Ducato -08 ja polttoaineen ruiskutuksen merkkivalo

KUNNAS TAPANI 03.10.2008 22:25

Sattuipa pari päivää käytössä olleessa Ducatossa syttymään tien päällä keltainen polttoaineen ruiskutuksen merkkivalo. Rauma oli siinä lähimpänä, joten sinne Delta-Autoon kysymään neuvoa. Ottivat auton heti katsottavaksi ja asentaja kertoi asian selvitettyään, että mitään oikeata vikaa ei ollut, vaan auton järjestelmä oli antanut virheellisen vikatiedon. Kyllähän se asentaja asian selitti ihan tarkastikin, mutta en minä siitä muuta tajunnut kuin sen, että asiaan olisi tulossa korjauspäivityskin tehtaalta.

Eli jos lajitovereilla tällainen valoilmiö näkyy, niin ei välttämättä ole varsinaista vikaa autossa.

Ja erityismaininnan ansaitsee Rauman Delta-Auto, jossa pyytämättä ja yllätyksenä tullut asiakas sai todella hyvää palvelua. Nopeaa ja mukavaa oli asiointi - puolessa tunnissa homma oli selvä.

KIVISTÖ TOIVO 04.10.2008 09:38

Ihan sama juttu minulla dukatossa ,kun keltainen ruiskutusvalo syttyi auto sammui. Malmin deltalla vaihdettiin tietokone mutta sama vika jatkui sammuili aina silloin tällöin.Vein sitten espoon deltaan ja päivitys tehtiin sen jälkeen ei ainakaan vielä ole sammunut.Päivityksen jälkeen ajettu reilu kaksituhatta km ja auto ei ole sammunut kertaakaan.

PESONEN REIJO J (R) 04.10.2008 17:45

Onko kysymyksesä 2.3-litran kone? Jos on, niin lienee tietynlainen tyypivika kyseisessä moottorimallissa. Kaveri kertoi hänellä olevan juuri tällaisia oireita. Sammuilee ja voi lähteä kohta käymään uudelleen. On käyttänyt useampaan kertaan korjattavana useammassakin merkkikorjaamossa, mutta syytä moiseen sammuskeluun ei ole löytynyt. Kysymyksessä on "kuiva kaveri", joten kosteudellakaan ei liene vaikutusta.

KIVISTÖ TOIVO 04.10.2008 19:22

Kyllä auto on juuri tämä 2,3 litrainen ja ihan samanlaisesti sammuili virta-avain vain nollille ja takaisin virta päälle,niin lähti heti käymään niinkuin ei mitään.Mutta nyt päivityksen jälkeen tätä ei enää ole ilmennyt. Juu ei minullakaan sitä kosteutta:)

KUNNAS TAPANI 04.10.2008 19:28

Minulla se vain sytytti valon, ei sammunut.

KORPPI SEPPO A J 04.10.2008 22:31

Minulla on -02-mallinen 2,3 JTD. Keväisellä matkalla Espanjassa se (punainen) valo syttyi. Palaa vieläkin. Mutta mitään ongelmia ei ole ollut. Minun vakioasentajani ei saanut vielä tutkittua, mikä vikana. Mutta ehkä piakkoin hänellä on ohjelma, jolla saadaan tutkittua vian syy.

Luonnikkaita reissuja edelleen.

NIITTYARO TAPANI 05.10.2008 22:39

Minulla syttyi -02 mallisessa 2,8 JTD:ssä aikoinaan se punainen ruiskuvalo, syyksi ilmeni palanut sulake. Sulakkeen oli polttanut oikkariin mennyt huohottimen lämmitysvastus. Tämä vika tuli sitten taas kolmen vuoden jälkeen uudelleen.

Nyt on varsin uusi alkukesästä saatu 2,3 l Fiatkone jonka polttoainemittari alkoi vaan kerran omia aikojaan näyttää nollaa ja varatankkivalo vilkkui. Täytin tankin, 18 l mahtui ja mittari edelleen nollassa. Siinä ei kuulemma ollut mitään vikaa vaan joku bitti nurin niskoin kompuutterissa. Korjaantui vaan liittimiä irrottelemalla ja taas kytkemällä Delta-Autossa (onneksi takuuna). Ompi sen jälkeen toiminut toistaiseksi.

