Kreikasta Albaniaan?

Martti Kiiltomäki 27.01.2018 22:50

Moi kaikki karavaanari ystävät, tutut ja tuntemattomat!
Kesäkuun alussa ois tarkoitus lähteä valloittamaan Balkan, n 7viikkoa.
Olen aina saanut tänne heittämiini kysymyksiin hyviä vastauksia, joita olen käyttänyt matkan suunnitteluun ja toteutukseen.
Yleis pyyntönä vinkkejä joka puolelta Balkania mielenkiintoisista kohteista, etenkin luonnon kohteista, patikointireiteistä ja sympaattisista paikallisista kylistä, näköaloista, uimarannoista, historiallisista kohteista... matkaparkeista ja edullisista kodikkaista leirialueista.
Arvostan jokaista vinkkiä ja jokaisen antama vinkki on tietysti henkilökohtainen näkemys, mutta myös minulle arvokas.
Olen jo aiemmin vieraillut parikin kertaa Sloveniassa ja pohjois Kroatiassa Krkan kansallispuistoon asti. Nyt on tarkoitus koukkia sinnetänne koko Balkkanilla aina Kreikan pohjoisosaa myöten... ajatus tulla pohjoisesta Unkarin suunnalta Serbiaan ja siitä etelää Kroatia, Makedonia, Kreikka, Albania, Montenegro, Bosnia-Herzegovina ja sitten etelä Kroatian kautta kohti pohjoista.
Reittiin liittyvä kysymys tällä hetkellä on, että pääseekö Kreikasta hyvin Albaniaan lähellä Adrianmeren rannikkoa? Karttojen ja Googlen mukaan tiet on pienehkö, mutta pieniähän nuo tiet näyttävät tuolla sisämaassakin olevan enkä pieniä teitä pelkää, onhan kulkimena 5,41m retkiauto.
Kiittäen jo etukäteen
Kiltsu, vaimo ja "Wellu"


siis piti olla .... Unkarin suunnalta Serbiaan ja siitä etelään Kosovo, Makedonia, Kreikka .....
muokattu: 11.3.2018 21:41
Matti Janhonen 28.01.2018 18:18

Mielenkiintoinen reitti, jolle voi rakentaa hyvän oheisohjelman ja aikaakin varattu riittävästi.

Tuolta alhaalta "ylösajon" voi tehdä vaikka näin.
Lähtöpaikkana Ioannina josta ajo Fierin ja Durresin kautta Tiranaan.
Meille tv:n kautta välitetty kuva Albaniasta on sellainen, että siellä ei asu vain mustaan mekkoon ja valkoiseen huiviin pukeutuneita vanhoja mummoja. Se kuva on väärä ja etenkin Tiranassa.

Tiranasta Shkoderin kautta Padgoricaan.
Matkalle Patgoricaan jää Shkodrajärven kohdalle 7 km Shkodarista hyvä camping.
www.lakeshkodraresort.com

Padgoricasta Cetinjan kautta Adrian meren rannalle Budvaan, jossa useita camping-alueita.
Tietä parannetaan ja työt kestää, mutta kyllä siitä hyvin pääsee.

Budvasta edelleen Korintin lahdelle. Se on sitten makuasia kiertääkö Korintin lahden vai meneekö lautalle Lepadenesta lahden pohjoisrannalle. Lauttamatka kestää 10 min ja lippuja lähtöpaikan kioskista.

Lauttasatamasta Herzeg Noviin suuntaan ja siitä edelleen Dubrovnikiin. Herzeg Novissa kannattaa käydä marketissa (hintataso) ennen Croatiaan menoa.
Dubrovnikissa voi majoittua camping https://www.camping-adriatic.com/solitudo-camp-dubrovnik
Halvin alue se ei ole, mutta alueelta on hyvät bussiyhteyden vanhan kaupungin portille ja takaisin.

Dubrovnikista Rijekaan kannattaa ehdottomasti ajaa vanhaa rantatietä pitkin. Hyväpintainen ja 7 m leveä.
Camping-alueissa ja tasossa löytyy http://www.camping.hr/best-camps
Kannattaa ajoittaa matka niin, että voitte Croatiassa vetää hieman henkeä ennen kotimatkaa.

