tax free autot

HEINONEN JORMA K 01.03.2008 22:53

suomalaiset rutut,kun ostatte tax free auton ottakaa ensin selvää suomen autoverotuksesta,maksatte autoistanne liikaa.liike ottaa itselleen vielä osan verohyödystänne.minä otin selvää ja päätin että en osta suomesta verotonta autoa. Haen kyllä autoni muualta kelpaa se raha muuallakin.

entinen mersun ostaja

HALME MARTTI 02.03.2008 00:15

Ilmeisesti tarkoitit henkilöautoa, etkä matkailuautoa. Voisitko tarkentaa hieman kommenttiasi. Nimittäin jos tarkoitit henkilöautoa, niin Suomen autoverotus kohtelee käsittääkseni autoja samalla tavalla oli se ostettu Suomesta tai jostakin muusta maasta. Korjatkaa, jos olen väärässä. Olen tuonut verovapaana maahan yhden muuttoauton vuonna 1999. Edellyttää muuten edelleenki vuoden ja yhden yön asumista rakkaan syntymämaamme rajojen ulkopuolella! (talven ulkomailla asunut Rutu ei siis voi tuoda verovapaata henkilöautoa Suomeen. Kylläkin kuka tahansa voi hake milloin vain "verovapaan" matkailuauton ulkomailta) Vuonna 1999 tilanne oli sellainen, että useat automekit olivat verovapaina Suomessa Euroopan halvimpia ja minäkin ostin Passat TDI:n Suomesta, jossa se oli paljon halvempi, kuin esim. Saksassa tai Espanjassa, joissa kummassakin olisi pitänyt maksaa vielä arvonlisävero.Suomesta auton voi ostaa edelleenkin ilman arvonlisäveroa. Nyt tilanne on saattanut tasoittua, kun Suomen autovero laski. Ottanet myös huomioon, että nykyään on tarkka kontrolli siitä, että arvonlisävero pitää maksaa (jos hankit verovapaan auton EU-alueelta ja oleskelet siellä tuon +vuoden. Jos asustelee esim. Norjassa tuon vuoden, välttänee arvonlisäveron?). Vuonna 1999 tuodessani verovapaan henkilöauton Espanjasta en joutunut maksamaan lainkaan arvonlisäveroa. Tietääkseni nyt tuo "porsaanreikä" on tukittu ja tullaus ei onnistu, ennenkuin esität kuitin se maksamisesta. Mitähän mahdoit tarkoittaa? Toivottavasti en puhunut aidanseipäistä, kun sinä tarkoitit jotakin muuta!

HEINONEN JORMA K 02.03.2008 11:34

kyllä tax free auton voit ostaa vaikka virosta autoverosta vapaana+alvittomana mutta se vaatii kyllä sen oleskelun 1v 1p jossain muualla euroopassa ,koskee nimeomaan henkilö ja pakettiautoa.suomessa liikkeet eivät myy täysin verottomana koska he ottavat sinulle kuuluvasta verovapaudesta itselleen myynti katetta.nimellisesti se on papereissa verovapaa auto. esi merkki mersu 200 e vero 42 % auton brutto hinnasta pois on auton veroton hinta.

KORHONEN KARI 02.03.2008 12:24

Tuota minäkin epäilin ostaessani taxfree auton.Laskenta "kaava"oli niin monimutkainen ettei siitä ottanut selvää "erkkikään".Myyjä väitti maahantuojan antaneen tällaisen laskelman ko.autosta.Olin kuitenkin tyytyväinen hinnan alennukseen,11500 € meni somasti minunkin tuhlaamana,ei tarvinnut muiden(valtion)osallistua hommaan.Mutta Suomeenhan autovalmistajat ovat myyneet autonsa halvemmalla kuin muihin Euroopan valtioihin,oletkos selvitellyt esim.Viron taxfree hintoja.Lisäksi;miten se myyntikatteen välistäveto tuli esille?

HEINONEN JORMA K 02.03.2008 22:19

Yksikään autokauppias ei antanut mulle suoraa vastausta autovero ja alv:n prosenteista,vaan sanoivat että tämä hinta on täysin veroton.Suivaannuin tästä ja otin selvää tullilta ja sain vastauksen 27.2.08.Laskentakaava on hyvin yksinkertainen: CO2:10+4 eli hiilidioksipäästö grammoina/km jaettuna 10+4=veroprosentti,lisätään 22%(alv)uuden ajoneuvon hankintahinnasta.Esim.Land Rover 2.2 TD4 S 160hv 6-vaihteinen,hankintahinta 44500e.CO2 päästö 194:10+4+22%. 19.4+4=23.4+22=45.4% 44500-45.4%=auton veroton hinta Tämän kun esitin autokauppiaille niin ystävällisyys loppui siihen.En pääse suomessa verottoman auton kauppoihin.Nyt etsin euroopasta maata mistä saan autoverosta täyden hyvityksen.

