2023 kevään/alkukesän reissu

Petteri Haverinen 05.02.2023 10:27

Matkavehje seisoi pihassa lähemmäs 2 kuukautta paikoillaan ja kylläpäs oli tylsää…lopultakin lähdettiin reissuun, tosin vain 500 kilometriä 5-tietä pitkin Kainuuseen ja takaisin kotiin. Pari yötä vietettiin puskassa 400 metriä kylän torilta. -19 näytti mittari, mut hyvin pärjättiin. Olipas kiva katsella paikallisten arkea, kun koiran kanssa käveltiin keskustassa, käytiin toki myös rönttöset syömässä kahvilassa. Rva teki päivän etätöitä autosta käsin.
Aurinkopaneeli ehti päivällä ladata akut.

Niin, se tuleva reissu. Toukokuun alussa mennään Finnlinsillä Traveen ja heinäkuun alussa tod.näk. Baltian kautta paluu. Muuten kohde/reitti on täysin auki. Siis vain noin 8 viikkoa aikaa.

Matkamessuillä käytiin, kun Vironmatkailun arvonnassa voitettiin liput.
Me haetaan sitä ns aitoa asiaa, eli ei kaivata 5 tähden aluetta palveluineen, vaan mieluummin rentoa menoa kylän/kaupungin läheisyydessä. Pyöräilen/kävellen ihmettelemään paikallisten arkea. Camping kylpylä yhdistelmä toimii meille.
Messuilla erimaiden edustajilta tätä kysyttiin, mutta vain Kroatian matkailupomo ymmärsi kysymyksen. Hänen mukaansa aito Kroatia on 20 km rannikolta sisämaahan päin. Kehui KRKA kansallispuiston pohjois-osaa, jossa kivoja pieniä kyliä, mut ei juuri turisteja.
Portugalin edustaja ”myi” vain hotelli. tms paketteja.
Puolan edustaja tiesi maasta vähemmän, kuin me.
Unkaria edusti vain joku yhdistys.
Italian edustaja emme löytäneet.

Kroatian suuntaa puoltaisi ”lyhyt” ajomatka, sekä nyt eurot/Schengenalue ja ehkä myös Kreikka voisi olla kohde. Katseltiin jos tekisi kiertomatkan siten, että Italiasta menisi laivalla Albaniaan/Kreikkaan ja palasi idän kautta pois, mut laivamatka on vähän suhteettoman kallis, noin 5-600€ ja kesto n 10-12 tuntia.
Tietysti myös Portugali on myös vaihtoehtona, niin että ajaisi sinne kolmessa päivässä ja sitten kiertelisi maata…

Kari Rautiainen 05.02.2023 12:53

Kroatia, slovenia… on hienoja mestoja. Sinne mä meinaan… hienoja puskapaikkoja löysin loka- marraskuussaki.

Petteri Haverinen 05.02.2023 13:22
Kari Rautiainen

Kroatia, slovenia… on hienoja mestoja. Sinne mä meinaan… hienoja puskapaikkoja löysin loka- marraskuussaki.

Yläosan paikkoja suositeltiin…

Timo Haapanen 05.02.2023 13:51

Kerran on ajettu tuo tie Bosnia ja Hertsegovinan rajan sivua kansallispuiston kohdalta Unkariin, maisemia kyllä on mutta ei juuri muuta. Mun mielestäni kaikki ne saaret on parasta Kroatiaa, mutta sesonkina ei kannata mennä.

Maalis-huhtikuun vaihteessa Unkariin ja Kroatiaan suunnataan. Tiedä sitten kuinka alas viittitään ajella jos ylempänä on hyvät ilmat. Jos ollaan 5-6 viikkoa niin ei pidä liikaa ratin takana olla. Kreikka kyllä puuttuu geokätkölistasta.

Balticaa ajetaan molempiin suuntiin.

@timppa

Kauko Keränen 05.02.2023 14:43

Joskus ajettiin Unkarista Sarajevon kautta Kroatiaan ja siitä Montenegroon, Serbiaan

Hienoja paikkoja komeita teitä.

Liitetiedostot

reitti.png
Timo Haapanen 05.02.2023 15:06

Laitan koordeja sekä kuvia Krka:n kansallispuistosta.

