Kaasuryöstö

AHONEN KAI 04.11.2006 00:57

"Espanjassa jollakin rekkarastilla oli 6 englantilaista karavaanariyksikköä ryöstetty öiseen aikaan narkoottista kaasua apuna käyttäen, aamulla herättyä kaikki oli viety."

Tämänlainen tarina kulkee häkkilintujen keskuudessa täytenä totena Cartagenan korkeudella tänä syksynä.

Mikähän tuon kaasujutun kertomisessa mahtaa kiehtoa vuodesta toiseen?

Juu, yks tuttu eteläntalvehtija kertoi

KERÄNEN KAUKO I 04.11.2006 11:09

Kumpa joskus tulisi kertomaan sellainen henkilö jolle tosiaan on sellainen kaasutyöstö sattunut. Aina nämä on sattuneet tutun kaiman kaverille.

TOIVONEN MARTTI 04.11.2006 12:15

Siinä toimittaja kertoi että lehti oli kissojen ja koirien kanssa koettanut löytää henkilöitä joilla olisi omakohtaista kokemusta ryöstöstä jonka yhteydessä olisi mahdollisesti käytetty jotain nukutuskaasua. Yrityksistä huolimatta ei oltu tavoitettu ketään jolle itselle olisi tapahtunut tällaista, monen kaverin kaverille kylläkin.

Kaupunkilegendaa oli johtopäätös. Ja jos joku ei tiedä niin MMM kehuu olevansa suurin ja vanhin brittiläinen matkailuautolehti. mot

RAUTIAINEN KARI 04.11.2006 17:21

Lehdessä oli tästä aika hyvä juttu. Vaan missä on joku, kukatahansa, jolle näin on käynyt.

Mulle on käynyt niin että narkoottista Larsenia on puoliväkisin laitettu suuhun ja se taas on vaimolla teettänyt hysteeristä ääntelyä. Kakarat on katelleet että kampakeraamista touhua mutta mä oon vedelly hirsiä kun justeeri.

Kyllä se vaan niin on että ennenkuin juttu menee läpi niin pitää olla joku jolla omakohtaista kokemusta tai kuolinsyyntutkijan raportti aiheesta.

MOISANDER JOUKO 06.11.2006 20:18

Suomessa on jo usein, muutamien vuosien välein kulkenut juttu, että kaljatölkin aukaisulenkeillä kerätään vammaisille pyörätuoleja....

RAUTIAINEN KARI 06.11.2006 20:36

Joku vissiin keräili samaan hyvään ja todelliseen tarkotukseen kessuaskista niitä sellofaaniliuskoja. Kuulemma kessutehtaan kamppis. Kessutehdas vaan ei tainnu tietää siitä mitään.

Mutta ihan oikeesti, arvokkain pampulaverho minkä oon nähny oli tehty noista kaljatölkin clipseistä.

PALIN MATTI 07.11.2006 10:48

Katsokaapa joskus Discoveryltä tätä Mythbusters -ohjelmaa. Siinä ne kaverit yrittävät "tuhota" näitä eriskummallisia urbaanilegendoja. Tähän "kaasuryöstön" eivät ole vielä puuttuneet. Pitääpä lähettää tuottajalle vinkki tällaisesta ainakin euroopassa liikkuvasta legendasta. Jospa vaikka sitten virallisesti kliinisin kokein todistaisivat sen mahdottomuuden.

PALIN MATTI 07.11.2006 11:42

Seuraavanlaisen viestin toimitin Discoveryn saitille Mythbusters - aihevihjepalstalle. Saapas näkeä monenko vuoden päästä voitas tämmösen asian päällä nähdä "Bustered" -leima. Antakkee anteeks kielioppivirheet. Tästä linkistä voi seurata tilanteen kehitystä: http://community.discovery.com/eve/forums?a=tpc&s=6941912904&f=9701967776&m=2961928258&r=2961928258#2961928258 Jos linkistä tuli seetanan pitkä, ni antakkee seki anteeks. Mie en tiiä, miten sen vois lyhentää.

