategorian ajokortit, jotka on myönnetty n. 1990 tai aikaisemmin oikeuttavat ajamaan kuorma- autoa ilman muita toimenpiteitä. Ts. valtaosa n. 37 vuotiaista tai vanhemmista saa ajaa raskasta m- autoa nuorena hankitulla B- kortilla. Muutoin asia olisi korjattu jo aikoja sitten. Pikkuhiljaa yhä useampi saksalainen joutuu oikeasti ajamaan C- kortin jotta pääsee yli 3,5 tonnisen m- auton puikkoihin.

Saksassa valmistetaan ja siellä ostetaan hyvin varustettuja m- autoja jotka ovat yleensä painavampia kuin eteläisessä Euroopassa käytettävät. Tämän vuoksi painoasia lähtee purkautumaan Saksan halusta, sitten kun lähtee. Myös valmistajien intressissä on saada rajaa ylöspäin.

KOTILAINEN ISMO A 09.11.2008 19:33

Mikäs siinä c-kortin ajamisessa sitten niin vaikeaa on? Jos haluaa ajaa painavaa matkailuautoa eikä ole korttia, niin sitten autokouluun. Niin minäkin tein ja vaimo kans. Ei kestänyt kun parisen kuukautta eikä ollut hinnan kiroissa. Nuo painorajat ei nimittäin taida ihan äkkiä muuttua, niin että sillä aikaa kun täällä palstoilla asiaa puidaan, niin moni ehtii ajaa jo sen c-kortin.

AHJOS TIMO 09.11.2008 20:14

Kertoisitko, kuinka kalliiksi C-kortin suorittaminen tulee 60-vuotiaalle, jolla on ennestään ABe-kortti? Onko siinä samanlainen vaatimus kuin AB-kortissa, että ajotunteja vaaditaan iän perusteella enemmän? Eräs tuttuni suoritti elämänsä ensimmäisen AB-kortin 57-vuotiaana ja se tuli maksamaan hänelle suunnilleen 2 kertaa niin paljon kuin nuorille.

KOTILAINEN ISMO A 09.11.2008 21:36

Enpäs osaa sanoa tuohon hintajuttuun mitään, kun en ole autokoulussa töissä. Sieltä kysymällä se varmaan selviää.

VALLIUS MARTTI 09.11.2008 21:46

viitaten tuohon komentiin että saksassa saa ajella vanhemmat ihmiset B kortilla raskasta kalustoa, niin sama on ruotsissa B ajokortit jotka on myönetty ennen 1/7 1996 ja eivät ole sen jälkeen oleet niin sanotusti ""kuivamassa"" ratijuopumuksen tai ylinopeuksiet takia niin saat ajaa vaikka 12 tonia painavaa asunto-autoa kun ne ovat suurimaksi osaksi ruotsissa rekisteröidyt H-autoiksi ja erikois autoiksi(((myös poikeuksia on rekisteröinissä on))).Tämä on niin sanotusti ylimeno kauden sääntö ja kuinka kauvan on vastatiin VÄgverketillä että niin kauvan kun eu toisin päätää ja paino rajat nousee,tämä aivan tuoretta tietoa viime vikolta.

EEROLA TEEMU J 09.11.2008 22:18

Luulen että joissain uusissa EU- maissa on samanlaisia käytäntöjä, mutta tarkemmin en asiaa ole selvittänyt. Saksalaisten päätökseen on aikanaaan vaikuttanut myös DDR- korttien erilaisuus. En oikein jaksa uskoa että näitä "saavutettuja etuja" taannehtivasti tultaisiin EU:ssa poistamaan vaikka säädökset muuttuisivatkin. Saksalaisia kehotetaan vaihtamaan vanhat korttinsa uusiin EU- kortteihin, ettei ulkomailla synny ratsioissa ongelmia.

KALLELA PENTTI 09.11.2008 22:51

....sitten apaut 600 €..

