Belgian Spa 2019 asuntoautolla

Sakari Suomala 27.04.2019 22:19

Tervehdys

Olen ensimmäisen kauden karavaanari ja hankimme perheellemme ensinmäisen oman asuntoauton. Into piukkana odotan kesän reissuja. Nyt tilasin liput Belgian Spahan ja varasin green camping alueelta paikan viikonlopuksi.
Onko kellään kokemuksia tällaisesta reissusta tai jopa lähdössä samaan aikaan kisoihin. Vinkit ja neuvot on tarpeen. Tarkoitus on lähteä neljän hengen kolliporukalla katsomaan kisoja.

Jukka Hänninen 28.04.2019 00:50

Onhan tuolla tullut käydyksi liki joka vuonna tällä vuosituhannella. Kun kerran olette jo varanneet viikonlopun green campingini, niin mitä aikaisemmin saavutte rata-alueelle, sen paremmat paikat saatte. Tiistaina olis jo hyvä olla paikalla, kun jotain saumaa paikan valinnassa vielä on. Näitä green-camping paikkoja on ympäri radan, ja viimeiseksi tullet ohjataan yleensä sänkipelloille, joissa sitten ollaan enemmän tai vähemmän vinossa johonkin suuntaan. Kiiloja siis mukaan ja nostotunkkeja sekä lautaa niiden alle.
Lippuja saa portilta halvemmalla kuin ennakkoon tilaamalla. Pari vuotta sitten ostin vkl 3 päivän katetun katsomopaketin Eau du Rougen nousuun. Satasen maksoin, listahinta jotain 350 euroa. Porteilla on myyjiä, joilla on oikeus myydä lippuja 5m päässä olevasta kassaluukusta piittaamatta. Ainakin kolmanneksen halvemmalla saa viimehetken vkl-pakettilippuja perjantai-iltana tai lauantaina.
Paha neuvoa, kun itse pitäisi olla mukana. Minut kyllä sieltää tulevana kisana löytää, jos ottaa yhteyttä : captainkiddjukka@gmail.com.
Caravan saloon Caravan messut Düsseldorfissa kannattaa yhdistää Span kisaan. Siitäkin annan vinkkejä.
Hieno kokemus se on aina ollut, pikkuisen sääherkkä paikka on, joten sadevaatteita mukaan.
Ottakaapa yhteyttä.

Sakari Suomala 28.04.2019 06:29

Kiitos Jukka vastauksesta. Tosiaan ostin liput ennakkoon Eau du Rougen nousuun G 10 katettuun katsomoon. Oletan paikan olevan hyvä. Ensikertalainen maksaa aina vähän ylimääräistä näköjään. (elämä on) . Näyttää sille,että pääsisin alueelle vasta torstaina.
Olen yhteydessä yv.nä

Jukka Hänninen 28.04.2019 12:31

Jep, oppirahat on maksett(ava)u, mutta eipä tuo kokonaisbudejtissa juuri tunnu. Sitäpaitsi 4 vierekkäistä paikkaa on aika vaikea löytää hyviltä paikoilta enää perjantaina, mutta perjantai kannattaa hyödyntää kiertämällä radan ja kaikki katsomot (ens vuotta silmälläpitäen). Perjantain treeneissä, ja muissa luokissa on vkl-paketin ostaneelle vapaa pääsy. F2 ja F3 luokkien perjantain kisaan suosittelen lähtösuoranjälkeisiä katsomoita.
Fiksusti valitsitte, sillä Eau de Rouge on yksi vaikuttavimmista F1 ratojen paikoista. Ja kun ostitte katetun katsomopaikan, niin sen parempi. Se mäki on hurjaa katsottavaa, aniharva kuski nostaa jalkaa kaasulta, vaikka mäki on tosijyrkkä, eikä näkyvyyttä yli 330kmh vauhdissa mäen laen mutkaan ole. Muuten rata ei ole kovin katsojaystävällinen, pituuttakin yli 6km, ja hyvät jalkineet ovat tarpeen.

Jukka Hänninen 28.04.2019 12:45

Perjantaina siis koko päivän vapaa pääsy kaikkiin katsomoihin vkl-paketin ostaneille.

