Varokaa männynkulkukehrääjän toukkia!

SILMUNEN HANNU 15.09.2008 12:39

Me törmäsimme niihin ikävin seurauksin edellistalvena Etelä-Espanjassa, ja nyt kun Turun Sanomat kirjoitti aiheesta artikkelin, selvisi meille vihdoin ötökän nimi ja toimintatapa!

Olimme leirintäalueella mäntyjä kasvavalla alueella, ja yöllä heräsimme hakemaan pyykkejä sateesta sisään. Hannu niitä haki housusillaan sylillisen, ja levitti ohjaamoon ja ruokaryhmään.

Vasta aamulla sanoi,että pistiköhän häntä yöllä ampiainen tai joku, ja samalla huomasimme hänen rintakehänsä ja käsivartensa olevan aivan täynnä punaista pahannäköistä koho-ihuttumaa. Ihmettelimme, tutkimme sängyn, ei löytynyt edes puremapaikkaa, outoa.

Aamiaista syödessämme huomasimme naapurustossa porukkaa sumutuspullojen kanssa tutkimassa maata ja männyn runkoja. Oli pakko menne katsomaan ja kysymään mitä puuhaavat. Näyttivät kasaa karvaisia toukkia, tappavat kuulema koiran. Hälytyskellot soivat , menimme avaamaan ohjaamon verhot ja ja ja ...pyykkimme yli kulki kymmenien karvaisten toukkien muodostama letka...

Varovaista siivousta ja matka jatkui. Pistelevää ja polttelevaa ihottumaa alkoi kuitenkin ilmestyä kaikille kovin oudosti. Nukkuessa, koulureppua tonkiessa, autoa ajaessa, pöytää pyyhkiessä.

Seuraavana päivänä retkeltä palatessa näki oven avannut matkustamon lattialla yhden karvamadon. Sen jälkeen siivosimme neljä tuntia, eli kannoimme kaiken, aivan joka ikisen tavaran autosta ulos. Purimme kaapit ja kassit, lasten penaalit, kaiken kannoimme pihalle. Viimeinen kohteemme oli sänkymme alla oleva tavarasäiliö, ja sen nurkista niitä toukkia löytyi kymmenkunta.

No, tämä siivouskaan ei uusia oireita estänyt, ja Hannun oireiden vain pahetessa, vaikka allegialääkkeet ja kyypakkaus oli jo otettu käyttöön, soitimme Suomeenkin myrkytyskeskukseen ja Tyksiin, mutta kukaan ei tiennyt mistä on kyse.

Nyt Turun sanomat kertoo, että "näiden toukkien mikroskooppisen pienet karvahiukset ovat terävmpiä kuin mikään nuppineulan kärki, ja ihmiset saattavat hengittää niitä nenäänsä, suuhunsa ja keuhkoihinsa. Karvat kulkeutuvat ihmisen elimistöön, missä aiheuttavat tulehduksen. Iholle nen nostavat ajoksia ja vaikeaa kutinaa. Jos toukan karvoja kertyy elimistöön paljon, se aiheuttaa yleistä väsymystä, kuumetta ja astmaaattisia oireita."

Eli meidän toukkamme olivat läpi auton kulkiessaan, ja pyykkien mukana leijuessaan pudetelleet näitä teräviä karvojaan kaikkialle, siksi mm.ratin kolosta ajaessani hiplatessa sain polttavaa ihottumaa.

Ei ollut kiva kokemus, joten oikeasti varokaa. Näitä samoja toukkia olemme nähneet myös keväisillä Italian matkoilla, ja ihastelleet hienoja jono-muodostelmia. Nykyisin olemme mäntyjen suhteen hiukan pelokkaita.

t.Kaarina

SILMUNEN HANNU 15.09.2008 12:46

Niin, ja Hannu niitä pyykejä pimeässä kerätessään oli siis halaillut kymmeniä vaatteissa kulkeneita toukkia, joten ei ihme, että hän oli vielä viikkojen päästä aika hurjan näköinen...

t.Kaarina

NYYSSÖNEN KAJ 15.09.2008 13:42

Nämä toukat lähtevät vaellukselleen yleensä huhtikuussa ja niiden lähellekään ei pidä mennä. Olen kuullut että toukka pystyy sinkoamaan karvansa puolen metrin päähän.