NIITTYARO TAPANI 11.11.2008 14:42

Ei edes kokonaispainorajoja tarvitse nostaa. Nythän 3500 kg matkailuautolla saa vetää 750 kg peräkuormaa eri vaunussa. Muutetaan vaan sääntöä siten, että yhdistelmä voi sijaita myös yhdessä ajoneuvossa jos sen tekninen kantavuus on riittävä.

Luulisi näin maallikosta olevan turvallisempaakin jos massa on yhdessä kuin jos se on jaettu kahteen yksikköön. 4250 kg toisi jo huomattavan lisälastausvaran nykyautoihin mutta tulevaisuudessa se kuitenkin muuttuisi samanlaiseksi keplotteluksi muutaman kilon kanssa kun uudet autot suunniteltaisiin uuteen sääntöön. Sääntöön tulisikin kirjata suurempi vaatimus matkatavaroille, esim. 10 kg asemasta 50 kg/sierainpari, siihen mahtuisivat eväät ja pienet tuliaisetkin aivan laillisesti. Myös omamassa tulisi määritellä siitä ajoneuvosta joka asiakkaalle toimitetaan eikä jonkun riisutun testi/perusmallin perusteella.

EEROLA TEEMU J 11.11.2008 17:06

Ilmeisesti perävaunun hyväksyminen 3,5 t painoisen auton perään on tullut mukaan yhdistelmäpuolelta eikä sillä ole tekemistä turvallisuuden kanssa. Onhan itsestään selvää että joku painava 12 m yhdistelmä on paljon vaativampi ajettava kuin 4-5 tonnin m- auto. Ajokortin ajamisella ja siten ajotaidon osoittamisella ei myöskään ole oikeasti merkitystä, koska maasta riippuen raskaille yhdistelmille on saanut luvan vain lunastamalla uuden kortin kassalla (esim. Suomi) tai vanhat B- kortit muuttuvat automaattisesti C- korteiksi (esim. Saksa).

Tämän vuoden Duesseldorfin Caravan- messujen pääteemana oli m-autojen painot. Monet alusta- ja korivalmistajat ovat alkaneet tosissaan miettiä painojen pudottamista "lähes kaikessa". Muutamilta valmistajilta on tullut tai piakkoin tulossa omapainoltaan kevyempiä, mutta tästä huolimatta hyvin varusteltuja 4 hengelle sopivia m- autoja, joissa löytyy riittävästi kantavuutta myös matkatavaroille -väitetään. Saksalaiset ilmaisevat asian niin, että painojen pudottamista "kaivataan pääasiassa ulkomailla". Syynä, että sikäläisiä ostajia ei 3,5 t raja häiritse, koska monet meillä tuon rajan autot on teknisesti 4-4,5 t kok. massalle mitoitettuja ja niitä saa ajaa siellä B- kortila kuorma- autoina( jos kortti on n. 18v sitten tai aik. ajettu).

Jos asiakas haluaa, niin kyllä hän voi punnituttaa autonsa omamassan ennen kauppaa konttorilla, mutta moniko haluaa?

KUIKKA ARI 11.11.2008 17:07

En tällä foorumilla törmännyt tuohon C1 kortin ajamiseen. Käsitykseni mukaan teoria ja ajotunnit on ihan samat kun C-kortissa mutta ajoautona riittä vaikka LT Volkkari paku joka on rekisteröity kuorma-autoksi. Jos tietää ettei tule isoa kuorma-autoa ajamaan niin ei tuota isoa C:tä välttämättä tarvitse. Kustannukset varmaan on ihan samat. C1 riittää 7500 kg kokonaismassalle joka jo varmaan kattaa jo 95% matkailuautoista. Sitten ajaa perään sen E eli C1E:n niin saa kokonaismassaltaan ajaa 12000kg yhdistelmää. Tuumipi @ri

KORHONEN KARI 11.11.2008 17:16

Selvittelin (ammoin)C1E kortti asiaa ja vaikeaksi meni. C ja pikku-e ovat valmiina mutta kun halusin sen 1:sen sinne myös.Kyllähän se sopi katsastuspäällikolle mutta pitäis olla täyskokoinen rekka käsittelykokeeseen!Yritin tingata että muualla käy pienempikin yhdistelmä,ei kelvannut! Myöhemmin eräs vaunumyyjä kertoi että hän sai ajaa pakukokoa olevalla kuorma-autolla(Chevy) ja isolla vaunulla?