"Here in Europe we caravaners have a very common 'urban legend' about to rob a caravan by narcotic gas. Robbers will bleed some narcotic gas in to the caravan and when everybody are unconscious, they will epty the caravan from all valuable things, money, cameras, laptops, etc.

Nobody have never personally met anyone who have been robbered by this way, but allmost everyone have heard the story from someone who has heard it from someone ...etc. In some Magazines we have had articles about this matter. There they have tried to proof it to be impossible, but nobody has done any 'clinical investications'.

I don't know how to do this, but please try it!

Best Regards, Matti Palin"

NYYSSÖNEN KAJ 07.11.2006 12:37

Kaapparit oli linnoittautuneet isoon halliin parinsadan pankkivangin kanssa. Sotilaat oli tarkaan laskeneet miten porukka tainutetaan.

TV:stä ja lehdistä aikaneen saatiin tieto miten hyvin onnistu. Muutamahan jäi henkiin.

PALIN MATTI 07.11.2006 14:20
No näinpä heti pian tuli suoraan omaan sähköpostiini vastaus Jenkeistä Mythbusters ohjelmantekijätiimiltä. Tässä se kopioituna:

Posted 11-07-06 05:59 AM What do you mean by a "caravan"? A train?

Anyway, no, this isn't possible as there is no "narcotic gas" that will work that reliably.

If it was ever tried, the result would be that some would stay awake, some would be put to sleep, and some would be killed... it's called the "dose-response curve" and there are no anesthetic gases for which this curve is sufficiently flat.

Now if you just want to kill everyone, that of course is possible. But that isn't what happens in the myth, is it?

Eli aivan siis tähän yleisesti tunnettuun lääketieteelliseen mahdottomuuteen sortuu tämä kaasuryöstöteoria. Ei ole olemassa sellaista nukutuskaasua, joka toimisi samalla teholla kaikille henkilöille heidän painostaan riippumatta. Ja tällaisen kaasun annostelukin olisi mahdotonta. Valvetilan ja vainajan välissä on niin helvetin pieni marginaali, jossa tämä pelkkä unitila vallitsisi. Näin hengelle hupaa asiaa eivät ala testaamaan nämä Mythbuster -hemmotkaan. Ne pitävät enempi semmosista asioista, joissa saa räjäyttää jotakin taivaan tuuliin.

Niin, että tervetuloa edelleenkin ilmoittautumaan palstoille he, jotka ilman omaa apuaan (Larsen) ovat tulleet kaasulla ryöstetyiksi!

RAUTIAINEN KARI 07.11.2006 15:40

Rapakon takana käyttävät caravan sijasta sanaa trailer. Siksi ne ei meinannu hiffaa mistä kulkimesta kyse.

RAUTIAINEN KARI 10.11.2006 13:47

No nytkö se ryöstely loppu kokonaan. ?

HONKANEN JAAKKO I 10.11.2006 14:44

Kyllä se Kari niin on että, must tuntuu, joku kerto,joku ryöstettiin ne on kaikki jo ryöstetty ja jotkut ei kehtaa kertoo että kaasutettu votkalla tai konjaakilla.Nyt Jaakko kin puhkus järkimis Veebruarkuul joten minuakaan ei voi sumutella !

RAUTIAINEN KARI 10.11.2006 18:25

Jaakko rääkimäs hea... Votkalla on pehmitetty uskomattoman paljon väkeä. Ja homma jatkuu.

RAUTIAINEN KARI 10.11.2006 18:27

Alotappa Jaakko uusi aihe ja kerro mitä Esnaan kuuluu nykysellään. Joko lampi uimakelponen. Vieläkö Paide lihakombinaatista saa pakkasen täyteen filettä.