Paikalliset kehottavat heti menemää lääkärille jos on ao ötökän lian läheltä kohdannut.

SILMUNEN HANNU 15.09.2008 13:55

Silloin oli helmikuu. Ja niitä näkyi männyn rungoissa ja mäntyjen alla kaikkialla missä Etelä-Espanjassa kuljimme. Ranskassa ja italiassa silloin huhtikuussa. Ja ne voi tippua niskaan kun on kävelyllä mäntyjä kasvavassa paikassa.

Kävimme sen cämppärin respassakin asiaa kyselemässä ja Hannun ihottumaa näyttämässä. Eivät sanoneet muuta kuin että saamme uuuden ilmaisen poletin, jos haluamme pestä pyykkimme uudestan.

Kävimme myös Valencian lähellä tutustamassa lastemme koulun sisarkouluun, ja sielläkin niitä oli runsaasti. Kyselimme niistä sielläkin mutta kukaan ei tietänyt mitään!

t.Kaarina

t.Kaarina

SEPPÄLÄ MARTTI J 15.09.2008 16:04

Olimme kolme vuotta sitten ensimmäisellä matkalla Espanjan Santa Polassa. Siellä silloin vanhat rutut varoittelivat Pinjamadon toukista, ihmeteltiin, mitä moiset. Sitten näytettiin Pinja- Männyn oksalta reilun teennispallon kokoisia harsopalloja, siinä niitä oli. Sitten kävellessäni paaikallisella teollissuusalueella, ihmettelin että onpa joku heittänyt sähköjohtokiepin kadulle. Tarkempi tutkimus osoittautui Pinjamato vaellukseksi. Näätsaaren Jouko oli samana päivänä mittuksiensa mukaan nähnyt 8 metrin mittaisen kulkueen.

NÄÄTSAARI JOUKO E 04.11.2008 11:46

Hola de Santa Pola! En ole elokuun jalkeen lukenut Etuteltan juttuja,joten nyt toukattomana aikana lisaan vahan tuohon Maran juttuun taalta paikanpaalta. Santa Pola lehden mukaan mantyjen myrkytys oli jotenkin jaanyt heikkotehoiseksi edellisena vuonna.Viime kevaana kaupunginlta sai tilata kahden miehen toukkapartion,joka tuli pihalle tuhoamaan toukkaesiintymat.Toukkien myrkyllisyys taalla kuitenkin tiedettiin. Potkasin sen 8 metrin letkan poikki ja alkupaa jatkoi matkaansa,loppupaa alkoi keraantua kiepiksi ,kun ei ainakaan puoleen tuntiin osannut jatkaa matkaansa.Luulisin,etta toukilla on jonkinlainen "siimari",jota seuraavat.Seuraavana paivana letkaa en pyoralenkillani nahnyt.

Yolampotila on ollut alle 10 astetta taman pohjoisvirtauksen aikana. Terkut sinne viela kylmempaan Suomeen Santa Polan kirjastosta Jouko Eelis

JORVA OLLI 11.11.2008 17:50

Kaarina ! Tiedätkö miten myöhään syksyyn toukat liikkuvat, vai sikiääkö niitä läpi vuoden? Esiintyykö laji kaikissa mäntypuissa ja koko välimeren alueella?

Mainitsit jutussasi Turun Sanomien kirjoituksen, et mahda muistaa päivää tai kuukautta?

@Olli

TOIVONEN MARTTI 11.11.2008 18:27

http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2008-09-09,104:2:563361,1:0:0:0:0:0:

mot

JORVA OLLI 12.11.2008 18:33

Kiitos Martti, siellähän se!

