Ajatuksia kausipaikoista ja vieraspaikoista

HARJU TUIJA 26.01.2013 17:28

Käytiin viime vuonna Ruotsissa vaunureissulla, jossa heräsi ajatuksia erilaisista alueista. Ruotsissa oli monenlaisia paikkoja, mutta meistä kaikista viihtyisin ja mielekkäin ratkaisu oli Nyköpingissä, missä Ruotsin caravan clubilla oli oma alue ja heti vieressä yleinen leirintäalue. Huoltorakennukset oli osittain samassa käytössä, mutta myös omat löytyi. Vaikka kausipaikkalaiset olivat hyvin ystävällisiä joka paikassa, kaikista parhaiten viihdyimme alueella, missä kaikki olivat "matkalaisia". Se toi kansallisuuksista huolimatta tiettyä yhteenkuuluvuuden ja vapauden tunnetta. Kausipaikkalaisilla taas oli mahdollisuus rakentaa vaununsa ja telttansa ympärille upeita terassirakennelmia istutuksineen, jotka olivat ilo silmälle. En tunne Suomen rakennusmääräyksiä, mutta olisiko tällainen alue mahdollista toteuttaa Suomessa? Luulen, että se toisi hyviä asioita sekä kausipaikkalaisille, että vierailijoille. Voihan näitä jossain ollakin, mutta ei ole tiedossani. Enkä tarkoita, että kaikkien paikkojen olisi oltava tällaisia, mutta kysyntää saattaisi olla. Ihan näin ajatuksena heitin ilmoille.

KOISTINEN TOIVO 26.01.2013 17:57

Rairanta uudessa kaupungissa, siellä ollaan käyty muutama kerta. erittäin ystävällistä porukkaa. Kausipaikkalaiset laittaneet komeita pihoja. niitä aina emäntä, haluaa kattella, ja minä kans. Meistä hyvä leiri. Toivopoika

KARJALAINEN ALPO 26.01.2013 22:36

Onpa hienoa Tuija, että olet tuonut kokemuksiasi tänne näkyviin. Näin pitää toimia. Kyllä ns yleiset rak.määräykset antaa Suomessakin kaikki mahdollisuudet. Minulla henkkohtaisesti ei ole kostaan mitään ongelmia missään paikassa. Ainoastaan olen hieman ihmetellyt näillä palstoilla tullut kritiikiä, kun olen kehunut muita paikkoja kuin SFC-paikkoja. No eihän tätä ole muut moittinut kuin Jussi, ja pitänyt sitä mainontana.

AHONEN KAI 26.01.2013 22:53
Lahdessa kävi näin, kun oli vähän lähtenyt lapasesta http://www.lahti.fi/kannat/lahasia.nsf/ed5b76b155a8ad22422565df0039a848/7bbf1af68c6e8bf0c225789b003ec99f?OpenDocument
JANHONEN MATTI 27.01.2013 11:20

"Kyllä ns yleiset rak.määräykset antaa Suomessakin kaikki mahdollisuudet."

Niin antaa mutta kunnalliselle rakennusviranomaiselle tehdä elämä hankalaksi.

Maankäyttö- ja rakennuslaki yhdistettynä lain tulkintaetuoikeuden omaavaan viranhaltijaan on pirun vaarallinen yhdistelmä kausipaikkarakentajille. Ja vallankin jos alue on kaava-alueella. Ja jos rakennusviranomainen vielä liittoutuu palotarkastajan kanssa rakentajaa vastaa, niin kusessa ollaan.

Tuossa Lahden tapauksessa oli sellainen sivujuonne, että rakennusliikkeet halusi leirialueen maat itselleen "jalostettavaksi" ja leirialueyrittäjällä oli vuokrasopimus aina vuoteen 2024 saakka. Puhuttiin yli puolen millin vuokrasopimuksen purkukorvauksista vuokraajalle. (mitätön summa kokonaisinvestointeihin nähden) Siinähän on selvä diilin paikka. Kyllähän tämän luokan korvaus aina tappiollisen leirialueen pyörityksen voittaa.

