Pekka Lipposta Algarvessa

Jukka Hänninen 06.02.2018 21:16

Rapiat puoli tuntia sitten sihahti auringoinen Atlanttiin, jonnekin Cabo de Sao Vicenten taakse.

Iltaohjelmani valitsen yleensä mieleni mukaan, ja tänään jo päivänpuuhasteluissa kävi mielessä suomalaisen radion kuuntelu. Radio puhetta tai jotain muuta hyvää kanavaa olis mukava kuunnella. Paikallista poppia enkä fadoakaan juuri kuuntele.
Sitten välähti, että jos kokeilisi Yle Areenaa. Hommasin ennen lähtöä joulukuun alussa itelleni FSecuren Freedom
maksullisen tarjonnan. Lähinnä mölumppialaisten ym urheilun vuoksi. Niitä on kiva Maunon kanssa vahtia.

Laitoin siis Areenan ja sieltä radion päälle. Tarjolla oli paljon, mutta valitsin Pekka Lipposen 1967 radioidun kuunnelmasarjan . Neljäs n. 20min jakso "Sumulaakson sankarit" on menossa ja 8 jäljellä. Esittelytekstissä mainittiin ohjelman olevan nykykäsitytksen mukaan rasistinen.

Oke Tuuri rinssieversti Lipposena on muistojen väärtti. Kauko Helovirta on Kalle Kustaa Korkki, ihan kuin joskus. Samoin muut sen ajan radioäänet.

Suosittelen kaikille etelän vetelehtijöille, joilla sopiva nettiyhteys on. - Suomessahan on niin paljon tarjontaa, että tänne asti pitää yli 3000 km ajella talvea viettämään, jotta ymmärtää radion vanhojen ohjelmien arvon.

Eero Kateisto 07.02.2018 11:24

Onko Algarvessa ollut hyvät ilmat. lämmintä? Olisi tarkoitus jossain vaiheessa lähteä, ehkä?

Martti Rytkönen 07.02.2018 17:09

Ainut oikea alkuperäinen Kalle-Kustaa on Vilho Ilmari ja prinssieversti Pekka Lipponen on Oke Tuuri!
MR

Jukka Hänninen 07.02.2018 19:37

Lämmin ja aurinkoinen on ollut tämä talvi. Muutamana viime yönä on ollut kylmää, 4-6C ,
mutta päivisin aurinkoista ja varjossa lämpöä 13-16C. Nyt alkaa kääntyä kevääksi ja ilmat ei tästä
yleensä huonone.


Martin kanssa samaa mieltä. Tämä jakso tai oikeastaan 12 n. 20min osaa, tehtiin 1967 . Vilho Ilmari kuoli
-60 luvun alussa.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.