Sakari Suomala 28.04.2019 12:53

Vkl paketit kaikille. Onko noilla campingalueilla huoltorakennuksia? Suihkut,vesi, kemsan tyhjennys tai ylipäätään mitään muutakuin pelto?
Tuota Eau de rougea olen aina ihaillut. Toivottavasti äänet ja vahti antavat vastinetta. Mietiskelin että taidan kesä aikaan asennuttaa aurinkokennot autoon.

Jukka Hänninen 28.04.2019 14:38
Sakari Suomala

Vkl paketit kaikille. Onko noilla campingalueilla huoltorakennuksia? Suihkut,vesi, kemsan tyhjennys tai ylipäätään mitään muutakuin pelto?
Tuota Eau de rougea olen aina ihaillut. Toivottavasti äänet ja vahti antavat vastinetta. Mietiskelin että taidan kesä aikaan asennuttaa aurinkokennot autoon.

Joo, asenna vaan pari kennoa katolle, tai mieluummin osta pari salkkumallista, joissa kaikki tarvittavat relekset, senkun napsautat liittimet akun napoihin ja asetat kennon jaloilleen kohti aurinkoa.. Ebay : Solar Panel tragbar haulla löytyy n. 150 eurolla 100W kennoja, niitä 1-2, eikä asennuksia tarvita. Nyt kun tilaat, ehdit hyvin saada salkkumallin kotiin ennen heinäkuuta.
Mulla jo vuosia sellainen varalla. Joskus käytössäkin. Esim ensikuun Jerezin MotoGP, Barcelonan F! Gp ovat juuri tällaisia paikkoja, missä korkeintaan vessat ja kylmät suihkut ja paskapytyntyhjennys. Niissä on sekä halvempia, että n. 100 euroa/vkl alueita missä palvelut hinnan mukaan, silti aika huonot. Yleensä tilaa löytyy aina, paitsi Monacossa, jossa 30km säteellä myös hyviä kämppäreitä. Spa:ssa voit joutua todella pellolle, ja mukavuudet ovat kaukana.
Jos pelkän green-area paikan varasit, niin huoltotiloja, vettä tai sähköä luultavasti lähellä ei ole. Ota selvää lähettämällä e-mailia , niin asia selviää.Jollet ole varannut kunnon camping-paikkaa, niin mukavuuksia ei juuri ole.
Voit toki soitella +358400617919 jos ihan tuore karvaanari olet, ja toki muutenkin.
Takuulla et tule pettymään soundeihin, ja jos 4 kollin porukalla menette, ja suomen lippuja heluttelette, niin vaarana on tulla kutsutuksi esim. Kimin kannattajien bileisiin, joissa possu pyörii vartaassa ja olut ei ihan äkkiä lopu...
Lähellä pääsisäänkäyntiä on sitten kaikenlaista proggista, fanituotteita ja pikaruokaa ym mielenkiintoista. Suomi-paitoja päälle ja Finland lippiksiä mukaan, niitä siellä arvostetaan, varsinkin jos lahjaksi annatte ja kiitokseksi tarjoiluista.


Otapa todella yhteyttä sinne, ehkä vielä löytyy ihan kunnon kämppäriltäkin tilaa yhdelle autolle. Suosittelen ehdottomasti, sillä mukavuus on aika olennainen tekijä koko viikonloppua ajatellen.
muokattu: 28.4.2019 14:44
Sakari Suomala 28.04.2019 17:20

moi

Tilasin tuolta https://www.mygpticket.com/f1/fin/race/belgium_f1/ticket_list ton vkl paketin 185€ mutta jos löytyisi joku oikea campingalue niin menisin ehdottomasti. Oisko mitään linkkejä vai tarkoititko että ihan tuohon lipunmyyjään otan yhteyttä?

Ville Säynäjäkangas 28.04.2019 17:22

Jukka Hänninen kirjoitit: "Ebay : Solar Panel tragbar haulla löytyy n. 150 eurolla 100W kennoja, niitä 1-2, eikä asennuksia tarvita. Nyt kun tilaat, ehdit hyvin saada salkkumallin kotiin ennen heinäkuuta."
Yritin etsiä kyseisellä haulla, mutta varsin laihoin tuloksin. Olisiko suoraa linkkiä mainitsemaasi salkkumalliin. Kiitos!

