Kyllä niitä harvakseltaan poksahtelee, itsellä viimeksi syyskuun alkupuolella viitostiellä Tapionniemessä kulkineen alla jossa ei ole vararengasta, kompressori ja paikkaussarja kylläkin. Niistä ei tosin ollut apua, sillä kulutuspinnan keskeltä oli irronnut noin viden sentin kokoinen ympyrä kulutuspintaa, kohdasta jossa edellisvuona oli paikattu kaksi ruuvinreikää.
Koska kello oli jo 16:30 ja lähin rengasliike yli kolmenkymmenen kilometrin päässä Kemijärvellä, tuli kiire. Soitto numerotiedustelun antamaan Vianorin numeroon antoi tulokseksi tiedon, että liikkeessä olisi oikean kokoinen ja tyyppinen rengas. Antoivat vielä tapionniemeläisen taksimiehen numeron, joka voisi ottaa rikkoutuneen renkaan mukaan ja tuoda sen vaihdettavaksi uuteen Kemijärvellä - lupasivat odottaa jos menee sulkemisajan jälkeen. Soitto taksimiehelle, jota odottaessa irroitin rikkoutuneen renkaan. Taksimies tuli ja homma sujui kuten oli tarkoituskin. Hyvin ehti odotellessa kahvit keittää ja juoda, jonka jälkeen uusi rengas alle ja menoksi. Mainittakoon vielä, että edes hinnoissa ei nyljetty.
Eli palvelu pelasi, kiitokset vielä kerran Kemijärven Vianorin henkilökunnalle ja tapionniemeläiselle taksimiehelle - Lapissa on uskalletaan vielä käyttää järkeä ilman sortumista byrokratian lillukanvarsiin.
Mitä sitten renkaan käyttöikään tulee, niin kyllä se 10 vuotta on melko selkeä ikäraja renkaalle kuin renkaalle. Tietenkääti hätä ei lue lakia, mutta noinkin iäkkäältä renkaalta ei voi odottaa kovinkaan kummoista kestävyyttä - ajo-ominaisuuksista puhumattakaan.