Rututapaaminen lähestyy

Matti Janhonen 03.05.2018 13:46

Hartolan perinteinen rutu-tapaaminen on tänä vuonna 25-27.5.2018.
Tilaisuuden luonnehan on pitkälti sosiaalinen, muistellaan menneitä ja suunnitellaan uutta.
Tähän uuden suunnitteluun liittyy tiedon jakaminen tapahtuman aikana niille, jotka vasta suunnittelevat ensimmäisistä rutu-matkaa Espanjaan tai Portugaliin.

Itse olen koonnut Euroopassa matkaavien karavaanarien tietopaketin jolla on hyvin arkinen nimi "Karavanarin muistilista" ja joka on tarkoitettu nimenomaan niille jotka vasta suunnittelevat ensimmäistä kertaa auton nokan kääntämisen kohti Eurooppaa.
Tosin siinä saattaa olla tietoa joka on uutta kokeneemmillekin matkaajille.

Se ei ole tee niin ja tee näin -lista vaan jokainen voin ottaa siitä tarvitsemansa tiedon tai ei ota mitään.
Tiedoston koko on tällä hetkellä 34 liuskaa, siinä on lähes sata otsikkotason asiaa ja yli 100 Internet-linkkiä joista saa tietoa matkailuun liittyen. Kuvia ei ole (vielä) jotta tiedoston koko pysyy pienenä.
Tiedoston päivitys on jatkuva työ ja uusimaan päivityksen teen heti matkan jälkeen.

Tästä paketista kuin kotiläksynä saattaa olla hyötyä noviiseille jotka menee Hartolan tapaamiseen. Osaatte ainakin esittää oikeita kysymyksiä lauteilla tietäjille.

Voin lähettää tiedoston pyynnöstä-postin liitetietona13.5 jälkeen, heti kun palaan täältä reissulta.
Pyynnön voi lähettää minun s-postiin matti.janhonen(at)pp2.inet.fi

Luonnollisesti tiedosto ei maksa mitään vaan on minun talkootyötä karavaanarien ulkomaanmatkailun edistämiseksi. Kaupallisiin tarkoituksiin tiedostoa ei saa käyttää.




Kaj Nyyssönen 03.05.2018 19:39

Olisitko Matti valmis esittelemään pakettiasi Rutu-sakin kokouksessa Noviiseille?
Kysyn tätä ihan tavallisena rivijäsenenä ilman mitään kytköksiä.

Matti Janhonen 03.05.2018 20:07

Kun itsekin olen vieläkin noviisi niin eihän se oikein sovi. On varmaan parempi, että toimin näin.
Jos joku pyytää niin lähetän, ja jos näin voin olla jollekin avuksi niin hyvä.

Kun tiedän, että Hartolan tapaaminen on ainakin toistaiseksi rutuille tärkeä, niin on missään tapauksessa halua mitään kilpalaulantaa, ja siksi pidättäydyn ikään kuin taustalla, mutta kuitenkin välillisesti tuen heidän pyrkimyksiään. Ymmärtänet mitä tarkoitan.

Tiedoston koko on niin suuri, että se tarvitsisi jo "kodin". Ongelma on siinä, että tiedosto vaatii toistuvasti päivityksiä, ja tiedän mitä sille tapahtuu jos luovutan sen ylläpitovastuun jollekin.



Kaj Nyyssönen 04.05.2018 19:09

No ei se että on Noviisi merkitse kaikkea on meillä muitakin iki Noviiseja eivät he sen erillaisempia ole kuin että eivät halaja yhtä tarraa. En minäkään pääse tänä vuonna kevät kokoukseen kun olen isäntänä kevät tapahtumassa tyttöjen hevostallilla sinä lauantaina.

Jari Siltala 04.05.2018 22:13

Vähän ihmeellinen "hiippakunta" tuntuu olevan kun kaikesta tiedosta pitäisi olla hiiren hiljaa ja sitten Rutu tapaamisessa saa lärvinsä aukaista kysymyksillään niin jotta siellä tiedoillaan pätijät saavat loistaa .Ei se niin voi mennä tietoa pitää ja saa jakaa 365 päivää vuodessa .Rutu tapaamisissa sitä jaetaan vain muutamia päiviä vuodessa.Pistä Matti vaan roheesti kaikki tänne ja muuallekkin Someen.Minua jo kiinnostaa silläkin etten edes pääse vielä tuohon Rutu tapaamiseen toukokuussa.Minä päivitin juuri You Tube kanavani Caravan Life Nro soittolistoiltani löytyy kaikki ne paikat mitkä olen sinne ennättänyt lataamaan maittain niin mahdollisten katsojien on helpompi etsiä jotakin mikä kiinnostaisi.Tuolla Rutujen FB -ryhmässä kokolailla vaiteliasta porukkaa,syytä en tiedä ? Itse olen yrittänyt olla siellä aktiivinen vaan hyvin vähän tulee kommentteja .Ihan tuntuu etteivät uskalla mitään höpistä .Siis eivät uskalla .Kahden kesken kun näitä tyyppejä näkee ovat kovinkin puheliaita ,mutta ei Somessa. Kyllä minulla jokin ajatus on mistä johtuu moinen umpimielisyys ?Noviisi olin itsekkin ja tuo Rutu tarrakin vasta vajaan vuoden auton perässä.Jotenkin on sekaan sovittu kun ei ole vielä pois potkittu,mikä sekin on aina mahdollista.Autossa on kuitenkin vielä voimaa tallella ja kääntyvät etupyörät matka jatkuu.