Ensin parkkiin Skaradin kylään. 43.8197, 15.9239
https://goo.gl/maps/WrLXwXVoJewbbpSJ8

Parin sadan metrin päästä saa liput laivaan.
https://goo.gl/maps/CmZFho5nz9AbbpzJ9

Laiva lähtee tuosta kulmasta
https://goo.gl/maps/jBEHTo15UCPm2w5V6

Paatti ajaa Skradinista merkin kohdalle
https://goo.gl/maps/81dajEXZHeUQPYZL7
Laituri
https://goo.gl/maps/FKvtWU257YacCF2y5

https://krka-waterfalls-tours.business.site/?m=true

@timppa

Timo Haapanen 05.02.2023 15:23
Kauko Keränen

Joskus ajettiin Unkarista Sarajevon kautta Kroatiaan ja siitä Montenegroon, Serbiaan

Hienoja paikkoja komeita teitä.

On siellä Kakella ollut mutkia.

Me olimme Bosnia ja Hertsegovinan pohjoispuolella pienillä teillä. Siellä suunnalla on erikoinen rakennustapa, ensin muurataan, sitten hirrestä ja lautaa viimeinen kerros.

https://goo.gl/maps/V1mDLfjVRKoaVrbQ9

Tätä jokirantaa ajelimme.
https://goo.gl/maps/TMLSktachgpgH3KY8

@timppa

Petteri Haverinen 05.02.2023 18:13
Timo Haapanen

Laitan koordeja sekä kuvia Krka:n kansallispuistosta.

Ensin parkkiin Skaradin kylään. 43.8197, 15.9239
https://goo.gl/maps/WrLXwXVoJewbbpSJ8

Parin sadan metrin päästä saa liput laivaan.
https://goo.gl/maps/CmZFho5nz9AbbpzJ9

Laiva lähtee tuosta kulmasta
https://goo.gl/maps/jBEHTo15UCPm2w5V6

Paatti ajaa Skradinista merkin kohdalle
https://goo.gl/maps/81dajEXZHeUQPYZL7
Laituri
https://goo.gl/maps/FKvtWU257YacCF2y5

https://krka-waterfalls-tours.business.site/?m=true

@timppa

Kroatian kaveri sanoi, että juuri tuolla käy vuodessa miljoonaturistia, mut puiston pohjoisosissa vain vähän ja niiltä alueita suositteli..

Kauko Keränen 05.02.2023 19:46

Olihan siellä, onneksi on kääntyvät etupyörät :)
Ja tuolla reissulla sain tutustua Sarajevossa "Tunnelimuseon" pitäjään Abid Jasariin. Hän kuskasi meitä 10 tuntia ja kertoi kaiken millaista oli piirityksen aika Sarajevossa. Me ei täällä Suomessa oikeasti tiedetty mitä kaikke ahe joutuivat kokemaan...
Tietysti käytiin olymppia paikoilla, ym ym... ym...
Olimme hänen kanssa fasessa kavereita, valitettavasti tuli vakava sairaus muutamia vuosia sitten ja hän lähti pitkälle matkalle.
Serbiassa päästiin kuokkimaan eräät isot häät. Arviolta 450 vierasta :)
Hieno li sekin reissu.
Kuvassa Olymppia hotelli lähellä maastohiihtokeskusta. Serbit olivat hieman "juhlineet" sota-aikana.

Liitetiedostot

hotelli.jpg
Markku Hämäläinen 06.02.2023 11:14

Pohjoisemmassa on Plitvice kansallispuisto, joka on samantyyppinen, ilmeisesti maasto suosii tuon tyyppisiä vesiputouksia.


https://www.google.com/maps/place/44°52'55.3"N+15°37'12.2"E/ Tuossa kuvassa Plitvicen putouksia, ennen kuin sinne tuli tungos, eli vuodelta 1986
muokattu: 6.2.2023 11:15

Liitetiedostot

plitvice.jpg
Petteri Haverinen 07.02.2023 09:43

Mahtaakohan kellään olla tuoreempaa kokemusta Sebrian ja Pohjois-Makedonian matkailusta matkavehkeellä?

Petteri Haverinen 19.02.2023 09:20
Timo Haapanen

Kerran on ajettu tuo tie Bosnia ja Hertsegovinan rajan sivua kansallispuiston kohdalta Unkariin, maisemia kyllä on mutta ei juuri muuta. Mun mielestäni kaikki ne saaret on parasta Kroatiaa, mutta sesonkina ei kannata mennä.

