SFC Kesäniemen ylläpitäjille

NYLANDER KARI 29.08.2006 10:08

Hei ! Joku kehui menneenä kesänä aluettanne. No, läksimme eilen 28.8. suurin toivein Hyvinkäältä ajamaan kohti Kesäniemeä viettääksemme pari miellyttävää lomapaäivää luonanne. Ajettuamme viimeiset kolme kilometriä "nimismiehen kiharaa" pettymyksemme oli suuri. Portti kiinni ja sen päällä iso munalukko. Pettymys muuttui suuttumukseksi käännellessäni pitkää, raskasta yhdistelmäämme siinä pikkutiellä. Miksi näin ? Leirintäoppaassa kuitenkin ilmoitatte, että alueenne on avoinna 1.1. - 31.12. ilman mitään erikoismainintoja aukioloajoista. Onneksemme lähialueelta löytyi todella viihtyisä ja ystävällinen Camping Mussalo, jossa tätä nyt kirjoitan. Laittakaa hyvät ihmiset tiedote siihen kaupan risteykseen, jos aukioloaikanne eivä ole leirintäoppaan mukaisia, joku muukin saatta saada näppylöitä tällaisesta. No, mitä tästä opimme ? Tähän aikaan vuodesta kannattaa aina soittaa etukäteen aluelle johon aikoo mennä.

Kuitenkin kaikesta huolimatta Ystävällisin terveisin Kari Nylander SFC 88122

PALIN MATTI 29.08.2006 11:01

Älä Kari sure, vaikka eivät sinua sinne huolineekkaan. Hanurista on koko paikka. Mittään et menettäny. Yhen kerran sielä olin yhden yön, tai oikeestaan kerrala kaks - ensimmäisen ja viimeisen. Uteliaisuuttani ja ommaa tyhmyyttäni käännyin sinne. Olis pitäny mennä sillonki suoraan Mussaloon. Siellä hyvät ihmiset ja hyvät palvelut!

MIIKKULAINEN-VÄHÄM.TARJA 29.08.2006 15:01

Täsmälleen samaa mieltä edellisen kanssa. Makuja on tietysti monia mutta kyllä Mussalo oli huomattavasti siistimpi, mielyttävämpi ympäristöinen ja ystävällisempi paikka (uimaankin pääsee saunasta kävelemättä puolta km rantaan). Joissakin paikoissa on vaan sellainen "hyvä henki", että vieraiden tekee mieli tulla toistekin ja toisiin taas vedetään ruksit päälle ja Kesäniemi valitettavasti kuului jälkimmäisiin (onneksi niitä ei Suomessa ainakaan SFC alueissa monia ole, vaikka suunnilleen kaikki on kai kohta kierretty).

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.