LIIMATAINEN HANNU 27.01.2013 11:34

Hoh hoijakkaa! Asia on kaksipiippuinen, on törkeitä luvattomia rakennelmia ei sopivilla paikoilla ja sitten on tämä edelleen käytössä oleva tsaristinen hallintokulttuuri, sanoisinko virkamiesterrori! 'Mikä ei ole erikseen sallittua on kiellettyä'! Mitään välimaastoa ei tunnu löytyvän, on vain joko/tai!

Oma mielipiteeni on että sopivat, hyvin tehdyt ja kohtuulliset rakennelmat kausipaikkojen ympäristöön ovat enemmnkin virkistäviä kuin pahentavia. Se 'kohtuullisuus' onkin sitten vaikea asia, mielipidekysymys sekin. Virkamiehelle helpompaa ja yksinkertaisempaa kieltää kaikki minkä laki sallii, jopa ne posti- ja hiekkalaatikotkin, HÖH! Ei tarvitse sitä pääkkyään vaivata harkinnalla!

Kiinteät rakennukset, saunat yms. ovat sitten eri juttuja. Terassit, kukkapenkit jne. ovat tosiaan vain silmäniloja, jos oikein tehtyjä. Ja mikä on se motiivi joilla nämäkin pyritään kieltämään, kateus, kauna, silkka pahansuopuus? Itse epäilen näitä em. syitä kieltoihin ja valituksiin. Voi hyvä isä kuitennii!

Olemme me merkillisiä 'metsäsuomalaisia', kun se lastu tulee virran mukana meidän näköpiiriimme niin eiku kirves käteen ja listimään tunkeilija! Tai ainakin hajottamaan sen pirtti! Särkemään portaat ja rikkomaan muuri! Silleesti. :-(

Käyttäjän lisäys viestiin 27.1.2013 klo 11:43:30 Nih, tuli tuosta Matin jutusta mieleen että montako karavaanialuetta on otettu ja tullaan ottamaan siihen 'jalostukseen' eli yleensä asuinalueeksi, gryndereiden hyödyksi?

Suomessa on selvä mafia, Cosa Nostra, kunnallisen kaavoitusoikeuden haltijoiden, gryndereiden, rakennusaine- ja tarviketeollisuuden sekä näiden piirien rahoittajien kesken. Kaikki tahot sen kieltävät vaan kun se on totuus ja olemassa oleva tilanne. Maksumiehinä ovat tietenkin asuntojen ostajat, etenkin tällä hetkellä ne ensiasuntojen haaveilijat! Nuoret perheet yleensä.

Tämä on yksi tapa sitoa ihmiset liki elinikäisiin lainoihin, pankkien torppareiksi ja nöyriksi äänestäjiksi. Ei pysty lähtemään barrikadeille, eräpäivä lähestyy!

VALTONEN MARTTI 27.01.2013 12:08

Lainaus:

"Tämä on yksi tapa sitoa ihmiset liki elinikäisiin lainoihin, pankkien torppareiksi ja nöyriksi äänestäjiksi. Ei pysty lähtemään barrikadeille, eräpäivä lähestyy! "

Hannu on varmasti lukenut joskus jäsenpalstalta termin: 'rosvotalous.' Kuka tuota lienee viljellyt....

No tuo lainaus edellä on juuri merkittävä osa sitä.

LIIMATAINEN HANNU 27.01.2013 12:23

Martti, tuohan on yleisesti tunnettu ja tunnustettu 'totuus'! Suomessa erityisen paljon käytetty menetelmä, muualla Euroopassa enempi niitä vuokra-asuntoja harrastetaan.

Rosvotaloudeksi voisi nimittää nykyisin kaikkea suuryritysten harjoittamaa pisnistä, kuten nämä meidän 'liian hyvin' menestyvät keskusliikkeeme päivittäis- ja kulutustavarakaupassa! Rosvoavat liian suuren osan siitä kuluttajahinnasta.

