Entäpä vuokraajan vastuu?

SILMUNEN HANNU 16.08.2007 15:23

Pakko sörkkäistä tätä aihetta vielä sen verran, että oletteko kuulleet tai törmäneet asuntoautoja vuokraaviin firmoihin jotka kertoisivat asiakkaille että heidän 4-6 hengen turvavyö- ja petipaikoilla varustetut matkailuautonsa eivät ymmärrettävästikään sovellu 4-6 henkisen perheen käyttöön? Tai että siihen pyörätelineeseen minkä ovat autoon asentaneet, ei tieten saa pyöriä laittaa...

Sattui silmiin Caravan lehti,tältä vuodelta, missä on juttu matkailuajoneuvojem vuokrauksesta. Siinä eri vuokralleantajat ovat saaneet kertoa vuokrapeleistään. Ei sanaakaan painoista (paitsi parin vaunun yhteydessä) eikä kuorma-autoajokortin tarpeesta.

Ja vielä omakohtainen tapaus,rutina joidenkin mielestä, mutta kuitenkin. Ennen kuin oman automme ostimme,olimme testanneet matkailuautoilua vuokrapelillä. Tyytyväisenä huristelimme Sisiliaan ilman huolta mistään painoista, sillä emme silloinkaan tienneet että niistä jotain olisi pitänyt tietää.

Olin soittanut varmaan kymmeneen autoja vuokraavaan paikkaan eikä ketään kiinnostanut meidän elopainomme kun kyselin 6 hengen perheelle matkailuautoa. Eikä kukaan puhunut kuorma-autokortin tarpeellisuudesta. Ainoa mikä kiinnosti oli se mihin aiomme ajaa.

Jotta tällaiseen tyhmyyteen olemme sortuneet jo kaksi kertaa.

Silti ajattelen että vuokraajalla olisi joku vastuu siitä mitä vuokraa. Pidän sitä jopa tahallisena asiakkaan harhautuksena että tarjotaan vuokralle autoa jossa 6 petipaikkaa kun nyt nähtävästi yksikään alle 3.5 tonninen auto ei kykene kuutta henkeä ja heidän matkavarusteitaan laillisesti kantamaan.

Vai pitäisikö asiakkaan älytä että osan perheestä tulee seurata perässä pikkua-autolla? Tai ymmärtää että voihan niissä sängyissä perhe toki nukkua mutta sillä edellytyksellä että jäädään kotipihalle lomaa viettämään?

Vuokrausta monesti näkee ja kuulee suositeltavan ennen oman pelin mahdollista hankintaa. Joten siinä olisi kyllä mielestäni velvollisuus myös tyhmää kuluttajaa opastaa, muustakin kuin vesijärjestelm'n käytöstä!!

t.kaarina

LAHTI ANTTI 16.08.2007 15:47

Olet Kaarina aivan oikeassa.

PALIN MATTI 16.08.2007 16:14

Ainaski sanomalehisä näkkee jatkuvasti pikkuilimotuksia, joisa kaupattaan vuokrale 6 hengen piironkia maininnalla: B-kortti riittää. On pijolookinen mahottomuus kenenkään lähteä kuuela hengelä kaikkine tarpeellisine matkavermeineen lomareissule semmosela kamppeela. Jos vuokraaja ois rehellinen ja sanos kysyjäle, että toela tet voitta sillä vain kahestaan lähtiä reissuun. Tämmösesä tappauksesa vuokralle kyselijä kääntyy jonku toisen vuokraajan puoleen. Sellaisen, joka ei ole niin tyly, että kertois tottuuen!

LIIMATAINEN HANNU 16.08.2007 16:32

Ei seetana, ei taas! Armaha jo meitä poloisia. Ei jaksais ennää.

Kyllä asiakkaankin pitäis jottain älytä, eikä sortua tyhmyyteen, vai haluaisitko Kaarina-hyvä että täälläkin mentäisiin amerikkalaiseen systeemiin, kaikesta pitää olla yksityiskohtaiset ohjeet mitä saa ja mitä ei saa tehdä/käyttää etc. jollakin laitteella/koneella/aineella etc., tyhmä kuluttaja kun ei voi vastata mistään,vain valmistaja/myyjä/vuokraaja etc. vastaa kaikesta?

Alkaa mennä jo naiviuden puolelle visiot jos oletetaan että oikeustoimikelpoinen (?) täysi-ikäinen ihminen ei vastaisi tekemisistään, jonkun olisi opastettava ja neuvottava joka asiassa, itsestään selvissäkin, kuten minkälaisen kortin mikin ajoneuvo vaatii jne.! Heveletti, kai siellä autokoulussa vieläkin opetetaan ne painorajat ja ajokortin kelpoisuus niihin. Jopa ajokortin takana on muistaakseni ne asiat kerrottu, millä kirjainyhdistelmällä mitäkin kulkinetta saa laillisesti ajaa!

Kyllä minä ainakin olen vastannut aina itse tekemisistäni, ja otan asioista selvän mikäli en tiedä jotakin ihan varmasti. Ja tästä 'itse vastuusta' oletan että jokainen järkevä ihminen on samaa mieltä! Vai aloitetaanko taas jeesustelu että kyllä ... sitä vastuuta on muuallakin, eihän yksi ihminen kaikkea tiedä, voi tietää! Seetana, ei tarvitsekaan tietää, mutta tarvitsee selvittää itselleen ne jota ei tiedä. "Jos minä tietäisin kaiken sen mitä minä en tiedä, olisin maailman viisain mies"!

Mutta ans' kattoo, mitä tästäkin aloituksesta tulee, mielenkiinnolla seurailen, ja otan moitteet vastaan 'ymmärtämättömyydestäni', vidumaisuudestani etc.! KJON! ;-))

Ps. Palliini, lainaisitkos sitä lentsikkaas mulle, ei mulla lisenssiä ole enkä mittään tiedä lentämisestä, muuta kuin että se on kivaa! Tekis mieli himpan lennellä! Joohan? ;-)

Pps. Sen verran hyväksyn että kyllä vuokraajan velvollisuus on opastaa ja kertoa kaikki asiat, myös ne vaadittavat ajokorttiluokat vuokraajalle, mutta eppäilenpä että moni ohje ja neuvo menee ohi vuokraajan korvien, siinä suuressa innostuksessa ja 'matkakiimassa'! Sekä myös kerrottava auton todelliset massatiedot, mikäli ne tiedossa ovat. Jos näin on tehty, ei ongelmaa olekaan. Ja jos ongelma on, niin joku on mokannut. Ja se mokailija vastaa. Paitsi tien päällä vastaa kuljettaja kaikesta, nopeudesta, lastista, kokonaismassasta, henkilömääristä, kaikesta! KJON!