NYYSSÖNEN KAJ 11.11.2006 07:57

Nythäm tämän härvelin myynti vauhdittuu. Toistaiseksi se ei tunnista vodkan höyryjä

NIITTYARO TAPANI 11.11.2006 19:47

Väärin, kyllä "halvat" "anestasiakaasuhälyttimet" reagoivat alkoholihöyryihin. Yleensä ne on varustettu edullisilla ja laajaspektrisillä puolijohdekaasuantureilla. Ne haistavat oikeastaan kaikki vähänkin palavalta vaikuttavat kaasut, hään, neste- ja maakaasun, ammoniakin, eri alkoholit, liuottimet jne. Pitoisuudet jotka antavat hälytyksen vaihtelevat muutamasta ppm:stä tuhansiin, napin tyypistä riippuen.

TÄHTINEN KAUKO T 11.11.2006 21:16

Entäs pieruun? Pitkäaikaisen parisuhteen etuihin kuuluu että saa kotona (ja vaunussa) piereskellä.

PALIN MATTI 12.11.2006 09:50

Jotenkin tuntuu siltä, että tällaisten joutavanpäiväisten "anestesiakaasuhälyttymien" myyjät ovat juuri niitä tämän urbaanilegendan levittäjiä ja ylläpitäjiä. Heidän intressinsähän on kaupata tietänmättömille ihmisille täysin turhia laitteita vaunuihinsa ja autoihinsa. Palo- ja nestekaasuhälyttimet ovat kokonaan eri asia.

Mieki olen ajatellu perustaa jääpuikkotehtaan. Ensteksi pittää vaan luoda otolliset markkinat näille jääpuikoille. Siispä alan levittämään tarinaa siitä, kuinka terveellistä ja virkistävää on pitää jääpuikkoa persereiässä! Juorulehtiin laitan juttuja amerikkalaisista filmitähdistä, jotka ovat löytäneet uuden onnen ja autuuden elämäänsä alkamalla pitämään jääpuikkoa persereiässään. Viimeisimmät huhut rapakon takaa kertovat tämän jääpuikkoilun syrjäyttäneen tarpeellisuudessaan jopa suolistohuuhtelun! Ja kysyntä kasvaa. Puikkoa menee kuin kuumille kiville (tai perseisiin) ja tuotantoa pitää laajentaa. Amerikkaan alkaa vienti vetää, koska ovat siellä kuulleet tästä vanhalla mantereella leviävästä muotivillityksestä. Renny Harlin tekee seuraavaksi elokuvan "Jääpuikon polte". Seuraava tuotantolaajennus vie tehtaan jopa Kiinaan. Sivubisneksenä perustan kylmäkuljetusajoneuvotehtaan Lievestuoreelle (logistisesti paras paikka Suomessa). Seuraavaksi kielletään kouluissa jääpuikon pitäminen persereiässä oppituntien aikana. Sekös vasta kasvattaakin menekkiä. Kunnat joutuvat perustamaan erityisiä jääpuikkoklinikoita puikkoriippuvien parantamiseksi. Addiktiosta tulee aivan valtava. Huumepoliisien rinnalle perustetaan "puikkopoliiseja", sekä sairaaloihin klinikoita, joissa yritetään epätoivoisesti palauttaa ihmisten persereikien sulkijalihakset toimimaan entiseen tapaansa, eli muutenkin kuin jäädytettyinä! Seuraavaksi aloitetaan puhtaasti lemmikkieläinpuolelle kohdistuva tuotanto. Kuka voisi olla hemmottelematta pikku puudeliaan pienellä sievällä jääpuikolla hauvansa anuksessa. Rauhastulehdukset ovat tästä eteenpäin mennyttä aikaa. Koirakin addiktoituu tähän villitykseen ja puree isäntäänsä koipeen heti, kun jääpuikko on perseestä sulanut, eikä uutta ole ehditty asentaa. Voi herranjestas! Tästähän se vasta ura urkenevi meikeläisellekki! Mamma tuolla huutelee, että "Laitas ukkokulta nyt jo jäitä hattuun tuon ideas kansa". No pertana! Tuotapa mie en vielä hoksanukkaan. Niitä jäitähän pittää olla laittaa sinne toiseenki päähän, eli hattuun. Ei kun tehdas ja markkinat pystyyn tälläkin sektorilla. Seuraava rangaistus BB-talossa kuulutetaan näin: "Tämä on Big-Brother! Olette rikkoneet sääntöjä. Rangaistukseksi judutte olemaan seuraavat 24 tuntia ilman jääpuikkoa persereiässä ja jäitä hatussa"!