PUUMALA RAIMO 12.11.2008 16:51

Jossain luin että jos muutta päiväksi Ruotsiin.Ja käy poliisilaitoksella kertomaan että on tarkoitus hankkia isompi asuntoauto ja että tarvitais isompi kortti niin siellä annetaan heti sellainen ja Suomessa sitä kuulema ej voidan otta pois.T Raimo

KORHONEN KARI 12.11.2008 16:58

Mella hei!Ku oot enämpi liki sitä ruohtia niin voisikkonää käyvä tarkistamassa kui tää etellinen urbaani legenda(?) pittää paikkansa? Siitä eestä kaljat otetaan,joskus. Raimolle kuitennii kiitos vastauksesta.

VALLIUS MARTTI 12.11.2008 17:19

Kyllä nyt Raimolla mopo keulii,Ruotsissa on kaikki samat ajokortti säänöt kuin tääläkin suomessa,lukuun otamata tätä ylimenokauden sääntöä joka koskee yli 3.5 tonnin asunto autoja.

VALLIUS MARTTI 12.11.2008 17:24

Tuosta osoitesta voi käydä katsomassa miten asiat on. www.vv.se

TOIVONEN MARTTI 12.11.2008 19:49

on sama tilanne eli vanhat mummot ja papat saa ajaa vanhalla kortilla muistaakseni 7 tonniin asti. mot

LAUKKANEN MAURI 12.11.2008 22:23

Kyllä näille YLIPAINOISILLE autoille varmaan tulee jatkossa jotain tapahtumaan. Tänää oli uutinen jossa se kurkkujen käyryys/suoruus rajakin poistui!. Minulla on sellainen kuva että vähintään 50% asuntoautoista on ylipainoisisa! Kun katsoo valmistajien ilmoittamia painoja ja sitä lisävarustusten määrää,niin eipä sitä anoppia enää tarvitse kytiin ottaa,kun sitä muutenkin ollaan sakko painoilla! Minulla on täysi intergoitu as.auto, ei mitään erikois vehkeitä ja tyhjänä sekin painaa 3300kg,elikkä tarkkana on oltava jos meinaa normaali painoissa pysyä!

KUNNAS TAPANI 12.11.2008 22:27

Eikö panorajat ole samat autossa ja auton ulkopuolella?

LAHTI ANTTI 12.11.2008 23:26

Onkos se pakko ostaa niitä väärin painorajoin punnittuja autoja?

Eiköhän liene aiheellista katsoa peiliin ja hakea sieltä syyllistä?

PUUMALA RAIMO 14.11.2008 14:31

On vähän vaikea punnita auto puoli vuotta ennen kun sitä saa.Jos tilan uuden auton kestä ylenssä månta kuukautta ennen kun sitä saa.Eikä jokainen varmasti heti hoksa käydä vaalle autonsa kanssa.Mitä sitten kun sä parin vuoden pässä käy vaalle ja huoma että Ej tätä auto kukan saa aja kun se jo tyhjänä paina liika.Jos rekisteriottessa luke että kokonaispaino on 3500 kg ja tyhjä auto paina jo 3700 kg mitä sitten tehdä kun autossa ei saa olla edes kuski.Kun kävin pari vuotta sittan Tanskassa Niin aluenaapuri kertoi että hänen Kabe painoi tyhjänä jo yli 200 kg liika.T Raimo

PYLKKÖ RAIMO O 14.11.2008 18:27

Auton panorajat todellakin samat sisällä ja ulkopuolella,heh heh. Harmittava takaisku,kun menetän keväällä iän perusteella tuon e-kortin,mutta ilmeisesti jää c-kortti voimaan kuitenkin.. Kyllä täällä olleiden juttujen perusteella,on huomattava,että suurin osa autojen painoista ylittää rekisteriotteen merkinnät. Hankala juttu.Kalliimmaksi tulee matkustaa (lautoilla jne),jos nostaa painoja virallisesti.

