Rengasjuttua epsanjanreissuun.

Kari Rautiainen 03.09.2019 18:38

Meininki on tammikuussa ajella epsanjaan ja olla siellä jokunen kuukausi. No jos tammikuussa lähtee niin nastarenkaat alla. Ei käy keskemmällä eurooppaa tämä. Eikä houkuttele ajella satamaan kesärenkailla. Ducaton ostin keväällä, eli talvirenkaat on ajamattomat, pitäskö ne vaihtaa kitkoihin. Onko satamissa suomessa tai saksassa rengaslafkoja joissa talvirenkaille säilytys reissun ajaksi.

Eli miten ootte toiminut tilanteessa?

Timo Haapanen 03.09.2019 18:56

Viime viikolla vaihdoin kitkat alle, lähtö loppukuusta ja paluu joulukuun alussa. Siihenkin aikaan on jo Ranskassa alkanut loskakelit ja jatkuneet pikkupakkasella Ruotsin läpi.

Jahka saan vielä kaksi kesäpyörää loppuun niin ajan kitkoilla koko ajan. Keväisin on käyty Unkarissa ja Slovakiassa vuoren yli mennessä on ollut jäätä.

Kitkat kestävät aivan samoin kun kesäkummit ja aika luotolla niillä voi päästellä kaatosateessakin. Etelän helteillä toimivat aivan normaalisti. Alla on ns. euroopan kitkat, jos niillä sitten mitään eroa on pohjolan kitkoihin.

@timppa


Ei edes Saksan läpi kannata kesäkumeilla yrittää ja jo lakikin sen siellä nykyisin kieltää. Kelin ollessa huono pitää renkaista löytyä MS
muokattu: 3.9.2019 18:59
Timo Haapanen 03.09.2019 20:11

Saksalaisillakin on lakimuutoksen myötä alkanut oikeita kitkoja etelässä alla näkymään. Toissavuonna marraskuun lopulla Luxemburgin pohjoispuolella vaihtelivat urakalla pihoillaan kitkoja henkilöautoihin, just kuten meilläkin vaihdetaan.

@timppa

Kari Rautiainen 03.09.2019 22:31

Allright. No sitte tarttis vaihtaa uudet Hakkapeliitta nastarenkaat kitkoihin.


Eli ducato uudet vanteet ja nastarenkaat tarjolla.
muokattu: 3.9.2019 22:34
Timo Ahjos 04.09.2019 08:25

Varauduin monta vuotta sitten matkaan (joka sitten jäi tekemättä) tilaamalla Saksasta "ympärivuotiset renkaat". Ne on tarkoitettu pakettiautoihin, joilla ajetaan Keski-Euroopassa ympäri vuoden samoilla renkailla. Niissä on vahva kuviointi, jossa on sekä kesä- että talvirenkaan ominaisuuksia ja tietysti merkinnät M+S ja lumihiutale. Tilaus oli helppo tehdä suomenkielisellä lomakkeella sivustolta www.rengas-online.com Renkaat toimitettiin suomalaiseen rengasliikkeeseen, missä olin sopinut etukäteen niiden laittamisesta vanteille.

Ari Knuutila 04.09.2019 10:47

Timo Ahjos moi pitkästä aikaa .
Voisitko laittaa renkaittesi täydelliset tiedot.

Timo Haapanen 04.09.2019 11:16

Mun oma mielipiteeni on ympärivuotisista se että ne yleensä muistutavat kulutuspinnaltaan liikaa kesärengasta. Kokemuksia ei ole mutta mielipide on vahva:))

Jos sulla Kari on nyt 15'' gummit niin nyt olisi oiva tilaisuus vaihtaa ne kokoon 225/75R 16 C. Se koko on sun autossasi valinnaisena ja on huimasti parempi kuin 15 tuumainen jos sulla sellainen on nyt. Kantavuus isommassa on 1350- 1450 rengasmerkistä riippuen.

@timppa

Kari Rautiainen 04.09.2019 16:01
Timo Haapanen

Mun oma mielipiteeni on ympärivuotisista se että ne yleensä muistutavat kulutuspinnaltaan liikaa kesärengasta. Kokemuksia ei ole mutta mielipide on vahva:))

Jos sulla Kari on nyt 15'' gummit niin nyt olisi oiva tilaisuus vaihtaa ne kokoon 225/75R 16 C. Se koko on sun autossasi valinnaisena ja on huimasti parempi kuin 15 tuumainen jos sulla sellainen on nyt. Kantavuus isommassa on 1350- 1450 rengasmerkistä riippuen.