Jumalauta! Nyt ette sitten varasta multa tätä ideaa...:-))

VARTIAINEN JOUKO G 12.11.2006 13:32

Helkutti Mella mut toi oli kyllä kova juttu - parasta aikoihin ;))))

LIIMATAINEN HANNU 12.11.2006 14:08

No helevata Mella, jo vain hieno pisnesidea! Markkinat rajattomat, aatteles, Kiinassa 1,3 miljardia anusta, voihan ...! Ja jos sen logistiikkakeskuksen Lievestuoreelle tuot niin mites olis sellainen johtajan posti? Tai vaikka varastomiehen? Ainakin puikot luontaisetuna? Tai en nyt vielä tiedä, jos aloittais niillä 'hattujäillä'. Kun vaimon nimi on Anu niin olen joskus saanut 'jäätävää kohtelua', Anus bisnes! Tuntuu pahalta.

PALIN MATTI 12.11.2006 17:39

Joo, sie saat Hannes alakaa hoitaan jäläkimarkkinointia ja takkuuasioita! Se olis semmonen Key Account Manager se sun titteli. Kelepaisko?

RAUTIAINEN KARI 12.11.2006 17:42

Onko toi suomeksi avaintenlaskentapäällikkö vai avaintilinjohtaja

LIIMATAINEN HANNU 12.11.2006 18:29

Joo kelepaa hyvinnii, mutta net takuuasiat saattavat olla vaikeitakin, mites jos asiakas sanoo että jumalaut, se suli siellä persiissä se jääpuikko, annetaanko heti uusi vai ...? Vai meneekö tällainen jo jälkimarkkinoinnin piiriin?

nimim. Avainten laskija eli Anus husbend

NIITTYARO TAPANI 13.11.2006 00:20

Kyllä reagoi, uskoisin sen olevan pääasiassa metaania sekä hajusteena jotain rikkiyhdisteitä. Pierua varten et tarvitse hälytintä koska se tulee yleensä torvet soiden.

VARTIAINEN JOUKO G 13.11.2006 08:57

Toi oli Tapani hyvä sutkaus - "...torvet soiden." ;)

PALIN MATTI 13.11.2006 11:54

Nykyäöän muuten voidaan tätä "torvisoittoakin" hieman muunnella. Laitetaan persereikään semmonen pilli, joka muuttaa sen torvisoiton vaikkapa kännykän soittoääneksi. Ja ei kun vastaamaan "muka" puhelimmeen. Haju ikävä kyllä jää entiselleen. Siihen pystyy vaikuttamaan ainoastaan ruokavaliolla :-))

PALIN MATTI 13.11.2006 12:01

Mie kuule Hannes eppäilen, että yhen kaupparekisteristä löytyvän keskisuomalaisen siivousfirman "Anu's Sweeping" omistusjuuret jotenkin kietoutuisivat sittenkin lähelle sinun perhepiiriäsi, vai?

MIKKONEN MATTI 13.11.2006 14:36

Siellähän olisi se vanha rautatietunneli kylmävarastoksi ja Liimis taitaa asua sen päällä, sillä eikös Lievestuore ole Pönttövuoren "tällä puolen". Liimiksestä iliman muuta avain- äkkäytymispäällikkö.

NYYSSÖNEN KAJ 13.11.2006 14:55

Tapani

Minusta olisi pirun noloa jos hälytyssireeni ulvahtais aina kun pierasee. Kaikki korttelissa tietäis se että taas se pierasi.

