Toisen kerran irtaudun karavaanimatkailusta

Harri Halinen 28.05.2023 11:07

Kolme vuotta sitten möin Kabe -autoni pois ja epäröin päätökseni lopullisuutta. Puoli vuotta siinä meni kun siirryin takaisin karavaanivaunuiluun.
Saanpahan nähdä pitääkö luopumispäätös tällä kertaa.
Yli 45 vuotta olen jatkuvasti karavaanielämää jatkanut, aluksi lasten ja vaimon kanssa sittemmin kun lapset lennähtivät pois ruokakunnasta, vaimon kanssa.
Paljon kierrettiin muuta Eurooppaa ja Suomea kuluttaen laskelmieni mukaan noin kahtakymmentä eri matkailuajoneuvoa omien "siviiliautojen" lisäksi.
Kiitän tuttuja kuluneista yhteisistä kokemuksista ja alan yrityksiä, viimeisimpänä Helsinki Caravan Oy:ä tehdyistä kaupoista ja avusta.

Toivo Koistinen 28.05.2023 11:17

Aika aikaansa kutakin. Hyvää jatkoa uudelle elämänkaudelle vain, ja terveyttä niin puolisollesi, lapsillesi, ja itsellesi.
Tp

Harri Halinen 30.05.2023 19:51

Totta että aikansa (yli 40 v)...
Kohta viikko ilman yömatkailuvälinettä.
Voi keskittyä Espanjan piiitkääään kesään ja siellä sen aina uusiin löytyviin kiinnostaviin kohteisiin ja siellä tavattaviin vanhoihin ja uusiin tuttaviin. Siellä olemme käyneet jo yli 20 kertaa ja olleet perillä yhteensä melkein kahden vuoden ajan. Seuraava matka on osin tilattu kun siihen prosessiini kuuluu lennot, auto ja asunto ja ne kaikki on sovitettava yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi.
Ja matkan ensimmäinen osuus on alle 15 km Hki-Vantaan lentoasemalle.


Vielä ei ole vieroitusoireita johtuen matkailuvälineestä luopumisesta.
muokattu: 30.5.2023 19:53
Toivo Koistinen 31.05.2023 06:52

Meilä alakaa vierotus oireita oleen kun telttavaunun ostosta on 50 vuotta, ku on jahkattu myydäänkö pois, ja vaikka pikkuvaunu seisomaan, jos mitään, kun ei tule lähettyä enää oikeen ajeleen.
Kuiten jäänny kun se tuolla suojassaan ei kulu, ei laho, paitsi pitää kerran kuusssa pistää käyntiin, ja käyttää pihalla, että sa vähä liikuntaa, ja seisontavakuutus ei ihmeitä syö.
Huollatin sen kuukaus sitten sunnilleen, ja käytän kaasuponnistuksella, ja jääkaapin huollossa ensviikolla, että saanyt nähhä...
Elämäähän tämä vain on kun oppisi sitä enneku noutaja koputtaa toisen kerran olokapäätä, Jotta nyt ukko pentele.
Nyt tähtään vikatteen terän paremmin, kun ensimmäinen huitasu osu niin huonosti, että pääsit pirulauta kakarana mustanvirran rannalta karkuun...
Vaikka on kyllä tuon sinun elontaipale toheloinnin seuraaminen käynny paremmasta viihteestä, kun paremmanki Amerikkalais tusina jatkosarjan kahtelu.
Tp

Harri Halinen 31.05.2023 10:59

Kukin elää tavallaan.
Minun mukanaoloa ei kaikki omaksuneet virallisissakaan yhteyksissä. Kun poliittinen peli meni tolkuttomaksi annoin suullisen ja kirjallisen viestin. Niistä kohteena olleet eivät pitäneet.
Kun seuraavan kerran tarvittiin väkeä töihin saatettiin olla sitä mieltä ettei tuota tarvita.
Usein olin kuitenkin mukana, aluksi hiljaa, mutta avaan tapani mukaan mielipiteeni myös mielestäni yksinkertaisillekin.
Sellaista on mielenkiintoinen värikäs ja osallistuva elämä.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.