Kokemuksemme ACSI:sta

Vesa Kaartti 21.12.2021 06:14

Kokeiltiin vajaan viiden viikon Euroopan reissulla Suomesta Sisiliaan, oliko ACSI -kirjoista, alennuskortista ja äpistä hyötyä...https://youtu.be/dCdsvthHsu4

Rauhaisaa joulua

Timo Haapanen 21.12.2021 08:28

Sanoisin että10-20 käyttökerran kokemuksella on liian aikaista tehdä johtopäätöksiä. Mitä edullisemman hintatason maassa liikutaan sitä pienempi on alennus eikä kaikissa maissa kannata korttia kaivaa esille, vanhat itäiset maat kuuluvat näihin.

ACSI-lippu paikan portilla ei tarkoita sitä että alue olisi ACSI-alennusalue, siellä vain on tarkastaja käynyt ja liittänyt paikan järjestelmään. Tämän johdosta on kaksi appia, toisessa alennuspaikat ja toisessa ne muut.

Itse 10- 20 vuoden kokemuksella ei koskaan ole hinta ollut turistiveroa lukuunottamatta mitään muuta kuin se mitä apissa ollut.

Sovelluksissa ja kirjoissa olevalla viitehinnalla ei ole mitään perustetta, ACSI asettaa korkean viitehinnan jotta alennus näyttäisi isommalta. Kannattaa, kuten kaikissa ostotapahtumissa kysyä hinta ennen ostopäätöstä.

Keskieuroopassa kortilla saa muutaman euron alennuksen. Itseä haittaa kortin käytössä se etten tarvitse sitä pienen sulakkeen sähköä ja sen hinta on tietysti piilotettu hintaan.

@timppa

Eero Kateisto 21.12.2021 09:50

Muutaman Kroatian ja Espanjan reissun kokemuksella voin sanoa, että ACSI-kortista on ollut iso hyöty. Muistakaa, että tosiaan kortista ei ole hyötyä entisissä itäblokin maissa. Sen sijaan Ranskassa, Italiassa Itävallassa ja Espanjassa olemme säästäneet satoja euroja käyttämällä korttia.

Veli-Pekka Merikallio 21.12.2021 13:00

Samat fiilikset kuin Veskulla.

Yhdellä Euroopan reissulla käyteltiin korttia ja opasta. Paikat oli opastettu hyvin, loppu olikin melkoista säveltämistä, fasiliteettiluettelo, kuten hinnatkaan eivät yleensä pitäneet paikkaansa.

Käyttö jäi yhteen kesään, vaikka tabletissa ollut appi pelasi hienosti.
Kokonaishyöty oli kuitenkin marginaalista ja hyvät campingit löytyvät kyllä muutoinkin.
Jokainen tyylillään, onneksi!

