Berlinin tietyöt.

HAAPANEN TIMO S 12.07.2007 15:01

Reissut on tehty ja kotona ollaan.Berlinin pohjoispuolella Ringillä on tietyö Hamburgin ja Rostockin suuntaan.Ajoin vastasuuntaan paikan ohi,arvioisin jonotuksen vievän pahimmillaan pari tuntia. Keskemmällä kaupunkia kaivellaan myös paljon, www.fi.map24.com näyttää paikat. Jos on menossa keskustan, www.reisemobilstationberlin-mitte.de kämppärille ylhäältä päin, 4km ennen leirintää vain osa kaistoista käytössä,meiltä otti vajaan tunnin tuo loppumatka.

Myös Hannoveristä Hampurgiin tullessa on edelleen iänikuinen tietyö lähellä Hamburgia,nyt on koko liikenne ohjattu toiselle moottoritien puoliskolle,joten haitta on molempiin suuntiin.Ylöspäin mennessä veikkaisin jonotukseen huonoimillaan kuluvan jopa kolme tuntia.

KOSKINEN JANI 17.07.2007 23:06

Tultiin loppuviikosta Berliinin ohi Rostockiin etelästä. Ruuhka oli aikamoinen. Mutta kauaa ei jaksettu sitä katsella vaan ekasta liittymästä sivuun ja sieltä normaalien teiden kautta Hampuri-Rostock AB:lle takaisin. Nauen taisi ainakin olla yksi paikka minkä läpi mentiin.

Eli kannattaa berliinin ohikulkutiet kierrellä kauempaa ja kaupunkiin mennä astetta pienempiä teitä. Nauen-Berliini välillä on perusmotari mikä oli käytännössä tyhjä.

Pahin stau missä kulutettiin aikaa oli samana päivänä A9 ja A4 risteys Berliinistä etelään. Siinä on kaikilla aiemmillakin reissuilla ollut melkoiset ruuhkat eli sekin kannattaisi koukata jostain muualta ohi.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.