En ole vielä tutkinut Viron hintapolitiikkaa,tutkin kyllä.

JANHONEN MATTI 02.03.2008 22:29

Enkä yhtään ihmettele jos tuolla laskukaavalla autokauppiaan yhteistyöhalukkuus loppuu.

HEINONEN JORMA K 03.03.2008 11:57

perustele ajatuksesi,

HYTTILÄ ESKO O 03.03.2008 14:36

Ei kait autokauppias pysty ilman alv:tä ja mitään kuluja sitä sinulle myymään. Osta se vaikka suomesta ja muuta venäjälle tms EI EU maahan ja hae tullin kautta siitä alv pois. Kyllä autoverottomana saat suomesta auton , vieläpä edullisesti. Mutta et pysty sitä keneltäkään ostamaan ilman mitään kuluja. Kyllä Suomen taxfree hinnat on kilpailukykyisiä. Suomeenhan on tehtaat myyneet halvalla auton suuren autoveron vuoksi. Niitähän on jopa ulkomaiset täältä yrittäneet hakea em syyn vuoksi.

HEINONEN JORMA K 03.03.2008 18:42

on tosiasia että suomen autokauppiaat saa autot halvemmalla kuin muut eumaat mutta älä luule että ne sinulle siitä hyvittää Suomessa on kalliit tax free autot kun vertaa etelän hintoihin. Jos auto myydään täysin verottomana tarkoittaa se sitä että siinä ei ole minkäälaista veroa,mutta siinä on jo laskettu myyntikate.En minä pakota ketään ostamaan verotonta autoa ,mutta itse kyllä ostan ,jokainen saa uskoa minun puolesta mitä tykkää ja ostaa kalliilla jos haluaa .se ei ole varmaan minulta pois.Kannattaisi ottaaasiosta selvää ennen kuin rupeaa kehumaan suomen hintoja halvoiksi.

HYTTILÄ ESKO O 03.03.2008 19:34

Yritä nyt ymmärtää, Suomessa ei myydä yhtään uutta autoa verottomana. Alv menee joka kaupasta. Siitä et pääse irti mitenkään. Trokarit voi kaupan tehdäkin ilman. Heillä taitaa aika harvoin olla uusia mersuja taxfree myynnissä .....

HEINONEN JORMA K 03.03.2008 19:48

otappas velä selvää rutut on ostanut jo monta vuotta alvittomia autoja mutta en neuvo enenpää kun rupesit v..tuilemaan.

HYTTILÄ ESKO O 03.03.2008 21:21

Mutta on outoa jos jossain maassa jokin liike voi toimia ilman alvia. Kaikesta sisään ostetusta ja myydystä yleensä vero menee. pl tavara mistä saa alv:n vähentää kun se viedään EU:n ulkopuolelle. Esimerkiksi kun autokauppias ostaa Saksasta auton (liikkeestä) sen saa ilman alvia kun on pargraafia tarpeeksi. Mutta myydessään sen täällä maksaa koko summasta alv:n. Tuskimpa rutut sentään Kirgisiassa taikka Turkmenisanissa autokauppaa tekevät. Siellä taas voi olla muita välistävetäjiä kuin verottaja. Noista esimerkki paikoista en tiedä sen enempää, kunhan otin jonkin esimerkin paikoista joista olen lukenut jottei tuo virkavalta ja verottaja pääse kaikkeen kiinni. Hyviä etsintöjä teille.

HALMEENMÄKI JUHANI 04.03.2008 19:55

Jep. ALV pitää maksaa, mutta ELViä ei. Se pieni ero, josta Suomi on ollut EU-tuomioistuimessakin.