Jari Siltala 21.12.2021 14:01

ACSI on käsittääkseni Hollantilaisten ylläpitämä systeemi.Minulle on muutaman kerran Hollantilaiset kertoneet ,että heillä on paremmat edut ACSI alueilla kun muilla Eurooppalaisilla.Siihen en osaa muuta itse sanoa kuin katsomalla ACSI alueilla miten paikat jaetaan voisi tuohon uskoa.Monesti Hollantilaisilla on ollut paremmat ,isommat ja lähempänä fesiliteettejä olevat caravan paikat.No sekin voi olla sattumaa ?Väkisinkin on tullut tuolloin mieleen lentomatkat ja huoneiden jako systeemi ,silloinkin on meitä Suomalaisia kohdeltu huonommin jakamalla jo etukäteen hotellin huoneet joiden sijainti ,varustelu ym .on kyseisen paikan huonoimpia .Jotenkin oma kokemus on ettei myöskään caravan alueilla olla näissä asiossa tasapuolisia eri kansallisuuksille.Se tässä vielä on huomion arvoista,että me maksamme tod.näk.kovemman hinnan huonommista paikoista .Noihin ACSI alennuksiin vielä palatakseni niin ei ne aina ole onni ja autuus,monesti pitkäaikaisia paikkoja saa sovittua edullisemmin camping alueiden omilla alennus systeemeillä.Viimeksi 2020 talvella eräällä alueella kuukauden diili 270 € sisälsi 4 kW sähköä / vrk.Meille jäi kuukausi maksamaan yht.350 euroa missä hinnassa on aluemaksu,kaasu ja sähkönkulutus.Tapanamme on myöskin ollut suunnitella reissumme majoitukset pääasiassa ennalta hinta ym.tietoineen.Yleensä vielä varapaikka varmistettuna,että on myös talvella auki.Kokemukset tässä ACSI aiheessakin auttaa ja uskallus pitää puolensa.Olen lähes kielitaidottomana mm.Ranskassakin saanut ennen alueelle kirjautumista tietää mitä siellä olo kaikkineen kustantaa,joskus se on piirretty ihan vaan ruutupaperille ikäänkuin jätkäpojan kirjanpitona ja homma on pelittänyt .Lähtiessä on voinut tulla vielä ylimääräistä alennusta ,ehkä tuo kun on tarpeeksi "mölli" on siinäkin ollut etuna ,mene ja tiedä?Italiasta ei itsellä Camping kokemuksia isommin,Torinossa matkaparkki tosin nimeltään Campin Caio Mario on tullut parilta reissulta tutuksi .Siinä saa max.olla 5 vrk hintaan 60 € .Hinta pitää sisällään 2 persoonaa ja matkailuautopaikan ,ei muuta.Kaikesta muusta sitten lisämaksut .Sähkö 3 € ,vesi ja kemsa huolto sekä suihkumaksut erikseen,mutta näinhän ne toimii pääasiassa europpassa matkaparkit.Hyvää niissä toki on usein sijainti ja lopulta edullinen hinta kaikkine lisineenkin.Ehkä meillä eläkeläisillä on myös suuri etu ,että voimme tosiaankin hyödyntää tuota ACSI systeemiä matalan sesongin hinnoin useimmiten.Itse en kovin hanakasti lähtisi korkean sesongin aikana etelän lämpöön se taitaa kurittaa "massipussia".Olen kyllä muutamalta taholta kuullut Espanjankin kiristäneen aluemaksuja ja kaikkea muuta siinä ohessa,eli ehkäpä etukäteis suunnittelussa tulee meidänkin sähköpostilla tiedustella tulevia majoitushintoja ?Vielä yksi hyvä esim viiden tähden alue Marjal lähellä Alicantea maksoi 2019 20 euroa vrk.eli 600 euroa kk.Jos teki kuukauden diilin etukäteen hinta olikin noin 370 euroa ja siihen sisältyi sähkö ja hupsista vielä yksi kk-lippu joko Spa kylpylään tai huippu kuntosaliin.Joskus sanotaan ,että tieto lisää tuskaa ?Olisiko se sitten käänteisesti että se voi joskus lisätä matkailijalle tärkeää pääomaa ,eli kokemusta.Kaikille hyvää ja lahjarikasta Joulua ja toki mukavia reissuja vuodella 2022.Senioritubettaja Jari Siltala

Kaj Nyyssönen 21.12.2021 14:04

Korkeista yleisesti:

Niitä myydään tai annetaan yleisön käyttöön jotta liikkeellelaskija

saisi provision myynnistä esim. luottokortti
etukortit, edun myöntäjä saa myyntiä kortin myöntäjä kortin hinnan + provikan
yrityskortti sitouttaa ostamaan että saa lisää alennusta josta tosin maksaa lisää

Ps! tämä ei ole kannanotto ACSI kortista vaan yleiskannanotto meidän lompakossa olevista korteista.
onko semmoista korttia olemassakaan joka tarjoa sen näyttäjälle hyväntekeväisyyttä?
Seppo Yliniemi 21.12.2021 15:37

Nyt tulee asiaa ei muutakuin muistaa näistä alennuskorteista että ei ole ilmaisialounaita.
Se on kumma kun joillakin menee kaikki hyvin oli sitten homma mikä hyvänsä??

Timo Haapanen 21.12.2021 15:52

Miten hollantilaisilla voisi olla paremmat edut, kirja ja kortti on aivan sama.

Pitkäaikaisalennukset ovat aivan eri juttu, kyllä ne pitää puhua erikseen ja taas ennen ostotapahtumaa.

Keväällä tuli postia jossa ACSI kyseli mielipidettä kirjan tarpeellisuudesta näin nettiaikaan. Luultavasti kirja jää pois aika pian. Itse otan kortin kirjan kannesta ja heitän kirjat avaamattomana keräykseen.