Jukka Hänninen 28.04.2019 20:05

Sakari, otapa suoraan yhteyttä ja maintse tilaustiedot.

Ville : kokeilepa tuolta : https://www.ebay.de/itm/100w-flexible-Solarmodul-Solar-Panel-Kits-for-Boat-Car-Caravan-Off-grid-EU-stock/254177994540?hash=item3b2e30672c:g:inEAAOSwESdcmgwu

Jukka Hänninen 28.04.2019 20:11
Ville Säynäjäkangas

Jukka Hänninen kirjoitit: "Ebay : Solar Panel tragbar haulla löytyy n. 150 eurolla 100W kennoja, niitä 1-2, eikä asennuksia tarvita. Nyt kun tilaat, ehdit hyvin saada salkkumallin kotiin ennen heinäkuuta."
Yritin etsiä kyseisellä haulla, mutta varsin laihoin tuloksin. Olisiko suoraa linkkiä mainitsemaasi salkkumalliin. Kiitos!

Voin luopua toisesta omastani, hyvä salkkumalli, hinta 100 euroa + toimituskulut. Sisältää kaiken tarvittavan, ei käytetty, tehtaan paketissa.


Anteeksi, hinta on 130 euroa+ toim.kulut. Sen maksoin itsekin pari vuotta sitten. Sisältää kaiken tarvittavan. Minulta näitä kysellään jatkuvasti, ja ostajia olisi. Nyt en omiani enää tarvitse. Näiden hinnat ovat näköjään kovasti nousseet. Minun salkkumallista saat kuvat tarvittaessa. p.+358400617919
muokattu: 28.4.2019 20:24
Jukka Hänninen 28.04.2019 20:39

En löytänyt parempaa, mutta hakemalla ehkä löytää, sillä ainakin yhden kunnon kämppärin tiedän. Tieto nyt sattuu olemaan Suomessa ja itse olen Portugalissa...

https://www.spagrandprix.com/en/camping

Sakari Suomala 28.04.2019 21:07
Jukka Hänninen

En löytänyt parempaa, mutta hakemalla ehkä löytää, sillä ainakin yhden kunnon kämppärin tiedän. Tieto nyt sattuu olemaan Suomessa ja itse olen Portugalissa...

https://www.spagrandprix.com/en/camping

Timo Haapanen 30.04.2019 09:17

Salkkumallin panelilla jää käyttöaika todella pieneksi, kuka sitä jaksaa viritellä aina pysähtyessään. Ja formulakämppärillä sitä ei voi päiväksi pihalle jättää. Kiinteä paneli on aina töissä kun auto on sammutettu, se on ahkera. Jollain 100 Watin salkulla ei parin tunnin töissä oleminen auta akkua käytännössä lainkaan.