Ystävällisesti aivan!

KEMPPAINEN HENRY E U 16.08.2007 16:50

Noista paino asioista sen verran, että kaveri vaakitsi 1.9 ducaton piironkiauton. Kyydissä 5 aikuista, vesiä myös septitankissa takana. Ampui lähes 400 kg yli taka-akselipainon. Näissä ducaton rimpuloissa (10-15 alustat) on tuon painonsiirtymä taka-akselille se suurin ongelma. Omakin suttaa sopivassa mäkilähdössä asvaltillakin, kun keula jää kevyeksi. Autoa en ole punninnut, kun on mukavampi olla tietämättönä.

NOUSIAINEN MARTTI 16.08.2007 17:05

Kaarina varmaan laittaa minutkin vastuuseen kohta pian. Mie nimittäin vuokrasin 6 vuotta sitten ensimmäistä kertaa ja myös viimeistä kertaa matkailuauton. Se oli aika iso ja siinä oli petipaikkoja kerroksittain ja oli alkovia ja pöytäryhmää. Mie en kyselly, kun en älynny, että minkalaisella kortilla sitä saa ajella. Lomareissu meni mukavasti ja samana syksynä ostettiin oma auto.( Sitten jo tarkastin painorajatkin) Mie en tänä päivänäkään tiijä minkä painoluokan vuokra-auto oli kyseessä, koska rekkaria, otetta, en tullut katsoneeksi. Jälkeenpäin vaan mietin että oli pakko olla yli 3.5 tn auto. Sinä oli takana erillinen suihku ja erillinen vessa ja pituutta oli varmaan lähes 8 m. Oli myös sekä nestekierto, että ilmalämmitys. Muuten menee mukavasti.

SILMUNEN HANNU 16.08.2007 17:10

Eikö sulle Liimatainen oo valjennu koskaan että sun ei ole mikään pakko vastata jokaiseen täällä käytävään keskusteluun, jos ei jaksa niin ei jaksa. Ne kirjottaa jotka haluaa. Se on niin yksinkertanen asia.

t.Kaarina

LIIMATAINEN HANNU 16.08.2007 17:26

Älä helevetissä, eiks mun ole tosiaan pakko vasta jokaiseen kirjoitukseen. Minä kun olen ollut siinä uskossa että on! ;-)

Minä kyllä tarkoitin sitä, ja vain sitä, että kun mielestäni tämä 'ongelma' on lähinnä sinun henkilökohtainen, mitä kelettä sitä täällä vinkuu jos itse mokailee! Tai yrittää sitä 'vastuuta' siirtää kaikissa tapauksissa jonnekin muualle kuin itselleen. Tästä on kysymys. Mutta sinähän et sitä usko, olet kuin mitä puhdasoppisin 'jesuiitta' kaikki kelpaa 'uskon' vahvistukseen ja toisten näkemysten mitätöintiin. Seuraajia kyllä löytyy, älä huoli. Mutta kun minä en vain tätä sinun 'visiotasi' ymmärrä enkä hyväksy, mutta eihän se sellaista tarvitsekaan, minun samanmielisyyttä. Kokeile nuo näkemyksesi joskus vaikka oikeudessa, siellä tuohtuneena selität että: "nokun, enhän minä mutta ..." jne., tuskin tulee hyväksytyksi.

Tämänkaltaiset jutut ovat juuri niitä rajatapauksia joissa voidaan, omasta mielestä, vaahdota ja jeesustella sekä uskoa olevansa oikeassa, ja opetuslapsia on aina tarjolla. Sekä minun kaltaiset kerettiläiset ja neliskanttiset luonteet tuomitaan ikuiseen kiirastuleen. No, onneksi se tuomiovalta taitaa olla kuitenkin jossakin muualla. Mutta jatketaan turnajaisia, vaikka tämä ei kovin älyllistä olekaan. Mutta minähän olen tunnetusti pässinpää! KJON! ;-)

Ps. Minähän teen vain laupeudentyötä kun yritän opastaa, sinuakin, pois vääristä ajatuksista ja näkemyksistä! ;-))

LAHTI ANTTI 16.08.2007 17:26

Veli-Hannibal.

Tuohon voisi sanoa,"Quot capita,tot sensus".

Veli-Andrei.

SILMUNEN HANNU 16.08.2007 17:46

Voitaisiinko ehdottaa että koko eteteltta suljettaisiin kun täällä vain toinen toistaan typerämmät ihmiset OMISTA henkilökohtaisista on ongelmistaan vinkuu. Yhden ongelma on telkkarin talvisäilytys, toisen asuntoautolle ei löydy taloyhtiöstä p-paikkaa, kolmas ei tiedä mitä reittiä kannattaisi ajaa Garda-järvelle, neljäs pyytää apua siihen mitä euroopassa olisi nähtävää, viides valittaa kun Kustavin suihku oli sotkuinen ja kuudes haluaa tietää minkälainen sää on Ylläksellä.

Eli älytön tämmöstä palstaa on ylläpitää. Mitä ihmettä se mulle kuuluu eikö jonkun auton takatuet toimi tai onko jossain hyvä sauna.

Että silleen Liimatainen, voisko jokanen tyytyä nyt tästä lähin omat asiansa ihan vaan ominaan.

Eikö vain.

t.kaarina

TIKKANEN MIRJA 16.08.2007 17:55

Niin, tai mitä jos jotain sattuu, esim. kuolonkolari eikä kuskilla korttia jolla autoa saisi ajaa. Pitää vissiin sattua jotakin pahempaa kuin sakot ennenkuin asiaan herätään. Jos ajatellaan että sattuisi paha kolari vuokra-autolla niin syyttävän sormen luulisi menevän kohti vuokraajaa. Ja sehän olisi kuolemantuottamus vähintään. Siis jos asiakas ei tiedä painorajoja tai jos ei korttikaan riitä auton kuljettamiseen.

LIIMATAINEN HANNU 16.08.2007 18:02

Ei vain! Eikä suljeta Etutelttaa. Ja henkilökohtaisia asioita voi ja saa kysyä. Typeriäkin. Mutta älä itse vingu jos minä en millään näe suurta järkeä noissa sinun vastuunsiirto jutuissasi, jokin niissä tökkii. Tapa tai sisältö, en oikein tiedä, jeesustelua se kuitenkin on.

