Matkaparkit

HEIKKILÄ TOMMI 12.09.2006 12:39

Oi kun täällä koti-Suomessakin saataisiin toimivia matkaparkkeja sinne sun tänne. Olemme Euroopan kesälomamatkojen jälkeen aina bongailleet kotimaan retkillä sopivia paikkoja ja ajatelleet, miksi yrittäjät eivät ota asiakkaikseen meitä m-autoilijoita.

Monissa vierassatamissa olisi jo valmiiksi "huoltopuolta", usein vain luvalliset parkkipaikat puuttuu. Mm. Maarianhaminassa yövyimme kerran venesatamassa, samoin Houtskarissa, siis luvan kera. Maksua vastaan saimme Houtskarissa suihkut ja saunat, sekä tietysti oli käytettävissä ravintolapalvelut. Nykyään on 24 h auki olevia huoltoasemia, mutta näissä ei ole tarjolla mitään "versorgungia" eli siis näitä kemsan ja harmaan veden tyhjennyspaikkoja.

Yövyimme Saksassa ja Itävallassa myös muutaman Gasthaus:n pihalla ja kaikki toimi kätevästi. Illalla kehtasi ajaa vielä klo 20 aikoihin parkkiin ja sai sähköt ja majatalosta ruokaa. Aamulla säiliöt tyhjiksi ja vesitankkiin täydennystä ja menoksi. Siinä majataloyrittäjä tienasi osaltamme yöpymismaksun lisäksi 3 hengen ruokailun.

Ehdotammekin, että yhdistyksemme ottaisi silmätikukseen huoltoasemat, vierasvenesatamat ja bongaisi myös hotellit, majatalot ja ravintolat eri puolilta Suomea houkutellakseen ko. yrittäjiä mukaan matkaparkkibisnekseen.

Käteviä olivat myös Saksassa käytössä olevat pömpelit, joihin sai tyhjentää kemsan, harmaan veden ja eurolla sai tankata säiliöönsö vettä. Näitä oli käytössä kaupungeissa m-autojen parkkipaikoilla, joilla siis sai myös yöpyä pientä maksua vastaan tai ilmaiseksi. Miksei näitä pömpeleitä voi hankkia Suomeen?

Terveisin Leena ja Tommi Heikkilä

HÄLVÄ TEUVO 12.09.2006 13:46

Tuota, tuota. Eikös tästä asiasta Suomessa ollut just keskusteluketju ja paikkoja ole luetteloitukin jossain määrin Suomessa. Ei siis ihan tuntematon käsite täällä. TeeHoo

HEIKKILÄ TOMMI 12.09.2006 14:38

Jep jep, puhetta on ollut ja siihen liittyen ja siitä syystä tässä kirjoitellaankin! Että josko voisi olla ideoita ja vinkkejä, jotta saataisiin tähän hommeliin vähän vauhtia. Autot lisääntyy vuosi vuodelta ja niin pitäisi tän palvelupuolenkin parantua. On siinä sekin pointsi, että jos meillä ei ole näitä huoltopisteitä ja esim. nyt syksyllä monet camping-alueet sulkeutuvat , niin mihin sitten näitä harmaita ym. vesiä lasketaan?! Toivottavasti ei ainakaan luontoon! Oispa mukava, kun viikonlopun retkeltä tullessaan voisi ajaa huoltoaseman pihaan, jossa voi hoitaa hommelit. Tiedän Hämeenlinnan seudulta tällä haavaa ainoastaan yhden huoltamon, jossa tämä hoituu: Pirkkahovi Treelle mennessä. Iittalan Shellille piti kans tulla tämmönen palvelu, mutta jokohan se on saatu aikaiseksi? Terkuin Leena

HÄLVÄ TEUVO 12.09.2006 14:48

Hätätilassa harmaat vedet voi vaikka kerrostalon pihassa laskea ämpäriin ja kaataa vessasta alas. Olen tyhjennellyt säiliöt näin, jos ei ole ollut muuta mahdollisuutta. Onnistuu takuuvarmasti. Vaatii hieman viitseliäisyyttä. Tottakai palvelujen soisi paranevan koko ajan. TeeHoo

LUOSTARINEN JARMO 12.09.2006 14:59

http://www.abcasemat.fi/verkosto/liikennemyymalat

Äkkiä laskien 25 tuon ketjun asemalta (joukossa useita 24H) löytyy septitankki.

VILJAVA TAPIO 12.09.2006 17:26

Tuota vierasvenesatamajuttua minäkin olen miettinyt: jos sinne kerran on kiva tulla veneellä, miksei sitten autolla? Tosin paikoitusmahdollisuus on monin paikoin rajallinen. Voi myös olla, että paikan "profiili" ei kestäisi suurta määrää karavaanareita, voisivat veneilijät hjäiriintyä ajatuksesta. Joskus veneillessä tuli noita katseltua sillä silmällä, esim. Kasnäsiin mahtuisi hyvin muutama auto tai vaunu, tosin en tiedä, vaikka tämä mahdollisuus olisi siellä käytössäkin. Sitten on joitakin paikkoja, joissa molemmat vaihtoehdot ovat normaalistikin käytössä, esim. Seljänperä ja Sahanlahti. Jossain olen joutunut ihmettelemään sellaista seikkaa(ainakin Seljänperässä muistaakseni), että veneilijälle hinta on halvempi kuin karavaanarille, vaikka samat palvelut ovat käytössä. Okei, veneilijällä ei ole nurmikkoa, mutta kuitenkin...

