Periaatteessa Netpostin etuna voisi olla pankkiriippumattomuus. Jos ohjaa laskut suoraan johonkin pankkiin e-laskuina, myös laskuarkisto jää siihen pankkiin. Tietysti voi kaiken kopioida omalle koneelleen, mutta se vaatisi paljon työtä, jos haluaisi vaihtaa pankkia ja säilyttää laskuarkiston.
Kuitenkin olen ohjannut omat laskuni e-laskuina Nordean verkkopankkiin, joka maksaa tietyille laskuttajille itse määrittelemääni rajaa pienemmät laskut automaattisesti ilman vahvistusta ja pyytää muista vahvistuksen tekstiviestillä. Jos vastaan siihen "A", lasku maksetaan eräpäivänä, jos vastaan "H", se maksetaan heti. Sen lisäksi sähköpostiin tulee lyhyt viesti, jossa vain ilmoitetaan, että verkkopankkiin on saapunut yksi tai useampia laskuja. Myös A:lla vastatut laskut näkyvät verkkopankissa erääntyvien maksujen luettelossa, jossa niitä voi tarvittaessa vielä eräpäivään saakka muuttaa tai poistaa. Pieni maksu tuosta tekstiviesti-ilmoituksesta peritään, mutta systeemi on toiminut luotettavasti.
Eilen kerroin, että myös eräältä kaveriltani oli jäänyt huomaamatta ja maksamatta Netpostiin saapunut ajoneuvoverolasku, jonka eräpäivä oli helmikuussa. En siis ole ihan ainoa, jonka Netpostiin saama kirje on jäänyt huomaamatta.