Porotreffit Mellajärvellä

PIHKALA HANNU 05.09.2007 15:04

Olimme yhden vuorokauden Mellajärvellä elokuussa ja ihastuimme paikkaan ja välittömään tunnelmaan. Kuulimme siellä, että porotreffit on elo-syyskuun vaihteessa. Tarkistimme netistä karavaanarit ja heidän omilta sivuilta, että todella porotreffit olivat silloin ja hinta on 40 euroa/autokunta sis. valosähkön. No ei kun tuumasta toimeen ja matkaan keskiviikkona 29.8.07 klo 07.00 kohti Mellajärveä. Illalla olimme perillä klo 18.30 ja lämmin sauna odotti meitä ja olimme tyytyväisiä päätökseen tulla 800 km:n päästä. No torstaiaamu koitti ja kuulutus, että tulkaa maksamaan poro- treffit. Teimme työtä käskettyä ja meille ilmoitettiin että se tekee sitten yhteensä 104 euroa. Itse olimme laskeneet keskiviikko - perjantai 24 euroa ja porotreffit perjantaista sunnuntaihin 40 euroa eli yht. 64 euroa. Kuulimme portilla, että heillä on lappu jossa luki 40 euroa/autokunta/perhe. Eli kun meitä oli autossa kaksi perhettä maksoimme treffeistä 80 euroa eikä sitä hintaa joka oli netissä ilmoitettu eli 40/autokunta. Ihmettilin asiaa isännälle miten he voivat ilmoittaa 40/autokunta ja sitten ottaa portilla 80 euroa. Koska olimme tulleet kaukaa jäimme Mellajärvelle, mutta jos olisin tullut lähempää olisin lähtenyt samantien pois. Kysyin asiaa puheenjohtajalta ja hän kyllä myönti virhee mutta... Kirjoitan tämän sen takia, koska tässä olisi vinkki monelle yrittäjälle eli ilmoittaa joku hinta ja se muutuu yhtäkkiä kahdenkertaiseksi. Olen itsekin yrittäjä, joten täytyy ensivuonna ottaa Mellajärven puheenjohtajan kikka käyttöön. Kyllä meitä harmitti tämä asia...Mellajärvellä on todella mahtavaa porukkaa ja talkoohenkistä väkeä, mutta tämä ei anna hyvää kuvaa paikasta. Valitettavasti meidän ei tarvitse sinne toisten mennä... Mutta te jotka sinne menette niin kannattaa ottaa selvää hinnoista ja siltikin ne voivat vielä hovissa muuttua.

SILMUNEN HANNU 05.09.2007 15:47

Ottamatta kantaa ilmoituksen virheellisyyteen, niin minusta kyllä hinnoittelu per perhe kuulostaa aika kohtuulliselta, eikä hinta ruokakuntaa eli perhettä kohden kuitenkaan muuttunut mihinkään...

t.Kaarina

LAHTI ANTTI 05.09.2007 16:04

Kaarina. Ilmoituksessa oli 40€/vaunukunta. Siinä ei ollut rajoitusta henkilömäärän suhteen. On vaunukunnassa sitten 2 tai 8 henkilöä.

Terv. Antti.

PIHKALA HANNU 05.09.2007 16:08

Nyt ei ole kyse ruokakunnasta vaan autokunnasta. Eli jos on ilmoitettu "autokunta" niin autossa voi olla vaikka viisi perhettä ja maksu on 40 euroa. Ilmoituksessa oli 40 euroa/AUTOKUNTA. Ymmärrän sinun kantasi, koska suurin osa oli pariskuntia, mutta silloin ilmoituksen olisi pitänyt olla 40 euroa/autokunta/perhe.