Jos ja kun haluat osallistua ja näitä omia asioitasi esille tuoda niin kestä kuin mies, myös tällaiset vastineet jotka eivät olekaan sinun mielesi mukaisia. Äläkä ota henkilökohtaisena viduiluna tätä, sitä asiaasi minä tökin, en sinua, vaikka et tätä uskokaan. Ja olet näemmä kovasti tuohtunut, suuttunut minulle, "paska äijä"! No, sitähän minä olen, joillekin.

Ja mistäs sen taaskaan tietää vaikka joku helmikin tästä lopulta löydettäisiin, toivottavasti. Eikä siitä montaakaan kommenttia vaihdettaisi jos jokainen olisi heti 'joo joo, näinhän se on', joten paina päälle vaan, ja minä rassailen, sitä asiaa, en sinua! Mutta ei tämäkään hyvä jos me kahdestaan turnajaisia käydään, muutkin mukaan ja niittä mielipiteitä. Vaikka sitten kurmuuttamaan minua, vaikka se nyt ei se asia olekaan. KJON! ;-) Tälleen! Rva Silmunen! Ystävällisesti aivan!

SILMUNEN HANNU 16.08.2007 18:33

Tiedätkö mitä Liimatainen. Nämö palstat menisivät aivan tukkoon jos jokainen meistä katsois aiheelliseksi ilmaista sivun verran "ei-ymmärrystään" jokaista asiaa kohtaan mitä ei ymmärrä tai missä ei katso voivansa yhtyä kirjoittajan mielipiteeseen. Harva meistä näkee suurta järkeä puolissakaan tänne kirjoitetuissa jutuissa. Mutta onneksi enemmistö palstan käyttäjistä älyää pitää tuon ei-ymmärryksensä ihan vain omana tietonaan. Eivätkä viitsi vinkua että tuo on tyhmää.

Vain ja ainoastaan näin toimien täällä voi toisinaan käydä hyödyllisiä, mielenkiintoisia ja hauskoja keskusteluja.

Joskus, ja monesti olisi syytä miettiä että mitä jos kaikki muutkin toimisivat näin kuin minä. Että mitä tästä touhusta silloin tulisi.

t.kaarina

JANHONEN MATTI 16.08.2007 18:35

Nyt meni jo pitkälle. Kyllähän meillä kaikilla on ns. SELONOTTOVELVOLLISUUS siitä minkalaista ja minkä painosta autoa saamme ajaa tai autolla vaunua vetää tai kuinka suuren kuorman voimme asuntoautomme tai vaunuun lastata. Kertokaapa poliisille ratsiassa kiinnijäätyänne, että "en minä tiennyt" etten saa ajaa B-kortillla kuorma-autoa, etten saa lastata autoa ylikuormaan, etten saa ylittää suurinta sallittua akselipainoa, etteen saa ajaa moottorietiellä asuntoautolla 120 km/h jne. Ei vastuuta aina voi vierittää jollekin muulle.

LIIMATAINEN HANNU 16.08.2007 18:40

Kuten Mella jo ehti todeta, Matti J. on järkimies! Siitä enempää!

LIIMATAINEN HANNU 16.08.2007 18:50

Kuulehan Kaarina Silmunen, on kaksi eri asiaa ymmärtää jokin juttu ja sitten 'ei-ymmärtää' se juttu, eli ei ole samaa mieltä kuin sen jutun esittäjä.

Mutta katsotaan nyt mitä tänne tulee mielipiteitä, vaikka eppäilen että kaikki mitkä eivät ole sinun mielesi mukaisia ovat tyhmiä, ilkeitä etc.! Siis sinun mielestäsi.

Tuo viimeinen virkkeesi oli kyllä niin 'viisas' että minä en ymmärtänyt, ihan oikeasti. Tai sitten ymmärrän että jos kaikki toimisivat kuten sinä niin suureksi huudoksi tämä kaikki menisi. Sitä tästä touhusta tulisi. Sinä et anna periksi milliäkään, se on nähty, mutta mitäs, se on sinun oikeutesi. Ja minun oikeuteni on olla sitä mieltä kuin olen! KJON!

SILMUNEN HANNU 16.08.2007 19:04

Voi herran jumala miten minä voin olla niin tyhmä etten tajua kun autovuokraamo tarjoaa vuokralle kuuden hengen asuntoautoja,etten tajua ettei niihin tietenkään saa kuutta ottaa kyytiin. Tai miten voin olla niin tollo etten tajua ettei ainakaan tavaroita saa ottaa matkaan.Anteeks anteeks ja vielä kerran anteeks.

Ja ihan vaan ajattelin että jotain painoarvoa voisi olla silläkin että kun autosta tietoja annetaan niin voishan jossain sivulauseessa mainita senkin jos kuorma-autokortti tarvitaan. Vaikka tuskin sellaisia vuokra-autoja juurikaan liikkeissä vuokralla on.

Onneksi olen ainoa tyhmä tässä maassa.

Mutta kyllä minua oikeesti ihmetyttää miten ihmeessä kaikki muut on niin fiksuja että kun ne ekan kerran päättää kokeilla asuntoautoa, ja ne näkee kymmenen firman vuokraavaan kuudelle hengelle mitoitettuja asuntoautoja, että niille kaikille muille tulee mieleen kysyä, että huijaatko kauppias minua, ei kai me oikeasti saada tuohon mennä kyytiin ja vielä ottaa tavaroita mukaan.

Ja jos ne kaikki muut kerran on niin fiksuja,niin miksiköhän tuo vuokrausbisnes kuitenkin tuntuu ihan hyvin pyörivän. Ja useimmiten ne tuntuu olevan isompia kuin kahden hengen seurueita jotka niitä autoja vuokraa.

Josko meitä kuitenkin on muitakin yhtä tyhmiä?

Eikä se että miettii vastuun jakautumista tarkoita sitä että haluaisi sen pois itseltään.