Kajtsulle ACSI:n liikeideasta. Myyvät alennuskortteja ja alennuspaikat saavat asiakkaita. Winwin tilanne, näin yksinkertaista se on.

@timppa

Eero Kateisto 21.12.2021 17:02

Olemme nuo Euroopan kiertueet tehneet aina ennen kesäkuun puoltaväliä, Ilman ACSI-korttia en vastaisuudessakaan lähtisi reissulle. Edellinen matkamme ennen koronaa Espanajaan kulki reittiä Saksa-Luksemburg-Ranska ja takaisin Ruotsin kautta. Kuusi yöpymistä Saksan stellplatzeilla, loput kolmekymmentä Acsi-alennusalueilla. Säästö alennusalueita käyttäen normihintaan verrattuna yli 250e. Kroatiassa kortista ei juuri hyötyä.

Seppo Yliniemi 21.12.2021 17:23

Näinhän se näyttää olevan,puheeni olkoon mitätön.

Timo Haapanen 21.12.2021 19:28
Eero Kateisto

Olemme nuo Euroopan kiertueet tehneet aina ennen kesäkuun puoltaväliä, Ilman ACSI-korttia en vastaisuudessakaan lähtisi reissulle. Edellinen matkamme ennen koronaa Espanajaan kulki reittiä Saksa-Luksemburg-Ranska ja takaisin Ruotsin kautta. Kuusi yöpymistä Saksan stellplatzeilla, loput kolmekymmentä Acsi-alennusalueilla. Säästö alennusalueita käyttäen normihintaan verrattuna yli 250e. Kroatiassa kortista ei juuri hyötyä.

Mutta oliko normihinta respasta kysytty hinta vai se ASCI:n viitehinta? Viitehinta on aivan hihasta vedetty reilusti yläkanttiin.

@timppa

Seppo Suomi 21.12.2021 21:19

Noin äkkiä katsoen Peniscola jossa paljon suomalaisia. ACSI alennuskorttihinta 12€/vrk ja 10,80€/vrk jos 10vrk. Heidån nettihinnaston (Camping Vizmar ***) mukaan 18,50@/vrk ja 17€/vrk jos 15 vrk.
Mielestäni melko mukava alennus ja ei tarvitse sitoutua olemaan pidenpään.
Näin kielitaidottomana ei tarvitse piirtää paperille tinkimisiä vaan jättää ACSI-kortin respaan ja lähtiessä maksaa 12€/vrk kun tuntuu siltä että matkan täytyy jatkua.

Saa sillä kortilla muutakin kun pari euroa alennusta. Näin 30 vuoden ACSI kokemuksella :-) Kyllä kirjallakin pärjää kun katsoo ensin siitä kolmannesta ohuen kirjasen kartasta missä alennusalueita on. @=€
muokattu: 21.12.2021 21:53
Timo Haapanen 21.12.2021 22:46

Tässä Vizmarissa on hyvä esimerkki siitä viitehinnasta. ''Viitehinta 27 €''
https://fi.eurocampings.net/espanja/valencia/castellon/peniscola/leirintaalue-vizmar-115213/

Alennus on kuitenkin todelisuudessakin hyvä.

@timppa

Seppo Suomi 22.12.2021 08:53
Timo Haapanen

Tässä Vizmarissa on hyvä esimerkki siitä viitehinnasta. ''Viitehinta 27 €''
https://fi.eurocampings.net/espanja/valencia/castellon/peniscola/leirintaalue-vizmar-115213/

Alennus on kuitenkin todelisuudessakin hyvä.

@timppa

Täytyy ottaa huomioon että viitehinta perustuu hintaan joka on korkealla kaudella turistiveroineen. Tästä hinnasta voi pikkasen haistella paikan tasoa/suosiota/sijaintia verrattuna toisiin läheisiin alueisiin.