Terveisin Riitta Patrakka

SILMUNEN HANNU 05.09.2007 16:12

Sanoinkin "ottamatta kantaa ilmoituksen virheellisyyteen".. Mun mielestä on kuitenkin ero siinä että onko yhdessä perheessä monta jäsentä vai koostuuko monen jäsenen porukka useammasta ruokakunnasta.

t.Kaarina

JANHONEN MATTI 05.09.2007 16:16

Perheen määritelmä kuuluu jotensakin näin: Perhe on kahden tai useamman henkilön ... Noudatettujen tariffien mukaan esim. isä, äiti ja 6 lasta maksoi treffeistä 40 euroa mutta kaksi lapsetonta avioparia samassa autossa maksoikin 80 euroa? Jospa hinnassa oli se kuuluisa Lapinlisä mukana.

SILMUNEN HANNU 05.09.2007 16:20

Mun mielestä kahden vanhemman ja kuuden lapsen perheessä on maksimissaan saman verran palkan ansaitsijoita kuin kahden hengen pariskunnaassakin!?!

t.Kaarina

JANHONEN MATTI 05.09.2007 16:25

Miten heittosi tämän asian käsittelyyn liittyy??

LAHTI ANTTI 05.09.2007 16:27

Tässä vielä treffien ilmoitus.

Aika: 31.8.2007-2.9.2007 Järjestävä yhdistys: SF-Caravan Länsi-Pohja ry

Treffihinta 40 € / vaunukunta sis. valosähkön.

TIKKANEN MIRJA 05.09.2007 16:29

En olis maksanu kaksinkertaista maksua.

KORHONEN KARI 05.09.2007 17:24

Maksoinkohan minä sopivan hinnan kun edellisenä vuonna kävin treffeillä ja yksin?Siis hinta sama kuin 6 hengen perheellä,täh?No tietty kun se on 40€ per vaunukunta,niinpä.Ei ihan ole tasapuolisen tuntuista,mut eihän siellä ole pakko käydä!Ah,mikä oivallus!

KARLSSON GÖRAN 05.09.2007 19:08

Miten tätä tulkitaan..?

"Porotreffit 31.8. - 2.9.2007 Treffimaksu on 40 €/vaunukunta/ruokakunta, sis. valosähkön"

http://mellajarvi.kapsi.fi/index.php?page=default_templates

/Rantaruottalainen

NOUSIAINEN MARTTI 05.09.2007 20:25

Onpa kivasti laitettu. Miksi ei jokaiselta voi periä erillisen maksun. Tulis ihan tarkka määritelmä yksiköistä jotka maksuun vaikuttavat. Oikeuden mukainen kaikin puolin. Ei tarvitse kikkailla. Siis autot/vaunut normaali hinta+treffimaksu jokaiselta erikseen.

HAAPANEN TIMO S 05.09.2007 20:49

Oikein meni maksut,selkeästi on mainittu vaunukunta/ruokakunta Ei marisemista.

LAHTI ANTTI 05.09.2007 21:01

Katsohan Timo tapahtumakalenterista, josta minä otin tiedon. Näyttää sitten olevan omilla sivuilla eri tavalla. Ehkä olisi paras tapa, että on treffimaksu ja ruokailu xx €/ henkilö.

TIKKANEN MIRJA 05.09.2007 21:01

Ei oo ainakaan näiden sivujen ilmoituksen mukaan...http://www.karavaanarit.fi/ajankohtaista/tapahtumakalenteri/?x29259=3629565

JANHONEN MATTI 05.09.2007 22:13

Mitäs tulkintaa tuossa on. Vinoviivaa käytetään korvaamaan sanat ja ja tai. Kun korvaat yhdistyksen nettisivuilla olevassa ilmoitustekstissä sanojen "vaunukunta" ja "ruokakunta" sanojen välissä olevan vinoviivan sanalla tai niin tulkinta on siinä.

NOUSIAINEN MARTTI 06.09.2007 08:29

Voi voi! Ei ole oikeudenmukainen homma, jos ruokakunnassa on 2 ja tai 6 hlöä. Ei ole järkevää järjestäjälle, eikä pienelle ruokakunnalle. Isommat kyllä hyötyy. On myös mahdollisuus keinotekoisesti suurenta ruokakuntaa treffien ajaksi. Nimim. "Jokainen maksaa omansa."