Rijekassa voi sitten miettiä lähteekö Ljubljanan/Slovenijan suuntaan vai lähteekö kohti Triesteä josta edelleen Venetsian ja Veronan kautta kohti Innsbruckia. Tähän matkalle jää jo sitten Venetsia ja Garda-järvikin.

Sibenikin kohdalla on mm. tämä luonnonpuisto jossa kannattaa poiketa. http://www.np-krka.hr/en/
Ja jos arboretumin kiinnosta niin sellainen on heti Dubronikista lähdön jälkeen
http://www.dubrovnik-guide.net/trsteno.htm

Kreikasta on muuten olemassa tällainen tunnettu opaskirja. http://www.greecetravel.com/



Jukka Virtanen 28.01.2018 23:50

Me ollaan ajettu Albaniaan kerran Makedonian ja Ohridin järven kautta Dürresiin. Kerran Kosovon kautta myös Dürresiin ja siitä pohjoiseen pohjois-Albaniaan ja sieltä Kroatiaan. Kolmannen kerran pari vuotta sitten mentiin Kreikasta noita pikkuteitä Albanian läpi. Teiden kunto oli oleellisesti parempi kuin ensimmäisillä kerroilla. Mutta se liikenne! Yli puolet autoista oli joka kerralla vanhoja mersuja, mutta viimeisellä kerralla vanhat mersut olivat vaihtuneet uudempiin mersumaastureihin. Ja niillä ne ajavat niin kuin ei muita autoja olisikaan. Vaikka liikenne on tosi vilkasta, niin ohi mennään tuli joku vastaan tai ei. Olen tullut ehkä vanhaksi, mutta esim. Puolan rekkakuskit tuntuvat tosi rauhallisilta Albanian mersukuskeihin verrattuna.
Poliisi pysäytti kerran automme ja vaati 35 euron sakkoa, koska toinen etuvalomme oli sammunut. Oli keskipäivä, eikä läheskään kaikilla ollut valoja päällä. Onneksi paikalle tuli naispoliisi paikalle, otti ajokorttini pois sakkoja vaatineelta, antoi sen minulle takaisin ja toivotti hyvää matkaa.
Mielestäni Albanian läpi voi ajaa, kun on tarpeeksi varovainen, mutta ei sitä oikein lomailuna voinut enää pitää.

Matti Janhonen 29.01.2018 09:58

Kyllähän siinä liikennekulttuurissa toivomisen varaa on. On vähän sama meininki kun Puolassa joskus 10-15 vuotta sitten. Albaniassa ja tietenkin eritoten Tiranassa autojen määrä on suuri, joista suuri osa on keskisestä Euroopasta tuotuja käytettyjä ja yllättävän paljon on uudenkarheita kalliita autoja.
Ei ole olenkaan tavatonta, että liikenneympyrässä ajettaessa edessä voikin olla auto edessä vaikka poikittain.

Monessa paikassa on tullut matkailuautolla pyörittyä, mutta kyllä Tiranassa joillain paikoilla ajaminen oli vaikeinta. Tiranan liikennettä kun katsoo niin tulee lähinnä Napolin liikenne mieleen.
Pariisin liikenteessäkin rikotaan sääntöjä sen kun keritään, mutta kun tekevät sen joustavasti ja loogisesti niin liikenne sujuu.

Liikkuminen vieraissa kulttuureissa on otettava annettuna asiana. Muuhun ei voi vaikuttaa kun omaan käytökseensä ja se pitää sitten sovittaa kulloisenkin tie- ja liikennetilanteen mukaan.
Päreen "palaminen" voi olla vaarallisempaa kun se liikenne.