Nykykoneisiin laitetaan niin paljon elektroniikkaa eikä niitä kuitenkaan suojata riittävästi, sähköisiä häiriöitä eikä ympäristön rasitteita vastaan. Yhä enemmän olemme lirissä niiden kanssa.

VIRTA URPO 05.10.2008 22:39

Hienoa kun alkaa tulla palautetta noista ruiskuvaloista. Itselläkin se syttyili kesällä muutamana aamuna. Tehot oili poissa savutti mielettömästi. Kun lämpes alkoi voimaa löytyä. Norjassa päivittivät ohjelman suomesn ohjeiden mukaan ( nekin ohjeet tuli samaan korjaamoon hinaamalla tuodun vastaavan auton suomalaiselen kuljettejan suomesta saamien ohjeiden mukaan. Meille vaihdettiin uudet softat sekä totesivat myöskin valon johtuneen / ilmoituksen tulleen EGR:stä. Eivät sitä vaihtaneet kuitenkaan. Viat jatkui valokin sytty kerran ( silloin taas alkoi savuttaa mielettömästi ) Sekin meni itsestään ohi / kuittaantu aina pysähdyksen jälkeen. Rovaniemellä vain nollaiivat noita moottoriohjaimen juttuja. Näytti siltä, että päivityksillä vain estetään sen valon vilkuttelu. Noitse vian saivat todennäköisesti lopultakin kuntoon kolman yrityksen jälkeen Porin Delta Autossa kun lopulta saivat luvan tilata sen EGR venttiilin ihan Italiasta asti muutaman viikon toimitusajalla. Vian jonka jo Norjalaiset olivat kirjanneet siihen heitä mukaan saatuun kopioon suomen huoltoa tai jo mahd. seuraavaa Norjan huoltoa ajatellen. Norjassa muuten otettiin saman päivänä huoltoon ja se hinattukin pääsi seuraavana aamuna. Suomessa joutuu odotteleen 2-3 vkoa ainakin / kerta . Ts heinäkuussa tilasin ekan takuu huollon ja nyt eli 1.10.08 saatiin kuntoon 3:lla yrityksellä ja painostuksella ( lähetin videon pätkän miten vika ilmenee ) ,että jotain pitää alkaa vaihtaan. Sitten vasta eka osa saatiin vaihtoon/ "kokeiluun" . Eli näyttää tuo olleen syynä viikonlopun testikierros osoitti ainakin nyt pelitti kuten moottorin pitääkin. Vika ilmeni siten ,että startin jälkeen kone käy tyhjäkäyntiä aivan normaalisti, mutta kun painat kaasun pohjaan ei hetkeen 5s- 60 (jopa 2 min )sekuntia tapahdu mitään -> hiljalleen alkaa savuttaen lujasti nostaa kierroksia. Voimaa ei olleskaan. Kun sait moottorin lämpöiseksi 5 min - 30 min taas kaikki pelittää. Lisäksi havaitsin vian ilmenevän voimakkaammin pidemmän ajorupeaman ja kosteimpien kylmempien kelian aikana.

PUURUNEN SAMI 06.10.2008 08:26

Tässä onkin hyvä hetki mainita suojauksen merkitys kosteudelta ja talven tulevalta loskalta. Hankkikaa pohjapanssari, varsinkin vasemmalla puolella etupyörän edessä on hyvin näkyvillä johtosarjoja ja liittimiä odottamassa loskaa ja lunta ja kaikkea muuta talven herkkuja. ;)

VIRTA URPO 07.10.2008 21:39

Kyllä tuo pohjalevy varmaan on ihan hyvä. Itsellä on ja se kertoo myös noista viostakin , jos vaikka sattuu öljyt vuotaan. Sen kun avaa huoltoon / öljynvaihtoa varten niin näkee heti sisäpinnalta onkos paljonkin vuotanut. Fiiu -07 ainaskin vuotaa ohjaus servon liittimistä. Kiristettiin takuuna ja vuotaa edelleen, mutta hitaammin.. täytyy viedä vielä ennen 2v takuun loppumista Deltalle jotta saavat uusia koko homman. Toivottavasti hoitavat. Fiatissa muuten niitä liittimiä löytyy ihan koneen etupuolelta johon kyllä kaikki kosteus ainaskin sateella lentää suoraan. Lisäksi tämän uuden mallin tuulilasin alakouru ensinnäkin ei tiivisty kunnolla lasiin vaan vedet menee tiivisteen alle.