KORHONEN KARI 06.09.2007 09:40

Killautin tuonne Leville.Ruskatreffien maksu on 35€/vaunukunta,oli siellä 1 tai 6 immeistä.Protestointi ei auttanna,enpä siis mene niillekään treffeille,huolimatta että tarjonnan ja hinnan suhde on kuulemma hyvä,osallistujalle,oletan. Vaan pitäisköhän kerätä ukkokööri tai naisisto mukkaan.....Viielle löytys vuoteet...ei perskuta nehän heittäs minun auton takapenkille kuorsaamaan,siis akat.Pthyi,olkkoon.

KUIKKA ARI 06.09.2007 09:41

Viestiketjua lukiessa tuli vain mieleen meidän 10-vuotisjuhlien ruokailumaksu (kylähullut). On lueteltu hinnat per henkilö aikuiset lapset halvemmalla ja nuorimmat ilmaiseksi. Harmi, että porotreffit aiheutti tulkinnanvaraisuutta maksun suhteen, mutta siitä on meidän muidenkin hyvä ottaa oppia. Onneksi nyt meillä ei varmasti tule samanlaisia tulkintaongelmia. Tv. Ari

NOUSIAINEN MARTTI 06.09.2007 10:17

No voe ...! On se niin väärin, että yksin joutuu maksamaan saman kun vaikkapa 6 hlöä. 35.- jaettuna 6:lla =5.83/hlö. Yksin eläjä maksaa koko summan. "Ei tule mittää.... ei tule mittää. Pohja se on miunkii säkissäin.."(A.Rokka, tunnettu sotilas.)

NOUSIAINEN MARTTI 06.09.2007 10:20

Olisko hyvä, että arvottasis, vaikka joka neljäs vaunukunta maksamaan.

PALIN MATTI 06.09.2007 13:10

En itse tänä vuonna päässyt kyseisille Porotreffeille, enkä siis tarkkaan tiedä mitä siellä on maksuehdoiksi itse kullekin asetettu, mutta on mielestäni lapsellista yrittää tunkea samaan autoon tai vaunuun useampaa kuin yksi ruokakunta ja sitten vielä vaatia, että ylimääräisen ruokakunnan pitää saada nauttia palveluista ja tarjoilusta ilmaiseksi! Suorastaan typerä ajatus, etten sanoisi.

Mielestäni järjestäjä on toiminut asiassa aivan oikein! Mellajärvellä kausipaikkalaisetkin maksavat erillisen vierailijamaksun per henki heillä käyvistä oman perhekunnan ulkopuolisista vieraistaan.

KARLSSON GÖRAN 06.09.2007 17:06

Fundeeran vielä tämä vaunukunta/ruokakunta hinnoittelu. Asia on niin että mulla on eräs tuttu karavaanari-"pariskunta", mies leski, nainen eronnut, jotka käytännön syistä asuvat eri ruokakunnassa. Molemmat ovat 55+ ja harrastanut tämä asumismuoto jo yli 10 vuotta.

Tarkoittako tämä "Mella-hinnoittelu" nyt sitä että he aina treffeillä on maksettava tupla-maksu..? Kuka valvoo, ja mitä olis rangaistus jos "jäis kiinni"..?

Matti P on tätä mieltä: "on mielestäni lapsellista yrittää tunkea samaan autoon tai vaunuun useampaa kuin yksi ruokakunta" Mitä te muut tykätte..?

/Rantaruottalainen

HAAPANEN TIMO S 06.09.2007 17:07

Näin on.Ikävää jos on kahdenlaisia ilmoituksia.Kaksi porukkaa siellä kumminkin oli.Ikiaikaisen käytännön,karavaanari- ja treffihengen mukaisesti jokainen sakki maksaa omat sapuskansa.