PALIN MATTI 14.11.2008 18:54

Tämäkin asia on täällä jauhettu selväksi jo moneen kertaan. Joillakin on asiasta omakohtaisia, eikä niin miellyttäviä kokemuksiakin. Autoja punnitaan ja sakkoja kirjoitetaan. Pitää vaan sisäistää sellainen asia, että 3500 kg maksimipainossa oleva kuudelle hengelle rekisteröity matkailuauto on biologinen mahdottomuus. Ja tämä sisäistys olisi hyvä tehdä jo ennen matkailuauton ostopäätöstä.

LAUKKANEN MAURI 14.11.2008 20:05

Kyllä saitin aloitaja oli AIVAN OIKEASSA;KUKA PETTÄÄ KETÄ?: Kyllä meidän on ne verot ja kaikki yhteiskunnan velvoiteet maksettava ,mikä on päivän selvä asia,mutta ei sekään kaikille. Sama asia tulee vastaan kun myydään matkailu autoja. Kuten kirjoitin jo edellä varmaan puolet= 50% on niitä ylipainoisia. Mitä tästä opimme?. Kun tänä päivänä valitetaan kuluttaja asiamiehelle ,kaikenlaisista naurettavista asioista,niin minusta tässä ylipainoasiassa on asiaa ,jos missä. EI VOI OLLA OIKEIN JOS OSTAN AS:AUTON JA KUN SIIHEN EI VOI OTTAA KUIN EUKON MUKAAN;MUU PAINO ON YLIPAINOA!: Kyllähän se auton omistaj/kulettaja on se mikä vastaa/maksaa viulut,mutta se ei muuta asian ydintä!. Ahneudella on paskanen loppu,sanotaan, m laukkanen on samaa mieltä.

PALIN MATTI 14.11.2008 21:09

Tuossa viimeisessä lauseessaan m laukkanen osuu todella naulan kantaan. Ahnehditaan sitä matkustajamäärää, mutta jätetään huomioimatta se kantavuus. Onhan se komiata ajella yksin autolla, jonka rekisteröintitodistukseen on merkitty henkilömääräksi 1+5.

HALMEENMÄKI JUHANI 15.11.2008 12:09

Ahneuttahan se on. Ostaja haluaa että auto on ajettavissa normaalilla kortilla, mutta samalla jösseksen paljon tiaa & varustetta & paikkalukuja. Ensimmäinen ahne siis, löytyy katsomalla peiliin. Toinen ahne on tehdas, joka kikkailee moisen asiakkaan vaatimusten mukaisena ulos, esim niin että punnitus tehdään ilman niitä varusteita jotka kaikki kuitenkin haluavat. Mutta mitä tehdä parannukseksi? Taitaa ainoa keino olla valistus. Ja se että seurauksena esim kaikki tämän lukijat lopettavat sellaisten paperilla lähellä 3.500kg painavien ostamisen, koska tietävät että käytännössä kuitenkin painavat enemmän. Seuraavaksi kun niiden myynti ainakin meillä Suomessa romahtaa niin tarjontakin kapenee. Ja tietämätönkin jättää ostamatta kun ei saa.

SILMUNEN HANNU 15.11.2008 13:27

Voi jösses sentään teidän kanssanne, on se hyvä, että muutamat tietää kuinka ahneita muut on... Hyi meitä ahneita, ollaan vaan Mauri hiljaa, kyllä nää toiset tietää paremmin...:)

t.Kaarina

LIIMATAINEN HANNU 15.11.2008 14:13

Sehän on kuolemansynti, se ahneuden synti!

