Sisäänpäin, sisäpiiri ja sisäsisä...

KERÄNEN KAUKO I 05.10.2007 22:00

Mikähän meillä Suomalaisilla on? Ollaampa me karavaanialueella tai tanssipaikalla tai missä yleisessä paikassa tahansa, niin aina jostain päin saa kuulla/lukea, että siellä on sisäänpäin lämpiävää porukkaa ja/tai siellä on sisäpiiri. Itse en ole koskaan törmännyt em. juttuihin, en edes "Ruotsissa". :) Minulla on kylläkin omat epäilykseni, mutta haluan ensin kuulla teidän viisaampien kommentit. Esim. Kääkkäkööri voisi kertoa oman mielipiteensä :))

MOISANDER JOUKO 05.10.2007 23:42

'Viisaammat' yleensä kuuluu siihen sisäpiiriin... Kun en luuhaa noilla oleilialueilla, niin en tiedä mitä siellä tapahtuu, mutta tanssinut olen ja paljon. Tanssipaikoilla on monesti porukka, joka on siellä AINA. Se kokoontuu johonkin nurkkaan, on kuin muita ei olisikaan ja on tavallisen tanssikansan tiellä. Osaa kaiken ja katselee rahvasta halveksuen. :=(>

LAHTI ANTTI 05.10.2007 23:49

No voisin tuossa omia kokemuksia kertoa, tuosta em. paikasta. Vieraiden matkailijoiden kanssa tultiin hyvin juttuun, olimme heidän kulkineissa ja päinvastoin. Kun paikallinen asukas kulki ohi, hän käänsi yleensä päänsä pois meidän vaunusta päin ettei vaan tarvitse tervehtiä satunnaista matkailijaa. Ja mielestäni en ole vieraita kaihtava, vaan paremminkin haluan tutustua paikallisiin. Mutta tämä on valitettava ilmiö monella paikalla. On toki poikkeuksiakin, mutta liian harvassa. Ehkä tässä olisi jokaiselle hieman opittavaa. Jos nyt ei halua kylään tulla, niin voisi sentään tervehtiä ohi kulkiessaan. Se ei liene liikaa pyydetty. Mielestäni kuuluu yleissivistykseen.

LIIMATAINEN HANNU 06.10.2007 08:04

No jospa minä himpan avaan tämän maankuulun Kääkkäköörin sisäpiiriläisyyttä. Mehän olemme sisäpiirien ydinjengiä, jalostuneet 'tulessa ja paineessa' puhtaiksi inhimillisiksi timanteiksi! Ylivertaisen etevemmyytemme ylittää vain Kööriläisten luontainen vaatimattomuus, joka onkin huomattu alamme harrastajien joukossa. Tämän luontaisen vaatimattomuutemme vuoksi emme aina tohdi esiintyä etevemmyytemme edellyttämällä tavalla, 'kaikkien alojen asiantuntijoina', koska heikommat veljemme ja sisaremme voisivat tuntea jonkinasteista, hmmm, 'kompleksisuutta', eihän aurinkoonkaan voi katsoa suoraan! ;-))

Mutta aina olemme, Kääkkäkööriläiset, valmiita auttamaan ja neuvomaan lajikumppaneitamme heitä askarruttavissa ongelmissa. Sekä hienovaraisesti 'ojentamaan' sisariamme ja veljiämme kun he hairahtuvat vääriin ajatuksiin tai olettamuksiin. Ystävällisesti aivan, ja pyyteettömästi. "Aateluus velvoittaa"!

Ehkä tämä hieman auttaa Kööriläisten ymmärtämisessä!;-)

Vakavasti puhuen itse olen sitä mieltä että tämä 'sisäpiiri' ajattelu on enemmänkin niiden ajattelijoiden itse kehittämä 'ongelma' tai mieluummin väärinkäsitys! Voihan siinä siteeksi olla perääkin, mutta kun miettii sitä miten ihmiset yleensäkin käyttäytyvät, 'ryhmädynamiikka' ja sen lainalaisuudet, niin eiköhän se asia ole niin että kun sitä 'sisäpiiriläisyyttä' ei ole huomaavinaankaan niin sitä ei olekaan. Sekaan vaan, sutena! Siis omaa ujoutta, pelkoa, halua olla omassa seurassa, yksin eläjä jne., tämä harrastus kun todella vaatii jonkinverran niitä 'sosiaalisia taitoja', edes pikkasen! KJON!