ANTTONEN KARI 12.09.2006 18:36

Sähkönsaantia ABC asemilla olen ylensä saanut 5€. Mutta 9.9 ajoin Korian ABC asemalle ilmoitettiin , että enän ei sähköä saa päällikön määräys. Ihmettelin suuresti.Olisin ruokaillu, syönyt iltapalan sekä aamupalan ja maksanut sen 5€ tuntuisi että sähkön myynnistä olisi jäänyt katetta? Onko tiedossa muita ABC asemia mistä ei saa sähköpalvelua ostaa?

TEVE 106412

SIRKIÄ MATTI 12.09.2006 18:42

ABC ketjun, ainakin näillä asemilla on saatavilla sähköäkin caravanpaikoilla. Karjaa, Viitasaari, Tupos ja (Orivesi?? tämänpäivän tilannetta en Orivedeltä tiedä).

Kemsan tyhjennyspaikkoja on useita kymmeniä olemassa. Toisissa paikoissa peritään pieni maksu kolikkolukolla huoltokopin oven avauksesta. Lisätietoa paikoista täältä.

http://karavaanari.info/modules/newbb/viewforum.php?forum=23&PHPSESSID=4528e560747016862e81d23cd6113c23

http://karavaanari.info/modules/newbb/viewforum.php?forum=28&PHPSESSID=4528e560747016862e81d23cd6113c23

Vielä voit lukea jäsenkeskustelun puolelta otsikolla: Matkaparkit. Onko kertynyt käyntikokemuksia. Viimeisin vastaus on 17.7. klo 15:20.

SIRKIÄ MATTI 12.09.2006 18:47

Olin lähettämisen kanssa hivenen hätäinen. Piti vielä laittaa nämä linkit esiin.

http://karavaanarit-fi.directo.fi/karavaanimatkailu/matkaparkkeja/

http://karavaanarit-fi.directo.fi/karavaanimatkailu/ajokaivot/

VARIS VESA 13.09.2006 10:09

Tuota ajokaivolistaa ei ole päivitetty pitkään aikaan. Kesällä kertoivat ainakin Valkealan ABC ja Varkauden Nesteeltä ,ettei enää vuosiin ole ollut ajokaivoa.

KORHONEN KARI 13.09.2006 14:45

Vierasvene satama on ihan oivallinen paikka yönyli pysähtyä. Meillä Kemissä Ulenin rannassa käy joskus jokunen mutta kun kämppäri on melkein vieressä niin ovat siellä.Itse olen usein yöpynyt ko.paikoissa reissatessa eikä kukaan ole katsonut karsaasti.Yrittäjälle raha kelpaa niissäkin paikoissa.Hinnat oli mielestäni molemmille samat,muistaakseni. Ajokaivoista sen verran;Sakut näyttävät tyhjentävät harmaat vetensä sadevesi kaivoihin että menee oikke isoon altaaseen,mereen.En viitsinyt opastaa...

IPATTI VEIKKO 13.09.2006 17:49

Kun olemme karttojen suhteen siirtyneet erinlaisiin navigointi laitteisiin, olisi kaiketi järkevintä ilmoittaa "matkaparkin" yhteydessä paikan koordinaatit muodossa xx xx xx. Näin on helpoimmin löydettävissä ja tallennettavissa nav-laitteeseen. Myös excelin taulukkomuoto .xls on hyvä koska sen tiedoston voi hakea moneen karttaohjelmaan.

Pirjo Rättyä 14.09.2006 08:25

Aloitimme matkaparkkien tietojen kokoamisen viime keväänä, ja projekti jatkuu edelleen. Leena ja Tommi Heikkilän mainitsemat kohteet sopivat mielestämme hyvin matkaparkkien joukkoon.

Eräs aktiivinen jäsen on kerännyt matkaparkkien koordinaatit, joten piakkoin nekin saadaan kaikkien imuroitavaksi sivuillemme.

Ajokaivolistasta saamme jonkin verran palautetta ja onkin tarkoitus, että lista jälleen päivitetään syksyn aikana.

Syysaurinkoisin terveisin,

Pirjo Rättyä toimittaja Caravan-lehti

HEIKKILÄ TOMMI 14.09.2006 10:16

Kiitokset kaikille vinkeistä ja tiedoista! Yks asia jäi vielä sanomatta. Nämä tyhjennyspaikat olisi hyvä merkitä liikennemerkillä, kuten esim. Saksassa ja Ranskassa on tapana. Olisi mukava tietää, että "ahaa täältä se löytyy", eikä lähteä kyselemään ja arvailemaan...Eihän näiden paikkojen sijainti tarvitsisi olla mikään salaisuus?

Aurinkoista ja mukavaa syksyä kaikille!

terveisin Leena ja Tommi

NYYSSÖNEN KAJ 14.09.2006 18:09

Aina ei ne koordinaatitkaan auta. Autossa on vessan tyhjennys siten että ajat auton kaivon päälle ja vedät kahvasta, tämää avaa 110 läpimittaisen putken pään. Kutsutaan Linja-auton vessaksi.

Kun pyytävät pyytävät nostamaan auton kaappiin ja lorauttamaan sinne. No hankin sellaisen 50 l vetoisen astian jonka voin laittaa auton alle ja ensin lorauttaa siihen jonka jälkeen kärrään sen tyhjennyspaikalle.

Matkaparkki= paikka mihin asti olen kerinnyt kun pimeä on laskeutunut enkä perille kerinnyt. Paikan tunnusmerkki, pysäköinti on sallittu!

SIRKIÄ MATTI 14.09.2006 18:23

Yhtenäistä, ajantasalla olevaa ajokaivolistaa on näköjään vaikea löytää. Silti väittäisin, että karavaanari.info sivuilla olevat listat ovat ajantasaisinpia. Niitä näyttävät sivua lukevat karavaanarit täydentävän omien tietojensa perusteella jatkuvasti.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.