Martti Kiiltomäki 29.01.2018 15:00

Kiitos kommenteista jo tässä vaiheessa (lisää toivotaan) ja arvasin, että Mattiin voi luottaa ja sieltä tulee infoa. Kiitos myös Jukka.
Tuolta Iguomenitsan suunnasta ei varmaan kannata etsiä reittiä Albaniaan, sillä tiet näyttää poluilta ja ei ole Googleukkokaan siellä ajellut.
Tuolta Matin ehdottamasta Ioanniasta varmaan kannattaa lähteä liikkeelle tietä E853 vähän yli Albanian rajan.
Ajatuksena olisi käydä myös ns. Albanian Rivieralla, Piqerasissa ja Himarassa sekä pohjoisempana Origumissa ja Radhimassa. Sinne suuntaan päästäkseen pitää E853:lta erkaantua SH78:lle ja siitä SH99:lle ja Saranden lähltä pohjoiseen rannikko/vuoristo tielle, SH8:lle. Tämä reitti näyttää Googleukon silmin ihan ajokelpoiselta vuoristo tieltä. Onkohan kukaan ajanut sitä reittiä?
Tuolla rannikolla näyttäisi olevan mukavia, pieniä, sympaattisia ja edullisia leirintäalueita, jopa matkaparkkejakin.

Kroatiassa Krkan kansallispuistossa olemme käyneet ja sen pohjoispuolen rannikkotien ajaneet ja poikenneet pyöräilemässä saarilla.... aivan upeaa aluetta!

Googlen reittihaku ei ainakaan minulla anna mistään kohtaa kulkea Serbiasta tullessa Kosovoon, niiden välisen rajan yli, vaan kierrättää reitin Kosovoon aina joko Montenegron tai Makedonian kautta! Onko näiden maiden raja suljettu? Tietääkö joku?

Tuota Shkodarin leirialuetta olemmekin katselleet ja samoin Ohridin järven rannalla olevaa Camping Beach Erlin, josta olemme lukeneet pelkkää hyvää ja lähistöllä on sympaattinen kylä.

Tirana on ajateltu kiertää sopivan kaukaa ja pitäisköhän rauhoittavia ottaa mukaan, ettei päreet palaisi! :)

Lisävinkkejä, etenkin sisämaan suuntaan odotellessa
Matkateami: Kiltsu, vaimo ja Wellu

Matti Janhonen 29.01.2018 16:31

Ei Tiranaa kannata kiertää, Kyllä siellä pärjää ja vallankin teillä on retkeilyauto

Kun Kreikkaan saakka ajaa niin kannattaa miettiä miten alas menee.
Vaikkei nyt Poloponnesoksen niemimaata kiertäisikään niin jo Ateena, Korinti, Patra kierros on hyvä ja nähtävää kyllä riittää.

Ateenassa voi tehdä todellisen aikamatkan patikoimalla suoraan antiikin aikaa Akropolikselle
Ateenassa on muuten camping hyvällä paikalla kaupunkiin tutustumista ajatelleen.
Bussi lähtee lähes campingin portilta keskustaan.
http://www.campingathens.com.gr/en/index.asp

Martti Kiiltomäki 30.01.2018 22:20

No... täytyy katsoa sitten kun lähestyy Tiranaa, josko noudattas Matin rohkaisua ja kävis myös siellä! :)
Kreikkaan menimme kerran Angonasta Patraan (edestakaisin) camping on board systeemillä (hauska systeemi) ja kierrettiin vähän Kreikan eteläosaa ja siksi nyt koukataan vain vähän pohjoisosaa.
Onko sinulla Matti mitään vinkkejä Balkanin sisämaasta (Serbia, Kosovo, Makedonia, Bosnia Herzegovina) tai jotain linkkiä/vinkkiä matkakertomuksiin tai blogeihin?
Muidenkin vinkit tietysti tervetulleita! :)

Matti Janhonen 31.01.2018 19:20

Minulla on vielä Serbia, Kosovo, Bulgarian ja Romania bongaamatta.
Olen tietoisesti odotellut em. maiden teiden ja palvelujen paranemista, mutta taitaa minusta ennen veto loppua ennen kun niin tapahtuu.
Viime kevään matkan suunnittelu Serbian kautta Kreikkaan ja sieltä Adrian meren rantaa ylös oli jo pitkällä, kun se muuttuikin äkisti Lago Maggioren Rapallon/Portofinon ja Toscanan kautta ajoksi Bariin, josta edelleen laivalla Albanian Durresiin. Sieltä sitten Albanian, Montenegron ja Croatian kautta "ylös", Wieniin, Prahaan ja siitä Varsovaan josta ViaBalticaa Tallinaan.

