Koiran kanssa Via Baltikaa

NIEMI HANNU 09.04.2008 11:35

Aiemmin olemme reissanneet matkailuautolla vain Suomen alueella. Nyt on kuitenkin koira olosuhteiden pakosta otettava mukaan kahden viikon reissulle. Onhan se hyvä vahti ja totteleekin melko kivasti, mutta...

Onko joitain tärkeitä seikkoja tai hyviä vinkkejä,joita voisitte antaa, kun nyt koira mukaamme lähtee? Esim.onko koirat sallittuja caravanalueilla? Meneekö koirasta jokin extramaksu? Vaivaahan koirasta ilon lisäksi tietysti myös on, mutta pärjätä nyt vaan täytyy. :)

Käyttökelpoisista ja asiallisista vinkeistä suuri KIITOS! T.Néa

HAAKANA SIRKKA 09.04.2008 11:58

Olen kulkenut matkailuautolla kahden koiran kanssa useampana kesänä eri puolilla Eurooppaa. Ajanut myös Via Baltikaa. Ei minkäänlaisia ongelmia. Paperit vain kunnossa. Eipä niitä kyllä kukaan ole halunnut nähdä. Usein koirasta pieni lisämaksu menee, ei ehkä aina Baltiassa. Lähes kaikille alueille ovat myös tervetulleita. Ensi kesänä myös Baltiaan ja ehkä Puolan pohjoisalueelle. Tahtovat usein jäädä nopeasti läpiajetuiksi.

Mukavaa ensi kesän odotusta(vielä Ylläksellä hiihtelemässä)! Nostetaan tassua kun tavataan. Sirkka

NYYSSÖNEN KAJ 09.04.2008 11:58

Koiralla pitää olla oma passi ja rokotukset voimassa. Koirat ovat pääsääntöisesti tervetulleita leirintäalueille. Se selviää usein internetin kautta samoin kuin hinta koiralle leirintäalueella. http://www.eurocampings.net/fi/eurooppa/

NIEMI HANNU 09.04.2008 14:14

Kiitos Sirkka ja Kaj vastauksista. Passi, rokotukset jne. ovat kunnossa. Juuri nuo seikat halusinkin tietää, että miten koiraan matkailuautomatkustajana ja yöpyjänä suhtaudutaan. Tarkistetaanko koiran papereita ja mikrosirutietoja usein jne... Olemme lähdossä jo ensi viikolla. Ilmoista ja mukavuuden halusta riippuen yövymme EHKÄ myös motellissa tai vastaavassa. Toivottavasti löytyy motellipaikka, johon koirakin sitten pääsee. Että näin koetellaan Via Balticaa... :) Hyvää Ylläsloman jatkoa Sirkalle. T.Néa

KNAAPI JUHA 09.04.2008 22:06

Meno ulkomaille on kunnossa kun paperit (koiran) on kunnossa. Huomaa, että rabiesrokotuksen osalta vasta-ainetesti on Eviran todistuksella. Jos siitä asti rokotusväli on ollut asianmukainen, ei vasta-ainetestiä tarvitse uudistaa.

Viime kesänä törmäsin kuitenkin uuteen systeemiin Suomeen palattaessa. Suomessa edellytetään saavuttaessa tuoretta todistusta lääkityksestä suolistoloisia (se oli joku ihan tietty kapea heismato tms.) vastaan. Suomenlinnan merivartija ilmoitti,että palatessa on syytä olla paperi tai koira menee kuoppaan. Loinen jyllää Keski-Euroopassa ja sitä ei haluta Suomeen.

No, me palasimme Porkkalan merivartioaseman kautta eikä paperia kysytty. Olisihan se kyllä ollut. Terveisiä (elävältä) lapinkoira Nallelta.

PYSTYNEN JUHANI 09.04.2008 22:39

Viime syksynä mentiin ja tultiin takaisin Espanjasta. Ei koko reissussa katsottu koiran papereita eikä pahemmin meidänkään. Tietenkin rokotukset,mikrosiru tai tatuointi,passi pitää olla kunnossa. Vasta-aine testiä ei tartte kun menet Via Baltica,Ruotsissa tarttee. Matotabut on voimassa 30vrk.Suomen rajalla ollaan niistä tarkkoja palatessasi. Jos reissu kestää yli 30vrk.niin sitten ne on otettava ulkomailla.Lomakkeen saa netistä tulostettua.Sen kanssa tohtorille vaan ulkomailla, niin saa 1-2tab. ja leiman.Ei ongelmia kämppäreillä koiran kanssa,joissakin oli pieni koiralisä.Koira jökötti kuskin paikalla kun oltiin kaupungilla asioilla,niin autokin sai olla rauhassa parkkialueilla ja kadun varressa.Kyllä rosvokin miettii pari kertaa ennenkuin menee kokeilemaan.

KNAAPI JUHA 09.04.2008 22:40

Tulipa vielä mieleen, että olet varmaankin ottanut huomioon matkakoiraa valitessasi seuraavan hyödyllisen faktatiedon:

Jos olet valinnut schäferin, palatessasi omaisuutesi on tallessa mutta kuoliaaksi pureskeltu rosmo aiheuttaa Sinulle vaikeuksia viranomaisten kanssa.

Jos olet valinnut lapinkoiran, palatessasi omaisuutesi on tallessa ja voit tavata rosmon. Ne kun lapinkoirasi kanssa nuolevat toistensa naamaa.

NIEMI HANNU 10.04.2008 08:53

Ihania, hyödyllisiä vastauksia, kiitos. :) Paperit ok ja koira saa vielä perjantaina matolääkkeensä. Matka alkaa keskiviikkona. Eiköhän sitten pitäisi pärjäillä. Eikä ole schäferkoira vaan on australian paimenkoira,joka ei IHAN heti nuole rosmon naamaa. Ja nyt koira pitää siis vielä ennen matkaa opettaa istumaan etupenkillä.
(=KARVOJA penkillä,ei kiva!) ;) T. Néa

HALONEN ARTO K 10.04.2008 15:04

Täällä karavaanikaverilla myös lapinkoira Pahta 3,5 v uros.Tykkää vaunuilla( ps. tämä ei kai kyllä kuulunut tähän ..)

terv Arto H SFC 1454

LAHTI ANTTI 10.04.2008 18:17

Hyvää matkaa sinulle Nea ja koko matkueelle!

NIEMI HANNU 11.04.2008 12:03

Hauskasti alkaa nämä keskustelut rönsyilemään... :) Tänään saatiin lääkäriltä matolääkekin mukaan. Annettava matkan alussa ja vaikutus voimassa 30vrk. Lääke on Euroopassa yleistä ketun heisimatoa (ekinokokkoosi)vastaan. On kuulemma ihmisellekin vaarallinen loinen, eikä sitä tietenkään haluta Suomeen. Mutta asiat lienee meidän kohdalla kunnossa,nyt EIKU MATKAAN.. Kiitos teille kaikille neuvoista. :) Mukavaa ja lämmintä karavaanarikesää kaikille. (Etenkin kaikille ihanille haukkujille, joka tässä tapauksessa tarkoittaa koiria!) ;) T.Néa

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.