Asiani oli yksinkertaisesti se, että minusta olis pirun tärkeetä että vuokraaja kertoisi minkä verran kantavuutta autolla oikeasti on eikä johtais asiakkaita harhaan vuokraamalla ison porukan autona sellaista mikä oikeasti ei ole ison porukan auto.

t.kaarina

KEMPPAINEN HENRY E U 16.08.2007 19:09

Tuo Kuarina taetaaki olla er epel. Näättää vetävän höplästä aevan kaekkia. Nyttii jakkaa vasttuuta aivan kaakille, on se reelu emäntä. Minen ota vasttuuta misttää, kun en vuokroo aatooni kellekkää, hyvä että ruaskin ite ajjaa. Nyttii ajjoo pörryytin töehin, jouvun kööhäälemmään, kun ei oo kahta pikkuaatoo. Ylipaenostakkaa ee oo pelokkoo, kun pörryytin aevan yksin. Ja mikkää ee oo ees vinkinna, ee ees jarrut. Kaekki on mänt muutenni lupsakkaan, ee oo ollunna ies vessaetta. Jos joku ee älyä mitä tässä lukkoo, ei hättee, ee oo mittää tärkkeetä.

LIIMATAINEN HANNU 16.08.2007 19:23

Kaarina, älä ole murheinen, et sinä nyt ihan ainoa tyhmä Suomessa. Minäkin tunnen pari inehmoa, toinen umpityhmä ja toista eppäilen tyhmäksi! ;-)

Sitten asiaan, jos ja kun siitä autosta niitä tietoja annetaan, niin voisiko olla niinkin että sellainen perusasia kuin riittävä ajokortti oletetaan asiakkaalla olevan ilman muuta, tuskin kortiton menee vuokraamaankaan. Siis näitä itsestään selviä asioita ei tule kaikkien mieleen edes varmistaa. Ja kyllä niitä C-kortilla ajettavia autoja on vuokrattavissa, soita vaikkapa Laiska-Lassille, vuokraamo!

Vuokrausbisnes hyvin pyörii kun asiakkaat tietävät mitä haluavat ja mitä se puolestaan edellyttää, siis tiedettävä tai selvitettävä asiat. Eikä luottaa siihen että kyllä aina joku sanoo mitä ja miten. Sotaväessä tuo periaate toimii hyvin.

Äläkä nyt prkl rupea anteeksi pyytelemään, se saattaa sitten kuullostaa tyhmältä.

Sitä vastuuta kun EI VOI JAKAA, koeta nyt ymmärtää se. Voi moittia jos ei riittävästi tai on väärin informoitu siitä m-autosta jota vuokraa. Siinä olet oikeassa että pirun tärkeätä on että asiakkaalle se auton vuokraaja kertoo KAIKKI asiaan liittyvät seikat, ajokorttivaatimuksen, kokonaismassan, lastausmassat jne.! Tästä voimme kyllä älämölöä pitää ja yrittää sitä kuuluvaksi laajemmallekin kuin tänne! KJON! Ystävällisesti aivan!

LIIMATAINEN HANNU 16.08.2007 19:38

Hjuva hjuva Henkka, rennosti vaan ja kevyt ote! ;-)

Kaarinalle, älä nyt helavatassa ota niin tosissasi, tai jos otatkin niin älä ainakaan vakavissasi,näitä verbaaliturnajaisia, lusthinpittoo tämä kuitenkin on, asioiden ohella! KJON!

HAAPANEN TIMO S 16.08.2007 20:01

Vuokraajan täytyisi tietenkin ottaa vastuunsa. Karavaanarit ei ole olleet autojen painoista huolissaan ennenkuin nyt,kun sakkoja on alkanut tulla.Taisi olla -90 tai jotain kun ensimmäisen autoni Vuolan jousipajalla käytin,sen jälkeen kaksi muuta. On se kumma kun aina on jouset väärinpäin. Voimakaan ei tahdo riittää moottorissa. Näilläkin sivuilla on lisäjousia ja jousipajoja kyselty usein. Miksiköhän? Nyt ollaan huolissaan ylipainoista.

TIKKANEN MIRJA 16.08.2007 20:18

On on mutta vuokraajalla olisi minusta velvollisuus katsoa myös kortti, tiedäppä sitten onko. No, jatkakaa te viisaammat, minä siirryn taustapiruihin =)

PALIN MATTI 16.08.2007 20:52

Joku vuosi sitten sattui silmiini nettijuttu Amerikan naurettavimmista oikeudenkäynneistä. Siinä oli esitelty kymmenen kaikkein kummallisinta voitettua kannetta USA:n oikeushistoriassa. Ylivoimaisen ykkössijan otti erään matkailuautoilijan auton myyjää vastaan nostama kanne. Mies oli ostanut uuden matkailuauton, sellaisen tosi jenkkityylisen, tietysti kaikilla herkuilla; automaattivaihteet, kaikki mahdolliset ajonvakautusjärjestelmät ynnä cruiseri (tasanopeussäädin). No mies oli lähtenyt ensimmäiselle lomareissulleen, iskenyt auton moottoritien päähän, säätänyt nopeudeksi 65 MPH ja mennyt sitten itse keittiöön laitamaan kahvit kiehumaan! No jonkin matkaa oltiin siinä menty, kunnes auto sitten matkustajineen poistui pilkotukselta rikkoutuen käyttökelvottomaksi. Vakavammilta henkilövahingoilta onneksi säästyttiin. Lyhyen sairaalassa oloajan jälkeen mies otti yhteyttä asianajajaansa ja nosti kanteen auton myyjää vastaan, koska auton käyttöohjeissa ei ollut millään tavalla tuotu julki, että kuljettaja ei saa poistua ohjaamosta ajon aikana! Kanteen nostaja vielä voitti tämän jutun ja joutui maksamaan ruhtinaalliset korvaukset "uhrille"!

Olen yrittänyt eri hakusanoilla googlettaa tätä juttua netistä, mutta en ole sitä enää löytänyt.

Jotenkin on nyt alkanut tuntumaan, että olisiko tämä meidän "Duracell-Kaarina" tullut vasta paluumuuttajana Jenkeistä tänne vanhaan kotimaahansa? Ajatukset jotenkin viittaisivat siihen suuntaan.

KEMPPAINEN HENRY E U 16.08.2007 20:55

Ulkomailla ainakin katsovat sekä visan numeron. Kokemusta vain henkilöauto puolelta.

LIIMATAINEN HANNU 16.08.2007 21:08

No justiinsa Mella, kyllä oli törkeää vastuuttomuutta, siltä matka-auton myyjältä! Voi Ristin Kiesus, eiku tästä esimerkki meillekin, mitä se on kun vastuuta ei 'jaeta'!