Petri Ahonen 27.12.2021 12:30
Jari Siltala

ACSI on käsittääkseni Hollantilaisten ylläpitämä systeemi.Minulle on muutaman kerran Hollantilaiset kertoneet ,että heillä on paremmat edut ACSI alueilla kun muilla Eurooppalaisilla.Siihen en osaa muuta itse sanoa kuin katsomalla ACSI alueilla miten paikat jaetaan voisi tuohon uskoa.Monesti Hollantilaisilla on ollut paremmat ,isommat ja lähempänä fesiliteettejä olevat caravan paikat.No sekin voi olla sattumaa ?Väkisinkin on tullut tuolloin mieleen lentomatkat ja huoneiden jako systeemi ,silloinkin on meitä Suomalaisia kohdeltu huonommin jakamalla jo etukäteen hotellin huoneet joiden sijainti ,varustelu ym .on kyseisen paikan huonoimpia .Jotenkin oma kokemus on ettei myöskään caravan alueilla olla näissä asiossa tasapuolisia eri kansallisuuksille.Se tässä vielä on huomion arvoista,että me maksamme tod.näk.kovemman hinnan huonommista paikoista .Noihin ACSI alennuksiin vielä palatakseni niin ei ne aina ole onni ja autuus,monesti pitkäaikaisia paikkoja saa sovittua edullisemmin camping alueiden omilla alennus systeemeillä.Viimeksi 2020 talvella eräällä alueella kuukauden diili 270 € sisälsi 4 kW sähköä / vrk.Meille jäi kuukausi maksamaan yht.350 euroa missä hinnassa on aluemaksu,kaasu ja sähkönkulutus.Tapanamme on myöskin ollut suunnitella reissumme majoitukset pääasiassa ennalta hinta ym.tietoineen.Yleensä vielä varapaikka varmistettuna,että on myös talvella auki.Kokemukset tässä ACSI aiheessakin auttaa ja uskallus pitää puolensa.Olen lähes kielitaidottomana mm.Ranskassakin saanut ennen alueelle kirjautumista tietää mitä siellä olo kaikkineen kustantaa,joskus se on piirretty ihan vaan ruutupaperille ikäänkuin jätkäpojan kirjanpitona ja homma on pelittänyt .Lähtiessä on voinut tulla vielä ylimääräistä alennusta ,ehkä tuo kun on tarpeeksi "mölli" on siinäkin ollut etuna ,mene ja tiedä?Italiasta ei itsellä Camping kokemuksia isommin,Torinossa matkaparkki tosin nimeltään Campin Caio Mario on tullut parilta reissulta tutuksi .Siinä saa max.olla 5 vrk hintaan 60 € .Hinta pitää sisällään 2 persoonaa ja matkailuautopaikan ,ei muuta.Kaikesta muusta sitten lisämaksut .Sähkö 3 € ,vesi ja kemsa huolto sekä suihkumaksut erikseen,mutta näinhän ne toimii pääasiassa europpassa matkaparkit.Hyvää niissä toki on usein sijainti ja lopulta edullinen hinta kaikkine lisineenkin.Ehkä meillä eläkeläisillä on myös suuri etu ,että voimme tosiaankin hyödyntää tuota ACSI systeemiä matalan sesongin hinnoin useimmiten.Itse en kovin hanakasti lähtisi korkean sesongin aikana etelän lämpöön se taitaa kurittaa "massipussia".Olen kyllä muutamalta taholta kuullut Espanjankin kiristäneen aluemaksuja ja kaikkea muuta siinä ohessa,eli ehkäpä etukäteis suunnittelussa tulee meidänkin sähköpostilla tiedustella tulevia majoitushintoja ?Vielä yksi hyvä esim viiden tähden alue Marjal lähellä Alicantea maksoi 2019 20 euroa vrk.eli 600 euroa kk.Jos teki kuukauden diilin etukäteen hinta olikin noin 370 euroa ja siihen sisältyi sähkö ja hupsista vielä yksi kk-lippu joko Spa kylpylään tai huippu kuntosaliin.Joskus sanotaan ,että tieto lisää tuskaa ?Olisiko se sitten käänteisesti että se voi joskus lisätä matkailijalle tärkeää pääomaa ,eli kokemusta.Kaikille hyvää ja lahjarikasta Joulua ja toki mukavia reissuja vuodella 2022.Senioritubettaja Jari Siltala

"Lentävät suomalaiset" ovat huonoimmassa asemassa juurikin lentojen kalleuden takia, siksi hotelleissa saamme yleensä halvimmat (huonoimmat) huoneet. Muutamia poikkeuksia on toki ollut, mutta leirintäalueilla tämä syy ei asiaan/paikkaan vaikuta. Toisaalta eri maista tulevat karavaanaritkin käyttäytyvät eri tavalla, josta syystä omistaja voi sijoittaa "parhaat" (pitkäaikaiset) reissaajat paremmille paikoille? Suomessakin on joillakin leirintäpaikoilla halpoja, yhden yön paikkoja, ihan sinä valtatien vieressä.