JANHONEN MATTI 27.01.2013 12:23

Itsekin tuota tilannetta Hannun tavoin pähkäilin. Kaava-alueella oleva leirialue on uhanalainen laji, jonka säilyttäminen muutoin kuin maanomistuksen kautta on vaikeaa. Ja syykin on selvä. Maapohjan tuotto omistajalle on lähes missä tahansa käytössä parempi kun leirialueen alla. Raha ratkaisee. Kaavoituksen kautta tapahtuvan arvonnousun odotusalueeksi leirialue sopii hyvin koska leirialuetoiminta ei synnytä alueen tulevaa käyttöä rajoittavia rasitteita.
Raha ratkaisi mm. Tuomijärven ja Lahden alueiden osalta ja niin todennäköisesti tapahtuu myös Viinikanniemen osalta. Ja varmaan ottajia olisi myös asemakaava-alueella sijaitseville Nallikarille ja Rovaniemen leirialueelle tai Vuosaarelle. Hyvin monen leirialueen toimintapohja on sen varassa, kun kunnassa on todettu, että "pitäähän kunnassa sellainen olla".

LEPISTÖ REIJO 27.01.2013 14:15

En tunne Jyväskylän ja Nokian tapauksia , mutta täällä Lahessa ei ole tarkoitus rakentaa asuntoja Mukkulan kartanon maille, joka taitaa olla ainakin osittain suojeltu.Vaan tänne on firma joka pyörittää mm. Hitaassa Vanajan kartanoa suunnittelee matkailupalveluita, jotain kylpylätyyppistä. Onhan tämäkin jalostamista jossa vanha saa väistyä. Se mitä minä olen asiasta kuullut ja nähnyt niin karavaani aluetta ei suunnitelmiin mahdu. Liekö liian vähän tuottavaa olisi tämä?

Käyttäjän lisäys viestiin 27.1.2013 klo 14:37:40 Tuo Hitaan paikka taitaakin olla Vanajanlinna eikä -kartano

KOSKINEN OLLI 27.01.2013 14:26

Muistelen että Mikkelissä lopetettiin jo kauan sitten leirintäalue, olisiko ollut kuvan paikka?

HARJU TUIJA 28.01.2013 11:37

Katselin Rairannan nettisivuja. Ei sielläkään saa rakentaa kuin etuteltan pohjalavan. Kukkaistutukset on sallittuja, mutta jos olet reissussa esim. treffien aikaan, siirtyy paikka muiden käyttöön. Ei ole samanlainen alue, jota kuvasin edellä.

PALM PEKKA 29.01.2013 11:31

Jos alue on pelkästään kausipaikkalaisille ei se mielestäni ole mikään SFC-alue joka saa mainostaa ilmaiseksi lehdessämme ym. Onhan niiitä alueita joissa saa rakentaa itselleen terassit ym. Maksaa vain maanomistajalle vuokraa. Eikös Puutikkalassa ole se saari ainakin sellainen, Kaverilla oli siellä saunakin semmoinen peräkärryn päälle rakennettu. Tuolla Hauhon ja Padasjoen välissäkin on yksi, johon kyllä sopii kulkijakin yöpymään. Varmaan niitä on useita muitakin. ITE

HÄKLI HANNU 29.01.2013 12:49

Eikö olisi selvintä laittaa alueoppaaseen selvästi esimerkiksi: Sähköpaikkoja 50 kpl joista kausipaikkalaisten käytössä 35 kpl. Loput liikkuvien matkailevien käytössä niin paljon kun niitä riittää.