@timppa

Kuulostaa järkevältä. Tutkitaan...

Timo Haapanen 04.09.2019 18:03

https://www.karavaanarit.fi/etuteltan-puheet/matkailuautot/rengaskoko-15-vai-16/

@timppa

Juhani Vehnilä 04.09.2019 18:23

Muistakaapa, että kitkarenkaat ovat mm. Italiassa kielletty kesäkäytössä.

Timo Haapanen 04.09.2019 19:32

Mikä on kitkarengas? Ja mikä on kesäkäyttö vallankin Italiassa jossa on vuoristoa.

Misukan agiliksessa on MS merkintä, eikö sillä saa ajaa kesällä Italiassa. Entä ympärivuotiset renkaat.

@timppa


Vielä se että millään muulla kuin kitkarenkaalla, siis MS merkinnän renkaalla ei pääse talvella etelään tai sieltä pois.
muokattu: 4.9.2019 20:06
Kari Rautiainen 04.09.2019 20:37

Nyt oon kuin klapil päähän lyöty. Onko tosiaan italiassa kitkat kielletty kesäkäytössä.
Mikä on kesä? Meininki mennä tammikuussa ja palata suunnilleen huhtikuussa.

Juhani Vehnilä 05.09.2019 20:26

Timo, MS rengas on kitkarengas eikä niillä saa ajaa kesällä Italiassa. Asiasta oli ilmoitettu mm. FICCn kuukausikirjeessä. Kirjeissä on muuten paljon ajankohtaista, enkä ymmärrä miksi se osoite on piilotettu jonnekin ulkomaanmatkailun takimmaiseen nurkkaan näillä sivuilla. Kannattaa tilata suoraan ficcn sivuilta.
Se valvooko joku niiden käyttöä on toinen asia, ehkä onnettomuustilanteissa.

Jori Järvinen 06.09.2019 22:50

2018 kesän reissulla ajelin pitkin italiaa kitkat alla eikä käynyt edes mielessä että se olis kiellettyä! Alkoi kitkat olemaan sen verran huonot talvi käytössä että ajelin ne loppuun kesällä. En kyllä ymmärrä mihin tommonen kielto perustuu?!

Toivo Koistinen 07.09.2019 20:25

Monimutkanen on euroopasa tuo rengas asia, missä saa milläkin renkaalla ajella.
Tekisi mieli pohtia, miksi eurostoliitto, kun se nimenomaan perustettiin harmonisoimaan euroopan eri maiden kansalaisia koskevia käytäntöjä, ettei tarvitsisi kun sitä maiden välistä kulkua haluttiin helpotta, öörin perustamisella, ja muula toimella.
Mutta näyttää nuo yhteiset autojen korttivaatimukset, painot, rengas asiat, ja tämä käytännön elämä unohtuneen sillä valtaisalla konklaavilla.
Valtioiden sisäisiin asioihin isojen maiden johdolla kyllä hyökätään kun hyeenalauma budjettia myöden, mutta tavallisen tallaajan elämä kiinnostaa, vain jäsenmaksun muodossa.
Vimenen hyväteko oli kieltää pienten henkilöautojen muutos mopoautoksi..
Tp

Jori Järvinen 08.09.2019 10:19

Tuo auton muuttaminen ns.mopoautoksi on periaatteessa hyvä idea. Turvallisempi varmasti ja kestävämpi. Mutta kun sen tietää että klopit haluaa päästä aina lujempaa kuin on lupa... Rajoittimet pois ja sitten on turvallisuus kaukana.... Meillä naapurin poika kehu että mopoauto kulkee seittemääkymppiä. Ja sitä vauhtia on pakko myös joka paikassa mennä mitä oon katsellut...

Toivo Koistinen 08.09.2019 10:52

Jori. Tuo on totta jo minun poikas ajalta Soliveriin suunnittelin pikku susukin konetta, kun ne olisi saanu naitettua heleposti, mutta susuki kaupias, ja isäukko olivat kantona, niin jäi.
Eu perustelee säänön vääryyttä, että nopeus rajoitetaan elektroonisesti, eikä kuten Ruotsissa mekaanisesti.
Mutta miksei sitten tehdä kuten naapurissa, koska kuitenkin se rajallinen määrä nuoria syyliistyy noihin peukalointeihin, ja riittävän ankara sanktio sitä hillittee.
Nehän ovat verottomia autoja, jotenka jos jää kiinni, niin vero maksuun, ja nuorelta kortti pois määräajaksi
Kun se hyöty, että on turvallisempi kulkuneuvo, kun se mopoauto, joka on vielä tolkuttoman hintanen jos ajatellaan verotonta smarttia esimerkiksi.
Lisäksi kun nuori sa oikean kortin, on auto valmiina siihen
Tp