Mutta jos Budapestin kautta menee niin kannattaa noteerata Budapestissa Haller-camping.
http://hallercamping.hu/en/ Sen sijainti Budapestiin tutustumista ajatellen on hyvä.

Belgradista kaivelin jo viime keväänä esiin pari camping-aluetta.
Aika lähellä keskusta on www.campingcenterbelgrade.com Alue on pieni, lähinnä pihacamping, josta on ollut juttua mm. Caravan -lehdessä.

Toinen alue jonka merkkasin sopivaksi, joskin 10 km kaupungista olevaksi on www.campingdunav.com.

Esko Hyttilä 01.02.2018 16:28

Kyllähän siitä ajamalla pääsee. Tuonne Butrintin rantaan tulee pieni vaatimaton lautta Kreikasta . Autonne kyllä siihen mahtuu, meidän pitkä yhdistelmä ei.
https://www.bing.com/maps/?pc=W8AP&FORM=MAPXSH&rtp=pos.39.77948_20.00816_Sunset+Beach+Ksamil~pos.39.518151_20.244697_461+00+Igoumenitsa%2C+Kreikka&mode=D

Me olemme tulleet KAKAVI:n raja-aseman kautta Kreikasta ja siitä vuorten yli Sarandeen.
Saranden eteläpuolella KSAMIL:ssa on useita campingeja ja tuo Butrintin linnoitus vieressä.
Sarandesta pääsee rantatietä HIMARAN kautta ajamaan ja hienoja maisemia + paikkoja siellä. Löytyy myös campingeja ja ranta ravintolaa.
Isontien kautta suositeltava paikka esim Girokaster jossa hieno linna ja vanha kaupunki.
Albaniassa olemme käyneet useasti, viime kesänä esim Ohrid järven rantamilla alapuolella josta Kreikkaan .
Ja Ohridin yläpuolella Makedoniassa myös josta ajettu Kreikkaan taikka Albaniaan. Eli ristiin rastiin tuttua juttua.
Kuljemme melkein 8 metrinen 2,5m leveä ja aina mahduttu :)


Siis kuljemme yhdistelmällä jonka koppiosan mitat yllä.
muokattu: 1.2.2018 16:39
Esko Hyttilä 01.02.2018 16:39

Camping Paemer Kajavessa Durresin alapuolella

Syr i Kalten eli sininen lähde Ksamilin lähellä

Ksamil Camping

Esko Hyttilä 01.02.2018 16:42

Ksamilin rantaa Korfu taustalla

Liitetiedostot

img_0965.jpg
Esko Hyttilä 01.02.2018 20:50

Tuossa näkyy campingeja. Mikäli aloittaja tai joku haluaa lisätietoja, kysykää.

Liitetiedostot

nayttokuva_80.png
Martti Kiiltomäki 01.02.2018 22:16

Kiitos Esko!
Tuolta Kakavin kautta vuorten yli mekin suunniteltiin tulla Sarandeen. Varmaan mahtava reitti!
En nyt ihan ymmärtänyt oletteko kulkeneet myös tuon rannikkoreitin, jonka kartalle olit laittanut? Albaniasta Kreikkaan tai päinvastoin? Näyttäähän sekin ajokelpoiselta tieltä.... vain pieni pätkä Googleukolta ajamatta.
Kertoisitko vielä henkilökohtaisen mielipiteesi Albaniasta matkakohteena? Pidätkö siitä? Meillä ei ennakkoluuloja ja paljon hyvää olemme maasta kuulleet! Ystävällistä väkeä.