Mistäs sitä ihiminen nyt kaikenmaailman asioita tietäisi? Seetana, minullakin sitä monenlaisen tiedon puutetta, voisinkohan haastaa vaikka koululaitoksen käräjille, ei ole mennyt oppi pääkkyyn! En kyllä aikoinaan paljon viitsinyt itse nähdä vaivaakaan asian eteen, laiska vetelys taisin olla. Mutta kyllä joku muukin saisi olla tästä vastuussa, minun tyhmyydestäni ja tietämättömyydestäni. KJON!

Mella, mites olisi, ottaisitko osan vastuusta minulta pois? ;-)

Ps. Seetana, ei taija olla siinä minun mesessäkään ohjetta että ei saa poistua kuskin istuimelta ajon aikana? Käräjille?

TOIVONEN MARTTI 16.08.2007 21:24

Niin ja kun se ameriikan täti, se oli muuten täti eikä setä, ajeli sillä autolla ja laittoi ruokaa samaan aikaan (niin se oli ruokaa eikä kahvetta) niin siinä pysäkillä seisoi se kaveri paljaspäin jonka pää jäätyi siinä paikassa ja se kuoli kauheasti huutaen pois. Ootko koskaan kuullu Palliini semmoisesta asiasta kun kaupunkilegenda? 'Yhdelle mun tutun tutulle kävi juur näin, se tuttu on ihan tuttu ja tuntee hyvin sen tutun ja tää on ihan varma juttu! Näin kävi!'

Jännä kyllä että saat tovin googlettaa ja ainut minkä löydät on tämä sama juttu täällä etuteltassa muutama vuosi sitten. Sinänsä luulis että internet on täynnä kaupunkilegendoja mutta ei ehkä sittenkään ole.

mot?

NIITTYARO TAPANI 16.08.2007 21:29

Veikkaan tämän jenkkijutun jonka olen myös niin kuin vitsinä jo aiemmin (jo vuosia sitten) kuullut tai ainakin käsittänyt olevan nk. urbaani legenda. Tämä tarina ei antane sen kummempaan aihetta kuin hymähdyksen jotta kaikkea ne isot pojat aikansa kuluksi keksivät.

Vaikka vakivirsuttajista ainakin osa hieman hanttiin pistää on Kaarina pääosin oikeassa ainakin jos hänen mielipidettään vertaa omaani.

Mistä helskutista matkailuajoneuvon vuokraaja (tai ostaja) voi tietää esim. esitteessä tai rekisteriotteessa olevien tietojen olevan toiveajattelua. Jos niissä annetaan kantavuudeksi 500 kg pitäisi voida kuvitella sen myös niin olevan.

Vaan kun ei ole, pitänee ainakin muutamien kirjoittajien mielestä mennä ensin vuokraajan kanssa puntariin (myös ajoneuvo)ja vasta sen jälkeen alkaa keskustella vuokraus/kauppa-asiasta. Vaikeaa kuvitella tämän asian kohdalleen saattamista siten etteivät vähiten syylliset (kaikkihan ovat johonkin syyllisiä) joudu koko roinan maksajiksi, vaikka yleensähän siinä niin käy.

LIIMATAINEN HANNU 16.08.2007 22:36

Doddii, jospa nyt väliin ryhdyttäisiin asiallisiksi ja vakaviksi. Ei kai kukaan meistä 'tuhmista sedistäkään' ole täysin päinvastaista mieltä Kaarinan kanssa, totta kai vuokranantajan pitää opastaa sitä asiakastaan sen m-auton käytössä ja antaa samalla ne oikeat, paikkansa pitävät tiedot autosta. Tästä lähdettävä. Mutta jos me karavaanarit itse olemme vaatineet/painostaneet/toivoneet niihin m-autoihin sitä lisähenkilölukua, ottamatta huomioon faktoja, tosiasioita sen alusta kantavuudesta, tai aktiivisesti unohtaen ne faktat, niin päädymme taas siihen että syyttömiä ei olekaan, kaikki syyllisiä tilanteeseen. Jota ryhdyttävä korjaamaan, tavalla ja toisella. Tästä lie kaikki yhtä mieltä?

Toinen juttu on sitten että Kaarina-rouva tuo sen oman puolensa ja näkemyksensä esille sen verran, hmmm, miten sen nyt sanoisi, 'hauskasti' että siihen on niin suuri houkutus tarttua ja himpan riepotella. Onko se sitten fiksua, kukas sen sanoo? Eikä rouva-Kaarina itsekään aivan synnitön ole tähän sirkukseen, tämä aihe ja hänen tapansa käsitellä on vain juttu johon on niin lusti kommentoida, omilla mielipiteillään.

Onhan Silmunen Kaarina aloittanut paljon muitakin aiheita, eikä niissä ole syntynyt tällaista hauskanpitoa, miksiköhän? Ja mitäs sitten vaikka vähän pöllytelläänkin, mikäs hymistelypakko täällä on, tai pitäisi olla. Annetaan 'kaikkien kukkien kukkia vaan', näiden neliskanttisten kommenttienkin. Voihan ja saahan näitäkin sitten kommentoida vastaavasti, irvailla, jeesustella, moittia, arvostella, tuomita ... jne., jos nämä ovat sellaisiksi ymmärretty. Nääs kun tällainen helposti menee henkilökohtaseksi otsaan lyönti kisaksi, asia unohtuu ja menee hukkaan siinä taistelun tuoksinassa. Kaikilla osallistujilla pitää olla sitä turnauskestävyyttä, jos ei niin mietittävä ollako mukana ollenkaan. Vitsit ovat vitsejä ja urbaanilegendat mitä ovat, kyllä se asia on pystyttävä näkemään kuitenkin kaiken sählingin keskeltä! KJON!

SILMUNEN HANNU 16.08.2007 23:54

Hyvässä hengessä ja rakentamaan pyrkivällä mielellä edelleen kovasti ihmettelen että miksi kaikilla jotka haluavat täällä kommunikoida pitää olla mielestäsi sitä turnauskestävyyttä?

Jos tämä palsta ei ole muutaman ihmisen oma hiekkalaatikko niin kai silloin pitäisi kuunnella niitäkin jotka eivät halua ja jaksa olla täällä "koeteltavina". Elämä koettelee monia meistä jo muutenkin ihan tarpeeksi, täällä haluaisi ottaa vähän leppoisammin ja vaihtaa rakentavasti ajatuksi siitä asiasta mikä monille on kovin mieluinen eli leirintämatkailu.

Jos muutama harva saa nautintonsa tällaisesta "väännöstä" mutta suurin osa kaipaisi muuta, pitäisi heidätkin ottaa huomioon.