Onko teillä joilla on jo tämmöinen hälytin kokemusta ja vinkkiä miten tällainen hälytys estetään?

LIIMATAINEN HANNU 13.11.2006 15:03

Kaj, se pieruhan on metyylimerkaptaania, rikkivetyä ja vähän muita mausteita seassa, joskus kun ns. 'puliukot' hörppivät 'kolinaa' eli hajuvettä niin kuulemma pierutkin heillä oli 'imeliä' ja hyvänhajuisia. No en nyt Sinulle kolinna suosittele muuta jos safkaa 'maustaisi' vaikka ruusun ja orvokin terälehdillä niin jospa se hälytin ei ulvahtaisikaan kun niitä yöllisiä paineita helpottaa? Vaimokin olisi tyydytetty!

LIIMATAINEN HANNU 13.11.2006 15:09

Joo hei, Maailman Matti, Sinäpä sen keksit! Se vanha tunneli on oiva varasto niille puikoille, saattaisi sopia niiden tuotanlaitokseksikin, ei muuta kuin vesiputket kattoon, jäähdytys päälle ja miljoonia puikkoja valmistuu viikottain, eri kokoisia! Minä sitten sellaisena Key Account ... laskeskelisin tuotantolukuja ja sisään tulvivaa fyffee, Mellan ideasta vielä Nokian seuraaja Suomen pelastajana! Jääpuikko "Relaxant" jokaiseen peppuun, 'maistuis varmaan sullekin'! Huh huh!

NYYSSÖNEN KAJ 13.11.2006 15:39

Hannu kun en omista kaasuhälytintä niin kuullutin enneminkin muiden kokemuksia miten homma hoituu jos on kaasuhälytin.

Aikanaan kun noita sota jermuja kuuntelin hehän saattoivat asua jopa korsuissa joita voi verrata maanalle piiloitettuun asuntovaunuun. He söivät viikotolkulla hernerokkaa ilman pannukakkua joka kuulema sitoo tätä kaasupurkausta. Jermut kokeilivat miten hyvin tämä metaani maakaasu palaa (Korj. mahakaasu) perseet paloi ja hyvä ettei korsu palanut.

RAUTIAINEN KARI 14.11.2006 12:16

Nythän on näin että jos myyjä / valmistaja keksiii että pitää alkaa kaupata esim narkoosihälyttimiä niin eikös sillä pitäisi olla kuva siitä mitä se haluaa hälytellä. Ja miten käyttäytyy kaasu jota vahditaan, eli mikä on laitteen oikea sijoituspaikka. Tarkottaa sitä että valmistaja / myyjän on osattava antaa informaatiota aiheesta. Vai suojaako ne "kaikkea mahollista" vastaan. Eli ei mitää älyä. Alkakaamme pommittaa valmistajia ja myyjiä kysymyksillämme.

RAUTIAINEN KARI 14.11.2006 12:24

http://www.taitoturva.fi/NX-4b-kayttoohje.pdf

Millähän sitä oikeen nukutetaan... Ihan pepusta.

NYYSSÖNEN KAJ 14.11.2006 12:37

Tuolla jäsenpuolelle tiedusteltiin että reagoiko tämä hälytin metaanikaasuun (maa/maha-kaasu) hälyttämällä - eli pieruhälytys toimiiko? Onko käyttäjillä kokemusta? (myös muun merkkisillä laitteilla)

RAUTIAINEN KARI 14.11.2006 13:33

Laitoin ton linkin vaan sitävarten että kait valmistaja / myyjän pitäisi tietää että millä kaasuilla varkauksia yritetään kun kerran tollasia vehkeitä rakentelevat. Tässäkin vekottimessa on tollasia jokapäiväsiä toluja joita se hälyyttelee...

Pommittakaamme myyjiä / valmistajia / maahantuojia kysymyksillämme. Täytyyhän niitten tietää mitä ne myy ja mitävarten.