@timppa

Jukka Hänninen 30.04.2019 10:56

https://www.spagrandprix.com/en/young-village

Tänne kannattaa hakeutua proggiksenkin takia. Tallien kamamyynti ja muuta oheissälä löytyy lähtösuoran ja Eau de Rougen väliseltä alueelta, sinne kannattaa kvellä, vaikka joutuistte green paikoille minne tahansa radan ympäristöön.
Täyttä siellä varmaan tänä vuonna on. Hollanti ja Saksa ovat niin lähellä, että jos kaunista (harvinaista) keliä on luvassa, niin tänä vuonna voi katsjaennätys olla lähellä, Max ja Sebu tuovat jengiä paikalle ja Spa;n aikoihin alkaa jo paljonkiin enemmän tietoa, mutta keskikastin kisa on kivaa, sillä siellähän Kimikin ajelee.
Eipä juurikaan näytä yeidän mahikset sänkipeltoa paremmilta, mutta vkl tapahtumat paikkaavat kyllä green campingin fasiliteetit. Pikku vinkki; parinkympin seteliä vilauttamalla saa parhaimmat paikat ja 50 euron ekstralla saatte paikan liki mistä haluatte. Näistä ei paljoa puhuta, eikä rahasta saa kuittia, mutta 4 hengen jengillä pitäis olla varaa pikkuseen ylimääräiseen, gold 10 on ihan hieno katsomo, kun sieltä näkee varikolta tulot ja kiihdytykset koko Eau du Rougen mäkeen.
Itse olen hankkiutumassa mäen laelle shikaaniin, josssa usein kolisee.
Aion viettää todellisen kisakesän Euroopassa, alkaen Jerezun MotoGp ja sitten Barcelona F1GP, sieltä viikon päästä Nürburgingille, josta Monacoon F1 kisaan. Auto pitää jättää jonnekin puuta vasten nojaanaan, sillä Montrealin kisaan on lennettävä. Kerran 2003 lensin Indianapolisiin teltta mukana vain kisaa katsomaan, nyt siis lätäkön yli Kanadaan, missä ennen en ole käynyt. Tällä kertaa otan viikon ajaksi BB majoituksen, ehtii Niagarankin katsoa ehtii. Vielä en ole edes kalenderista katsonut olisko Magny Coursissa kisaa, mutta Spa ja Unkari pitää tänä vuonna ehdottomasti nähdä, sillä kovin harvinaista herkkua on fanille tarjolla, kun Vale ajaa mestaruudesta ja Kimi pistesijoista. Katsomoissa ja varsinkin alueella on hienoa olla suomalainen, jota arvostetaan jo kuskiemme menstyksen kautta,
Itse menetin sydämeni formuloihin joskus 1990 luvulla kun Sörnäisissä ajettiin DTM kisoja. Siellä muistaakseni Nicola Larini kävi vähän saundeja antamassa V10 tai V12 turboferrarilla. Siinä akkunat helisi Sönaisissa...
Mieleen jäi pysyvästi kun katsojat silloin saivat vapaasti tavata kuskeja. No minä hoksasin kiireesti harppovan Michele Alboreton ja kyselin sitä ja tätä lopuksi sain nimmarin ajohanskaani ja kivan muiston Ferrarin ratissa Grand Prix osakilpailun 1980 luvulla voittaneelta Keke Rosbergin kilpakumppanilta. Myöhemmin 2000 luvulla Alboreto kuoli jossain testissä

Jyrki Järvilehto voitti silloin luokkansa, en muista minkä, mutta 1990 alussahan JJ sai Dallarallaan ainoan podium paikkansa F1 sarjassa,
Olimme vaimoni kanssa myös Imolassa 1994 suurin odotuksin, Olihan mukana JJ Lehto ja Mika Häkkinen.
Tapahtumia riitti, Rubens Barrichello ja monet muut selvisivät hengissä Rubinhon ulosajovolteista. Sitten kuoli Ronald Ratzeberger, JJ:n hyvä ystävä.
Täysin mustaksi meni sitten kilpailu, jossa Tamburellon kurvassa auton eturipustuksista irronnut pultti meni Ayrton Sennan leuan altä läpi pään ja kypärän. Senna kuoli välittömästi, mutta kisaa alkoi uudelleen, joskin pari tallia sai tarpeeksi, ja vetäytyivät kisasta,
Pedro Lamy pilasi persieen törmäämällä hyvin ajaneen JJ:n kisan. Benettonille päässyt JJ Järvilehto joutui sittemmin pahaan kolariin, joka päätti hänen lupaavan uransa. Mika Häkkisen kolmas sija vähän lohdutti- Imola oli kiva paikka mutta sittemmin siellä ei enää F1 kisoja ajettu.
Kivoja muistoja on monista kisoista. 1990 luvun lopulla Häkkisen voitettua Monacon kisan, olimme aivan katuradan vieressä keskellä radan kapeimpia kohtia ja moottorien melu kaikui infernaalisen ihanasti talojen välissä, kun nämä V12 moottorit ulvaisivat kiihdytyksessä.
Järjestetyt F! matkat maksvat lippuineen ja yleensä huonoissa hotelleissa per nenä parisen tuhatta euroa, joten nenljänkin katsojan kimppamatka jää hyvinkin huokeaksi Euroopassa.'Sellaiselle itse järjestetylle omatoimiatkalle minne vaan Euroopan ulkopuolelle etsin seuraa harrastuksen merkeissä. Iällä ja sukuolella ei ole merkitystä , Vähän tarttis spikilinksiä, ettei koko ajan tulkata tarvittaisi,
Euroopan kisoihin moottoriurheilutapahtumiin kaipaan samanhenkistä seuraa, jäin leskeksi pari vuotta sitten.
Ja mieluusti lähtisin vaikka asiantuntijana jonkun porukankin kanssa, Mulla on Hymer B 578 erllisvuotein ja tilaa rittää kahdelle majniosti. Kokemustakin löytyy tarpeeksi,
En ole mikään kämppäri. tai puskaparkkifani, edullisissa hotelleissskin on ihan ok yöpyä, miten nyt milloimki huvittaa. Onhan mulle talot. tontit ja pari kerrostalohuoneistoakin, jos nyt jostain syystä pitäis Suomeen asettua
Jollainen kesä-asunto vaikka Lofooteillq. Tai vaikka Ylös- tai Alaskassa ...