KORHONEN ELISA 15.11.2008 18:22

Voisihan joku viisas tehdä vaikka lakialoitteen, että auntoautoilu kielletään perheellisiltä, että vain pariskunta sais ajella. Tai erityisanomuksella yhden lapsen/nuoren kanssa. Ei paljon painaisi. Ei tarvitse ottaa todesta.

PUUMALA RAIMO 20.11.2008 22:18

Hej taas .Nyt minä löysin sen.Ruotsin Caravan bladetissa no:5 2006 on mielenkintoinen kirjoitus.Korotettu vauhti ja paino kun Matkailuautosta tule Henkilöauto Luokka 2 Matkailuauto luokka 2 on Matkailuauto lukitus 1 toukokuun 2006.jälken Ej ole minkälaisia rajoituksia muuta kun tien korkein sallittu paino.Auton ajamisen vaaditan B ajokortti Annettu ennen 1.6-1996 Terveisiä Raimo

EEROLA TEEMU J 20.11.2008 22:34

Mutta koskee vain ruotsalaisen ajokortin ennen ko. päivää ajaneita. Ruotsissa saa asiaa koskevia erikielisiä käännöksiä mukaan ulkomaanmatkalle, että B kortti oikeuttaa ajamaan raskasta m- autoa. Suomenkin poliisi on hyväksynyt "näitä selityksiä" jopa ilman sitä käännöstä.

SARANPÄÄ MATTI L 20.11.2008 22:34

Nyt ei ihan mulle selvinnyt, mitä tarkoitat. Selventäisitkö hiukan, även på svenska.

SARANPÄÄ MATTI L 20.11.2008 22:35

No siinäpä se selvitys tuli, kiitos!

VALLIUS MARTTI 20.11.2008 22:48

Täydenän tuota raimon kirjoitusta sen verran että ajo kortti on oltava myönnetty ennen 1.6.96 ja ajokortti ei saa olla koskaan perutettu ratti juopumuksen tai yli nopeus sakojen vuoksi jos on sylistynyt näihin rikkomuksiin ei tuota ajo oikeutta enää ole.

VALLIUS MARTTI 20.11.2008 22:59

Edelisestä vastauksesta jäi mainitsematta se pitää paikanssa että saa kännöksiä eri kielillä ulko maan matkoja varten,mutta tämänkin säänön on europan yhteisö hyväksynyt. Herää kysymys miksi ei tälä suomessa ole samoja sääntöjä kuin muissa Eu maissa miksi suomalaiset haluaa tehdä erin laisia lakeja joilla ei ole suurtakaan merkitystä turvalisuuden kanssa ""Mutta Suomi onkin takapajula""Nyt ajelee yli puolet asunto autoista yli painoisina ja B kortilla että näin Suomessa

EEROLA TEEMU J 21.11.2008 09:50

En puolustele suomalaisia byrokraatteja, mutta on meillä senverran eroa mm. Ruotsin, Saksan, Englannin ja varmaan joidenkin muiden maiden ajokorttisäännöksiin, ettei Suomessa ole tietääkseni saanut koskaan? ajaa B- kortilla (tai ns. kat.II- korttilla) kuin enintään 3,5 t painoista autoa. Kun sitten EU:ssa on ajokorttisäännöksiä yhdenmukaistettu, niin vanhat kansalliset poikkeukset ovat jääneet voimaan. Olisi ollut kohtuutonta ajattaa uusi ajokortti esim. henkilöllä, joka on ammatikseen saanut ajaa "vanhalla B-kortillaan" raskasta ajoneuvoa vuosikymmeniä.

Nykyisessä tilanteessa menettely hidastaa muutoksen saamista 3,5 t painorajaan. Eräillä ei ole tarvetta ja eräät eivät välitä koko ongelmasta. Olihan Suomessa hetken aikaa joustoa ns. pikku e- asiassa.

