Ensimmäinen Euroopan matkamme lyhyesti

HAATAJA EINE 18.02.2008 20:42

Vihdoinkin aikaa kiitellä vinkeistä. Teimme reissun matkailuautolla kesäkuussa 2007 Eurooppaan pituudeltaan n 6000 km. Matka suuntautui Via Baltikaa etelään Puolan itäistä reittiä kohden Unkarissa Egeriä ja Budapestiä. Kroatiassa muutama päivä Zagrebissa, josta Istran niemimaan etelä kärkeen Meduliniin. Sieltä Sloveniaan ja Ptujn kautta takaisin Unkariin, josta Slovakiaan ja Bratislavan kautta Puolan puolelle Krakovaan. Varsova ohitettiin suosiolla sattuneesta syystä itäpuolelta. Paluureitti poikkesi liettuan osalta, koska palasimme läntisempää reittiä. Muutoin reitti lähes sama, kuin menoreitti. Ongelmat olivat pieniä. Puolassa hotellien "respat" ainoat, joissa pärjäsi englannilla. Nimittäin Puolan keskivaiheilla läppäri sanoi yhteistyösopimuksen irti. Leirintäalueet ja Auto route 2007 meni siinä samalla. Siirtyminen sujuvasti karttakirjan (Marco Polo jossa myös muutamia leirintäalueita merkittynä)käyttöön pelasti kaiken ja kysyvähän ei tieltä eksy? Kuitenkin aina löytyi yöpymispaikka, ellei leirintäaluetta sattunut kohdalle. Varsinkin Puolassa alueita ei välttämättä löytynyt, puutteellisten tienvarsimerkintöjen takia. Matka oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa, myöskin sää suosi helteiden muodossa. Jotakin kuitenkin jäi mieleen itämään ja kynnys lähteä on erittäin matala. Täytyy vain todeta, että matkailu avartaa.

Keijo ja Eine

HEINONEN JORMA K 03.03.2008 19:02

Kiva jos matkanne onnistui hyvin ilman että rosvoja kerkisi käymään.Kannattaa olla varovainen jos yöpyy huoltoasemilla ranskassa ettei vorot käy,ja ei kannata jättää autoa yksin muualle paitsi käppareille.minua on vorot koittaneet yllättää monta kertaa.Kerran onnistuivatkin 90 luvulla lyonissa.

HAATAJA EINE 05.03.2008 19:55

Meillä oli mukana koira, joka kyllä saattoi olla tarpeen eräällä Puolalaisella leirintäalueella paikassa nimeltä Siemiatycze. Saavuttiin paikkaan illalla n klo 20 paikallista aikaa. Ei huvittanut enää lähteä etsimään uutta aluetta, joten alueelle. Vastaanotossa ei ymmärretty englantia eikä me puolaa, kuitenkin tultiin ymmärretyksi puolin ja toisin. Auto parkkiin alueen hoitajan opastuksella. Sähköt mökistä ikkunan kautta. Alue oli parhaat päivänsä nähnyt, mutta uutta oli rakennettu. Lisäksi alue oli todella hyvin kätketty satunnaiselta matkailijalta. Mainos oli tien varressa jonka alareunassa leirintäalueen merkki, piilossa puskan sisällä. Lisäksi merkin näki vain etelästä tultaessa. Pidimme kuitenkin tätä vaihtoehtoa parhaimpana ja laitoimme koiran auton viereen kiinni. Vähän aikaa seurailtiin paikallista elämänmenoa. Taisi alueella olla enemmän humalaisia, kuin selviä ihmisiä. Eräs mies yritti oikaista liian läheltä autoa ja heilautti vedenkeitintä koiraa kohden. Tästä syystä oli saada hampaat nilkkaansa. Yö nukuttiin kuitenkin hyvin ja ilman ongelmia.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.