HAAPANEN TIMO S 06.09.2007 17:08

Tuohon Matin viestin alle yritin.

HAAPANEN TIMO S 06.09.2007 17:10

Sopihan se Göraninkin viestiin.

SILMUNEN HANNU 06.09.2007 17:13

Tämä on ällistyttävää, minä ja Palinin Matti ollaan kerrankin jostain samaa mieltä:)

t.Kaarina

TIKKANEN MIRJA 06.09.2007 18:20

Tuskinpa halvan maksun vuoksi ovat ängenneet. Muistanpa ainakin itse vastaisuudessa sen että jos treffeille mennään vaikkapa kaveriporukalla niin otetaan sitten kahdet vetoautot ja vaunut tai piirongit mukaan =) Että varmasti saadaan rahalle vastinetta ja oikein kunnolla.

Ps. Eiks pitäs tarkastaa aina kaikki vaunut ettei vaan oo veljenpoikia tai tyttöjäkään varmasti mukana =)

SILMUNEN HANNU 06.09.2007 18:29

Meillä on ollut matkoilla mukana joskus sekä veljenpoika että -tyttökin, mutta kyllä ne lapset meillä asuessaan kuuluvat meidän perheeseen eli ruokakuntaan:) Mutta appivanhemmat muodostaa jo ihan oman ruokakuntansa:)

t.kaarina

PALIN MATTI 06.09.2007 18:30

Johtuu siitä, että sie oot alakanu kirjottaan tuhon loppuun nimes isola alakukirjaimela. Sellainen osottaa kehittynyttä itsetuntoa ja sellaisen ihmisen kanssa on helppo olla samaa mielipuolta... ;)

PALIN MATTI 06.09.2007 18:38

Näin se menee meilä Mellajärvessäki. Saapi olla esim. lastenlapset mukana siinä samassa joukossa. Mutta jos on kahdet vanhemmat lapsineen tai ilman, niin silloin on toisten porukan maksettava vierailijamaksu.

PS: Pitäskö tuohon otsikon kuntaluetteloon lisätä vielä termi perhekunta?

KYLMÄNEN PIRKKO 06.09.2007 19:53

Karavaanarin on ymmärrettävä mitä kuuluu maksaa. Jos em. tapauksessa olisi ollut kysymys tietystä ryhmästä, pahennus olisi aikamoinen. Mennään itseemme ja maksetaan kaveriporukasta reilusti oma maksu.

KYLMÄNEN REIJO M 06.09.2007 19:54

Tuli vahingossa vaimon tunnuksilla. Sory.

PALIN MATTI 06.09.2007 21:04

Ei haittaa Reijo! Näyttää muutenki olevan sekahaku menosa täälä... ☺ ☺ ☺

HAVUKAINEN RISTO 06.09.2007 22:04

No voi helevata on teillä jorinat. Mie maksoin kanss trefvi maksut ja olin vielä talakoissaki mukana eikä harmita yhtään. Ja meinaan mennä vielä ensi kesänäki.

HAAPANEN TIMO S 07.09.2007 16:39

Elähän Pihkalan Hannu ota nokkiisi mun kommenteistani.Sama kiva harrastus meillä on,nyt oltiin vain eri mieltä asiasta. Rehellisin mielin te olette liikeellä olleet.

PUSSINEN ESA O 07.09.2007 17:01

Kiitän kaikkia porotreffeihin osallistuneita ja olen pahoillani,jos hintailmoittelumme on aiheuttanut väärinkäsityksiä ja pahaa mieltä. Porotreffien ennakkoilmoittelussa esiintyi kahta eri hintatietoa. Karavaanarit/tapahtumia sivulta oli jäänyt epähuomiossa pois sana ruokakunta ilmottaessani treffihinnan sivustolle. Kotisivuillamme www.mellajarvi.fi hinta oli ilmoitettu kuten se sisääntulossa perittiinkin. Myönnän tapahtuneen virheen ja olen siitä pahoillani. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta virheistä on aina otettava opiksi, kuten tässäkin tapauksessa. Pyrimme tulevaisuudessa olemaan huolellisempia lmoittelussamme.