Ps. Tämä ei ole kuin epävirallinen Köörin kannanotto, virallisen ja luotettavan antanee sitten Infokääkkä eli Rautzi!

KERÄNEN KAUKO I 06.10.2007 08:27

Hannu sinähän puhut kuin minun suulla. :))

Vilaseppa kuvaa: http://www.hurmio.fi/kuvagalleria/2006-01-07-arkkutango/slides/Argentiinalainen%20013.html

(Tosikoille: Kuva on vitsi, vaikka totta onkin) ;)

LIIMATAINEN HANNU 06.10.2007 09:18

Jess, Kauko, näinhän se on, meillä fiksuilla! ;-))

SIHVOLA MARKUS A 06.10.2007 11:21

Moro! Älkää välittäkö kääkkäkööriläisten ylivertaisuudesta. Niillä on sama juttu kun minulla tuolla liikunnan puolella.Ne ei yksinkertaisesti voi sille mitään, että ne on niin hyviä.

LINNAMÄKI LEA 06.10.2007 11:39

Niin, tiijä tuota sisäpiiriä. Ohan se meissä itessämme, niinko kirjotit, että sekaan vaan, ei sillon mitään sisäpiiriä huomookkaan.

Kokemusta ei vielä karavaanareista oo, kuin mitä tää palsta, ja muutama kokemus tältä kesältä mitä oon yöpynny noissa caravaanareiden kohteissa. Positiivisia kaikki, ja erityisesti silimiinpantava positiivinen kokemus, mitä noissa varsinaislilla leirintäalueilla ei esiintynyt, että tulokkaasta huolehdittiin, käytiin kertomassa, että sauna on lämmin, ja se on tuolla, vaikka en minä saunoo voikkaan. Ja muutenniin, ns. kädestä pitäen esiteltiin alueen palavelut. Toki muutenniin oon olemassa "nuuhkijatyyppi" jos joku asia ei selevinny, otanpa selevee.

Minä nyt taijan kuulua muutenniin keskiverto kansalaisesta poiketen siihen "leiriin" joka tuskin eri piiriläisiä "huomoo (tai on ees huomoovinaankaan)". Nokkani työnnän sekaan, missä satun olemaan.

Kyllä kait se sisäpiiriläisyys lähtöö enemmän meistä itestämme, miten ite ollaan asioihin suhtautuvia. Tuo tervehtimisjuttu on jo ensimmäinen askel.

Aikoinani nuoruudessa kun muutin aivan uudelle paikkakunnalle, ja juoksentelin yksin pitkin mettiä, tarttuvat oitis hihapieluksiin kiinni, että autossa olis tilaa, ollaan menossa Ulukotammioon, lähetkö mukkaan. No lähin, vaikken ymmärtänny hölökäsen pölläystä "retkuilusta" ja ainoo retkuiluväline, mikä oli, tavarat kassiin ja korolliset kävelykenkät (ei makuupussia eikä mitään muutakaan aiheeseen liittyvää), enkä minä ollu rinkkaa eläissäni nähhykkään 35 vuotta sitten.

Reisun jäläkeen tuli kavulla vanahempi mies vastaan (en muuten sitä miestä tuntennu) ja sano, että kuules Lea, eiköhän kävellä tuohon nurkan taa urheilupuotiin, ja kahotaan sulle kamppeet.

Niin käveltiin, ja lenkkarit (joita niitäkään en ollu eläissäni ennen Ulukotammion reissuu nähhy) sekä rinkka irtosi alakuhättään, ja niin ne kasvatti miusta "eräretkulaisen", ja sisäpiirin väkkee varmaan olivat.