Jaloillaankin äänestäneitä olisi tärkeä kuunnella. Minä ainakin olen saanut ohi näiden sivujen yhteydenottoja vierailta ihmisiltä,jotka sanovat etteivät jaksa tapella täällä mutta ovat kuitenkin halunneet keskustella asioista.

Vielä kerran,olen niin tyyni ja rauhallinen tätä kirjoittaessani että se varmaan huokuu sinne, toivoisin että ajatukseni otettaisiin vastaan.

Seuraavaksi rupean vääntämään turkulaisittain mutta ei ne asiat siitä muutu jos kieli kuulostaa hauskalta.

t.kaarina

NOUSIAINEN MARTTI 17.08.2007 06:59

Jos oikein Kaarina haluat valittaa ja vääntää, sitä voi tehdä teksiviestillä melkein kaikissa sanomalehdissä. Siinä vastaus vie aina seuraavaan päivään. Silloin keskustelusta voisi tulla harkitumpaa.

PALIN MATTI 17.08.2007 07:56

Ekkai sie Tapani vaan luule, että mie tuon jutun tänne totena kirjotin? Enkä mie missään vaiheesa oo sitä semmoseksi väittänykkään. Joskus sain jostaki sähköpostilla linkin tuomosseen tarinaan. Sopi vaan niin pirun hyvin tähän vastuunpakoiluteemaan. Tarina kuuluu sammaan sarjaan ku net "narkoosikaasuryöstökki"!

LIIMATAINEN HANNU 17.08.2007 08:57

Hyvässä hengessä ja rakentavalla mielellä, tottakai, se on pelin henki.

Eikä tämä ole vain muutaman henkilön hiekkalaatikko, täällä sentään lie satoja kirjoittelijoita mukana. Ja turnauskestävyyttä joskus tarvitaan, erilaisista syistä. Kaikkiahan meitä se elämä koettelee, enempi tai vähempi, ja leppoisasti täällä voi ottaa, itsestä se riippuu. Omituista?

Niitä 'jaloillaan' äänestäneitä toki löytyy, ei ollut turnauskestävyyttä, ja syitä löytyy myös heistä itsestään. Kukaan ei ole synnitön. Kun se tapa ja tyyli esiintyä ratkaisee paljon, on monia historiaan häipyneitä jotka ovat aloittaneet täällä tulemalla 'teltan putket kaulalla', haukkumalla kaikki tyhmiksi ja ilkeiksi, ja eivät ole kestäneetkään sitä palautetta. Sinulla kuitenkin tuntuu olevan tätä turnauskestävyyttä.

Ja jos täällä joskus himpan 'väännetäänkin' niin so what? Ei täällä tapella kenenkään tarvis, jos ei itse sitä halua. Eikä täällä nyt juuri tapellakaan, erilaisia mielipiteitä vaihdellaan, erilaisten ihmisten kesken. Mutta jos haluaa nähdä kaikki poikkeavat mielipiteet tappeluna ja ilkeilyinä, niin sehän on oma valinta se! Väärinkäsityksiä, usein jopa tahallisia ja tarkoituksellisia. "Errare humanum est"!

Sinulla tuntuu olevan vielä se ongelma että otat kaiken henkilökohtaisena, asia unohtuu ja keskityt puolustustaisteluun, "paska porukkaa nuo muutamat mulkerot", no sehhän on tietysti sinun oikeutesi, mutta ..., 'niin makaa kuin petaa'!?

Se on hyvä että olet tyyni ja rauhallinen, himpan sitä huokuu jopa tännekin. Ja kyllä ne sinun ajatuksesi otetaan vastaan, jopa 'ymmärretään', mutta olisiko mahdollista että kokeilisit jotain kevyempää otetta etkä suhtautuisi niin 'henkilökohtaisesti' näihin juttuihin, löisit välillä 'läskiksi' koko 'väännön'. "Ei Sedät pahoja ole, Sedät vain jaksavat heilua"! Otethan leppoisasti, joo! KJON! ;-)

Ps. Jätä se turkulaisuus nyt toistaiseksi? ;-) Keep smiling!

NIITTYARO TAPANI 17.08.2007 10:15

Ei Matti, vaan sen viimeisen lauseen viittaus tähän Kaarinan aloittamiin keskusteluihin oli riman alitus.

En tunne Kaarinan taustoja enkä vielä sen paremmin Kaarinaakaan mutta epäily paluumuuttajaksi tässä mielessä varsinkin jos verrataan siihen esille tuomaasi Amerikan juttuun on aika loukkaavaa eikä mielestäni osoita varsinkaan hyvää arvostelukykyä.

Ongelma on monille todellinen, suuri osa meistä karavaanareista on joutunut harrastuksensa innossa myynti- ja mainosmiesten sekä vastuutaan välttelevien rekisteröintiviranomaisten enemmän tai vähemmän huijaamiksi. Olisi viisaampaa ja ehkä myös hyödyllisempää käyttää niitä pikku hermosolmuja siellä luupallossa ratkaisumallien miettimiseen kuin toistemme arvostelemiseen.

Uskoisin, että moni Kaarinan kohtalotoveri ei halua nostaa asiasta meteliä koska häpeävät epäonnistumistaan ja ajattelevat muutaman vuoden päästä pistää vahingon kiertämään. Tällä menolla ei asia tule koskaan kuntoon ja pahenee aina vaan. Lisäksi se menetelmä laittaa meidät, ainakin osan meistä maksumiehiksi.

On esitetty mielipiteitä siitä miten tyhmää on ollut ostaa autoa joka selvästi ei voi sopia siihen käyttöön johon se on tarkoitettu. Kuulostaa viisaalta, mutta miten henkilö joka ostaa ensimmäistä ongelma piironkiaan osaa epäillä myyjän sanaa, esitteen tietoja ja mahdollista rekisteriotetta.

Jos meidän täytyy kaikkea epäillä kaikesta mahdollisesta ja varmistella jokaisen myyjän ja mainosmiehen sanan todenperäisyys lisäksi vielä tarkastaa rekisteriotteet puntarissa sekä pitää aina mukana vähintään kaksi täysvaltaista todistajaa mieluummin videoimassa joka keskustelua tulemme luultavasti ajan mittaan täyskahjoiksi paranoideiksi. Sitä en halua! On parempi alkaa joukolla vaatimaan asian kuntoon saattamista ja hakea korvauksia sieltä missä pääosa vahingosta on aiheutettu.

