Ducaton oikean etupään napsahdus!

LEPPÄLÄ A JUHANI 30.07.2007 20:15

Hei Dugatolla ajavat! Ajan v 89 2,5 l TD Fiat Ducatoa! Mistä kiikastaa, kun lähden liikkeelle kuuluu vasemmalta istuimen alta runkoäänenä pieni napsahdus ja kun jarrutan kuuluu pieni napsahdus ja kun käännän oikealle kuuluu pieni napsahdus kun käännän vasemmalle napsahdusta ei kuulu! Olen uusinut etupyörän laakerit, ostin uudet jarrupalat, uusin olkatukeen tulevan tankotuen etummaiset kumit, uusin alapallonivelet, tarkistin iskunvaimentajan yläpään ruuvit! Näistä ei kaiketi enää voi ääntä tulla koska ne eivät loppuneet uusien myötä! Minulla on Alfamer kaorjausopas, josta olen yrittänyt asiaa ratkaista, mutta tuloksetta. Niin mistä voisi olla kyse!

JANHONEN MATTI 30.07.2007 20:50

Vuosia sitten kerrottiin tarinaa Volvosta jossa oli samatyyppinen sivuääni. Voimakkaasti jarrutuksissa ja käännöksissä Volvon keskikonsolista kuului aina napsahdus. Kun omistaja viimein kyllästyi napsauksiin ja puratti vaihdemekanismin ja keskikonsoli turkittiin tarkemmin sieltä löytyi rautalangassa riippuva mutteri joka sillä keskipakovoimasta johtuen napsahteli. Tarina kertoo, että rautalankaan oli kiinnitetty lappu jossa luki selvällä suomen kielellä "Kaunko kesti ennen kun löysitte". Josko italiaanotkin olis....

AIRIKKA ISMO 30.07.2007 21:40

Tarkista ohjausvaihteen kiinnitys,alakautta pääsee "tiukkaamaan". Neljällä pultilla kiinni korissa,aikanaan oli sama vika ja tuolta löytyi "syyllinen".....Dieselin tärinä tekee välillä ihmeitä????

PAKANEN JARKKO 08.08.2007 09:31

Vois olla myös iskareiden päällä oleva ohjauslaakeri. Itsellä kuului varsinkin käännettäessä.

LEPPÄLÄ A JUHANI 21.08.2007 20:17

Kiitos vihjeestä; tänään menin auton alle ja poistin ensin moottorin suojalevyn ja kiristin mainitsemiasi neljää ruuvia. Ne kiertyi ehkä yksi nejäsosa kierrosta. En ole vielä ajanut joten en voi sanoa lopputulosta vielä!

LEPPÄLÄ A JUHANI 21.08.2007 20:30

Mitä teit laakerille -rasvasitko vai laitoitko uudet! Työ sinänsä ei vaikuta isolta!

VÄHÄKANGAS AATOS 22.08.2007 08:18

Kokeileppa rasvata oven lukot (ei lukkopesä, vaan mekanismi) ja saranatapit. Aikoinaan kun itsellä oli samanmoinen ajokki, niin siinä esiintyi tuon tyyppinen naksahdus. Vikaa oli vaikea löytää, mutta enemmänkin sattuman kautta se paikantui oven mekanismeihin (muistaakseni juuri lukkoon).

VARTIAINEN JOUKO G 23.08.2007 10:31

Muuan urbaanikaupunkilegenda kertoo naisesta joka lopulta hermostui tietyissä ajotilanteissa kuuluvaan kilahdukseen. Noutaessaan autoa pikahuollosta naisen kysellessä korjauksen hintaa asentaja ei halunnut veloittaa palvelustaan mitään. Naisen ihmettelyyn asentaja vastasi; Kun se kilahtava ääni syntyi auton virta-avainnipun heilahtaessa ohjauspylvästä vasten niin eihän se sinällään mikään vika ollut, jotta antaan vaan sen maksun olla. Jotta joihinkin napsahduksiin ja kilahduksiin sentään löytyy looginenkin selitys ;)

LEPPÄLÄ A JUHANI 29.08.2007 08:22

Ajaattelin vastata itselleni, koska löysin vian ja tämä tieto voi auttaa muitakin!

Kuten aikaisemmissa vastauksissa, vika oli ihan kummallinen - kun otin moottorin alapuolisen suojalevyn pois, havaitsin etummaisen äänenvaimentajan etupuoleen hitsatun pakoputken olevan puoliksi irti. Kun jarrutin tai kiihdytin, moottori tietenkin liikahti, jolloin hitsisauman reunat hankasivat toisiaan ja antoivat runkoäänen. No tämä opiksi ja liitettäväksi niihen hyviin nikseihin, joita sain. Kiitokset vastaajille!

VARTIAINEN JOUKO G 29.08.2007 11:50

Ja hyvin näytit Juhani sietävän pikku venkoilutkin ;)

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.