HEINONEN JORMA K 04.03.2008 21:11

ei pidä maksaa,kattos kun euroopassa on ainakin yksi maa jolla ei ole alvn perintä mahdollisuuksia.Kyllä se auto myydään täysin verottomana.Tiedän kyllä alvi hommat sillä olen entinen yrittäja nyt tosin jo eläkkeellä onneksi.siinä on oltava se vuosi ulkomailla ja suomessa saa olla väliäää 72 päivää.liike koittaa myydä sinulle tax free auton noin 32 %verolla sisältäen alvin mutta se vero on noin 42 % riippue4n c0 2 päästöistä. terveisin jorma k.

HEINONEN JORMA K 04.03.2008 21:16

en esittele kaavaa autokauppiaille eihän ne muutenkaan tajua mitään,renkiähän ne vaan ovat. autokauppiaat ja kiinteistövälittäjät on ihan turhia kun eivä osaa edes myydä.

HYTTILÄ ESKO O 05.03.2008 09:20

http://www.karavaanarit.fi/ajankohtaista/etuteltan_puheet/matkailu_ulkomailla/?x26399=20345835

En laskeskele rahoja kun matkustelen,eihän niitä hautaan mukaan saa,enkä kerää perikunnalle,tiskelen niistä itse kun olen jo sen ikäinen,ja sopivasti sairas

Hyvää kevään jatkoa.

HEINONEN JORMA K 05.03.2008 10:34

ei taida paljastua ,harmittaako kun ,et osaa ottaa asioista selvää eikä kukaan neuvo,meneppä uudelleen koulutukseen,viisastut sinäkin.

JANHONEN MATTI 05.03.2008 11:33

Tule jo Esko O pois. Kuten varmaan olet huomannut, tässä kirjoittelussa menee ooppineen aika ihan hukkaan.

HEINONEN JORMA K 06.03.2008 10:03

Testini onnistui hyvin,ei näköjään tällä pastalla karavaanareita kiinnosta tärkeät asiat yhtä poikkeusta lukuunottamatta sai turhia vastauksia.Pätemisen tarvetta näkyi olevan,jos kaikki karavaanarit olisi tuollaisia tuskin kukaan liittyisi karavaanareihin.kannattaako tätä palstaa ylläpitää ollenkaan kun ei saa järkeen käyviä keskusteluja.Sain tehtyä luonneanalyysit vastaajista,yhtä poikkeusta lukuunottamatta ei näytä hyvältä vastaajien henkinen taso.Niinpä ehdottaisin että vaihtaisitte keskustelu foorumia.

nopeaa siirtymistä ja hyvää kevään jatkoa toivottaa 35 vuotta eurooppaa kolunnut . JORMA HEINONEN

HARJULAMPI JUKKA 06.03.2008 14:21

Tosiaankin tulos on surullista luettavaa. Olen samaa mieltä,että joutaisi tällaiset palstat lopettaa. Täällä jos osoittaa mielenkiintoa "sopimattomaan" suuntaan tulee heti turpiin ja ilmoitetaan, että tosikot älkööt vaivautuko. Nämä kirjanoppineethan lähtevätkin Eurooppaa kiertämään kun menevät Suomenlahden yli. Ainakin meillä on asuttu jo pidempään Euroopassa. Terveisiä vaan tutuillekin rutuille sinne lämpimään Ääneseudulta.

HEINONEN JORMA K 06.03.2008 14:58

kiitos myös sinulle jukka,olisi kiva kun sais aikaan vähän järkevämmän keskutelun.Minulla on kaikki tiedot verotuksesta otin kaikki selville minulla on dokumentit kotona.

NYYSSÖNEN KAJ 06.03.2008 15:41

Jorma Ei sinulta kukaan kieltänyt tai estänyt tuoda tietosi julki tässä ja nyt. Sinä itse vain halusit arvuutella meitä muita mutta sehän leikki taasen ei kiinnostanut.

Suomessa kirjoilla oleva ja verot tänne maksava ei yksityishenkilönä voi ostaa autoa Suomessa ilman alv:tä. Olen ostanut verottoman auton ennen EU aikaa siten että myyjäliike toimitti sen Saksaan josta saksassa asuva omistaja sen sai haltuunsa. Yritys voi aina ostaa toisesta eu-maasta auton alv=0 jolloin alv kuitenkin maksetaan tuontimaassa. Tästä menettelystä on Suomi kuitenkin sulkenut pois henkilöautot (on muutama poikkeustapaus).

HEINONEN JORMA K 06.03.2008 17:02

olet väärässä ota selvää,väittämäsi ei pidä paikkaansa.