VALLIUS MARTTI 21.11.2008 13:38

Täydentäisin Teemun kirjoitusta sen veran että siloin josain 83-84 ((en muista tarkaa vuotta))sai vaihtaa B-kortin C kortiin,mutta ehtona oli että olit käsitelyt kuorma autoa josain määrin elikkä piti olla työn antajalta todistus että olit ajanut K-autoa taikka sinun piti muuten todistaa (todidtuksella olla kokemusta asiasta).sen mukaan kun minä tunen käytäntöä EU maista niin suomi on ainoa poikeus jossa ei ole helpotuksia ajokortti luokissa((voin olla vääräsäkin???)Mutta otan siitä selvää.

EEROLA TEEMU J 21.11.2008 17:38

Ennen vuotta -72 jolloin tuli se punainen pahvikortti ja ajokorttiluokat yhdenmukaistui, oli voimassa jako yksityisiin ja ammattikortteihin. Jos oli ajanut vaikka 60- luvulla yksityisen ka- kortin, niin sen sai muutettua ilmaiseksi yleiseksi ka- kortiksi (C) ja siihen sai vielä lisäksi ison E:n eli yksityisestä ka- kortista tulikin noin vaan rekkakortti. Enpä muista pitikö esittää todistuksia ajokokemuksesta "yksityisellä kuorma- autolla" ja jos piti, niin ainahan sitä senverran oli suhailtu.

Vuoden -72 systeemin B- kortti oli tarkoitettu vain henkilö- ja pakettiautoille ja mukaan tuli siihen aikaan A, eli moottoripyöräkortti, jonka sitten myöhemmin on joutunut erikseen ajamaan. Mieleen ei ole jäänyt että näitä henkilö ja pakettiautokortteja (B) olisi saanut ilman autokoulua muutettuksi C- kortiksi, mutta jos on, niin olisi mielenkiintoista kuulla koska ja millä perusteella.

PUUMALA RAIMO 23.11.2008 18:35

Caravan bladetissa luke näin.Höjd fart och vikt när husbilar blir Personbil klass .=Korotettu vauhti ja paino kun matkailuautosta tule Henkilöauto luokka 2. När det gäller körkortskravet är en sådan husbil en personbil och det finns inga andra begränsningar för hur tung bilen får vara än de regler som gäller för högsta last på väg.= Koskien ajokorttivaatimukset on tälanen matkailuauto verrattavissa tavaliseen henkilöauton eikä ole muita rajoituksia auton painon kun rajoitukset kun määrävät tien suurin salittu paino.Saa paina vaikka 10 tonni ja aja saa niin luja kun tien korkein sallittu nopeus on kyltillä määrätty.Nin kun tällä ajemmin kirjoitin saunassa kaveri kertoi että jos muutta Ruotsin ja mene polisilaitokselle kertomaan että haluais osta ison matkailuauton ja kortisi on hankittu ennen 1,6-1996 sat merkintä kortin että saat aja henkilöauto luokka 2 .Hän väitti viellä että Suomessa tämä oikeus ei voida pois otta.T Raimo

VALLIUS MARTTI 23.11.2008 18:55

Nyt siellä saunassa taas mopo keulii.Ruotsissa ei saa kortiin minkään laista merkintää jos menet polisi laitokselle valitamaa ostoistasi c-kortin saat vain kun ajat sen insin kautta. Muuten sinä saat ajaa B-kortilla niin suurta matkailu autoa kuin haluat ilman paino ja nopeus rajoitusta rajoitusta,kun melkein kaikki asunto autot ovat rekisteröityjä H-Autiksi,mmutamia poikeuksia lukuun ottamata.Tästäkin asiasta on jo tässä samassa keskustelussa jo kirjoitettu.Tästä asiasta on minulla henkilö kohtainen kokemus.Kuule Raimo seuravan kerran kun joku väitää saunassa tuolaisia väiteitä niin heitäkää vaan lisä löylyä niin tuolaiset väiteet siinä lämmösä katoaa.