Timo Haapanen 27.12.2021 17:02

No niin, kortti tuli taas kerran tilattua juuri äsken.

Tietysti yhden yön kulkijat laitetaan johonkin mihin on helppo muita häiritsemättä mennä. Toisaalta yhden yön paikan ei tarvitse olla kaksinen, ei siinä isoja leirejä rakennella.

@timppa

Petri Ahonen 28.12.2021 10:51

Näytti olevan ACSI palveluita saatavana hintahaarukassa 3,59€-32,95€ (+toimituskulut) eli valinnanvaraa on. Tuo kallein oli saatavana vain saksankielisenä "mammuttiteoksena" ja halvin oli kännysovellus ilman opuksia. Mekin sitten innostuimme tilaamaan kyseisen kortin Caravan ry:n kautta, siinä toivossa, että keväällä 2022 reissuun pääsisi.

Petteri Haverinen 28.12.2021 11:22
Petri Ahonen

Jos haluaa sen alennuskortin, niin sen saa vain niiden karttojen kanssa, on toisen kirjan kannessa, hinta taisi olla n 20€. Se 3,95€ kortti ei ole alennuskortti vaan korvaa passin campingalueelle kirjautuessa sisään.
Olisin halunnut ostaa vain tuon asci-idkortin sekä sähköiset kartat, joten soitin Acsin toimistoon Hollantiin ja kysyi kuviosta tarkemmin, mut vain tuo pahvinen kortti toimii alennuskorttina.

Maksoikin suoraan tilattuna 12,95€
muokattu: 28.12.2021 11:26
Kari Rautiainen 28.12.2021 14:42

Tilasin kans suoraan sieltä. Se saksankielinen mammuttiopas sisältää myös stellplatsit yms. En sitä ottanu kun mulla on tuo engelska aika paljon paree kun saksa, ja stellplatsin näkee muistaki sovelluksista.

Petri Ahonen 28.12.2021 17:07
Petteri Haverinen

Jos haluaa sen alennuskortin, niin sen saa vain niiden karttojen kanssa, on toisen kirjan kannessa, hinta taisi olla n 20€. Se 3,95€ kortti ei ole alennuskortti vaan korvaa passin campingalueelle kirjautuessa sisään.
Olisin halunnut ostaa vain tuon asci-idkortin sekä sähköiset kartat, joten soitin Acsin toimistoon Hollantiin ja kysyi kuviosta tarkemmin, mut vain tuo pahvinen kortti toimii alennuskorttina.

Katselin kanssa, että niillä oli tarjouksessa kortti/kirja hintaan 12,95€, mutta siinä kirjassa oli vain "asuntovaunupaikat", kortti ja opus, jossa laajemmin paikkoja maksoi sitten yli 20€. Se mainitsemani 3,59€ oli vain app kännykkään, ei siis alennuskortteja. Jotkut ovat ihmetelleet, kun kyseisellä kortilla ei saanutkaan alennusta, mutta monessa paikassa kerrotaan, että alennuksia saa vain "low season" kaudella ja silloinkin rajoitetusti. Toki low season hinnat ovat ilman korttiakin edullisempia, mutta nythän pystyy vertaamaan, menikö kortinhankintarahat hukkaan, jos ja kun reissuun joskus pääsee.

Timo Haapanen 28.12.2021 18:13

Eikös se 12,95 ole ID-klubin ekan vuoden hinta jatkuvalle tilaukselle. Toinen vuosi on 15,95 jäsenille.

https://webshop.acsi.eu/en/campingcard-acsi/campingcard-acsi-abonnement-2022.html

ID-Clubi
https://webshop.acsi.eu/en/acsi-clubid.html

@timppa

Seppo Suomi 28.12.2021 18:56
toimitus 4,75 €
Petteri Haverinen 29.12.2021 12:48

Acsi;n appiverisio , ei toimi,ilman että lataa maksullisia maakohtaisia tietoja ja tämä on minusta se huono puoli.
Toivottavasti jatkossa voisi olla jäsen, siis saada jäsenedut, ilman kirjojen ostamista, appiversion kautta ja vuosihintaan sisältäisi samat maakohtaiset tiedot. En tiedä, onko sitten käyttäjäkunta vielä pääosin "karttakirjaporukkaa", mut itse kyllä mietin, että onko todellisuudessa tarvetta jatkaa jäsenyyttä vuonna 2023, jos ei koko homma toimi apin kautta.