Toiseksi se keskisauma ei pidä ja ohjaa vettä kuin osittaon poistoputkeen vaan se valuu suoraan moottorin 4 sylinterin kohdalta alas ( se muovisuoja vähän siirtää sitä valuma pistettä ). Noissa takuu "kampanjoissa" olivat suihkineet lakkaa läjäpäin puolittain kanteen ja pariin pietso suuttimen johtimiinkin. Ei kuitenkaan siihen 4 suuttimeen joka kait se ongelma alue tässä uudemmassakin ( ehkä juuri tuo veden valuminen ).

Kolmanneksi tuo ohjaamon ilman oton tiivistys nokkapeltiin ei tiivis vaan vedet valuu jakopään puoleisesta päästä alas ja siitä Norjalaiset varotteli. He tekevät jonkun lisäsuojan, ettei vesi valusi jakopäähän. Jokainen varmaan voi kuvitella mitä jää palat tekee hammashihnan välissä käynnistyksessä tms. Norjassa kun on vielä kosteen kylmää verraten suomeen.

AALTONEN JUKKA 07.10.2008 22:47

Minulla vuoti 07 fiiussa myös ohjaustehostimen painepuolen putken tiiviste. Kiristäminen vähensi vuotoa mutta loppui vasta kun vaurioitunut kuparitiiviste vaihdettiin ehjään.Tiivisteessä oli kolo joten kiristäminen oli turha toimenpide. Vaihdoin itse uuden tiivisteen eikä senjälkeen ole vuotanut tippaakaan.

VIRTA URPO 08.10.2008 22:37

Kiitos Jukka palautteestasi. Oliko ylempi vai alempi putki. Meillä vuotaa ylempi. Deltan asentaja otti alemman ensin irti jotta sai työkalun jotenkin mahtuun ja kiristettyä. Sen jälkeen alempi ja uudet nesteet tehostimeen ( toista litraa ). Minkälainen se tiiviste oli? Ei mikään helmirengas olettaisin ? Josko täytyy turvautua kanssa omaan osaamiseen T:Upi

TÖRRÖ TOIVO 17.10.2008 16:34

Minulla on DUCATO 07 vuosimalli ja autossa oli samavika .Siihen piti vaihtaa uusi kaasuläppä,entinen oli aivan nokinen. Näissä uusissa malleissa kyseinen vika on yleinen ,olen keskustellut monen autonomistajan kanssa ja kaikilla on ollut sama ongelma.

VALLIUS MARTTI 17.10.2008 21:27

Toivo Toivo ei kanata yleistää tätä vikaa 07 skoissa minä olen ajanut kahdella eri 07 60.000 km eikä kumasakaan olut kyseistä vikaa ja tuttavilla on monella saman vuosimallin auto eikä niisäkään ole olut kyseistä vikka""SITÄ VAAN PALJON LUOTETAAN KUULO PUHEISIIN""totakai noitakin sataa ilmetä niinkuin muitakin vikoja itseläni ei kuitenkaan ole ollut noiten 600000 km aikana minkään laista vikaa.

VIRTA URPO 17.10.2008 22:43

Jos olet kahdella matkailuautolla vm -07 ajanut tuon 60tkm + 60tkm oletpa ollut liikekannalla. Mutta jos puhut normaali pakuista , niin ne on ensinnäkin 120 multeja tai muita ja eivät joudu töihin ihan samaan tahtiin kuin ehkä nämä piirongin aluset. Eli ei sitä nokea mene kiertoon ehkä niin paljon kuin matkailualustassa. Tiedä häntä ? Eikä tuo valo ohjelmapäivitysten jälkeen enään syty vaikka kuin oli viat päällä, saati sit että olisi rekisteröinyt jotain.

TÖRRÖ TOIVO 18.10.2008 08:44

Kyllä se asia on vain niin ,että kyseinen vika on ainakin Fiat huollon puheiden mukaan yleinen.Minä olin palaamassa Norjasta ja kävin Rovaniemellä huollossa siellä kyllä vika lähti pois kun käyttivät tietokoneesa mutta en päässyt kuin noin 20 km kun valo syttyi uudelleen. Auto nyki välillä ja veti huonosti.Rovaniemellä antoivat minulle vika koodin ja kun menin Tampereella sitten huoltoon ja siellä vaihdettiin kaasuläppä niin siinä yhteydessä asentaja mainitsi ,että eilen viimeksi tehtiin samanlainen työ.Rovaniemellä huollossa ihmettelivät ,että koska maahantuja puuttuu kyseiseen asiaan kun sama ongelma on jatkuvasti esillä. Läpän vaihdon jälkeen olen ajanut n.10000 km eikä ole ollut mitään ongelmia.Eikä puheet ole mitään kuulopuheita vaan auton omistajat itse on siitä minulle kertoneet.