Jukka Virtanen 01.02.2018 22:36

Kyllä mielestämme Serbia, Romania ja Bulgaria ovat ehdottomasti käymisen arvoisia maita. Belgradissa otetaan suomalaiset turistit todella hienosti vastaan. Heillä on samanlaista alemmuuden tuntoa kuin suomalaisillakin. Eli odotetaan hyväksymistä ulkomaisilta vierailijoilta. Belgradissa on hyvä kämppäri Camping Dunav, josta pääsee pienen kävelymatkan päästä bussilla keskustaan. Ihmiset jo bussissa olivat kovasti meistä kiinnostuneita ja paluumatkalla koko bussi jännitti, että jäämme oikealla pysäkillä pois.
Bulgariassa Pomorin pienessä kaupungissa on camping Diana, aivan Mustanmeren rannalla. Aluekin on pieni, mutta aivan mahtava palvelu ja ihania ihmisiä. Terveisiä meiltä, jos käytte siellä.
Kosovossa olimme Pej:in (Prizen) kaupungissa, minkä ulkopuolelta löytyi metsän keskellä hotelli ja vuokrattavia mökkejä nimella Hotel Kosova Park. Löytyi paikallisen taksikuskin avustuksella, ja hän vei meidät vielä illalla tutustumaan Pejin kaupunkiin.
Romaniassa on moni camping-paikka joutunut lopettamaan, eikä luetteloihin voi aina luottaa. Mutta sieltäkin löytyy turvallisia yöpaikkoja, varsinkin pienistä kaupungeista.
Kosovoon mennessä 2011 piti ottaa rajalla oma liikennevakuuus. Rajalta lähti meitä saattamaan YK:n maasturi, joka palasi takaisin, kun pääsimme vuoristosta pois. Mutta ei mitään tapahtunut, eikä meitä yhtään pelottanut. Pejin taksikuskille laitoimme seuraavana jouluna kirjeessä yli jäämämme Serbian rahat, ja hän kiitti niistä kovasti. Kosovo on todella köyhä maa.
Karavaanimatkailu on todella avartavaa, mutta välillä pitää vähän uskaltaa poiketa tavallisilta reiteiltä !

Esko Hyttilä 02.02.2018 08:58

No emme ole siitä ajaneet , kuten jo luki aiemmassa >Autonne kyllä siihen mahtuu, meidän pitkä yhdistelmä ei.<
Olemme olleet Albaniassa monta kertaa. Serbiasta ajettu Ohrid järvelle Makedoniaan jossa esim http://campingrino.com/ ja siitä Durresiin.Kreikasta tulimme mainitsemaamme Sarandeen https://fi.camping.info/albania/albania/albania-ksamil-caravan-camping-24445 ja siitä Durresiin. http://www.kampingpaemer.com/ Viimeksi ajoimme Serbian kautta Makedoniaan ja siitä Ohrid järven rantaa Albanian puolelle. Campingina toimi https://en.camping.info/albania/albania/camping-arbi-26411 pieni perheyritys jossa myös hyvä ravintola.
Tuolla Albanian pohjoisosassa olimme https://www.lakeshkodraresort.com/ josta Mattikin jo mainitsi.
Näiltä alueilta pääsee mukavasti veturilla kulkemaan vuoristoissa ja pienissä kylissä.
Tässähän noita on lisää. https://en.camping.info/albania/campsites

Olemme ajaneet myös Romanian ja Bulgarian siksakkina moneen suuntaan , Serbia Makedonia, Montenegro , Bosnia jne mukaan luettuna.


Bulgarian Campingit http://camping.bg/en/campings.html Serbian Campingit http://www.camping.rs/en/camping-map-serbia/ Romanian campingit https://www.eurocampings.co.uk/romania/
muokattu: 2.2.2018 09:05
Martti Kiiltomäki 02.02.2018 23:46

Kiitos Jukka ja Esko!
Noissa vinkeissä on kivasti perkaamista ja suunnittelun apuainesta!