Porotreffihinta oli 40 €/vaunukunta/ruokakunta. Hintaan sisältyi tulo- ja lähtökahvit pullan kera, saunat joka ilta, myös savusauna, perjantaina orkesteritanssit ja lauantaina karaoketanssit, erilaisia kilpailuja pokaalipalkintoineen sekä poronlihakeittoa, jota riitti santsattavaksi saakka. Muita maksuja ei vierailtamme peritty perjantain ja sunnuntain väliseltä ajalta.

Toivotamme kaikki karavaanarit tervetulleeksi jälleen ensi vuonna porotreffeille.

Hyvää syksyä toivotellen

Esa Pussinen puheenjohtaja SF-C Länsi-Pohja r.y.

JANHONEN MATTI 07.09.2007 17:18

Mitä tästä opimme? Eikö olisi jo aika siirtyä yhdistysten camping-alueilla selkeään henkilömäärään perustuvaan hinnoitteluun niin treffien kun normaalin majoitusmaksunkin osalta. Henkilömäärään perustuva hinnoittelu on yleiseurooppalainen käytäntö joka lähtee siitä, että se maksaa joka palveluja käyttää. Tämä periaate on oikeudenmukainen ja tasapuolinen kaikkia käyttäjäryhmiä kohtaan. Yhtenäisellä lapsihinnoittelulla voidaan kyllä vaikuttaa siihen, että lapsiperheiden maksut ei kohtuttomasti nouse. Helismaa jo aikanaan rallatteli: "Sehän maksaa joka tilaa, todisti myös kyyppi".

JANHONEN MATTI 07.09.2007 17:25

Kiitos Esa O. Tällainen suoraselkäinen ulostulo virheen jälkeen on harvinaista herkkua nykypäivänä. Tämä todistaa, että reiluja Lapin miehiä on edelleen olemassa.

LAHTI ANTTI 07.09.2007 17:28

Tässä mallissa vaan helposti mennään siihen mitä nyt on yleisillä alueilla. Aluemaksu + henk.maksu. Aluemaksut ovat säilyneet ja sen päälle on lisätty henk.maksu.Monet alueet ovat ahneuksissaan hinnoitelleet itsensä ulos. Kuten sähkömaksujenkin osalta. Ei tarvitse mennä kovin monta vuotta taaksepäin, kun vielä markka-aikana aluemaksut olivat 30-40 mk./vrk. Ja kun vertaa nykyhintoja €:n siirtymisen jälkeen.

TERVO JARI 07.09.2007 17:43

portilla on vuosi/kausipaikkalainen, väliin hää tulee yksin ja välillä lauma lapsenlapsia mukanaan ?

Sisältyykö tuon "uudistuksesi" jälkeen vuosi/kausipaikkaan vielä vrk maksu "kaupan päälle" ?

Siinä siulle pähkinää ! ! Purtavaksi . . . .

Jari

Ps. Tosin jo sanoit yhtenäisen lapsihinnoittelun, mutta taitais tulla pikkasen mietittävää vuosi/kausipaikkalaisten suhteen . . .

LYLYOJA SEPPO 07.09.2007 18:21

Jo on tehty tikusta asiaa.Katteellisten puhheita.