Jukka Hänninen 30.04.2019 12:22
Timo Haapanen

Salkkumallin panelilla jää käyttöaika todella pieneksi, kuka sitä jaksaa viritellä aina pysähtyessään. Ja formulakämppärillä sitä ei voi päiväksi pihalle jättää. Kiinteä paneli on aina töissä kun auto on sammutettu, se on ahkera. Jollain 100 Watin salkulla ei parin tunnin töissä oleminen auta akkua käytännössä lainkaan.

@timppa

Toki kiinteät paneelit ovat ihan eri luokkaa kuin salkkumallit. Hankinta ja asennuskustannuksethan ovat huimattavasti isommat, osaaville ei siinäkään ole paljoa työtä, mutta kaikkihan eivät ole asentajia. Kajtsu laskeskeli että hänen paneelinsa maksavat itsensä jo n. 50 vuodessa. Harvemmin paneeleja tarvii, eikä hyvä akku yhden formulaviikonlopun aikana tyhjäksi mene. Kyllä salkkupaneelilla vaan virtaa saa kesäikaan, eikä virittelyn vaiva ole sen isompi kuin ulkogrillin päivittäinen pykääminen.
Kiinteät paneelit täytyy myös puhdistaa säännöllisesti katolle kiipeilemällä. Se menee nuoremmilta, mutta iän myötä salkkumallin edut tulevat esiin. Helppo liitäntä suoraan akkuun, ja kääntö mollikkaa kohti pari kertaa päivässä ei nyt ole iso ongelma. Etelässähän suulberi on korkealla ja antaa kyllä 100W teholla melkoisesti paukkua akkuun. Akun kulutushan ei ole kovin suuri kesällä, varsinkin jos vähän seuraa kulutusta. Turhat valot aina pois
sen mukaan kuin tarvitsee. Kannettava on kevyt ja ikämiehellekin hyvin sopiva ja riittäväkin ainakin kesällä
Itse kilpailut ovat senverran väljästi aikataulutet, että hyvin kerkeää joku käydä paneelia kääntämässä. Noilla kisojen kämppäreilläreillä/parkkialueilla surisee hyvinkin monta aggregaattia. Sellainen kannettava suht kevyt 1000W aggregaatti on mullakin, ja hyvin olen näillä pärjännyt.
Kieltämättä tekis mieli sijoittaa tonnin verran ja asennuttaa katolle kennot.
Hondan 2000W aggregaatti on jo aika painava ja tilaa vievä, mutta sillä kyllä hyvin pärjäilisi,
Jääkaappi ja liesi vievät vähän kaasua, yllättävän vähän vaikka olisi pakkasessakin täydet tehot.
Kaapelit mukaan, sillä aina apua löytyy jos akusta tehot loppuu. Eikä uuden akun hankkiminen ole ongelma missään Euroopassa. Mulla on myös laturi aggregaattiin, johon saa piuhat kytkettyä, jos starttiakusta virta pääsisi loppumaan.
Tämähän ei ole halpa harrastus, ja sähköön ja akkuihin on vain kaivettava visaa esiin. Kaikki mainitut sähkövehkeet maksavat, mutta kun alla on 50-100 tuhannen matkakulkine, niin pitäis kyllä olla varaa hankintoihin.
Ettei sitten tarvi halvoilla seisomopaikoilla kisoja katella jotta olis säästää kunnon sähkövehkeisiin. Joskus matkabudjetti ei ole sallinut seisomapaikkoja enempää, mutta niiltäkin formulakisa on ihan eri kuin telkkarista kotona.