Petri Ahonen 05.01.2022 18:14

Minä tilasin tuon opuksen liiton kautta ja "kuvittelin", että app kuuluu tuohon 17,95€ hintaan.

+toimituskulut
muokattu: 5.1.2022 18:15
Timo Haapanen 05.01.2022 19:58

Tänään tuli postilaatikkoon. Sveitsin postin merkki oli mutta ellei vastaanottajaa tavoiteta lähetetään Hollantiin postilokeroon.

Saa nähdä tienaako hintansa tänä vuonna, viimevuotinen meni miinukselle. Tuli oltua Stellplatzeilla niin paljon, kämppärit tahtoo olla kaukana kaikesta.

Sehän on 18,70 kuluineen suoraa tilattuna.

@timppa

Kari Rautiainen 05.01.2022 22:44
Petri Ahonen

Minä tilasin tuon opuksen liiton kautta ja "kuvittelin", että app kuuluu tuohon 17,95€ hintaan.

En tiä mitä tuli tilatuksi mutta ne appit pelaa komeesti. Niin online kun offlinenäkin.

Petteri Haverinen 20.01.2022 14:21
Petteri Haverinen

Acsi;n appiverisio , ei toimi,ilman että lataa maksullisia maakohtaisia tietoja ja tämä on minusta se huono puoli.
Toivottavasti jatkossa voisi olla jäsen, siis saada jäsenedut, ilman kirjojen ostamista, appiversion kautta ja vuosihintaan sisältäisi samat maakohtaiset tiedot. En tiedä, onko sitten käyttäjäkunta vielä pääosin "karttakirjaporukkaa", mut itse kyllä mietin, että onko todellisuudessa tarvetta jatkaa jäsenyyttä vuonna 2023, jos ei koko homma toimi apin kautta.

Taisin olla väärässä, sillä kirjan mukana tulevan alennuskortin numeron laittamalla appiin saa ladattua nuo kartat ilmaiseksi...

Petteri Haverinen 20.01.2022 19:43

Itseasiassa olin ja en ollut väärässä.
On kaksi eri appia ACSI, jossa näkee kaikki campingalueet ja kartat pitää ostaa.
Sitten on CC-appia, johon syötetään pahvikortin numero ja voi ladata kaikki ne paikat, jotka antavat alennusta…

Eli CC-apissa ei näe kaikkia ACSi-alueita…
muokattu: 20.1.2022 19:51
Timo Haapanen 20.01.2022 20:32

Mutta jos tilaa kirjat rekisteröityneenä käyttäjänä suoraa pääkallonpaikalta ei tarvitse koodia. Mulla on ilman mitään toimenpiteitä paikat katseltavissa tämän vuoden loppuun. Maksoin 18.70.

Tämä teksti
Please note: if you purchased the CampingCard ACSI including app access (the combi or combi subscription), you don't need to order access to the app separately. Download the CampingCard ACSI app in the app store, and log in using your 'My ACSI account'.
Huomaa: jos ostit CampingCard ACSI:n sisältäen sovelluksen pääsyn (kombi- tai yhdistelmätilaus), sinun ei tarvitse tilata pääsyä sovellukseen erikseen. Lataa CampingCard ACSI -sovellus sovelluskaupasta ja kirjaudu sisään käyttämällä "Oma ACSI-tiliä".

https://www.campingcard.co.uk/extra-information/app/order/

@timppa

Petteri Haverinen 20.01.2022 20:47

Minulla ACSI-appi ja olen kirjautuneen, mut en näe paikkoja ilman, että ostan kartat.
CC-apissa näen vain alennusta antavat paikat, en kaikkia paikkoja.

Tilasin suoraan ASCI:n nettisivulta. Näetkö Timppa kaikki alueet esim. Unkarista vai vain alennusta antavat alueet?
muokattu: 20.1.2022 21:00
Timo Haapanen 21.01.2022 08:19

Eikös sen juuri näin pitäisi olla, CC-appi alennuspaikat ja ACSI-apissa on molemmat.

