Tänä päivänä lisääntyyy puskaparkkeilu.
Tämä on lainaus.
Näistähän on keskustelu,
Eli ei mitään hätää kuha on iiiisisti.
Ja pysäköinti säännöt on kohallaan
Puskailu määräyksineen tuli taas esiin.
Juttelin sukulaisen kanssa joka oikeudessa istuu keskimmäisellä jakkaralla. Kyllä juttu näitten hommien kanssa niin että viranomaista ei todellakaan kiinnosta meidän parkkeeraukset. Sitten kun joku valittaa, poliisi joko pitää valitusta turhana, tai tulee katsomaan. Jos tulee niin neuvoo ja opastaa miten parkissa ollaan tuottamatta häiriötä. Saattaa opastaa muualle jos ei muu auta.
Millään nurkkatuilla, tuoleilla ei todellakaan merkitystä. Eikä yönyli, kaksi päivää, ruokatunti, tai muu aikamääre. Ei myöskään karavaanareitten tulkinnoilla, vaan se on tilanteessa yksittäinen poliisimies kun päätöksen tekee. Jos oikeus joutuisi joskus asian eteen, se pohtisi pysäköinnin tarkoitusta, aiheutettua haittaa, turvallisuutta. Varsinaisena asiana, aiheena hallintaoikeuden loukkaus.
Tuolin voi nostaa henkilöautostakin, grilli kulkee polkupyörällä. Pakettiautossa voi olla markiisi, muulissa nurkkatuet, jne. Noilla ulkoisilla merkeillä ei siis leiriä synny. Leiri syntyy siten kun Romianialaiset laitto telttakylän kansallisteatterin eteen, tosin viranomaisilla kesti 2 viikkoa todeta että leirihän se ihanselvästi.
Leirintää on se kun loukataan maanomistajan hallintaoikeutta omaan tilaansa siten että siitä aiheutuu kohtuutonta haittaa maanomistajalle. Vähäinen haitta on siis hyväksyttävää.
Näinollen SFC:n, leirintäalueyhdistyksen toiminnanjohtajan, minun, sinun, tulkinnat on vain meidän merkityksettömiä tulkintoja jotka perustuu... meidän tulkintaamme.
Tarkoitus, haitta, turvallisuus, niitten pohjalta asiaa tulee katsoa.
Jännä miten karavaanarit keksii toisilleen sääntöjä ja kieltoja. Liitto on kattojärjestö SFC yhdistyksille joilla ei paljon muuta toimintaa ole kun leirintäalueensa. Leirintäalueyhdistyksen toiminnanjohtaja komppaa kivasti liittoa, mutta oma lehmä silläkin.
T. Timpppa
https://m.facebook.com/Puskaparkkikartta/
muokattu: 16.6.2022 19:22