Eli täältä löytyy soittolistat maittan You Tubesta Caravan Life Nro kanavaltani. https://www.youtube.com/channel/UC-fMaGF3Cli5K2H9g6s02VQ/playlists?view_as=subscriber
muokattu: 4.5.2018 22:21
Jari Siltala 04.05.2018 22:14

Vähän ihmeellinen "hiippakunta" tuntuu olevan kun kaikesta tiedosta pitäisi olla hiiren hiljaa ja sitten Rutu tapaamisessa saa lärvinsä aukaista kysymyksillään niin jotta siellä tiedoillaan pätijät saavat loistaa .Ei se niin voi mennä tietoa pitää ja saa jakaa 365 päivää vuodessa .Rutu tapaamisissa sitä jaetaan vain muutamia päiviä vuodessa.Pistä Matti vaan roheesti kaikki tänne ja muuallekkin Someen.Minua jo kiinnostaa silläkin etten edes pääse vielä tuohon Rutu tapaamiseen toukokuussa.Minä päivitin juuri You Tube kanavani Caravan Life Nro soittolistoiltani löytyy kaikki ne paikat mitkä olen sinne ennättänyt lataamaan maittain niin mahdollisten katsojien on helpompi etsiä jotakin mikä kiinnostaisi.Tuolla Rutujen FB -ryhmässä kokolailla vaiteliasta porukkaa,syytä en tiedä ? Itse olen yrittänyt olla siellä aktiivinen vaan hyvin vähän tulee kommentteja .Ihan tuntuu etteivät uskalla mitään höpistä .Siis eivät uskalla .Kahden kesken kun näitä tyyppejä näkee ovat kovinkin puheliaita ,mutta ei Somessa. Kyllä minulla jokin ajatus on mistä johtuu moinen umpimielisyys ?Noviisi olin itsekkin ja tuo Rutu tarrakin vasta vajaan vuoden auton perässä.Jotenkin on sekaan sovittu kun ei ole vielä pois potkittu,mikä sekin on aina mahdollista.Autossa on kuitenkin vielä voimaa tallella ja kääntyvät etupyörät matka jatkuu.

Kaj Nyyssönen 05.05.2018 08:54

Kyllä täällä Rutut kirjoittaa mutta emme yleensä korosta sitä että olemme Rutuja se saattaa monesta tuntua nokka pystyssä kirjoittamista. Minäkin kirjoitan karavaanarina ja sehän luonistuu ihan hyvin.

Vaikka Hartolassa on paljon esitelmiä ja esityksiä niin se kiinnostavin ja omakohtaisin tieto irtoo parhaiten kahden keskisessä keskustelussa myös Hartolassa tai pienessä ryhmässä. Perinteisesti sanan lauteilla tieto irtoaa kuin löyly kiukaasta, josta syystä saunon paljon siellä.

Jari Siltala 06.05.2018 06:33

Tutustuin tuossa oikeastaan vasta nyt kunnolla aiheeseen ja totean ,että kyllähän Rutuilla hyvin tietoa on tuolla rutusakki.com sivustolla.Parhaat vinkit tosiaan olemmekin saaneet noissa kahden keskisissä jutusteluissa taikka kysymällä monilta esim.somessa jotka ovat meitä kokeneempia näissä asioissa.Ei Rutujen Fb ryhmä sinänsä poikkea monesta muusta sakista ,muutamissa muissakin ryhmässä on melkoisen verkkaista tuo jutustelu.Se tällä erää.

Matti Janhonen 06.05.2018 11:03

Rutut on ihan oma joukkonsa tässä yhteisössä, jäsenmäärä on noin 1 % kokonaisjäsenmäärästä.
Yhdistys oli pitkään liiton kerho ja sinä aikana nämä nykyisen yhdistyksenkin toimintatavat ovat pitkälti muotoutuneet.

Esitin yhdistyksen perustamisvaiheessa sitä, että yhdistys jatkoissa panostaisi aiempaa enemmän nimenoman Internetin kautta tapahtuvaan tiedottamiseen jäsenilleen, mutta niin ei ole nimenomaan asiakysymyksissä käynyt. Kiertokirjetyyppisten jäsenkirjeiden aika on ohi, koska se on liian hidas tiedotusmuoto tässä lähes reaaliaikaan pyrkivässä tiedotuksessa.
Viestinnän tulevaisuus on nimenomaan sähköisessä viestinnässä, eikä saunan lauteilla.

En tiedä johtuuko tämä siitä, että pelätään sähköisen viestinnän syövän pohjaa Hartolan tapaamiselta. Mutta kuten sanoin, se on rutujen oma asia miten toimivat.

Timo Haapanen 06.05.2018 16:51

Tuttuja sinne mennään tapaamaan ja hauskaa pitämään. Pikkuisen asiaa siinä sivussa.

@timppa

Jari Siltala 07.05.2018 21:39

Matti puhuu vähän mutta asiaa.Olen tiedottamisen suhteen kanssasi samaa mieltä .

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.