Jos kerran myyjillä, mainosmiehillä eikä katsastajilla ole mitään vastuuta sanoistaan ja teoistaan voidaan heidät viedä sinne sen kuuluisan saunan taakse ja homma selviää kuin itsestään ajan myötä. Mihin heitä tarvitaan, meitäkö huijaamaan vai?

PALIN MATTI 17.08.2007 10:21

Kaarina hyvä. Kyllä sinun ajatuksesi otetaan täällä vastaan ihan siinä, kuin kaikkien muittenki. Mutta kun kirjoitat mielipiteesi ja saat siitä poikkeavan kannaoton, ei se sinun mielestäsi ole enää rakentavaa keskustelua. Siis häh? Pitääkö tämän maailman siis rakentua ainoastaa sinun ajatusmaailman ympärille?

Kirjoitit: "Jos muutama harva saa nautintonsa tällaisesta "väännöstä" mutta suurin osa kaipaisi muuta, pitäisi heidätkin ottaa huomioon". Oletko Kaarina koskaan yrittänyt itse noudattaa näitä julistamiasi oppeja? Kokeilepa vaikka lopettaa tuo jatkuva jankuttamisesi ja ottaa huomioon muutkin kirjoittajat!

Vai että vielä turkulaisittain! Vaik' eihä siin mittään. Miun issäin, hää ol paljasjalkane turkulaine ja hänelt mie oon tään miun turunmurtein perint ja hyvi on pysyntkii mieles koko miun pienen ikkäin. Käyphä se tää "vääntely" meilt siis näi Turun murteelki. ☺ ☺ ☺ ☺ ☺

MOUHU JUSSI 17.08.2007 10:36

Mattiii!Raaahallisesti viikonloppu tulossa.Sano JUSSI.

TERNI KIMMO 17.08.2007 10:39

Tässä on tainnu unohtua et jos se tupperware on rekisteröity alle kolmepuoltonniseks niin ei se tarvitse c-korttia vaik todellinen paino oliskin vaik 5t.Siit saa vaa helvetimmoiset sakot ylikuormasta ja matka katkee siihen

PALIN MATTI 17.08.2007 10:39

Piäkkö sie Tapani tosiaan paluumuuttajia niin ala-arvoisina, että normaali ihminen ottaisi sellaiseksi epäilyn heti suurena loukkauksena? Et kai siis tosissasi. Paluumuuttajallahan tarkoitetaan suomen kansalaista, joka on aikoinaan syystä tai toisesta muuttanut asuinsijansa maamme rajojen ulkopuolelle ja on siellä aikansa oltuaan ja elettyään katsonut parhaaksi palata takaisin alkuperäiseen kotimaahansa. Syyt tähän voivat olla moninaiset. Ettet sie Tapani nyt vaan sekottanu paluumuuttajaa näihin muihin maahanmuuttajiin, venepakolaisiin, somaleihin, jne? Jyrkkä kannanottosi viittaa jotenkin tällaiseen.

Kirjoitin sen loppukaneettini ilman mitään ivallisia tai loukkaavia taka-ajatuksia mielessäni. Tuntuivat vain se sketsin käsikirjoittajan ja Kaarinan ajatusmaailmat niin yhteneväisiltä. ☺ ☺ ☺

LAHTI ANTTI 17.08.2007 10:41

Ja pojat per-----t, eipäs morkata turkulaisia, tai mä suutun ja vien leluni pois. Enkä tule takaisin ainakaan ennen iltapäivää. ☺ ☺ ☻ ☻

Kohta suuttuva Veli-Andrei.

MOUHU JUSSI 17.08.2007 10:44

Eikös se rumin koirakin ole Turun Murre.Höh sano JUSSI.

LIIMATAINEN HANNU 17.08.2007 10:47

No nyt Sie Tapsa jeesustelet! Tuossa Palinin pienessä huumoripläjäyksessä siitä paluumuuttajasta. Voe heveletti, se nyt suurestikaan loukkaavaa ollut, ja arvostelukyvystä en sano mittää, kenenkään. On se kumma kun pitäisi aina olla tosissaan ja vakavissaan kun täällä kirjoittelee, muutoin aina joku tuntee itsensä loukatuksi? Mutta onhan sekin jotain kun voi osoittaa että olipas loukkaava ja arvostelukyvytön mielipide. Se huumori, sen lajit ja niiden ymmärtäminen, se on vaikea juttu, ja kuka/mikä sitten tuomaroi ja ilmoittaa ehdottoman tasapuolisesti että tämä on huonoa ja tämä on hyväksyttävää, huumoria siis? Kyllä ne asiat ja ongelmat myös tulevat huomioiduksi, myös se ilakoinnin seassa. Totista kirjoittelua en ainakaan itse jaksa kauan lueskella, kevennyksiä pitää olla mukana. Silläkin uhalla että aina on niitä jotka sitten kokevat sellaisen 'loukkaavana'! "Elämä on kovaa ja ilman kovaa ...". KJON!

SILMUNEN HANNU 17.08.2007 11:05

Huonon huumorin tunnistaa siitä että se ei vastapuolesta tunnu hauskalta. Ei toinen voi sanoa ettei tuo nyt ollut loukkaavaa,kyllä siinä pitää kuunnella vain sitä jolle asia on sanottu. Minusta se muuten oli loukkaavaa se vertaus ko.amerikkalaiseen. Jos haluaa niin aika nopeasti ihminen pystyy aistimaan että minkälaista huumoria toisen kanssa kannattaa viljellä. Koemme eri asiat hauskoina ja huumorina mutta jos toista haluaa kunniottaa, ei käytä "vastapuolta" loukkaavaa "huumoria".

Sen tason kunnioitusta tänne kaipaisin.

t.Kaarina

MOUHU JUSSI 17.08.2007 11:31

Minun mielestä vuokraajan on syytä katsoa onko vuokraajapuolella ajokortti.Silloin jo tulisi esille se jotta saako asianomainen ajaa kyseessä olevalla ajoneuvolla.Näinhän tämä asia on esim.kun lähdet koeajamaan autoliikkeestä uutta autoa.Eivät anna autoa ennenkuin kortti on katsottu.T:JUSSI

LIIMATAINEN HANNU 17.08.2007 11:38

Nih, se huumori ON subjektiivinen juttu, siis sen mieltäminen, jokainen tavallaan, jos sen huumorin 'kohteesta' ei aina tunnukaan 'hauskalta', se ei vielä tae että juuri se huumori olisi ollut huonoa! Oli vain siitä 'kohteesta' sellaista.