@timppa

Timo Haapanen 21.01.2022 09:05

ACSI-apissa näkyy- jos paikka on CC-alennuspaikka- pienet CC-kirjaimet etusivulla. Stellplatzit ovat keltaisia ja kämppärit punaisia.

Kuvassa oleva paikka on alennuspaikka ACSI-apissa, siniset CC-kirjaimet.

Oikean hintatiedon puuttuminen tekee ACSI-sovelluksesta melko kelvottoman. Aina pitää netistä katsoa erikseen hinta. Aukioloaikaan voi luottaa aika hyvin.

@timppa

Petteri Haverinen 21.01.2022 09:06
Timo Haapanen

Eikös sen juuri näin pitäisi olla, CC-appi alennuspaikat ja ACSI-apissa on molemmat.

@timppa

Jos tarkennat vielä, näetkö sinä ASCI-apissa kaikki leirintäpaikat Euroopasta, ostamatta erikseen maapaketteja?

Timo Haapanen 21.01.2022 09:10

ACSI-appiin pitää ostaa maapaketti ja se voimassa vuoden ostopäivästä alkaen. Itse latasin paketit viimeksi 05.09.2021 ja se on voimassa 05.09.2022 asti.

@timppa

Petteri Haverinen 21.01.2022 09:18

Tätä juuri tarkoitin , vähän huono systeemi minusta erikseen maapaketin osto ja vain vuoden voimassa olo...kirjat pitäisi korvata, niin että yhdessä apissa näkyy kaikki sen maksuvuoden, mutta bussines toki.

Pertti Aro 21.01.2022 10:24
Kaj Nyyssönen

Korkeista yleisesti:

Niitä myydään tai annetaan yleisön käyttöön jotta liikkeellelaskija

  • saisi provision myynnistä esim. luottokortti
  • etukortit, edun myöntäjä saa myyntiä kortin myöntäjä kortin hinnan + provikan
  • yrityskortti sitouttaa ostamaan että saa lisää alennusta josta tosin maksaa lisää

    Ps! tämä ei ole kannanotto ACSI kortista vaan yleiskannanotto meidän lompakossa olevista korteista.
  • onko semmoista korttia olemassakaan joka tarjoa sen näyttäjälle hyväntekeväisyyttä?

Tähän voin minäkin yhtyä . Eli ei mikään yritys harrastaa hyväntekeväisyyttä.
Joku myös kirjoitti että Suomalaisena saa aina huonoimmat hotellihuoneet .
Voipi niinkuin olla jos matkailee tilauskennoilla .
Minä en sellaisilla ole enemmänti matkaillut . Käytän aina normaali lentoja , tilaan ja valitsen itse hotellihuoneeni . Olen aina saanut sen mitä on tilattu .

Matkojen tilaamiseen löytyy hyviä sovellutuksia, sellaisiakin jotka vertailevat eri matkamyyjien hintoja ja joista voi valita halvtimmat vaihtoehdot . Kun esimerkiksi naksaa matkapalveluja luottokortilla niin useimmiten siihen sisätyy myös matkavakuutus ja konkurssin tai perutuksien sattuessa luottokortin myöntäjä pittää huolta siitä että haltian taloudelliset vahingot jäävät minimiin .Tästäkin on aika tuoretta kokemusta . SFC:n jäsenkortilla ja CCI jkortilla saa myös alennuksia . CCI kortti kelpaa myös passin sijaata monilla leirintäalueilla .Jokainen tekee omat valintansa enkä minä toisten valintoja moiti, kerron vain omani . :-)
muokattu: 21.1.2022 16:59
Timo Haapanen 21.01.2022 11:24

ACSI kortilla yrittäjä antaa alennusta matalan sesongin aikaan. Järjestelmällä yrittäjä saa jaetuksi tiedon siitä että hänellä on tilaa joka jää käyttämättä normaalihinnoilla.

Tilanne on aivan ehdottomasti winwin, ei sitten minkäänlaista ketunhäntää ole osapuolten kainalossa. Se että alennus on pienempi kuin viitehinta antaa ymmärtää pitää myös kortin käyttäjän ymmärtää.