Sakari Suomala 01.05.2019 08:49

Moikka

Niin olen ajatellut että laitan kennon tai kaksi katolle. vielä mietinnässä laitanko invertterin.

Sakari Suomala 01.05.2019 09:03
Jukka Hänninen

https://www.spagrandprix.com/en/young-village

Tänne kannattaa hakeutua proggiksenkin takia. Tallien kamamyynti ja muuta oheissälä löytyy lähtösuoran ja Eau de Rougen väliseltä alueelta, sinne kannattaa kvellä, vaikka joutuistte green paikoille minne tahansa radan ympäristöön.
Täyttä siellä varmaan tänä vuonna on. Hollanti ja Saksa ovat niin lähellä, että jos kaunista (harvinaista) keliä on luvassa, niin tänä vuonna voi katsjaennätys olla lähellä, Max ja Sebu tuovat jengiä paikalle ja Spa;n aikoihin alkaa jo paljonkiin enemmän tietoa, mutta keskikastin kisa on kivaa, sillä siellähän Kimikin ajelee.
Eipä juurikaan näytä yeidän mahikset sänkipeltoa paremmilta, mutta vkl tapahtumat paikkaavat kyllä green campingin fasiliteetit. Pikku vinkki; parinkympin seteliä vilauttamalla saa parhaimmat paikat ja 50 euron ekstralla saatte paikan liki mistä haluatte. Näistä ei paljoa puhuta, eikä rahasta saa kuittia, mutta 4 hengen jengillä pitäis olla varaa pikkuseen ylimääräiseen, gold 10 on ihan hieno katsomo, kun sieltä näkee varikolta tulot ja kiihdytykset koko Eau du Rougen mäkeen.
Itse olen hankkiutumassa mäen laelle shikaaniin, josssa usein kolisee.
Aion viettää todellisen kisakesän Euroopassa, alkaen Jerezun MotoGp ja sitten Barcelona F1GP, sieltä viikon päästä Nürburgingille, josta Monacoon F1 kisaan. Auto pitää jättää jonnekin puuta vasten nojaanaan, sillä Montrealin kisaan on lennettävä. Kerran 2003 lensin Indianapolisiin teltta mukana vain kisaa katsomaan, nyt siis lätäkön yli Kanadaan, missä ennen en ole käynyt. Tällä kertaa otan viikon ajaksi BB majoituksen, ehtii Niagarankin katsoa ehtii. Vielä en ole edes kalenderista katsonut olisko Magny Coursissa kisaa, mutta Spa ja Unkari pitää tänä vuonna ehdottomasti nähdä, sillä kovin harvinaista herkkua on fanille tarjolla, kun Vale ajaa mestaruudesta ja Kimi pistesijoista. Katsomoissa ja varsinkin alueella on hienoa olla suomalainen, jota arvostetaan jo kuskiemme menstyksen kautta,
Itse menetin sydämeni formuloihin joskus 1990 luvulla kun Sörnäisissä ajettiin DTM kisoja. Siellä muistaakseni Nicola Larini kävi vähän saundeja antamassa V10 tai V12 turboferrarilla. Siinä akkunat helisi Sönaisissa...
Mieleen jäi pysyvästi kun katsojat silloin saivat vapaasti tavata kuskeja. No minä hoksasin kiireesti harppovan Michele Alboreton ja kyselin sitä ja tätä lopuksi sain nimmarin ajohanskaani ja kivan muiston Ferrarin ratissa Grand Prix osakilpailun 1980 luvulla voittaneelta Keke Rosbergin kilpakumppanilta. Myöhemmin 2000 luvulla Alboreto kuoli jossain testissä