SILMUNEN HANNU 12.11.2008 22:37

Hei Olli, Turun Sanomien tiedon lisäksi on vain omakohtainen kokemus toukista Espanjassa helmikuussa, ja Italiassa huhtikuussa, muuta en tiedä.

t.Kaarina

JORVA OLLI 15.11.2008 19:11

Joo, kiitos Kaarina, sainkin jo tietoa asiasta lisää. Oli hyvä kun otit asian tapetille ja näin heräsimme sen suhteen. Kiitos!

@Olli

TOIVONEN KAIJA 17.12.2015 19:54

Torreviejassa nämä ovat tänä vuonna jo nyt lähteneet liikkeelle, kun on lämpimät kelit.

LAINE SEPPO 22.12.2015 20:58

Aikanaan vuonna käpy niitä ötökkiä sanottiin suomalaisten keskuudessa ns. Pinjamadoiksi ja kesti siihen aikaan kauan ennenkin niistä sai tietoa. pAikalliset myrkytti niitä kovissa suojavarustuksissa. jokunen koira joutui elukkalääkäriin ja joku taisi saada niin pahasti kieleensä että joutui leikattavaksi, siis huntti.

AHONEN KAI 23.12.2015 00:29

https://en.wikipedia.org/wiki/Caterpillar

HAAPANEN TIMO 23.12.2015 07:47

Kyseessä taitaa olla männynkulkuekehrääjä, nykyiseltä nimeltään männynkulkuenirkko

http://www.lepidoptera.eu/show.php?ID=362&country=FI

https://en.wikipedia.org/wiki/Pine_processionary

https://fi.wikipedia.org/wiki/M%C3%A4ntykulkurinirkko

@timppa

Käyttäjän lisäys viestiin 23.12.2015 klo 07:49:31 Männynkulkurinirkko se onkin nykyisin

NYYSSÖNEN KAJ 23.12.2015 09:38

Portugalissa se tunnetaan nimellä

Catepillar, siis toukka

HAAPANEN TIMO 23.12.2015 10:01

Hauskanen tuo Jean Henri Fabren koe jossa hän liitti pitkän toukkaketjun ensimmäisen ja viimeisen toukan yhteen ja ketju mateli ympyrää viikon.

''Fabre conducted a famous study on the processionary pine larvae where a group of them were attached nose-to-tail in a circle with food just outside the circle; they continued marching in the circle for a week''

@timppa

PIIRONEN RAIMO 27.12.2015 18:11

Nykyinen nimi on isokulkurinirkko ainakin Prisman mukaan. Tuli nyt joulun aikana ohjelma "Eläinmaailman valtaajalajit", jossa kattava tietopaketti. Itselläni on kokemusta muutaman vuoden takaa, kun olimme luontopuistossa Espanjassa ja istuin niiden päälle penkillä. Luulin jotain roskia olevan. Tuli paha ihottuma ja polte laajalle alueelle reisien yläosaan. Kuumekin nousi yöllä. Allergialääkkeitä ja voidetta laitoin ja muutamassa päivässä helpotti. En istu enää pinjan alle. Italiassa jossain metsätiellä meni ko. toukkavana tien yli ja oli monta metriä pitkä. Otin kuviakin. Leirintäalueet myrkyttää niitä tammikuussa oman kokemuksen mukaan ja helmikuussa toukkavana lähtee liikkeelle, myös kokemuksen mukaan. Pesät on valkoisia harsomöykkyjä pinjan oksissa eikä kannata koskea. Kirjoitti Seija

HÄMÄLÄINEN VEIJO 22.01.2016 12:42

Nyt ollaan täällä Atlantin rannalla Plya Las Dunasissa ja täällä kämppärin henkilökunta tiputtelee näitä harsopalloja männyistä alas ja kerää jätesäkkeihin. Edellisen kämppärin (Pinar San Jose) edessä kadulla tuli toukkajono vastaan. Onneksi sen kyllä huomaa ja voi väistää. Kaikkea se luonto kasvattaa. Kai niilläkin joku tarkoitus on.

HAARAKANGAS ALLAN 23.01.2016 17:29

Kaarinalta varteenotettava varoitus.

Allu vaari

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.