SILMUNEN HANNU 07.09.2007 18:33

Euroopassa useimmiten perusmaksuun kuuluu paikka,auto/vaunu/teltta ja 2 henkilöä, ylimenevät maksaa. Aina se ei ole oikeudenmukaista, esim.silloin kun suihkut maksavat erikseen. Mutta 6-henkisen perheen kanssa eurooppaa kiertäneenä ja toisinaan aika isoja aluemaksuja maksaneena,esim60e, sitä monesti ihmettelee kun suomalaiset purnaavat 20e maksuista:)

Mitä se yhtenäinen lapsihinnoittelu tarkoittaa ?

t.Kaarina

JANHONEN MATTI 07.09.2007 22:31

Valitettavasti en voi yhtyä näkemykseesi siitä mitä camping-alueen perusmaksuun Euroopassa kuuluu. Jos katsot vaikka Europa Camping + Caravaning kirjaa jossa on yli 5000 camping-aluetta niin eiköhän asia siitä selviä. Kyllähän siellä hinnat ilmoitetaan aivan yleisesti P/N = Person/Night, K/N = Child/Night, C/N = Caravan/Night, Elecricity/Night jne. Saman asian voi todeta myös alueiden nettisivuilta. Erillisiin suihkumaksuihin Euroopassa törmää lähinnä Saksassa jossa osa suihkuista (vanhoista)toimii vielä poleteilla.

Yhtenäisellä lapsihinnoittelulla tarkoitan sitä, että kaikilla SFC yhdistysten alueilla kaikilla olisi samat lapsihinnat esim. 0-4 v. ei maksua, 4-14 v. 50 % aikuisten hinnasta ja yli 14 v. täysi hinta. Yli 14 vuotiaiden murrosikäisten matkalle mukaan saanti uskoakseni alkaa olla monelle jo ongelma.

SILMUNEN HANNU 07.09.2007 23:05

En ole katsonut kirjoista, puhun vain henkilökohtaisesta kokemuksesta. Maksullisiin suihkuihin ollaan kyllä törmätty monessa maassa.

En tiedä miten tuo lapsiperheitä pelastaisi, eikä loppujen lopuksi siinä ole mitään logiikkaakaan. Pieniltä lapsilta tulee jätettä enemmän kuin isoilta ja suihkuvettä pienet lotraavat isoja enemmän,pieniä varten rakennetaan leikkipaikkoja,hoitopöytiä,minivessoja yms. mutta noinhan se hinnoittelu yleensä menee. Vaan miksi? Meillä kulkee mukana 11,15,17 vuotiaat, toisinaan 19vuotiaskin. Iloksemme europassa monen leirintäalueen respalla meille sanotaan että pannaan tänne vain kolme lasta ja niistäkin yksi on maksuton:) Suomessa emme leirintäalueilla vuosikausiin olleetkaan.

t.Kaarina

JANHONEN MATTI 07.09.2007 23:37

Mikäs ongelma se kausipaikkalainen tässä nyt on. Kyllähän kausipaikkalaiset hinnat voidaan määrätä sellaiseksi, että ne kattaa kulut myös mahdollisten lasten ja lastenlasten osalta. Niinhän nytkin tehdään - vai tehdäänkö? Jos tarkoitat minun tarkoittavan, että treffien aikana kausipaikkalainen maksaisi paikastaan vielä eri maksun (päällekkäisen) niin se ei mene minun kaaliin. Hänhän on jo kerran paikkansa tietyksi kaudeksi maksanut ja sillä selvä. Onko maksu riittävä on eri keskustelun paikka. Mielestäni riittää kun treffien aikana alueen kausipaikkalaiset maksaa treffihinnasta vain treffiohjelman + tarjoilun osuuden vaunussa/autossa matkassa olevan pääluvun mukaan. Treffitarjoilun ja ohjelmaosuuden erillishinnan laskeminen treffien konaishinnasta on silkaa matematiikka, koska täytyyhän ne erillikulut laskea joka tapauksessa treffihintaa määrättäessä. Jos kausipaikkalainen ei halua ostaa treffilippua mutta asuu treffien aikaan aluella niin siitä vaan. Se on sitten moraalin kysymys nauttiiko hän treffitarjoilusta ja osallistuuko ohjelmaan kuten maksaneet vai ei.

Näin toimien kaikki maksavat käyttämiensä palvelujen mukaan eikä kukaan elä kenenkään siivellä. Näin minä tästä ajattelen.