Timo Haapanen 09.09.2019 14:35

Sen verran löysin tuosta Italian kitka-asiasta että siellä on talvirenkaiden käytöpakko 15.10-15.4. Renkaat saa vaihtaa jo kuukautta ennen eli 15.9. ja viimeistään 15.5. on oltava kesärenkaat.
Tästä voisi päätellä kitkojen käyttöajaksi 15.9-15.5.
https://www.the-ski-guru.com/2018/09/29/winter-tyres-laws-europe-north-america/

Siellä on myös lause '' This period is the only one monitored, ie it is the only one in which the checks should take place. At the end of this, if for example a motorist decides to keep winter tires even in summer,''

Lisäksi löysin tietoa jonka mukaan kitkoja saa käyttää kesällä mikäli nopeusluokka on korkeampi kuin M, N, P tai Q. Tietty jos auton oma max on alhaisempi käy mikä tahansa. Tuo Q on 160 km/h. P=150, N=140 ja M=130. Nopeusindeksin on katettava ainakin autojen suurin nopeus.


Sveitsiläinen lehti:
https://www.20min.ch/schweiz/news/story/Wer-mit-Winterreifen-faehrt--zahlt-Busse-29910324

Ja keskustelupalsta:
https://www.englishforum.ch/international-affairs-politics/210384-italy-fined-when-using-winter-tyres-after-may-15-2014-a.html

@timppa


Täällä sama nopeusluokka-asia: https://www.lematin.ch/monde/europe/pneus-hiver-interdits-italie/story/29740035
muokattu: 9.9.2019 14:38
Pasi Niemelä 11.09.2019 13:53

Tällainen löytyi:
"M+S and snowflake marked tyres that bear a slower speed rating than the car’s maximum speed must be removed for the summer season."

Taitaa olla niin että Italiassakin pitää autossa olla kesäaikana auton maksimi nopeuden mukaiset renkaat, eli kitkarenkaiden käyttöä ei varsinaisesti ole kielletty, mutta nopeusluokka pitää olla kunnossa.

Timo Haapanen 11.09.2019 15:46

Juuri näin on asia. Itsellä luokka R joka tarkoittaa 170km/h. Riittää tukaatille vallan hyvin. Saksassa oli joskus tarravaatimus mittaristoon, tarrassa mainittiin renkaiden maximinopeus.

@timppa

Toivo Koistinen 12.09.2019 07:06

Miten jos ajelisi euroopan maissa vuoden joko autolla, tai yhdistelmällä. Millaseen rengas rumbaan joutuu, vai selviäisikö yksillä, kuten Suomesa.
Tp

Timo Haapanen 12.09.2019 11:21

Vielä yksi linkki asiaan. Taitaa olla sama linkki mistä Pasin kappale on irroitettu:
https://www.tyrepress.com/2014/04/not-changing-to-summer-tyres-can-be-expensive-in-italy/

Suunnilleen näin:
''Italian autoilijoilla on 15. toukokuuta saakka vaihdettava talvirenkaat kesärenkaille - ja joillekin joudutaan antamaan sakkoja, jos he eivät tee niin. Maan liikenneministeriön antaman uuden asetuksen mukaan M + S- ja lumihiutalemerkityt renkaat, joiden nopeusluokka on hitaampi kuin auton enimmäisnopeus, on poistettava kesäkaudella. Tämän tekemättä jättäminen 15. toukokuuta mennessä voi johtaa vähintään 419 euron ja enintään 1 682 euron sakkoon, ja ajoneuvolle on tehtävä katsastus.''

Juttu on vuodelta 2014.

@timppa

Kaj Nyyssönen 12.09.2019 12:22

Minä vähän sotken soppaa ettei tämä olisi lian yksinkertaista. Suomessa voi ajaa autolla joka ei ole laillinen Suomessa mutta jos se on rekisterissä sellaisessa Euroopan maassa jossa se on laillinen . Tämä ei koske ilmeisesti maakohtaisia "turvallisuus määräyksiä" Eli jos nopeusmittarissa on tarra joka kertoo kuinka kovaa renkailla saa ajaa leinee se OK myös muussa EU maassa. Tämä lienee voimassa myös Suomessa koska Suomessa saa laittaa alle alemman nopeusluokan renkaan kuin auton max sallittu nopeus.

