Ruotsin kautta Saksaan

Jukka Rajamäki 30.06.2018 10:26

Tuli käytyä kevään ja kesän aikana periin otteeseen Keski-Euroopassa. Kevään reissulta palattiin Ruotsiin yölaivalla Travemündesta Malmön. Kaksi henkilöä, auto >7m, hytti ja koira 217 euroa. Kesällä menimme samalla kokoonpanolla Ruotsista Tanskaan Varberg - Grenå aamulaivalla hinta 155 euroa. Ilmeisesti laivalla on vain yksi lemmikkihytti 2-kerroksessa. Lisäksi 9-kannella oli pieni, ehkä 2-3 lemmikille ja omistajalle varattu lounge. Paluumatkan teimme siltojen kautta 49,97 euroa + 117,72 euroa.

Kesän reissulla kävimme vain Benelux maissa ja vähän Ranskan puolella. Ajokilometreistä 2/3 osaa kertyi Tanskasta ja Ruotsista. En ole vuosikymmeniin juurikaan ajanut Ruotsissa mutta nyt tääytyy todeta, että liikenne käyttäytyminen on romahtanut siitä mitä se oli 1980- ja 1990-luvuilla. Ylinopedet ovat moottoriteillä valtavia ja ohituskaistateillä viimehetken ohitukset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Tällä menolla liikenne on kohta hurjempaa kuin Liettuassa ja Puolassa.

Jukka Rajamäki

Matti Janhonen 30.06.2018 10:47

Omat kokemukset välillä Kapellskär-Helsingborg kertoo kyllä ihan muuta.
Joskus tuntuu, että ajavat liiankin turvallisesti kun roikkuvat vakionopeudensäätäjä päällä rinnalla ymmärtämättä mennä reilusti ohi.

Jospa se kuitenkin on niin, että vertailupohja on muuttunut ja meillä liikennekäyttäytyminen on nyt paljon parempaa kun mitä se oli vielä 1980- ja 1990-luvulla.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.