LAINE RAIMO 15.11.2006 09:29

Kyllä pieruhälytys toimii. Aiemmin jo joku kertoi, että laite tunnistaa myös alkoholin. Tämänkin asian voin vahvistaa. Se paljastaa alkoholin niin herkästi, että sitä voisi hyvin käyttää alkolukkona, kun vain kytkee hälytyssignaalin sytytysvirtapiiriin. Tosin silloin ajoon lähtö olisi mahdotonta jos vain repsikka olisi humalassa. Mutta totuuden nimessä laitteessa on herkkyyssäätö erikseen neljälle eri kaasuryhmälle. Viimeksi säädin perjantaina Tuurin Onnelassa alkoholiherkkyyttä pienemmäksi, kun hälytys tuli jo toista viinipulloa juotaessa! Hyvä laite!!

NYYSSÖNEN KAJ 15.11.2006 09:38

Rami

pian tässä holhousyhteiskunnassa määräävät sen myös pakolliseksi varusteeksi jolla lukitaan baarikaapin ovi.
RAUTIAINEN KARI 15.11.2006 13:38

Laitteen tekee siis hyväksi se että se motkottaa viininjuonnista. Mistä tiedät millä kaasuilla sinua yritetään nukuttaa ja reagoiko laite niihin kaasuihin. 4 kaasua, mitä ne on, miksi?

Ei aukee mulle että valmistaja tekee tollasen ja virittää sen noille kaasuille joilla ei siis koskaan ole tapahtunut yhtään ryöstöä ?

Logiikassa mättää nyt jokin kyllä.

HARJULAMPI JUKKA 15.11.2006 18:21

Ei muuten pidä paikkaansa tuo, että kolinan haju jalostaisi suolikaasun muuksi. Kyllä se aina on sitä ihteään. Muutaman vuosikymmenen puliukkojakin kuskanneena uskallan näin todeta. Autossa ei voi vapaasti piereksiä koska norjalainen häytin reagoi ja kertoo vaikka kuinka yrittäisit tehdä homman ilman päräytystä.

LIIMATAINEN HANNU 15.11.2006 18:52

No Jukka kun Sinulla empiiristä, poikkitieteellistä tutkimusta suoraan 'kentältä' niin enpä uskalla ryhtyä vastaankaan väittämään! Kyllä käytäntö aina teorian voittaa.

NIITTYARO TAPANI 15.11.2006 19:58

Asiaa näin suoraan kysyttäessä vastaan luottavani luonnon hälytysääneen tässä tapauksessa.

PALIN MATTI 16.11.2006 12:12

Aivan Rauzi! Pikkusen oli hanurista tuo "manuaali". Alkoikin aivan oikealla toteamuksella: -"Kiitos kun olette ostanut tämämän meidän laitteemme...". Hahhah! Aivan alkumetreillä todettiin myös tästä narkoosikaasuturvallisuudesta: -"Hälyttää ennen kuolettavaa kaasupitoisuutta..."! Kenet se hälyttää?

Ja todella naurettavimmat factat olivat sitten siinä "anestesiakaasuluettelossa"!

Juju taitaakin olla siinä, että kaasuhälyttimen hankkija saa tämän manuaalin luettavakseen vasta kun on laitteen ostanut ja maksanut!

HUOM! Tämä ylläoleva koskee siis vain sitä narkoosikaasupuolta. Muut hälytykset ovat asiallisia ja tarpeellisia.

NYYSSÖNEN KAJ 16.11.2006 16:40

Siis Matin mielest pieruhälytys on tarpeellinen.(ei anestinen kaasu)

En minä ainakaan välitä tietää että naapuriautossa on pierastu tai avattu toinen viinipullo.

PALIN MATTI 16.11.2006 23:05

Se oiski kätevä tuo sun ehotus. Laitettas siis kaasuntunnistin sinne naapuriautoon ja ite hälytin ommaan autoon. Aina piipais ku naapurisa piereskeltäs. Kivaa:-))

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.