Ansa Kymenlaaksossa

MELANDER KARI 05.07.2013 21:38

Moro! Olen tottunut luottamaan alueoppaaseen ja nyt sen nettiversioon. Ei kannata. Tarkoituksena oli tutustua vaimon juuriin Kouvolan seudulla. Valitsimme kohteeksi Radansuun. Huomasin kyllä myös Leininrannan, joka aukeaa vasta ensi vuonna. Navigaattori toi kyllä Radansuu-ravintolan pihaan, muttei siellä mitään SFC-aluetta ollut. Selasin alueopasta, joka kertoo, että Radansuu löytyy sivulta 53. Ei muuten löydy. Olin jo ennen matkaa ihmetellyt miksi netissä Radansuun ja Leininrannan kohdalla on täysin sama päärakennuksen kuva. No soittelin sitten Leininrannan numeroon. Radansuu kuulemma lopetettu, olisi Leininrantaan saanut mennä, mutta palvelut olivat vastanneen henkilön kuvauksen mukan varsin puutteelliset ja rakennustyöt meneillään eikä vihreätä ympäristöä vielä ole. Menimme sitten Kevättiin, joka oli positiivinen yllätys. Alueoppaan mukaan leirintäalue, mutta todellisuudessa sitä hoiti SFC-Valkeala. Oli kuulemma ollut jotain kränää Kouvolalaisten kanssa ja Radansuulta oli mennyt sopimus alta. Se mikä minua tässä harmittaa, on netin ja alueoppaan virheiden lisäksi se, että Leininranta on jo nyt Caravan Huiput passissa vaikkei sitä käytännössä ole olemassakaan. Muistan ajan, jolloin alueopas on A5-kokoinen opus, jossa ei ollut minkäänlaisia karttoja. Alussa merkkasin itse tavalliseen karttaan kaikki alueet aina heti alueoppaan ilmestyttyä. Lähetin jopa sellaisen kartan jossain vaiheessa toimitukseen. Nyt tilanne on paljon parempi. Vielä toivoisin kaikille kohteille koordinaatit navigaattoria varten. Kaikki osoitteet eivät nimittäin muuten aina täsmää.

Terveisin 37034

KARJALAINEN ALPO 05.07.2013 21:57

Ihan selvästi harmittaa! Mutta harmittaako sinua SFC.leirinrintäopas-ongelma vai mikä?

MELANDER KARI 06.07.2013 11:33

Ei minua mikään sinänsä nypi. Kehuinkin alueopasta. Minusta on kuitenkin hyödyllistä kertoa virheistä, jotta muut eivät lankea niihin. Tärkeintä olisi saada vanhat tiedot pois nettiversiosta.

ESKOLA PENTTI 06.07.2013 11:38

On hyödyllistä kertoa virheistä täällä keskustelufoorumissa, mutta se ei poista itse virhettä.

Lisäksi kannattaa ehdottomasti antaa palaute suoraan myös Hml:n toimistolle ja paikanpitälle?

HALINEN HARRI 06.07.2013 11:52

Tuo lopetus ja uuden vajavaisuus alussa lienee ollut tiedossa jo paljon ennen Leirioppaan painoon menoa. Tiedot niistä olisi voinut laittaa 2013 oppaaseen jos Radasuun pitäjä ja uuden alueen pitäjä olisivat ajantasalla. Moite tulee kohdistaa ko pisteiden vastaaviin. Hävetkää!

VALTONEN MARTTI 06.07.2013 16:03

On niistä ihan hyvä täälläkin kertoa !

PUNNONEN KATRI 06.07.2013 20:43

Hei! Haluan oikaista keskustelussa olevaa väärää tietoa. Tuo Leininranta siis todellakin on olemassa ja kuuluu Caravan Huippuihin, tullut siis Radansuun tilalle tänä vuonna. Alla olevasta linkistä saat lisää tietoa. http://caravanhuiput.fi

Katri - www.etuniemi.fi
MELANDER KARI 07.07.2013 00:24

Siis millä perusteella Caravan huippuihin pääsee mukaan? Tuntuu uskomattomalta, että keskeneräinen Leininranta voi kuulua niihin jo nyt. Eihän se ole edes virallisesti auki kaikille karavaanareille.

Olen tällä hetkellä Etuniemessä ja paikka on statuksensa ansainnut kuten moni muukin, joissa olen aiemmin käynyt.

Jotenkin tässä on nyt jonkinlainen suhmuroinnin maku. Missä piireissä näitä asioita sovitaan ja mitä jäsenille rehellisesti kerotaan?

ASIKAINEN MATTI 07.07.2013 11:42

Jos aloitat leimojen keräämisen muilta caravan-huippujen alueilta loppukesästä, niin voit ensi vuonna alkukesästä hyödyntää niitä vierailemalla Leininrannassa ilmaiseksi. Ei siis turhaan Caravan-huippujen luettelossa.

Käyttäjän lisäys viestiin 7.7.2013 klo 12:00:38 PS. Päärakennus on siirretty Radansuusta Leininrantaan, siksi sama kuva molemmissa.

VARJOLA JUHA 12.07.2013 16:46

Nii Kevätillä ei ole mitään tekemistä Leininselän tai Radansuun kanssa...... Ja Kevatin väki on halunnu IHAN ITE perustaa oman yhdistyksen. Ja Suomessahan on yhdistymisvapaus. Vaimon kirjoittamaa, en ole ite jäsen ;)

VARJOLA JUHA 12.07.2013 18:12

http://www.sf-caravankaakkoishame.fi/

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.