Tietenkin kortin ostajalla pitää olla käyttöä sille. Aivan turha moittia sydeemiä ellei itsellä ole tarvetta sille.

@timppa

Timo Haapanen 22.01.2022 11:20

Eurocampings on hereillä sovellusten yleistymis-asiassa. Mulla tuli jo toinen kysely siitä mitä välineitä kaytän reissussa ja mitä niissä pitäisi olla.
Eri sovellukset on lueteltu ja siitä rastitus jatkuu lukuisine vaihtoehtoineen.

Tässä linkki, en tiedä pääsekö siihen vastaamaan.
https://nl.research.net/r/J9NBRDN?utm_source=2021171_EN_panel&utm_medium=email&utm_campaign=directmail_acsi.eu_en&acsi_chash=f0a3318e2f440edfcfe14a6ee4416560d75ebc18cb714b61ae50fb139f1b97d3

@timppa

Kari Rautiainen 22.01.2022 16:14
Timo Haapanen

ACSI kortilla yrittäjä antaa alennusta matalan sesongin aikaan. Järjestelmällä yrittäjä saa jaetuksi tiedon siitä että hänellä on tilaa joka jää käyttämättä normaalihinnoilla.

Tilanne on aivan ehdottomasti winwin, ei sitten minkäänlaista ketunhäntää ole osapuolten kainalossa. Se että alennus on pienempi kuin viitehinta antaa ymmärtää pitää myös kortin käyttäjän ymmärtää.

Tietenkin kortin ostajalla pitää olla käyttöä sille. Aivan turha moittia sydeemiä ellei itsellä ole tarvetta sille.

@timppa

Voi sitä pikkasen ketunhäntää… pari päivää sitte bahia santa pola cämppäriltä lähteissä yritti ottaa eri maksun sähköstä. Kun sanoin ettei käy niin heti hyväksyi että juu niinhän tää onkin jne.

Seppo Suomi 22.01.2022 16:46

Mikäli on sähkön mittaus alueella niin max. 4 kWh/vrk. kuuluu kortin hintaan.

Timo Haapanen 22.01.2022 16:56
Kari Rautiainen

Voi sitä pikkasen ketunhäntää… pari päivää sitte bahia santa pola cämppäriltä lähteissä yritti ottaa eri maksun sähköstä. Kun sanoin ettei käy niin heti hyväksyi että juu niinhän tää onkin jne.

Siellä ei kyllä huijata, joku erehdys on ollut kyseessä. Se on muuten kämppäri jossa olen ollut karavaanariurani pisimmät yhtäjaksoiset oleilut. Viime vuonna kolme yötä ja 2019 peräti neljä. Missään ei olla oltu sen pidempään.

@timppa

Kari Rautiainen 22.01.2022 17:34

Pari viikkoa kohta oltu liikkeellä. 2 yötä ihan kämppärillä. Muuten puskissa. Kohta tarttee taas mennä että noi pyykit saa puhtaaksi, tai sitte kattoo jonku ip pesulan.

Timo Haapanen 22.01.2022 21:36

Carrefourissa siinä vieressä on oikein hyvät koneet. Kamat koneeseen, rauhallinen kauppakierros niin ovat pesty, siirto kuivuriin, ostokset autoon ja pienen odotuksen jälkeen voi puhtaat ja kuivat lakanat asetella takaisin petiin.

@timppa

Hyvissä isoissa koneissa koko homma on tunnissa selvä. Isot kuivurit kuivaa 20 minuutissa aika kasan vaatteita.
muokattu: 23.1.2022 14:49
Kari Rautiainen 23.01.2022 16:11

Oon jo kaukana santa polasta. Aattelin huomenna ettiä jonkun pesupaikan, onhan noita vaikka kuinka. Leirintäalueillakin, mutta pesuloissa on parempi kalusto.

Timo Haapanen 27.01.2022 09:33

Mulle tuli CC-sovellukseen päivitys, muille voi olla tullut jo aiemmin. Maat pitää ladata uudelleen. Suodattimia taisi tulle lisää ja erilailla ovat näkyvissä.

Uuden tunnistaa siitä että sovellusta avattaessa siinä pyörii ''Käsitellään kohdepisteitä'' teksti, vanhassa oli ''ladataan karttoja'' tms.

@timppa

Uusi versio tuli 20.01.2022
muokattu: 27.1.2022 09:36

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.