ISAKSSON SUNE 23.11.2008 19:01

suomessa ollaan teknikoita sveamassa ollan intsinööriäittä

PUUMALA RAIMO 25.11.2008 19:32

Ajatukseni tällä kirjoituksella oli saada aloitettu keskustelu Juuri ajokortin painorajan nostaminen.Ja herätä kysymys siitä Mitä SFC viime aikoina on tehnyt tämän asian edestämiseksi.Ei se varmasti mitenkään auta jos kerran kysyn Liikeneministeriöstä,Onkos mahdollista nosta painoraja .Koko aika Täyty tehdä työtä jos meina saada jotain aikaiseksi,Se on just se LOBBAMINEN .On vaan viime aikoina ollut niin hilja.Onko koko asia unohdettu.Toivottavasti ej.T Raimo

JANHONEN MATTI 25.11.2008 19:58

Tuo 3,5 tonnin painoraja on isketty kiinni EU-tasolla niin moneen direktiiviin ja mm. tuohon ajokorttidirektiiviin, että eipä siinä taida lobbaukset enää auttaa. Toisalta voidaan kysyä miksi juuri asuntoauton kuljettajille pitäisi antaa poikkeus B-kortin 3,5 tonnin painorajasta kun sitä ei anneta ns. hyötyajoneuvojen kuljettajillekaan. Nuo jutut muiden maiden painorajoista ovat jäänne ajasta jota ei enää ole. Ne on vanhoja ajo-oikeuksia jotka on annettu ennen direktiivejä tai ennen maan liittymistä EU:n. Vanhojen maakohtaisten lakien mukaan perustetut ajo-oikeudet sai pitää mutta uusia ei enää vastaavin ehdoin myönnetä. Kyllä tuo ajokorttidirektiivi harmonisoi tämänkin asian EU:n aluella. Ja kun huomioidaan ihmisten vapaa liikkuminen mm. EU:n sisällä niin niinhän sen pitääkin olla.

TERVO JARI 25.11.2008 20:23

äläkääkä valittako, ei se maksa maltaita ja saat oikeuden ajaa raskastakin kalustoa . . .

Jari
AHJOS TIMO 25.11.2008 21:34

Noudatin käskyäsi! :) Aloitin eilen autokoulussa C-kurssin. Eilen ja tänään oli 3 oppituntia teoriaa kumpanakin iltana. Vaikuttaa ihan mukavalta ja hyödylliseltä. Tietoisuus inssiajosta motivoi opiskelemaan myös nykyisin voimassa olevat liikennesäännöt, sillä tietysti C-kortin ajokokeessa edellytetään myös niiden osaaminen, vaikkei niitä C-kurssilla käsitelläkään. Aika monta sääntöä oli unohtunut ja uusiakin on tullut, myös joitakin liikennemerkkejä. (Edellisen kerran kävin autokoulua vuonna 1972 ja siitä lähtien olen kyllä säännöllisesti henkilöautoa ajanut.)

PUUMALA RAIMO 25.11.2008 21:35

Ei se Ruotsin Laki Mikä vanha ole ,se astui voimaan vasta 1,5,2006 .Ja jos joku sano että ei maksaa maltaita Suomessa saada samat oikeudet haluaisi nähdä millä rahoilla saa oikeuden Suomessa aja kymmenen tonnin painava Matkailuauto moottoritiellä Suomessa 110 km tunnissa .Kyllä luulen että se vasta maksaa,ja varmasti muuta kun raha.T Raimo

VALLIUS MARTTI 25.11.2008 21:38

Näin on Raimo !!!!!!!!

PALIN MATTI 26.11.2008 07:31

Ollaankohan tässä tuon ajatuksen kanssa nyt ihan oikeilla raiteilla? Siis että vanhalla koulutuksella siirryttäisiin entistä haastavampiin tehtäviin. Ajatelkaa nyt järjellä tätäkin esitystä. Pitäisikö siis antaa jollekin kaksi kertaa vuodessa Ladallaan naapurikylässä kinkereillä käyvälle mökin muorille oikeus ajaa aikoinaan saamallaan ajokoulutuksella yli 3,5 t matkailuautoa. Minusta sellaista mummoa ei saisi päästää edes nykypainoisenkaan piirongin rattiin.

