juhannus

PIHLAJAMÄKI JANI 05.04.2013 15:58

Aloin suunnitteleen jo juhannuksen viettoa, kertokaas kokemuksia mikä olis hyvä paikka, mukana vaimo ja kaksi lasta (5ja 10 vuotiaat)? Lähtö Porin seudulta ja ei sitä ajomatkaa tarvisi montaa sataa kilometriä olla?

PÖNTINEN PEKKA 06.04.2013 11:09

Parhaan perhejuhannuksen olen viettänyt Manamansalossa silloisella Metsähalituksen alueella. Mukana oli kolme lasta ja koira. Alueelle ei otettu lainkaan telttailevaa nuorisoa, joten meno oli sopivan rauhallista, vaikka paikka oli täynnä. Upea ranta, hyvä palvelu, tenniskentät ja koiran kanssa hienot lenkkeilymaastot. Bonuksena vielä kävelymatkan päässä laavut ja kalapaikat. Aikaa on tosin kulunut vuosia ja systeemit ovat saattaneet muuttua.

VIITALA SUSANNA 06.04.2013 11:27

Kankaanpäässä Kuninkaanlähde. Ohjelmaa on kaiken ikäisille. Lapsia viihdyttää Tutta-Tiikeri, ja leikkikenttä on aivan ylivoimaisesti parhaita, mitä olemme nähneet. Hiukan vanhemmille lapsille on disco ja aikuisille tietenkin tanssia. Kuninkaanlähteeltä löytyy lämmitetyt ulkouima-altaat ja upeat saunat jotka ovat lämpiminä aamusta iltaan. Kuninkaanlähteellä lapset varmasti viihtyvät. Vaikka juhannuksena Kuninkaanlähteellä on valtavasti väkeä, on sielä silti rauhallinen meno. Monta juhannusta vietetty jo Kunkulla.

HEIKKINEN JUKKA 18.04.2013 09:59

Suosittelen Uudenkaupungin Rairantaa. Oltiin pesueen kanssa siellä toissa juhannuksena. Iso, mutta kiva paikka. Pitkät saunavuorot, mahtava tanssilava, muksuille ohjelmaa, niinkuin myös aikuisille. Näkee että aluetta on haluttu kehittää. Upea alue.

PÄÄKKÖNEN ESA 18.04.2013 10:58

Heippa

Monessa paikkaa juhannuksena olleena. Ainut taatusti rauhallinen paikka Power Park. Kaikki paikat sulkeutuu klo 21.00, mutta eipä ole humalassa örveltäjiä. Päivisin kyllä on aktiviteetteja.

Esa

KOISTINEN TOIVO 18.04.2013 14:37

Rairannassa käyty monta kertaa, mutta sen verta vielä. Onko paljon porukkaa jussina, josko....Toivopoika

KONOLA KYÖSTI 05.05.2013 17:55

Kannattaa ajaa pitempikin matka,jolloin pääsee Mellajärvelle parhaaseen juhannusuhlaan ja tunnelmaan.Kokemusta on

LAPINAHO MIA 13.06.2013 14:30

Juhannusta yritetty vietää joskus kunkulla,,järkyttävää...vaunuja ja auto satoja..meteli kauhea,kun lapset huusi,juoksivat autojen edestä..ei mitään järkee!!! Ei mitään !!! Lopulta lähdettiin pois juhannusaattona ja etittiin pienempi paikka Meriteijo oli kiva paikka. N.70 paikkaa ja rauhallista oli...

PIHLAJAMÄKI JANI 13.06.2013 19:05

Toiset kehuu ja toiset moittii tuota Kunkun juhannusta, mihin npitäis uskoa, kiinnostaisi toisaalta mennä sinne mutta en kyllä haluis kauheen rauhatonta menoa.

JORVA OLLI 13.06.2013 22:31

Kuninkaanlähteen juhannus sujuu todennäköisesti aikaisempien vuosien malliin. Alue on varsin suosittu ja siellä käy paljon vieraita koko kesän, niin juhannnuksenakin.

Alue nauttii ansaittua arvostusta rauhallisuudestaan, kiitos vieraidemme. Kuninkaanlähde on tunnettu perhe- ja lapsipaikkana ja se on myös ylläpitäjien haluama suunta alueelle.

Myös Juhannusjuhlien aikaan alueellamme noudatetaan samoja maneereja, kuin muulloinkin ja myös lapset ovat tervetulleita Kuninkaanlähteelle. Toki juhannus on poikkeva juhla suomalaisille ja tuo omat käyttäytymistapansa kaikkialle.

Kaikenkaikkiaan vieraamme tekevät alueemme ja omalla käyttäytymisellään muodostavat sen kulttuurin.

Niin myös juhannuksena.

Toivotan Pääisäntänä vieraamme tervetulleiksi Kunkulle!

LASSILA ILKKA 20.06.2013 20:48

Vankkurimännikössä ollaan, ja kivalta näyttää! Tenaville pomppulinnnaa yms... Nokka vain tännepäin!

KOSKINEN OLLI 20.06.2013 21:27

Alueille mennessä kannattaa esittää isännille toivomus siitä minkälaisen paikan haluaa. Jos haluaa leikkikentän tai palveluiden viereen, niin varsin todennäköistä on että melua on. Valitsemalla paikan hieman sivummalta, saa olla ihan omissa oloissa.

PIIRONEN KARI 21.06.2013 15:56

Purhossa ollaan ja alue aivan täynnä. Hyvää Juhannusta vaan kaikille karavaanareille!

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.