Hiirten jälkiä talven jälkeen asuntoautossa

Arto Oinonen 30.04.2020 22:03

Haettiin eilen asuntoauto talvisäilöstä, pressutallista ja havaittiin hiirten jätöksiä auton sisältä. Jopa lusikkalaatikostakin, kojetaulun päältä yms. paikoista.
Oletuksen mukaan hiiri/hiiret ovat tulleet integroidun auton etupäästä joka lienee paljon "avarampi" rakenteensa puolesta kun suurin osa asuntoautoista joihin ei etupäätä ole rakennettu niinkuin näissä malleissa. Eipä niitä näkynyt silmin missään. Otsonoitiin auto tänään ja toivotaan ettei hajuja jää. Lisäksi siivousta tehdään vielä perusteellisemmin kuin edellisinä keväinä!
Auto on ollut samassa paikassa ainakin 8 talvea ja tämä oli ensimmäinen kerta kun näin kävi.
Mitenkä yleistä tämmöinen on ja millä tavalla ongelman voisi ehkäistä?

Aaro-Pekka Niemelä 30.04.2020 22:42

Löytyikö pesä ? Tulee yleensä yllätyksenä mitä ihmeellisemmästä paikasta.
Toivottavasti ei käynyt kun kaverin matkailuautossa kävi. Sotku oli hirvee.

Arto Oinonen 01.05.2020 08:22

Toistaiseksi pesää ei ole löytynyt - moottoritilaa on tosi hankala tutkia eikä parin tunnin ajon aikana tai sen jälkeen mitään hajujakaan tuntunut. Sisäsiivous jatkuu vielä petien ja patjojen osalta!

Juhani Backman 01.05.2020 08:35
Arto Oinonen

Toistaiseksi pesää ei ole löytynyt - moottoritilaa on tosi hankala tutkia eikä parin tunnin ajon aikana tai sen jälkeen mitään hajujakaan tuntunut. Sisäsiivous jatkuu vielä petien ja patjojen osalta!

Meillä puoli-integroitu Fiat kun oli niin hiiri/ hiiret tuli konehuoneen puolelta johtojen sisääntulo reijästä pesä oli tehty kojelaudan alle eristämistä, auto oli kyllä käyty läpi joka paikassa kaappeja, peltiä myöten osan petivaatteista meni roskiin, auto oli sen talven kylmässä hallissa, sen jälkeen ollut taivasalla eipä oo vierailijoita näkyy fiatissa eikä nykyisestä autossakaan.


Sori kirjoitus viheistä johtuu tästä kapineen ennakko tekstin syötöstä.
muokattu: 1.5.2020 08:37
Eero Kateisto 01.05.2020 11:13

Vaikka auton laittaisi seisontaan talveksi, olisi hyvä, että sillä ajettaisiin 4-5 viikon välein. Hiiret pysyvät poissa, auto ei ryydy ja akuktkin latautuvat. Näin minä olen tehnyt ja ainoan kerran kymmenen vuoden aikana hiiriä on ollut autossa silloin, kun se oli seisonnassa ajamatta neljä kuukautta.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.