Löytyisikö viisaita neuvoja, missä voisi olla vika. Matkailuautossani, Ducato vm 2006 2.8 JTD, on ollut uudesta lähtien ilmastointiongelma. Auto on jo viisi kertaa käynyt Delta-Autossa takuuhuollossa, mutta vielä eivät ole onnistuneet ratkaisemaan ongelmaa.
Ilmastointi toimii aluksi normaalisti. Noin 20-30 min kuluttua ilmastoinnin teho on jo selvästi heikentynyt. Lopulta ilman tulo loppuu kokonaan ja hiki nousee pintaan, vaikka puhaltimen kytkin käännetään suurimmalle. Puhallin pyörii, mutta ilmaa ei tule suuttimista juuri lainkaan. Mikäli ilmastoinnin kytkee pois päältä ja odottaa 20 minuuttia, ilmaa tulee taas suuttimista, mutta eihän se ole viileätä. No, painetaan taas ilmastointinappulaa, niin taas tulee kylmää ilmaa 20-30 min ajan. Taas ilmastoinnin teho heikkenee.
Delta-Autossa on tarkastettu kylmäaineet ja mahdolliset vuodot, mutta niitä ei ole. Lopulta uskottiin vian olevan repsikan puolella jalkojen yläpuolella olevassa ilmastointiventtiilissä. Osa tilattiin Italiasta, koska sitä ei löytynyt Suomesta. Venttiilin vaihto ei kuitenkaan auttanut. Olemme edelleen lähtöruudussa.
Ongelma vaikuttaa jäätymisongelmalta,joka korjautuu, kun jäätynyt paikka on sulanut. Onko muilla ollut samanlaisia ongelmia? Pitäisi kohta lähteä etelään, mutta ilmastointilaite ei toimi kunnolla. Mikä neuvoksi?