Tanskaan vaunu perässä

JORVA OLLI 08.11.2007 17:46

Olemme lähdössä keväällä 08 Tanskaan lomalle. Tarkoitus on olla reissussa n. 3 vko:a ja rauhassa, ilman kiireitä nähdä Tanskaa, ja sen leirintäalueita. Olisimme kiitollisia hyvistä ohjeista, laadukkaista leirintäalueista, ja maakunnista joissa on nähtävää sekä missä Tanskassa yleensä kanaattaa kulkea. Laitan tässä myös e-mail-osoitteen mukaan: jorvat@suomi24.fi Kiitos!

JANHONEN MATTI 08.11.2007 18:08

Tutustumisen tulevaan kohdemaahan voit aloittaa tästä. www.visitdenmark.com

SILMUNEN HANNU 08.11.2007 19:49

Hei! Meille on Tanskasta Kööpenhaminan ja Legolandin lisäksi jäänyt mieleen Mön klintit eli kalkkikivikalliot, Pohjoisjyllannin länsirannikon mielettömät hiekkarannat ja dyynit,Römön saari ja Riben keskiaikainen kylä. Skagenin kärki oli upea ainakin syksyllä, kun siellä ei lisäksemme ollut kuin hyljevauva ja pienokaista noutamaan tullut äitinsä. Hirshalsissa olevan akvaarin erikoisuus on henkilöauton kokoinen "möykkykala" ja Lökkenin pohjois puolella hiekkaan hautautunut majakka sekä hautausmaa kirkkoineen mikä pienenee vuosi vuodelta kun maa sortuu mereen. Fillarit on Tanskassa ehdottoman kivat ja kätevät, leijan lennätys hauskaa hupia:)

t.Kaarina

HAAPANEN TIMO S 09.11.2007 17:33

Kesällä Skagenissa ei tarvitse nykyisin olla yksin,porukkaa riittää.Vuonna-93 olimme ensimmäisen kerran, silloin oli väkeä vähän.Hieno paikka se on,kannattaa käydä. Tanskan pohjoisimmassa paikassa voi kirjaimellisesti seisoskella "Tanska jalkojen välissä" Leirintäalueita on kaksi kävelymatkan päässä ja kolmas vähän kauempana.Polkupyörät ehdottomasti mukaan.Tuolla on kuvia ja linkkejä: http://www.toppenafdanmark.dk/gb/SkagenAalbaek.aspx

LAHTI ANTTI 11.11.2007 14:39

Tässä eräs varsinkin lapsille mielenkiintoinen paikka etelä-Tanskassa, Lollandissa.

Name City Telephone Classification Properties
Knuthenborg Bandholm (+45) 5478 8088 **** Label scheme for attractions

Siinä lähellä mukava leirintäalue, Maribossa. Kävelymatkan päässä pikkukaupungista. Järven rannalla.

LAHTI ANTTI 11.11.2007 14:55

Koetetaan uudelleen suoraa linkkiä sinne ja vähän muuallekin. ttp://www.visitdenmark.com/finland/fi-fi/menu/turist/oplevelser/attraktioner/zoologiskehaverogdyreparker/zooerogdyreparker.htm?TypeSearch=Type&query=&productarea=Attraktioner&producttype=Zooer+og+dyreparker&City=&Region=Storstr%c3%b8ms+Amt&CallerUrl=%2ffinland%2ffi-fi%2fmenu%2fturist%2foplevelser%2fattraktioner%2fzoologiskehaverogdyreparker%2fzooerogdyreparker.htm

NYBERG JYRKI L 11.11.2007 18:27

Viime kesänä meidän piti mennä , ja mentiinkin, Juutinrauman sillasta yli, oltiin saatu kaverilta lippu siihen ylitykseen, mutta ei löydetty sitä? Nyt hiirijahdissa löysin sen, taitaisi toimia vieläkin sen sillan ylittämiseen, taidettiin maksaa yli 60€ siitä sillasta, alle 8 metrinen matkailuauto. Jos joku kaipailisi lippua, multa nyt löytyisi sellainen, täytyy vain tarkistaa, vieläkö se toimii, minä voin tehdä sen. Lennu

HAAPANEN TIMO S 12.11.2007 20:28

Tuossa on muutamia kämppärilinkkejä: http://www.jambo.dk/film http://www.hvidbjerg.dk/ http://www.klimstrand.dk/index.asp?mode=for!forside!gb&sprogskift=true http://www.familiecamping.dk/site/Page.asp?lang=English Vastaavia paikkoja löytyy todella paljon.Nämä taisi kaikki olla neljän tähden paikkoja.

