Autoliiton ja Karavaanarin matkahätäpalvelu

Jukka Hänninen 04.12.2017 17:13

näytti taas ties kuinka monennen kerran toimivuutensa.

Ajelin Vuosaareen HansaB2 terminaalin chek-inistä omalle kaistalle odottamaan Finnlady-laivaan
pääsyä matkalla Algarveen, Portugaliin talvenviettoon.
Moottorin annoin käydä tyhjäkäyntiä vähän pidempään, ja upsan yllättäen sammui, eikä enää
lähtenyt käyntiin. Pyöritti kyllä, vaan ei kai saanut löpöä. Jotain häikkää huomasi katsurikin, kun
naftaa tippui pikkunorona. Hyväksyi kuitenkin, kun kerroin, että just oli suodatin vaihdettu huollon yhteydessä.

Minähän heti taas kerran soitin jäsenkortissa olevaan numeroon, ja sieltä lähettivät hinurin paikalle, puolessa tunnissa jyristeli paikalle. Hinurikuski ja laivanlastaajat sopivat paikan liki 12m yhdistelmälleni ja sitten vaan sisään rekkojen perään. Trailerin nokkapyörä vain piti irroittaa. Soitin uudelleen autoliiton päivystäjälle (eilen) ja kerroin tarvitsevani hinauksen myös laivasta pois lähimmälle Hymer-korjaamolle. Integroitu Hyymeri on parempi aina korjauttaa Hymerillä eikä millään pasko Wetterin kaltaisella Fiat huolloilla. Hyymeri, vaikka onkin Fiat alustalla, vaatii Hymerin huollon, missä osataan eikä wetteröidä.

Illalla sitten näen mihinkä hinurin perässä yöksi joudumme. Minä ja autoon jäänyt Monni. Kissa tarvitsee vain vettä, raksuja ja hiekkalaatikon viettääksen 27 tuntia yksin autossa. Ei tarvitse kallista lemmikkieläinhyttiä. Nyt maksoi 558e yksin 3h hytillä ja alle 12m yhdistelmällä. Pidän hintaa ihan sopivana, special kun oli (normaali yli 900)

Taas kerran iso kiitos hyvästä palvelusta autoliitolle ja myös Finnlinesille. Hankkikaa ihmeessä kaikki ulkomaille matkaajat ainakin, ja miksei muutkin tuo matkahätäpalvelu, Maksaa satkun verran vuodessa, ja se on osoittautunut parhaaksi investoinnikseni matkailijan autolla.

Googlehaulla tuo löytyy ja kannatta lukea läpi kaikki sen tarjoamat avut ja palvelut.

Jukka Hänninen 12.12.2017 20:53

Kuvio ei sitten ollutkaan ihan selvä. SSaksanpäähän oli infottu tilanteesta, ja muutaman soittelun jälkeen sain hinauksen laivasta Lübeckiin. Hinausauto, hyymeri ja smarttiperäkärry olivat sallittua pidempi yhdistelmä, joten toinen hinuri peräkärryä vetämään, sinne Iveco huoltamon pihaan aamua vartoamaan.
Hinurikuski kuitenkin oli käsi ojossa vaatien 200 euroa hinauksen etumaksua, joka kokonaisuudessaan maksoi 1350,02 euroa. Saksan päässä siis. Siinä vaiheessa tilanne kiristyi. Autoliitosta ilmoitettiin puhelimitse, ettei voida hyväksyä Saksan pään taksaa kuin 950 eur . loput olisi pitänyt kaivaa lompsasta. En suostunut maksamaan mitään omistani. Koko juttu sitten hyväksyttiin, mutta asiaan luvattiin palata. Autoliitolta löytyi perustelukin: sen ekan laivaanhinauksen jälkeen auto olisi pitänyt korjata ennen Saksaan saapumista.
Puhumalla selvisin rikuneen naftafiltterinkotelon vaihdon jälkeen.
Jossain Aachenin tienoilla ehdin hähdä tiellä läjittäin isoja 30-60mm sepelimurikoita, jotka rikkoivat pohjan moottorinsuojuksen, nin että se raahautui mukana. -Hänninen soittaa taas, ja kerroin tapahtuneen. Pilkulleen ja kaikki yksityiskohdat kehtasi kielitaidoton naispuolinen henkilö tivata, ja kun juttu oli valmis, ilmoitti hän, että sitä aamuista laivastahinausta ei hyväksytä, koska laivaanhinauksen ja laivastapoishinaamisen välillä autoa ei oltu korjattu.
Saatana, sanoin siihen.
Toivottavasti perästä ei kuulu.
Jokatapauksessa kustannukset olivat vajaat 4000 euroa, mistä siis satasella selvisin. Kun oli se matkahätäpalveluturvavakuutus n, 100 eur /vuosi.

