Muutamia huomioita camping-alueden kehityksestä ulkomailla

Matti Janhonen 02.05.2018 16:19

Vuosien varrella on tullut koottua kuvaa siitä mihin suuntaan camping-alueet on kehittymässä Välimeren alueella. Tässä muutamia havaintoja.

Ensimmäinen asia on se, että alueiden paikkamäärät ei kehity samaa tahtia kun matkailuajoneuvokanta niissä maissa joista alueiden pääasialiset asiakkaat tulevat. Tämä kehitys on hiipivä" mutta käynnissä ja sillä on seurauksensa.
Tähän liittyy se, että alueiden sisällä m-autoja ja vaunupaikkoja muutetaan bungalow-alueiksi ilmeisesti paremman tuoton toivossa.
Tämä tietää sitä, että samalla kun kysyntä kasvaa, kasvaa myös hinta. Hintaporrastuksia sesongin mukaan on jopa 5-6 ja jo nyt monilla alueilla korkean sesongin hinta voi olla jopa yli kolminkertainen matalaan sesonkiin hintoihin nähden jotka parhaimmillaan 60-70 euroa/yö.

Toinen asia on isojen alueiden jatkuvat investoinnit jotka tähtää alueen faciliteettien tason nostoon - korkeampaan tähtiluokitukseen ja kovempaan hintaan tietysti. SPA-tyyppiset toiminnot alueilla on selvästi lisääntymässä. Kolikolla toimivat astianpesukoneet tiskipaikalla on jo arkipäivää, samoin vessan kasettien tyhjennys/pesuautomaatit tekee tuloaan.
Sulakepohjat on jo uusilla paikoilla 16 A koska autojen ja vaunujen oma ilmastointilaiteet vaatii virtaa.

Lapsiperheiden saantiin alueelle panostetaan. Investoinneista merkittävä osa on lasten hyvinvointiin liittyviä investointeja, kuten omat uima-altaat, lasten leikkipuistot, jopa omat vessat (mitoitus)

Alueet haluaa antaa itsestään ympäristöystävällisen leiman, siisteys korostuu samoin jätteiden lajittelu.

Isot alueet satsaa selvästi alueiden omien ravintoloiden tason nostoon.
Eilen kävimme vappulounaalla tuossa naapurialueella Roccassa jossa viime talven aikaan oli rakennettu uusi ravintola ja koko huoltopuoli + lasten leikkitalo ja alaosan uima-lataat kokonaan uusiksi.
Pelkästään alueen ravintola työllisti kokit ja tarjoilijat mukaan lukien yhdeksän henkeä.
Investoinnit ravintoloihin kertoo siitä, että omasta kontista syöjien odotetaan vähenevän karavaanarien ja bungalow-asujien keskuudessa.

Caravan-alueet on ketjuuntumassa myös markkinointimielessä ja markkinointi on jo pääosin siirtynyt nettiin. Ketjuilla näyttää olevan myös varausyhteistyötä ja varaussivut on netissä yhdenmukaistettu.
Myös hotellihuoneita markkinoiva ketjut on tulossa caravan-alueiden varaustoimintaan mukaan.

Turistiveron perintä lisääntyy myös camping-alueilla. Yleinen hinta on 0,5-1.0 euro/yö per henkilö.




Kaj Nyyssönen 02.05.2018 18:12

Niinpä!

Siksi tässä suunnittelen karavan urani lopettamista jko itse tai joka toisena vuotena tapahtuvan ajokorttiuusinnan yhteydessä, esim lääkärin määräyksestä. Ajatus ei ole edes vastenmielinen, jo nyt monin paikoin asuu halvemmalla hotellissa kuin kämppärillä. Matkaaminen julkisilla on on paljon halvempaa julkisilla,lentokone, laiva, juna tai bussi.

Karavaanari ei tuo rahaa alueen omistajalle siinä suhteessa kuin hän tarvitsee maapohjaa harrastukseensa. Ostin 15 vuotta sitten 14 ha maatilan pääkaupunki seudulta,lähinnä ratsatustilaksi mutaa suunnittelin siihen myös kämppäriä mutta ei siitä saanut kannattavaa millään mitoituksella. 2- 100 paikkaa ja aina talouspakkasella.

Tuo mitä Matti otti esiin maksulliset lisäpalvelut ne kasvattavat liikevaihtoa enemmän kuin ilmaispalvelut. Lisänä Kämppäri trendissä on kaikkialla. Jos maapohjan saa tuottamaan muussa käytössä paremmin niin sen käyttötarkoitus muuttuu heti kun sopimus tai sanktiot kannatta otta sopimuksen purkamiseen.

Karavaanari on taloudellisessa mielessä kuokkavieras. Olen jutellut paljon eri karavan alueiden johdon kanssa mutta paljon enemmän mutta paljon useamman ravintoloitsian kanssa. Talvella on vähän asiakkaita kämppärillä on paljon tilaa mutta palveluja mm. ravintoloita käytetään paljon. Kesällä on ruuhkaa alue täysi hinta asiakaskunnallehirmu kova eikä kaupasta ostetun makkaran lisäksi ole varaa käyttää muita palveluita. Kesällä useat ravintoloitsijat ovat toteneet että jalkakäytävä on täynä turisteja eikä kukaan tule ostamaan mitään. Kesällä Eteläeuroopassa on liikkeellä vähävarainen suuri väkimassa. Totta kai on myös niitä varakkaita liikkeellä mutta heillä on omat hotellit jotka hinnoittelee "roskväen" pois jaloista

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.