SARASTE MARKKU 13.11.2007 18:03

Tervehdys Olli, Me olemme olleet perheen kanssa 2 aik ja 3 lasta Tanskassa. Meidän suosikki paikaksi nousi Jesperhusissa oleva leirintäalue ja kukka/huvi/eläinpuisto. Leirintäalueen viihtyvyydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta kyllä siellä yöpyä pystyi. Alue on melkomoinen huvikeskus uimahalleineen. Paljon lapsiperheitä. Mutta kukkapuisto oli meille mukava yllätys. Siellä oli lapsille laitteita ja aikuisille upea puutarha miljöö. Molemmille kelpasi pieni eläintarha samalla alueella. Kaikkiin pääsi samalla lipulla. Suosittelen lämpimästi.

SILMUNEN HANNU 14.11.2007 19:15

Lisäys tuohon edelliseen viestiini:Lönstrup on sen kylän nimi missä tuo hiekkaan hautautunut majakka sijaitsee ja se kirkko on siitä kävelymatkan päässä.Rakennettu 1200-luvulla 2km päähän rannasta ja nyt kököttää 9metrin päässä merestä. Tämän päiväisessä Turun Sanomissa oli matkailusivulla juttu ko.seudusta,itse vietimme juuri Lönstrupissa yhden syysloman,talossa missä oli uima-allas sisällä:) Niin,ja kaupunki on tietty Hirtshals.

t.Kaarina

HALMEENMÄKI JUHANI 15.11.2007 19:56

Jesperhus on jäänyt meidänkin nyt jo liki täysi-ikäisten mieleen. Itse asiassa siellä on käyty kaksikin kertaa, juuri takapenkin vaatimuksesta!

SANTIKKO JUKKA S. 18.11.2007 17:09

Oltiin -06 perhelomalla (2 aikuista ja 2 lasta) pari viikkoa Tanskanmaata kiertämässä asuntoautolla. Meidän mielestä parhaat kohteet olivat safari-tyyppinen eläinpuisto Knutenborg Maribossa Lollandin saarella ja Ekeskovin linna Fyn saarella,lapsille mahtava leikkipaikka ja perheelle valtavasti nähtävää (alueella mm. 2 labyrinttiä). Römön saari ja Legoland olivat myös mahtavia. Kööpenhaminaan mennessä kannattaa jättää kalusto esim. Tårnbyn juna-aseman liepeille ja käydä pääkaupungissa junalla. Perillä oli tarjolla mm. erilaisia kiertoajeluja.

NYBERG JYRKI L 18.11.2007 17:41

Olemme yöpyneet useamman kerran köpiksessä Bellahoy-campigissa, keskellä kaupunkia ja bussilinjat menee ihan vierestä. Vaatimaton paikka, mutta kaikki tarpeellinen löytyy, eikä hintakaan ole paha. Sirkukseen ja muuallekkin huvituksiin siedettävä matka. Tuolla jossain taisin jo mainita, olisi sille sillalle Malmö -Köpis mangneettikortti, olisi yksi suunta käyttämättä! Piilotettiin niin hyvin varkaiden varalta, ettei löydetty itsekkään sillalla, nyt vasta hiirijahdissa löysin kortin, jos joku haluaa kokeilla, niin siitä vaan, takuuta en anna, kortti on jo maksettu kahteen kertaan, jos pelimiehiä löytyy, niin ota yhteyttä. Jos toimii, yhdet Larssenit voisi ottaa. Lennu

JORVA OLLI 20.11.2007 19:42

Joo, Kiitos kaunis, arvon sisaret ja veljet vastauksistanne, odotamme innolla seasonia 08. Erityinen kiitos heille joilta saimme e-mail osoitteita sivuille ( kiitos viellä myös tulevista lisä-osoitteista), niistä on viinintekijälle ja vaimolle varmasti hyötyä ja pystymme näin hieman suunnittelemaan matkaamme. t.HHVV15CM

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.