Siksi jäi tuo Eskon ajokysymys minulle avoimeksi, kun sanoit siitä pienestä lautasta että "Autonne kyllä siihen mahtuu, meidän pitkä yhdistelmä ei." Reittikartta linkissäsi on kaksi vaihtoehtoista reittiä tiet SH81 ja SH98. Lautta on tiellä SH81 ja ajattelin josko sitten käytitte SH98 reittiä.

No alustavien suunnitelmien mukaan käytämme samaa reittiä kuin tekin, mutta lopullinen ratkaisu tapahtuu paikanpäällä fiiliksen mukaan.

Tosi vaatimaton se lautta googleukon mukaan on! :) Kyllä se tosiaan meidän auton veisi... ehkä!

https://www.google.fi/maps/@39.7435811,20.018912,3a,75y,174.11h,82.01t/data=!3m8!1e1!3m6!1sAF1QipMdKFYgle6XZqtmG_0Thu4ddZP6gO2PXyL9Y1cT!2e10!3e11!6shttps:%2F%2Flh5.googleusercontent.com%2Fp%2FAF1QipMdKFYgle6XZqtmG_0Thu4ddZP6gO2PXyL9Y1cT%3Dw203-h100-k-no-pi-0-ya287.7383-ro-0-fo100!7i8192!8i4096

En tiedä miksen saa liitettyä tota linkiksi tähän, mutta kopioimalla tuon (copy/paste) komentoriville, ni sieltä näkee miltä lautta näyttää. :)

Kiltsu


Esko Hyttilä 03.02.2018 08:18

http://l450v.alamy.com/450v/bdc6b7/a-cable-ferry-across-the-vivari-channel-at-butrint-in-southern-albania-bdc6b7.jpg

Lautan kuva

Ajamamme reitti
https://www.bing.com/maps/?pc=W8AP&FORM=MAPXSH&rtp=pos.39.776816_20.006973_Ksamil%2C+Albania~pos.39.912882_20.357997_Dropull+I+Sip%C3%ABrm%2C+Albania&mode=D


Olen tuossa lautan vieressä seissyt ja kyllä se toimii ihan ok. Bussejakin menee yli joskus.
muokattu: 3.2.2018 08:20
Martti Kiiltomäki 03.02.2018 10:00

Sama lautta näyttää olevan, ku tuossa googleukon 360 asteen kuvassakin! :) Hieno peli !! Bussitkin kantaa! :)
Ja näyttäähän toi mun linkkikin toimivan.

Tuota reittiä (jonka mainitsit jo aiemmin) mekin todennäköisesti ajelemme. Oliko mukavat vuoristomaisemat?
Saranden seudulta lähdemme sitten pohjoiseen päin rannikko/vuoristotietä katselemaan noita pikku kyliä, rantoja ja leirialueita.
Mukavaa kun täältä löytyy tuollaisia kokeneita matkaajia, joilta saa hyviä vinkkejä.
Näyttää vähän sitä, että Balkanin valloituksen pääkohteeksi voi muodostua Albania!

Kiltsu

Esko Hyttilä 03.02.2018 16:02

Siinä Kakaven-Saranden välillä on osittain metsää, osin on näkemistäkin, lähempänä Sarandea on SininenLähde joka ihan mukava ja kaunis paikka. Vain parikilometriä tieltä sivuun. Taas Sarandesta tuonne Vloreen mennessä on hienoja näköaloja, Himaressa ja parissa muussa paikkaa campingejakin. Tien varrella mm tämä hieno rantakahvila Orikumissa.

Esko Hyttilä 03.02.2018 16:13

Sekalaisia Albanian kuvia, ps siellä saa hyviä sammakonkoipiakin ravintolasta.
Ksamil campingin vierestä rannalta ainakin

Teuvo Kilpinen 11.03.2018 21:41

Viime kesänä käytiin Romanian karpaattien kautta Kreikassa.
Paluu tietysti Albanian kautta. En osaa kolmen Albania matkan
perusteella sanoa, minne siellä mennä. Haaveenani on ostaa
sieltä joskus kiinteistö. Maa on todella kiehtova kaikin puolin.
Jos Kreikassa pistäydytte, niin keskellä manteretta Meteora- luostarit on nähtävä.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.