Jyrki Järvilehto voitti silloin luokkansa, en muista minkä, mutta 1990 alussahan JJ sai Dallarallaan ainoan podium paikkansa F1 sarjassa,
Olimme vaimoni kanssa myös Imolassa 1994 suurin odotuksin, Olihan mukana JJ Lehto ja Mika Häkkinen.
Tapahtumia riitti, Rubens Barrichello ja monet muut selvisivät hengissä Rubinhon ulosajovolteista. Sitten kuoli Ronald Ratzeberger, JJ:n hyvä ystävä.
Täysin mustaksi meni sitten kilpailu, jossa Tamburellon kurvassa auton eturipustuksista irronnut pultti meni Ayrton Sennan leuan altä läpi pään ja kypärän. Senna kuoli välittömästi, mutta kisaa alkoi uudelleen, joskin pari tallia sai tarpeeksi, ja vetäytyivät kisasta,
Pedro Lamy pilasi persieen törmäämällä hyvin ajaneen JJ:n kisan. Benettonille päässyt JJ Järvilehto joutui sittemmin pahaan kolariin, joka päätti hänen lupaavan uransa. Mika Häkkisen kolmas sija vähän lohdutti- Imola oli kiva paikka mutta sittemmin siellä ei enää F1 kisoja ajettu.
Kivoja muistoja on monista kisoista. 1990 luvun lopulla Häkkisen voitettua Monacon kisan, olimme aivan katuradan vieressä keskellä radan kapeimpia kohtia ja moottorien melu kaikui infernaalisen ihanasti talojen välissä, kun nämä V12 moottorit ulvaisivat kiihdytyksessä.
Järjestetyt F! matkat maksvat lippuineen ja yleensä huonoissa hotelleissa per nenä parisen tuhatta euroa, joten nenljänkin katsojan kimppamatka jää hyvinkin huokeaksi Euroopassa.'Sellaiselle itse järjestetylle omatoimiatkalle minne vaan Euroopan ulkopuolelle etsin seuraa harrastuksen merkeissä. Iällä ja sukuolella ei ole merkitystä , Vähän tarttis spikilinksiä, ettei koko ajan tulkata tarvittaisi,
Euroopan kisoihin moottoriurheilutapahtumiin kaipaan samanhenkistä seuraa, jäin leskeksi pari vuotta sitten.
Ja mieluusti lähtisin vaikka asiantuntijana jonkun porukankin kanssa, Mulla on Hymer B 578 erllisvuotein ja tilaa rittää kahdelle majniosti. Kokemustakin löytyy tarpeeksi,
En ole mikään kämppäri. tai puskaparkkifani, edullisissa hotelleissskin on ihan ok yöpyä, miten nyt milloimki huvittaa. Onhan mulle talot. tontit ja pari kerrostalohuoneistoakin, jos nyt jostain syystä pitäis Suomeen asettua
Jollainen kesä-asunto vaikka Lofooteillq. Tai vaikka Ylös- tai Alaskassa ...

Moi

Olin itsekkin noissa DTM ajoissa Sörnäisissä vuosi taisi olla 1996. Olin silloin rakentamassa Hatwallareenan monitoimihallia (tehtiin katto sinne) muistan hyvin tuon Ferrarin V12 koneen saundin esittelyajoissa, jäi pysyvästi mieleen.
Minulla aiempaa kokemusta on yksi F1 kisa unkarista vuotta en muista, mutta Kimi ajoi silloin Sauberilla.
Kurja juttu tuo leskeksi jääminen, varmaan joutuu hakemaan suuntaa uudestaan (osan otto). Itsellä vielä työtä jäljellä muutama vuosi, ettei ihan pysty tuoho sinun aikomaan motosport määrään. Kiva vuosi tulossa sinulle.
Katsotaan jos vaikka törmätään kun näin alkuun jo päästiin tässä aiheessa. Satunnaisia kisoja voisin kyllä lähteä mahdollisuuksien mukaan katsomaan.

Jukka Hänninen 01.05.2019 15:07

Kiitos osanotosta. Lähetäpä yhteystietosi, jos vaikka johonkin kisaan voitais joskus kimpassa lähteä.
Jukka Hänninen , captainkiddjukka@gmail.com , p. +358400617919


Invertteri kannattaa ehdottomasti hankkia. Edullisimmin saat sen ebay:sta ja kokoa kannattaa sitten miettiä tarpeiden mukaan, eipä nuo kovin arvokkaita ole. Itselläni on läppärien ym latauksiin 300W invertteri, jota usein käytän sytkäriliitännällä. Sellaisenkin voi liittää useampiin laitteisiin, puhelimet, kamerat jne pysyvät aina latuussa matka-ajojen aikana.
muokattu: 1.5.2019 15:15

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.