Seppo Suomi 13.12.2017 08:09

Missä korjaamossa vuotava suodatin oli saatu aikaan ?
Meinaan vaan että on niin älytön suodatin systeemi että en lähtenyt itsekään sitä vaihtamaan. Näkyvät netissäkin myyvän myös koko suodatinpakettia. Harvoinpa muissa vaihdettavien suodattimien (patruuna) systeemeissä vaihdetaan myös kotelo.
@seppo

Matti Janhonen 14.12.2017 11:55

Ei ole tarkoitus tässä mollata Jukkaa vaan todeta se minkä totesin jo aiemminkin.

Aina aiemmin meitä nuoria opetettiin, että kun lähestyi aamulla autoa tai työkonetta niin katso ensin,että onko alla näkyvissä neste- tai öljyvuotoja, oliko dieselin tai bensan hajua ja onko rengaspaineet silmämääräisesti tarkastellen oikeat.
Ja lähes aina ja vallankin työkoneissa katsottiin nesteen ja öljyn tasot ennen käynnistystä ja oliko konehuoneessa" jotain poikkeavaa. Katsominen ja toimintapoikkeamien toteaminen kun on kaksi eri asiaa.

Niin autot kun työkoneetkin on niistä ajoista paljon kehittyneet, mutta edelleen tuo silmämääräinen ja joskus myös hajuaistiin perustuva havainnointitarve on olemassa.
Joskus jopa makuaistia piti käyttää kun havainnoitiin onko kyseessä neste- vai vesivuoto
Näitä tsekkauksia ei kuitenkaan enää juuri kukaan tee - ja hinausbisnes kukoistaa.
Ajetaan niin pitkälle kun päästään ja se on sitten siinä.

Enpä vielä ole tavannut karavaanaria joka ennen ajoon lähtöä tsekkaa konehuoneen.
No ehkä vielä joskus tapaan.

Jukka Hänninen 14.12.2017 15:45

Enpä ole minäkään kuullut kenekään tehneen noita ennakkotarkisteluja. Mun hyymerin B 578 integroitu,
konehuoneen luukku on niin ahdas, ettei ilman käsikopeloa löydä edes öljytikkua. Mun auto seisoo tiellä, jonka keskellä kasvaa ruohoa, ei sieltä huomaa vaikka jotain valuisikin, Pitäisi olla vanha lakana auton alla.
Niinpä huollatin perusöljyhuollon ja pyysin vaihtamaan sen naftasuotimen. Mekonomen oli se yksi ketjun huotamoista Pohjassa. Etujarrupalat vaihtoivat, ja öljyt suotimineen. Naftafiltterin piti myös olla kokonaan vaihdettu koteloineen. Käyttivät sen vielä katsastuksessa ( missä ilmeisesti huomattiin etujarrujen vaihtotarve)
Ei mitään vuotoja silloin. Enkä ajanut kuin huollosta 20 km kotiin ja sitten tälle reissulle. Aika avuton on tällainen raihnainen ukkeli edes auton alle vilkaisemaan, kun tilaa ei ole eikä selkä anna alle mennä, eikä edes mahtuisi.
Iveco-Kramer huollossa sitten uusi filtterikokonaisuus, ja vuoto lakkasi. Vielä täydennettiin paisuntasäiliöön nestettä. Osasivat hommansa, Pissapojan täytin itse.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.