VALLIUS MARTTI 18.10.2008 22:17

Eikös urpo osaa lukea että on ajettu kahdella 07 60.000km ELIKKÄ 30 ja 30 = 60.000 ja vielä Fiat 2,3 multijet intekronoitu Dethleffs.Jos joku yksitäinen asentaja munaa ja sano ja yleistää mutta kuten haluatte asian nähdä kärpäsestä täälä tulee härkänen

BRAGGE MARTTI T 18.10.2008 22:44

Minulla -07. Se kyseinen valo ja sammumiset loppuivat moottoriohjaimen päivitykseen joka tuli suoraan tehtaalta. Ei vaihdettu läppiä. Nokeentuminen, tai tummuminen on normaali ilmiö dieselissä,ei vika.

Bugi ohjelmassa.

M.B

IISALO HANNU 20.10.2008 19:55

Kyselin tässä aikaisemmin sulakkeenpalamisesta . Minulla on ollut juuri vm 08 2,3 koneella olevassa autossa kolmekertaa juuri tuo vika jossa ruiskutuksen merkkivalo syttyy ja auto ei kulje se jälkeen kuin hyvin laiskasti . Kolmannen saman vian uusiutumisen jälkeen vaihdettiin se EGR venttiili ja uskoivat sen aiheuttaneen sulakkeen numero 11 palamisen , josta aiheutui vauhdin hiipuminen . Nyt olen ehtinyt ajaa 1000 km ei ole ainakaan vielä uusiutunut .

VARIS ESKO M A 26.10.2008 13:42

Ongelmaa. Oireet samat, syttyy punainen merkkivalo (joku mainitsi oranssiksi) ja veto hyytyi ja moottori sammuikin, ja vielä savutus, omituiselle haiseva. Auto on vanha 1995 2.5 ducato turbodiesel cat, jossa ei ole diagnoositöpseliä. Ajokilometrit vasta 137000. Oire poistui, kun toissakeväänä vaihdoin polttonestesuotimen ja sen pohjassa olevan vedeneroittimen anturin (tapahtui Ranskan reissulla). Nyt tapahtui valtaremmin hajoamisesta johtuva kansiremontti, joka korjattiin erittäin asiantuntevasti Tunturi Autossa Sodankylässä. Suodin ihan tuore ja laskin "vedet", mutta punainen diskovalo välkkyy ihan omiaan. Pitkiäkin jaksoja hän on pimeänä. Nyt ei kuitenkaan moottorin vedossa havaittavissa mitään häiriötä. Käyntiäänessä ehkä (?) pientä aaltoilua, itellä kuulossa reippaasti vajavuutta. Mitä voisi tapahtua, jos irroitan pikaliittimen kokonaan tuosta suotimesta. Voiko jotain mennä rikki? Uskottavasti valo ainakin sammuu, mutta arastelen johdon irroittamista. Vastaile jos on hajuakaan... Esko

HAAPANEN TIMO 26.10.2008 15:12

Ei se johdon irroittaminen mihinkään vaikuta. Paljonko oli remmillä ajettu, ja kuinka vanha se oli?

VARIS ESKO M A 26.10.2008 17:01

No remmi oli kymppitonnin tuore, mutta ohjainrullan runko (jolla se on moottorissa kiinni) katkesi. Metallin väsymistä, fiatismia, mitä lie. Kaks tonnii ja matka jatkuu. Automme on Saksasta kaverin itetuoma ja ohjekirja vain sen kielinen. En osaa murretta, mutta sanakirjasta etsin, että punainen merkkivalo kertoo ruiskutuksesta, sijaitsee vilkkuvihreän vieressä. Voihan olla että vuosien mittaan merkkivalojen värit ja paikatkin ovat muuttuneet. Eihän tuo valona päivällä ole paha, mutta turhan oloinen. Esko

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.