NYYSSÖNEN KAJ 06.03.2008 17:13

Ei tarvitse ostin viime syksynä kaksi autoa joten auton ostot on takanapäin moneksi vuodeksi.

Jos olet oikeassa niin viranomaiset hyvin nopeasti tukkivat porsaanreikäsi. Se että et onnistunut voi johtua siitä että yritys joutuu raportoimaan kaiken alv=0 myynnin. Koska voivat joutua siitä jälkikäteen vastuuseen.

Eli tällä näkymin en usko sinua, ei ainakaan lain hengen mukaista. Vaikka kirjaimen mukaan onnistuisi niin Korkein Hallinto-oikeus viimeistään ohjeistaisi verottajan hyväksi, olen kokeillut.

HEINONEN JORMA K 06.03.2008 19:22

ihan laillista touhua.raportti tulee auromaattisesti yrityksille kun makselet kuukausittain alvia ,se siitä. Eihän sinun tarvitsekaan uskoa minua en ole mikään joulupukki,ja minun puolestani saat maksaa veroja ihan niin paljon kuin tykkäät ,itsehän markkasi kaivoon heität.katos kun tyhmyydestä sakotetaan.

NYYSSÖNEN KAJ 06.03.2008 20:53

No mikset sitten osta sitä autoasi verottomasti!

MÄKELÄ ARI 06.03.2008 21:09

kerro nyt sitten jotain uskottavaa. vai leikitkö vain?

HEINONEN JORMA K 06.03.2008 21:33

katsele Korhosen Karin viestistä jospa saisit siitä jotain selville ,ainoa järkevä vastaus asiasta.Kimmokin totesi että ei teille mene mikään perille.

HALONEN ARTO K 07.03.2008 14:55

Tämä Heinonen se vasta on tosi viisas mies... ja kaikkitietävä.. ainakin omasta mielestään..!!

Arto H SFC 1454

WALVE RAILI 07.03.2008 18:54

Laitampas minäkin lusikkani tähän soppaa - nimimerkillä: tietoa ja kokemusta on... Juuri tarkistin autoliikkeen laskusta ja siinä selväsi ja suomenkielellä lukee "Veroton myynti ALV 0%". Niin myös tullin ohjeissa ja lakipykälissä seisso, että ostaja ei maksa ALVia Suomessa vaan auton kohdemaassa. Vielä 2000 luvun alussa ALVin maksaminen oli vapaaehtoista auton kohdemaassa. Sitä ei kukaan tullut kysymään ja sitä ei myöskään maksettu vapaaehtoisesti. Vuoden ulkomaillaolon jälkeen auto tullattiin Suomessa ja asia ei kiinnostanut Suomen viranomaisia, kun rahat olisivat menneet toiseen maahan. Nyt EUn myötä valtioilla on enemmän yhteistyötä ja toden- näköisesti autoa tullattaessa ja rekisteröitäessä ALV peritään. Joten kyllä Heinonen on täysin oikeassa... Aurinkoista kevättä alvilla tai ilman toivottelee Matti

HEINONEN JORMA K 07.03.2008 20:10

arto olet tyypillinen vanha karavaanari älä tuo tyhmyyttäs esiin noin näkyvästi.ei sinun kannata vaivata netillä itseäsi kun olet seniili,haukut suotta minua kun et tajua ottaa asioista selvää.

HEINONEN JORMA K 07.03.2008 20:14

kiitos matti tämä teki hyvää sinä varmasti tiedätkin mistä maasta on kysymys mutta ei viitsitä sitä kertoa oppineille.

HEINONEN JORMA K 07.03.2008 22:57

ajele sinä kaitsu sillä bussillas ja yövy coniln mettissä.Tiedäthän sinä ,etta yhteen talouteen ei voi tuoda kuin yhden verottoman auton siitä voi joutua vastuuseen

HALONEN ARTO K 08.03.2008 10:54

Jätämpä tämän älykkään heinosen kommentin kanssakulkijoista ihaan omaan arvoonsa, eli arvottomuuteen..

Arto H SFC 1454

NYYSSÖNEN KAJ 08.03.2008 14:39

Jorma herännyt painajais unesta? Kun on nåin kääkkäränkäinen olo.

En minä tuonut verotonta autoa - minä vein sen saksaan. Kyllä minä olin ihan Rosaledan häkin sisäpuolella.

NYYSSÖNEN KAJ 08.03.2008 19:05

Tuo "olo" sanaa edeltävää sanna ei sinuun voi soveltaa Sorry! eihän tekstissäsi ole pätkääkään kääkkämäisyyttä!

