Varoitus lapsiperheet. Ranskassa vai joutua leirinnässä maksamaan kahdesta paikasta!

NIKOLA MIKKO 05.06.2008 21:35

Sisäänkirajutuessa leirintäalueelle Montpellierin lähellä yllätys oli melkoinen, kun vaativat maksua kahdesta paikasta.

Auto on normaali teppeli 6880. Pituus 6.2 korkeus 3,1 ja leveys 2,2.

Mukana meikä, vaimo ja lapset joista vanhin 8 ja nuorin 7kk.

Mitäkähän sille toiselle paikalle olisin sijoittanut, mietin. Vaimonko vai 7- kuisen juniorin, paljaan taivaan alle. Miten olisivat pärjänneet, kun anoppikaan ei ollut matkassa.

Jatkoin matkaa. Seuraavalla camppingilla kertoivat, että vakuutsehtojen mukaan maksimihenkilöluku paikkaa kohti on 6. Sanoivat, että katsovat kuopusta sormien läpi. ja päästivät yhdelle paikalle yhden paikan hinnalla.

Jatkossa kuopus muuttui näkymättömäksi aina campingille kirjautuessa.

Eipä tietty vaimon kanssa kuopusta tehdessämme, kuinka kallis poika siitä tulee.

Mikko

SILMUNEN HANNU 05.06.2008 21:39

Onko teillä siis 5 lasta?

Me on neljän kanssa reissattu aikas kauan, eikä olla koskaan moiseen törmätty!

t.Kaarina

NIKOLA MIKKO 05.06.2008 22:48

Viis on 7kk, 3, 5,7 ja 8 -vuotiaat. Ei meilläkään aiemmin, kun lapsia oli neljä,ongelmia ollut missään.

Ainut maa tällä reissulla oli Ranska, jossa 2+5 henkeä ei hyväksytty yhdelle auto / vaunupaikalle.

Tämän kasvavan joukon kanssa on joka vuosi tehty alkukesästä "grande Tournee" etelään. Käyty Espanjat, Italiat, Kroatiat, Bosniat, Ukrainat, Turkit, Bulgariat, Romaniat ja kaikki maat mitä siihen välille mahtuu. Hyvin on mahduttu leirintäalueille, siellä missä niitä on ollut, ja autoonkin.

Nuorimman myötä Teppeliin asennettiin kahdenistuttava apukuljettajanistuin, jotta saatiin lailliset turvavyöpaikat kaikille. Käytössä on myös ojaamoon asennettava putkisänky. (Teko-ohjeet saa minulta).

Nyt, kun pojat kasvavat ja vaativat enemmän tilaa olemme vaihtamassa autoa suurempaan, kuorma-autokortilla ajettavaan. 7 hengen, vähänajettu 6,2 metrinen tilaihme-Dettleffs tulee myyntiin, kun pääsemme kotiin puolenkuun maissa.

Mikko

SILMUNEN HANNU 05.06.2008 23:21

Te olette myös paljon kerinneet! Kiinnostaisi millaista oli Ukrainassa? Tänä kesänä piti lähteä sille akselille Turkkiin saakka, mutta päädyttiinkin pyöräretkeen euroopan poikki, lähtö ensi viikolla.

Minulla tuossa äsken aitaa maalatessa muistui mieleen, että kyllähän me ollaan 5 lapsen kanssa Ranskass kuljettu viimeksi 3v.sitten, ollut pojan seurana naapurin lapsia silloin tällöin. Ja nukuttiin leirintäalueilla kahdessa teltassa, eikä kukaan puhunut mistään kahdesta paikasta.

Ollanhan me isot matkailevat perheet vissiin aika marginaalinen ryhmä, mutta kulkekaamme iloiten katraamme kanssa, vaikka hankalia sääntöjä kohtaammekin:)

Olisiko tämä joku uusi säädös sitten?

Tosi hyvää matkan jatkoa teille!

t.Kaarina

JOKI MARI 06.06.2008 17:49

Me huomattiin sama viime vuonna. Onneksi ollaan toistaiseksi saatu jollain ilveellä uikutettua itsemme joka paikassa yhdelle paikalle, mutta houkutus kirjautuessa unohtaa joku lapsista laskuista on suuri. Meilläkin siis 5 natiaista reissussa.

Terkut muuten Strasbourgin suunnalta :) Disneyland takana, Europapark ja Tropical Island siintävät yhä edessäpäin. Suurensuuret kiitokset karttaohjemasta ja leffoista. Beemovie kaikaa harva se ilta autossa iltasatuna :D

Terveisin Mari, Peetri ja lauma

NIKOLA MIKKO 02.07.2008 00:01

Sorry, kun en ole ehtinyt vastaamaan Kaarinan kyselyyn siitä millaista Ukrainassa oli.

Tässä linkki vanhaan, muutaman vuoden takaiseen keskusteluun aiheesta. Silloin kaikki oli tuoreessa muistissa

http://shop.karavaanarit.fi/etuteltan_puheet/etuteltan_puheet/avoin_keskustelu/?num=164427

Mikko

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.