Maalis-huhtikuun vaihteessa Unkariin ja Kroatiaan suunnataan. Tiedä sitten kuinka alas viittitään ajella jos ylempänä on hyvät ilmat. Jos ollaan 5-6 viikkoa niin ei pidä liikaa ratin takana olla. Kreikka kyllä puuttuu geokätkölistasta.

Balticaa ajetaan molempiin suuntiin.

@timppa

Oletko Timppa seurannut Unkarin lehtiä, mahtaako syksyllä "energiakriisin" takia suljetut camping/kylpylät jo taas auki? Kaupalliset ovat varmaankin jo auki, mutta miten mahtaa olla ns kunnalliset? Balatonilta alaspäin tietä nro 68 syyskuussa ajoimme ja siellä kävimme camping/kylpylöissä, mutta nettisivujen perusteella taitavat olla vieläkin suljettu, eikä avaamisesta ole mainintoja nettisivuilla.

Kari Rautiainen 19.02.2023 10:28

Jos rantatietä ajelee kroatiasta montenegroon, ei enää tarvi mennä sitä bosnia hertsegovina pätkää. Uus komee silta ja hyvä tie kiertää sen. Vieläpä ilmanen. Avattiin viimekesänä.

Timo Haapanen 19.02.2023 11:51

Hyvä tieto Rauzilta. Huhtikuun alussa siellä varmaankin ollaan.
Tuollainen silta
https://goo.gl/maps/36UQbKvoVPhmbCbt9

On se nettisivujen päivittäminen on aina ollut unkarilaisilla hidasta. Vasta sitten kun ollaan avoinna tulee tietoa.

@timppa

Kari Rautiainen 19.02.2023 18:43

Demjen, unkari. Uus hieno leirintäalue, ja kylpyläliput sisältyy hintaan. Kiva viinitila. Tai oli ainaki marraskuussa.

Timo Haapanen 19.02.2023 19:58

On se auki. Tuolla seudulla on varmaankin aika hyvä se kuuma vesi, siinä on pienellä alueella useampi hyvä paikka. Syvältä tulee tähän Demjeniin lääkevesi, n. 1500 m ja n. 80°. Tässä en ole koskaan käynyt, mutta kyllä menen.

Lähellä on esim. tämä. Kämppäriä ei ole mutta pienen matkan päässä on.
https://goo.gl/maps/pPv8cGBeiAfZqKdM9

Tämäkin on siellä suunnalla.
https://goo.gl/maps/6JWTEL6WtFH8H9mj9

@timppa

Seppo Suomi 19.02.2023 23:00
Kari Rautiainen

Jos rantatietä ajelee kroatiasta montenegroon, ei enää tarvi mennä sitä bosnia hertsegovina pätkää. Uus komee silta ja hyvä tie kiertää sen. Vieläpä ilmanen. Avattiin viimekesänä.

Mikä siinä pätkässä on vikana että pitää kiertää ?

Kari Rautiainen 19.02.2023 23:13
Seppo Suomi

Mikä siinä pätkässä on vikana että pitää kiertää ?

Ajankäyttö.

Petteri Haverinen 20.02.2023 07:41
Kari Rautiainen

Ajankäyttö.

Googlemapsin mukaan kilometreissä "rantareitti" on 31km pidempi sekä vajaan tunnin hitaampi, mutta rajojen ylitys taitaa muuttaa tilanteen. Reitti siis lähtien Travesta - Albaniaan.

Timo Haapanen 20.02.2023 07:56

Vuoden 2023 alusta Kroatia on Schengen aluetta. Rajatarkastus oli ennen Kroatian ja Unkarin rajalla, Unkarin suuntaan joskus jääkaappia myöden auto tutkittiin.

Eiköhän se jonotus ole nyt Bosnia-Hertsegovinan rajalla.

https://www.consilium.europa.eu/fi/press/press-releases/2022/12/08/schengen-area-council-decides-to-lift-border-controls-with-croatia/

@timppa

Petteri Haverinen 20.02.2023 09:29

Niin se Bosnia/Hertsegovina reitti on lyhempi/nopeampi mapsin mukaan…

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.