No kerropa Kaarina minkälainen huumori on sinusta hyväksyttävää huumoria, tiedä vaikka oppisimme sellaista käyttämään. Kun emme tiedä sitä, mikään ei ole oikein sinulle kelvannut, tähän asti.

Miksi muuten pitäisi aina 'kunnioittaa' jotakuta, emmehän me tunne monikaan toisiamme, miten sitä täysin vierasta ykskaks 'kunnioittaa'? Jo se että hyväksyy erilaisia mielipiteitä, erilaisilta ihmisiltä, on hyvä alku ja silläkin mennään eteenpäin. Vaikka heti perään sanonkin että myös eri mieltä voi ja saa olla, siitä asiasta. Ja sitä asiaa sekä persoonaa ei saisi sekoittaa, vaikka se niin vaikeaa onkin. Edelleen olen sitä mieltä että ne 'asiat riitelevät, eivät henkilöt'. Myönnän kyllä että helposti sitä tölvitään kyllä henkilöä.

Mutta ehkäpä tästä vielä tutuiksi tullaan, kunhan pöllytellään näitä asioita, löytyy 'yhteinen sävel', loppuu turha (oletettu) sviduilu ja silleen. "Äl ole murheelline, kyl maailmaa rätei ja lumpui mahtuu"! Hietanen Tuntemattomassa. Ja tänne palstalle kaikenlaista, asiaa ja huumoria! KJON! ;-)

No nyt tulee sitä kunnioitusta, eli siitä saat täydet pinnat kun olet jatkanut 'keskustelua', siis olemme pysyneet 'puheväleissä', monet aiemmin ovat menettäneet pelihermonsa ja häippässeet, kuka minnekin. Peli jäänyt kesken. Ei hyvä.

LIIMATAINEN HANNU 17.08.2007 11:43

Herra Jumala, Veli Andrei, nyt minä peljästyin ihan suunnattomasti! Jos Sinä suutut ja lopetat leikkimisen.

Turkulaiset ovat kaikki kauniita ja rohkeita, älykkäitä ja suvaitsevaisia! Fyffeekin turkulaisilla on riittävästi, ainakin yhden takatallillisen verran. Tai sängynalusen vaunussa! ;-) Parhaat autot ja vaunut myös turkulaisilla on! KJON!

KEMPPAINEN HENRY E U 17.08.2007 11:49

Ja ovat maankuuluja naisankareitakin, aivan samallaisia, kuin Ike. Ja laulaakin ossaavat kuin oopperalaulajat...

SILMUNEN HANNU 17.08.2007 11:57

En tarkoita toisen tekojen kunniottamista, vaan sitä että jokaista ihmistä,aivan ventovierasta,kunniotetaan ihmisenä. Ja siihen kunnioitukseen kuuluu se, ettei häntä tahallaan loukata.

En toivottavasti ole koskaan missään antanut ymmärtää etten hyväksyisi omistani poikkeavia ajatuksia. Se, mitä en hyväky, on se henkilöiden tölviminen. Se poistaa mielestäni mahdollisuuden rakentavaan, erilaisten mielipiteiden väliseen keskusteluun. Silloin kun tölvitään toista,eivät asiat pääse tekemään mitään,vain ihmiset.

Minusta huumorin tarkoituksena ei ole tölviä vastapuolta vaan tuoda kevennystä ja iloa elämään.

t.Kaarina

LAHTI ANTTI 17.08.2007 12:22

Hyvä on pojat. Saatte anteeksi kun kerran noin kauniisti, joskin vähän epäsuoraan, pyysitte. Jatketaan taas eteenpäin.

Oikeudenmukainen Veli-Andrei.

PALIN MATTI 17.08.2007 12:26

Ei jaksa pittää sajetta...

LIIMATAINEN HANNU 17.08.2007 13:03

Ethän vain sitten ole niitä persoonallisuuksia jotka eivät ikinä unohda, saati anna anteeksi, jos joku jossakin himpan 'tölvässyt'? Käypi elämä raskaaksi jos repussaan kantaa kaiken aikaa kaikki kivet joita lennellyt matkan varrella! KJON!

Ps. Huumorin tarkoitus on ... olla huumoria! ;-)

SILMUNEN HANNU 17.08.2007 13:15

Se käy rskaaksi sillonkin jos liian usein tölvitään... t.Kaarina

NIITTYARO TAPANI 17.08.2007 15:41

Ei paluumuuttajia Matti vaan tapaa jolla vedit sen johtopäätöksen. En näe paljoakaan yhteistä Kaarinan ajatusten ja sen jenkkihömpän välillä, olkoonkin että se lienee mielikuvitushenkilö jota taas Kaarina ei ole.

Näin asiaan osallistuneena ja kantaa ottaneena hieman ihmettelen kantaasi tässä massa-asiassa, voisin helposti ajatella ettet aivan tajua mistä todella on kysymys tai sitten et anna tosiasioiden paljoakaan häiritä "huumorikirjoitelmia". Jotenkinhan se ongelma on ratkaistava ei sitä voi maailman tappiin asti sietää.

Meillä on satoja autoja ja vaunuja joiden rekisteröinti ei vastaa todellisia arvoja. Jos vaunu on liian pienillä massoilla harmi on pienempi kuin jos auto on. Vaunua on edullisempaa käyttää pelkkänä kesämökkinä kuin autoa. Jos taas autoon halutaan lisää massaa se saattaa onnistua 350 kg verran jos Fiat on 18-rungolla ja jos rungon kilpeen on stanssattu 3850 kg mutta tulee lisäkustannuksia ja vaivaa joka olisi vältetty jos myyjä ja katsastaja olisivat olleet rehellisiä ja tunnollisia. Mutta entäs 10 ja 15 runkoiset?

Entäs sitten se ajokortti, sekin pitäisi vielä vanhoilla päivillään vaihtaa. 3500 kg kokonaismassan ylitys tietää kuten jo tietänetkin lisä ongelmia matkaillessa kotimaan ulkopuolella, monet maksut nousevat ja joihinkin paikkoihin tulee ajokielto. Mieti mieluummin miten nämä ongelmat voidaan ratkaista kansalaisen eduksi, siinä sitä on pähkinää purtavaksi. Vai onko helpompaa lasketella "puolijauhoista huumoria"?

Huumoria en sinänsä vastusta ja se on näissäkin asioissa paikallaan monta kertaa, sen pitää vaan olla harmitonta eikä persoonaan sattuvaa jos fiksuja halutaan olla.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.