TERVO JARI 08.09.2007 09:11

Kopio selventämiseksi mistä kyse:

Mikäs ongelma se kausipaikkalainen tässä nyt on. Kyllähän kausipaikkalaiset hinnat voidaan määrätä sellaiseksi, että ne kattaa kulut myös mahdollisten lasten ja lastenlasten osalta. Niinhän nytkin tehdään - vai tehdäänkö? Kopio loppu

Siinäpä se, vuosi/kausipaikan ostohetkellä ei varmaankaan kysytä edes kuisen monta käyttäjää milloinkin on . . .

Mutta jokaisella alueella on selvät säännöt vuosi/kausipaikkalaisille ketkä vaunua saa käyttää . . . Vuokrauksesta mainitaan niissä ehdoissa ym ym ym . .

Toinen kopio selvennykseksi:

Mikäs ongelma se kausipaikkalainen tässä nyt on. Kyllähän kausipaikkalaiset hinnat voidaan määrätä sellaiseksi, että ne kattaa kulut myös mahdollisten lasten ja lastenlasten osalta. Niinhän nytkin tehdään - vai tehdäänkö?

Siinäpä onkin hyvä kysymys ? Toivottavasti hinnat vastaa kuluja ja mieluusti jää alueelle vielä "jotain" . . .

Tuntuu vain että jotkut asuu miltei läpi vuoden alueella käyttäen kaikkia palveluja, ei se hinta ole silloin "kohdallaan", kun himpankin laskee erialueiden vuosi/kausipaikkojen hintoja, ei tarvi olla kauaakaan kun oleilu alueella on jo ilmaista ( jos sen laskee päiväkäviöiden hinnan mukaan ).

En ole kateellinen, mutta kyllä kulut pitäis mennä jotenkin käytönkin suhteen tasan . . .

Nuissa muissa kohdin ole "samaa mieltä", näistä kopioiuduista kohdista voitais "vääntää peistä" . . .

Jari

MIKKONEN MATTI 08.09.2007 13:13

Pohjoisessa ei etelän miehen petkuttaminen ole tuomittavaa. Jonkun verran Mellajärveä ylempänä olimme alueen ilmoittautumisjonossa farmarivolvolla ja vaunulla saapuneen ruotsalaisperheen jäljessä ja seurasimme, kun he eivät millään olleet ymmärtävinään isännän vaatimusta, että täytyy maksaa kaksi maksua; vaunusta ja vetoautosta, koska ne vievät kaksi paikkaa. Heidän miettiessään kysyin olisiko saunaan mahdollisuutta, johon isäntä vastasi, että vai sauna pitäisi olla ja tietysti vielä ilmaiseksi! Ehdimme portista ulos hieman ennen ruotsalaisia, koska vaunu oli hitaampi kääntää.

MERIKALLIO VELI-PEKKA 08.09.2007 14:48

Voi pyhä jyssäys, että saadaan yhdestä käsitteen määrittelystä aikaan puolensataa puheenvuoroa. Ei tarvita kuin Janhosen järkevää ajattelua ja tiedot, kaikki muu on turhaa pölinää. Yksinkertaisinta on hinnoitella palvelut/capita, euromääräthän voi vetäistä mistä hatusta tahansa! VP.

KORHONEN KARI 08.09.2007 20:28

Elä hengästy V-P,eihän tuo mittään!Minutkin ,ynnä muut Rutut haukuttiin oikein tosissaan(80),vai väitätkös muuta? Sammaa mieltä oon hinnoittelusta kanssas,silloin on tasapuolista.

Mikkosen Matille: Varoitus:Kun lappalainen sannoo ;"päivää",kahto ulos ikkunasta,onko tosiaan näin. Koska sillä porukalla on lantalaisen kusettaminen veressä. Keskenään tappelu on oikein taiteenlaji,eivät ihan puukota niinkuin mannet mutta eipä paljon muutakaan.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.