Minua tämä ei koske kun max alle 80km/h renkaita ei taideta valmistaa.
Tarraa ei Suomessa vaadita kun maassa ei saa ajaa 120km/h kovempaa

Timo Haapanen 12.09.2019 12:54

Entäpä satasen tarra matka-auton takaseinässä. Sitähän sitä voi osoitella jos on satasen kummit alla.

@timppa

Seppo Suomi 13.09.2019 10:52

Mitkähän keskieuroopan kitkat olisivat hiljaisia ? Nykyiset kitkani pitävät kohtuutonta ääntä varsinkin kiihdytyksessä.
@seppo

Timo Haapanen 13.09.2019 11:49

Kuvion pitäisi olla sellainen ettei se olisi reunasta kovin katkonainen. Jos reunassa on ikäänkuin irtopalat voivat ne alkaa kulua aallolle, toinen reuna kuluu enemmän kuin toinen ja silloin alkaa ääntä syntymään. Tuttu ilmiö raskaan puolelta ja matka-autossa alkaa jo olla raskaan ominaisuuksia.

Mulla on nämä testissä. Testaaminen on hidasta kun kavätreissulla kulutin ensin alkuperäiset misukat pois ja niillä on ajettu vain syysmatkat etelään. Sen jo tiedän että misukat eturenkaana kestivät 32000 km. ja nämä tulevat menemään siitä ohi, se tapahtuu tänä syksynä.
https://www.1001renkaat.com/renkaat-auto/gt-radial/maxmiler-wt2/

Varmaankin on paljon hyviä renkaita, ei renkaan tekeminen voi kovin vaikeaa olla. Minkäänlaista moitetta en yllämainituille osaa antaa, ja ostin kaksi lisääkin samoja kummeja misukoiden tilalle.

Renkaita myös myydään monella hinnalla:
https://reifen.check24.de/transporter-winterreifen/gt-radial-gt-radial-maxmiler-wt2-cargo-225-75r16c-121-120r

@timppa

Vesa Ropponen 12.11.2022 22:20

Vaikka tämä on jonkin verran vanha ketju niin kerronpa tässä kuitenkin kokemuksiani.
Laitoin Espanjan talvireissua varten alle nuo Timpan mainitsemat Maxmiler renkaat.
Auto on Ducaton peltikuoriainen vm 2021 pituus 6.35, Paino alle 3.5 tonnia. Rengaskoko on 225/75R16C.
Rengas on GT Radial Maxmiler WT2 C
Täytyy kyllä kehua kuinka mukavaat ja hiljaiset nuo renkaat ovat.
Auto kulkee suoraan ja helposti.
Vierintävastuskin on ilmeisen pieni kun koko matkan keskikulutus on 8,66 litraa / 100 km.
Suurin kulutus Saksassa tankkausvälillä 640 km oli 9,31 l/100 km
Toki ajelimme hissukseen enimmäkseen rekkakaistoja, mutta kuitenkin noin 95 km/t.
Ohituksissa tuli sitten painettua kaasua ja nopeudet nousi joskus jopa 115 km/t tasolle ja jäivät yli 100 km/t tasolle joksikin aikaa.
Kirjattua tankkausväliä näillä renkailla on nyt kyllä vasta 4800 km, mutta tällainen tuntuma nyt aluksi.
Ajelua lumikeleillä ei vielä ole ollut, tällä matkalla oli vain kuivaa ja märkää asfalttia. Tämä matka oli ajanjaksolla 29.10.2022 - 10.11.2022 välillä Ivalo - Fuengirola

Petri Ahonen 13.11.2022 11:00

Äkkiseltään luulisi, että Italiassakin, maassa, jossa myös on maksimi tienoupeus annettu, sen pitäisi riittää myös renkaille, eikä nopeusluokka määräydy suinkaan auton maksiminopeuden mukaan. Eihän meistä kukaan kuitenkaan aja ylinopeutta? Renkaiden ääneenhän vaikuttaa kuviointi ja materiaaliseos, josta rengas on valmistettu. Kokemus jo muutaman vuoden takaa... Autossani oli Bridgestonen alkuperäisasennetut renkaat, jotka simuloivat hyvin "paloautoa" ulinallaan. Laitoin sitten syksyllä alle Misukat ja pelkäsin, jotta millainen ulina sieltä nyt oikein kuuluu. Piti kuitenkin oikein avata ikkuna ja kuunnella, onko siellä renkaissa nastoja ollenkaan. Kyllä oli ja hyvi toimi renkaat lumella ja jäällä. Aikanaan appiukon Pingpong talvi"kumeissa" oli ominaisuutena se, että talvella jarrutettaessa vauhti vain kiihtyi, mutta olivat halvat renkaat.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.