Juuri niin, eli mapallo, ja sen luonto ovat niin suuri yksikkö, että kun ne päättävät puuttua asioihin, on piilopaikoista uupelo.
Myös ne pärjäävät, teki ihminen niin tai näin, mutta olisi helpompi ihmisellä pärjätä ymmärtäessään, että on täysin riippuvainen noista asioista.
Ei varman tunnu purjehtijoilta mukavalta, jos veneen phjaan tulee kolhastua keskellä aavaa merta reikä, ja paikkavehkeet jäivät rannalle lähtiissä.
Maapallo on se alus, ja rantaa ei ole minne uida.
Viisaat puhuvat, että muutetaan kuuhun, ja marsiin. Mikäpä siinä, mutta jos maapallolta ei satu samaan enää ilmaa mukaan, niin mistäs henkität.
Kasvatetaan kasveja tuottaman uudis asukkaille happea, kyllä onnistuu, jos ei satu kato, ja kasvit kuolee, tai meteori iskee kuvun katolle, ja saadaan vettä, ja ravinteita siihen peltoon.
Pittää olla iso pelto, että sata. tai tuhat henkeeä siittä elannon saa, ja hapen.
Millä viedään ne asumukset, ja kuvut peltojen suojaksi
Tässä lisää herätettä keskusteluihin näile julkisille, kun kovin hiljeni nämä sivut
Toivopoika