Lofoottien kalastusretket

Anssi Kasanen 25.05.2021 08:47

Hei
Olisikos antaa hyviä vinkkejä ja paikkoja aloitteleville karavaanareille Lofooteilla olevista kalastuspaikoista? Kiinnostaisi käydä merellä opastetulla reissulla sekä myös kalastaa omatoimisesti rannalta käsin. Majoittuminen omassa "matkamökissä" mutta esim. leirintäalueista/ majataloista/ yms vinkit olisivat tervetulleita.

Tapani Pokkinen 25.05.2021 09:50

Lofootit ovat muutakin kuin viikinkimuseo eteläosin huipentuen Å-hon. Siksi toiseksi sillä reitillä on ns kaikki.
Aja ennemmin Harstadin kautta, jossa ystäväni antoi aina rouvalleen ohjeen laittaa pannun lämpenemään, kun hän kävi satamalaiturilta heittämässä päivän ruuan.
Niin jatka kohden Antnesia, käyden vaikka pienen sivulenkin Sortlandissa. Sieltä Andenesistä tehdään paljon valassafareita, mutta sitä en suosittele vaan suosittelen tutustumaan kylän leipomoon ja se herkkuihin. Myös pienvalmistajan jäätälö, Henning Olsen, erityisesti heidän sesonkituote, mansikkajäätälö jossa sisällä tureita mansikanpaloja vie kielen mennessään.
Sen valassafarin sijaan ota lautta Senjan saarelle ja siinä on myös eriomainen mahdollisuus nähdä valaita, ei toki aivan yhtä läheltä. Tämä Senjan saari on erittäin upea, monipuoleinen vihreä saari Lofoottien pohjoisosassa. Itse pidän Stonlandseidetin kylästä missä ystäväni asuvat.
Varmimmat kalapaikat löytyvät yleensä syvimmistä rannoista, pinnasta seitä ja syemmältä muuta. Ennakkoluuloista poiketen, myös pieni tuore seifile on erittäin maukas paistettuna, savustukseen se ei sovi. Turska sitteb savupönttöön ja savusta aika kuivaksi, parasta kylmänä samoin kuinPallas tai vaikka Kampela.
Mitään erityistä ottik7veä en ala vinkkaamaan, etten varasta sitä kaikjein parasta, omaa löytämisen riemua.

Esa Varonen 25.05.2021 21:59

Svolværin lähellä kiva pieni leirintäalue Hammerstadsgate. Vuosia sitten vain käteinen, kruunut kelpasivat. Miten lie nykyisin?


Svolværista pääsee myös suoraan laivalla mantereelle, jos ei mene Å:sta Bodohon laivalla tai pohjoisesta tietä myöten. Svolværista laivareitti menee todella kauniiden maisemien kautta.
muokattu: 25.5.2021 22:04
Harri Halinen 26.05.2021 09:50

Kun kysyin Å:ssa leirintäalueella missä saa kalastaa vastaus oli oli yhdellä sanalla: "Meressä".
Sen huomasin että virtaavassa vedessä mm. vuonojen salmissa tärppäsi, samoin siltojen alla.

Pasi Peippo 26.05.2021 19:54

Å.n(moskenes) leirintä alueelta kun laskeutuu jyrkänteen alas rantaan voi saalis olla vaikka kuvan mukainen. Reinen salmista tavoittanut joskus makoisia makrillejä...
-Pasi

Anssi Kasanen 27.05.2021 07:19

Kiitokset jo tähän asti vastaajille, karttaa on jo tutkittu vinkkien perusteella. Lisävinkkejä saa laitella.

Tapani Pokkinen 27.05.2021 17:08

Kaiva esiin karavanlehden, muistaakseni 3 tai 4 2007. Siinä on kirjottamani juttu, Matkailuautolla Jäämerelle kalastamaan. Jutussa on pommivarma kalapaikka, vuonon kapea salmi jossa kalat uivat tienali nousuveden ja laskun mukaan. Vaatii paksun siiman ja pitkän haavin. Toiset voivat olla sillalla ja kertoa mihin kannattaa heittää, itse pitää olla sillan alla ja kalat nostaa törmästä.
Mutta malttia, ottaa vain ruokalan. Ja toivottavasti teillä on tilava pannnu ja suuri savupönttö.
Ite olen juuri Piteojoen latvoilla. Joki tulvassa, helle ja kaikki mäet vielä lumessa.
On taimenen aika, Harri vain syö?

Harri Halinen 27.05.2021 18:40

Juuri noin. Ainoa harmi oli kalamatkalla että nelihenkisen seurueemme ensimmäisen kalan sai vähiten kokemusta omaava rouva.
Taisi myös ensimmäinen saalismääräkin mennä naisjoukkueelle. Onneksi ei ollut vaakaa mukana, mutta hyviä olivat voissa paistettuna.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.