Kausipaikalla Rekiniemessä

RÖPPÄNEN MATTI 29.07.2013 15:46

Olemme olleet karavaanareita vuoden 1990 alusta ja kierrelleet Suomea ristiin rastiin. Oleme käyneet 61:llä karavanalueella vuosien aikana. Suomessa on paljon hyviä ja viihtyisiä karavanalueita. Rekiniemeen ollaan tultu vuonna 1990 ensimmäisen kerran. Ollaan käyty täällä lähes vuosittain. Asutaan Porissa ja alkukeväästä alkaa paikat ruveta polttamaan että alkaa odottaa päästä Rekiniemeen. Olemme olleet kausipaikalla useiden vuosien aikana ja useita viikkoja kerralla. Miksi viihdymme Rekiniemessä. Pohjois-Karjalaiset ihmiset, hyä ja ystävällinen palvelu, luonto, rauhallisuus alueella, hyvä sauna ja siistit ja asianmukaiset huoltotilat. Ympäristössä on paljon nähtävää joissa Rekiniemestä on helppo liikkua. Ruunaa, Koli, Eeva Ryynäsen ateljee Paateri Vaskiviikot, kesäteattereita sekä hyvä ja edullinen kotiruoka- ja kahvipaikka Soroppi sekä lauantaisin kesätori kylän tanssilavan edustalla. Muikkumarkkinat syyskuussa. Meitä on täällä useita karavanperheitä Etelä ja Länsi-Suomesta jotka tekevät samoin, tulevat vuosi vuodelta tänne samasta syystä.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.