HEINONEN JORMA K 09.03.2008 21:22

MITÄS SE VEROTTOMAAN AUTOON KUULUU.

HEINONEN JORMA K 09.03.2008 21:29

MIETISKELE VAIN OMIA KOMMENTTEJASI.EI NEKÄÄN KOVIN FIKSUJA OLE,KÄSITTÄÄKSENI TÄSSÄ JUTUSSA ON OLLUT KYSE VEROTTOMISTA AUTOISTA.MONTAKO KOMMENTTIA SINULTA NIISTÄ TULI,EI YHTÄÄN.SINULLA ON VÄHÄN SAMA KUIN ENTISELLÄ UKOLLA ,PÄÄEI TIEDÄ MITÄ KÄDET TEKEE.

NYYSSÖNEN KAJ 09.03.2008 21:48

Conilin Puskaparkista bongattu Suomalainen satunnainen matkaaja ja "veroton" Saksan seisoja. http://picasaweb.google.fi/KajNyy1/SatunnaisiaKuvia/photo#5175829882512868562

HEINONEN JORMA K 10.03.2008 08:45

hyviä kuvia,erehdyin puskaparkeista.näky olevan ihan hyviä paikkoja.

MÄKELÄ ARI 10.03.2008 17:55

otetaanpa esimerki prosenttilaskusta

auton hinta ilman veroja 10000e vero vaikka tässä tapauksessa vaikka 20% helppo laskea eli 2000e ollaan hinnassa 12000e. alvi lisää eli 22% 14640e

heinosen matemattikan mukaan veroton hinta on 14640- 42% lasketaanpa 14640 X 0.58 =8491.2e

joku ei ole oikein

HEINONEN JORMA K 10.03.2008 18:57

en kyllä osaa tuota matematiikkaa ,laske auton bruttohinnasta 42% siitä saat auton verottoman hinnan eikö ole helppoa .Tässä on käytetty ojalan laskuoppia.

NYYSSÖNEN KAJ 10.03.2008 19:12

Tämän osaa Jormakin

100€ lisätään 20% = 120€ nyt vähennät 120€ -20% mitä saat tulokseksi Jorma?

HEINONEN JORMA K 10.03.2008 19:23

nyyssösen kaitsun mettä parkissa.eli co2jaettuna10+4+22 -brutto.tulos on siinä ,ei tarvitse haukkua koko kylää.eikä tapella valokuvista,eikä haukkua kenenkää laskutaitoa eikä hävetä karavaanareitten tyhmyyttä,minä en kehtaa kertoa kenellekkään että olen karavaanari.hävettää niin noi teidän ääliömaiset jutut asian virestä ,paljonko on äö.

HEINONEN JORMA K 10.03.2008 19:26

voihan. se olla muutama pullo aivot tuhonnutta olutta. minä en juo että ei ole siitä pelkoa.

MÄKELÄ ARI 10.03.2008 19:28

johan sen sulle laskin sun kaavan mukaan laskettuna myyjän pitäis myydä auto tappiolla. ei taida suostua

NYYSSÖNEN KAJ 10.03.2008 19:30

kokeile kaivaa esiin se vanha laskutikku ja kerro euron tarkkuudella miten paljon 20% on 120€ eurosta.

HEINONEN JORMA K 10.03.2008 19:32

ota mäkelä netistä tullin kaavakkeet auto verotuksesta,jos osaat ei tarvitse silloin pähkäillä minun laskutaitoa se on paljon helpompaa vaikka tuskin osaat sittekään laskea oikeaa hitaa verovapaalle autolle,näyttäsi ainakin siltä.

MÄKELÄ ARI 10.03.2008 19:34

alan jo epäillä lukutaitoakin...

HEINONEN JORMA K 10.03.2008 19:40

voin sanoa sinulle hyvillä mielin että minä en tee sillä tiedolla mitään ,mutta sen verran voin arvailla että se on paskapussi heitettynä harmaavesisäiliöllä jaettuna kemssantyhjennyksellä=pöllö karavaanari.Näi ainakin luulen mutta voin olla kyllä väärässäkin.Koita sinä tarkentaa sillä vanhalla laskutikulla mitä et kavereitesi kertoman mukaan osannut käyttää.

HEINONEN JORMA K 10.03.2008 19:41

kiitos, epäily on molemmin puoleista.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.