Tässä Caravaanijutussa näyttää käyvän vähän sammaan tyyliin, kun oon ihan paljasjalakalainen keltanokka. Ei mittään kosketusta tähän Caravaanariasiaan aiemmin, eikä tavoista hajuakkaan, eikä ees ainuttaan tuttua näissä ympyröissä. Mutta minnuu suapi "taluttoo ja kasvattoo" caravaanarihenkeen.

LIIMATAINEN HANNU 06.10.2007 12:22

Lea, Sinähän opit tätä karavaanari aatetta oikein pikavauhtia. Selvästi voit hypätä pari kolme 'luokkaa' yli ja ohi hitaampien! Sinulla terve asenne asioihin ja lajikumppaneihin, hienoo! ;-)

LIIMATAINEN HANNU 06.10.2007 12:23

Olet ymmärtänyt asian aivan oikein, Markus A! KJON! ;-)

LINNAMÄKI LEA 06.10.2007 12:31

Mukavalle sekin tuntu, et tultiin kiputtelemaan auton oveen, ja sanomana, et sauna on lämmin, ja se on tuolla vaikken saunaan voi mennäkkän, enkä oo vuosiin käyny saunassa. Joku toinen tuntoo tuon häiriönä, minusta tuntu hyvälle se huolenpito ja avuliaisuus.

Ja yhellä alueella vielä koputeltiin ovelle, ett onko kaikki hyvin, onko jotain putteita tai kysymistä ? Meitä on monekis, monenmoista tallaajaa. Kokemuksesta tiijän ihmistyyppejä, jotka närkästyy tämmösestä avuliaisuudesta, minusta tuntu hyvälle.

JANHONEN MATTI 06.10.2007 13:08

Tuo Hannu-Kääkän vaatimattomuushan on meidän alkuperäisten keskisuomalaisten jo syntymässä saama ominaisuus. Kuten kaikki varmaan tietää me keskisuomalaiset olemme vakaita kun hämäläiset, juurevia kun pohjalaiset, vilkkaita kun karjalaiset ja huumorintajuisia kun savolaiset. Lisäksi meillä keskisuomalaisilla on yksi ominaisuus jota noilla muilla ei ole - me olemme vaatimattomia.

LIIMATAINEN HANNU 06.10.2007 13:14

Sinäpä Matti asian tiivistit hienosti! Juuri sellaisia me keksi-soumalaiset olemme! Oikeastaan voisimme tässä ja nyt julistaa kaikki Keski-Suomalaiset inehmot jos ei nyt ihan Kääkiksi niin ainakin kääkkäaineksiksi! Pelkkää vaatimattomuuttamme emme ehkä kuitenkaan anna julkilausumaa STT:lle medialle levitettäväksi! KJON! ;-)

Ps. Matti, joko Sinulle on tullut Se Kutsu? ;-)

JANHONEN MATTI 06.10.2007 14:07

Eipä ole näkynyt ja eikös ne Linnan kutsut postitetakin vasta marraskuun lopulla.

RAUTIAINEN KARI 07.10.2007 20:44

Sisäpiirin tiedot, niiden käyttö ja sisäpiirikaupat on kieälletty.

Kääkkäkööri ainaskaan ei tuota asiaa kunnioita lainkaan. Olkoon asiassa mottomme: En oikeuden puolesta enkä vääryyttä vastaan. Mautonta mutta sopii tyyliin.

Ei kun oikeesti, joskus jokin asia näyttää sisäpiirin jutuilta, mutta niinhän se onkin. Jos siis siltä tuntuu. Vaikka parempi se kun joku huonompi.

Alueella isäntänä olen ottanu kaikki samalla tavalla vastaan. Tutut ja tuntemattomat. Tai ei oikeestaan, kyllä vieraat on saanu paremman vastaanoton kun vakiporukka. Eli kaikenkaikkiaan sanoisin että että jokaisesta itestä kiinni miten ollaan ja minkälaista kohtelua saa.

Rauzi.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.