Ajatelkaapa asiaa vaikkapa työelämän näkökulmasta. Ei sielläkään laiteta kaveria uusiin ja vaativimpiin töihin ilman mitään koulutusta, vaan koulutetaan henkilö ensin ja varmistetaan, että hän pystyy hoitamaan uuden vaatimustason tehtävänsä turvallisesti ja tehokkaasti. Näin pitää asian olla myös tällä ajokorttirintamalla.

Kouluttakaamme siis itsemme ensin ja siirtykäämme sen jälkeen raskaampien kuljetusten suorittajiksi. Se on meidän kaikkien tielläliikkujien kannalta turvallisin vaihtoehto.

T: mell@

PUUMALA RAIMO 26.11.2008 10:44

Eihän minä tarkoittanutkaan että pitäis saada samat oikeudet kun mitä ne on ruotsissa saannut.Se mitä minä ajattele on että saatais se raja nostettu edes niin paljo että pästäis nykytilanteessta .Olis jo jotain saavutettu jos tavaliaen Dukaton painoraja nostettu siihen mikä alusta salli ,luulen että se on 3850kg silloin sais ainakin omat evät mahtumaan rajojen sisään .En tiedä miten paljo maksi alusta kantaa,luulen että on erilaisia maksialustoja.Kaikki tiedämme että asuntoautojen painojen kanssa on isoja ongelmia.Minun mielestä niistä ongelmista pitäis päästä ja sitten katso että ei enä Suomen tuodaa ongelmaisia autoja.On hän se jo hulluutta jos täällä myydään sellaisia autoja,missä ei saa ajon aikana olla edes kuljettaja.T Raimo

AHJOS TIMO 26.11.2008 11:27

Kun matkailuauton suurin tieliikenteessä sallittu kokonaismassa on 3500-7500 kg, sen ajamiseen tarvitaan vähintään C1-ajokortti. Jos siinä on yli 750 kg painava perävaunu, tarvitaan vähintään C1E-ajokortti.

Mielestäni ei ole mikään epäkohta ainakaan yleisen turvallisuuden kannalta, että edellä mainittuja autoja tai yhdistelmiä ei saa ajaa B-kortilla. Sensijaan selvä epäkohta on se, että Suomessa ei voi käytännössä juuri missään suorittaa C1-luokan ajokorttia, koska vain harvalla autokoululla on C1-luokan auto. Sen vuoksi B:stä seuraava taso on käytännössä yleensä C, minkä koulutus on annettava tavallisella kuorma-autolla. Siitä johtuen C-kortin teoriaopetuksenkin sisältö on matkailuauton kuljettajalle suurelta osin epärelevanttia.

Järkevä lobbaustavoite olisi, että jossakin järjestettäisiin ja markkinoitaisiin erityisesti karavaanareille suunniteltuja C1- ja C1E- ajokorttikursseja, joiden kouluautona käytettäisiin isokokoista matkailuautoa ja teoriaopetuksessa käsiteltäisiin erityisesti raskaan matkailuauton kuljettajaa koskevia asioita.

PALIN MATTI 26.11.2008 12:18

Raimo hyvä, en tietääkseni missään kohdassa kirjoitustani maininnut mitään Ruåtsin ajo-oikeuksista tai ajokorttivaatimuksista.

Viimeisessä lauseessa mainitsemasi kuljettajan nimeeliselopaino on huomioitu auton kokonaismassa.

Joka tapauksessa olen edelleenkin sitä mieltä, että 3,5 tonnia raskaamman kaluston kuljettamisen tulee vaatia C-luokan oikeuden sisältävän ajokortin. Eikä sen suorittaminen ole normaali-ihmiselle mikään ylitsepääsemätön suoritus. Ja jos ei korttia pysty suorittamaan, niin silloin pitää pysyä alle 3,5 tonnin kalustossa. Ihan vaan meidän kaikkien tiellä liikkujien turvallisuudenkin nimissä.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.