ANTTILA MARKKU 29.01.2013 12:55

Olen samaa mieltä Palmi kanssa ettei pelkästään kausipaikkalaisille tarkoitettu alue voi olla SFC jäsenmaksuuilla tai muuten liiton avustuksilla ylläpidetty alue.Samalla kun lyhytaikaisten yöpyjien käyntejä rajoitetaan saattaa verotus ja muut määräykset alueen hallinnoimiseksi muuttua.Muuten kannatan noiden kausipaikkojen ja palveluiden määrän lisäämistä vapaa-ajan vietto keskusten suuntaan.

SUOMINEN TAUNO 29.01.2013 13:11

Vapaa-ajanviettokeskukset näyttävät kehittyvän tuohon suuntaan:

http://www.jamsa.fi/fi/kaavoitus-ja-rakentaminen/kaavoitus/himosalueen-kaavat/vireilla-olevat-himosalueen-kaavat/263-himoksen-osayleiskaava-osa-alueet-2-4

En sano, että järjetöntä hommaa, mutta huimat on visiot. Karavaanialue muuten näyttää Himokselta poistuvan.

JANHONEN MATTI 29.01.2013 22:12

Hyvin tuossa Himoksen suunnitelmassa on liito-oravien ja valkopersetikkojen pesimäalueet kartoitettu. Yksi uhanlainen laji alueella - karavaanarit - on jäänyt luontoselvityksen mukaan jäänyt kartoittamatta vaikka niitä parhaimmilaan on pesinyt alueella 180 paria.

Vaan hieno oli aikanaan suunnitelma Laajavuoren Master planissakin. Kalvotkin varmaan kopiota jostain toisesta Masterista ja sehän toimi kun oli eri kunnaisät keille niitä sujuvin sanakääntein esittää. Piti tulla sitä ja tätä ja ennekaikkea uusi ja uljas leirialue. Tuli sepelipintainen aidattu häkki, joka jo alkuvaiheessa sai lempinimen "Guantanamo" ja peli oli selvä. Miljoonan liikevaihdolla 600.000 euron tappio on aika hyvä saavutus kelle tahansa. Ja nyt etsitään uutta paikkaa ja arvatenkin mahdollisimman kaukaa kaupungista.

PALM PEKKA 30.01.2013 10:18

Onkohan ja miten muodostunut sellainen käsitys ettei karavaanari tuo alueelle ja siihen kuntaan missä alue sijaitsee rahaa ollenkaa. Tuntuu siltä ett luullaan karavaanarin olevan joku kiertolainen joka tuo ruokansa, polttoaineensa ja huvinsa mukanaan. Näi ei kannata sellaisia kerjäläisiä houkutella kuntaansa eikä alueellensa. Olen pariikin kertaan laittanut sähköpostitse kotikuntani Sysmän kunnanjohtajalle ideaa kunnon caravanalueesta joka olisi yhteydesä vierasvenesatamaan. Sijaitseehan kirkonkylä Päijänteen pitkän ja suojaisan lahden rannalla jossa on kaikki palvelut kävelymatkan päässä. Ei ole kiinnostanut. No jou muu kunta Päijänteen rannalla sen varmaan toteuttaa. Kunnollinen täyden palvelun alue käsittääkseni puuttuu koko ison Päijänteen rannoilta. Nyt sentää muistaakseni LonaSuomi on listannut matilamatkailuja mutta ei niissäkään ollut erikseen mainittu mille tiloille voi vaunun tai auton kanssa yöpyä. Luulisi olevan eduksi laatia selkeä listä lääneittäin niistä tiloista joihin karavaanarikin voi majoittua, niin ja maksua vastaan. Ehkäpä maatilamatkailuyrittäjät eivät ole tietoisia tällaisesta matkailusta ja siitä mitä karavaanari yöpyäkseen tarvitsee. Tässä olisi liitolla työtä ottaa yhteyttä ja sopia asioista. ITE

JANHONEN MATTI 30.01.2013 11:35

Liiton roolin minäkin näen tässä tärkeänä ja paikallisyhdistykset voisi toimia "unilukkarina" ja heretellä sekä liittoa että paikallisia päättäjiä asiassa. Nuo suoritetut tutkimukset karavaanarien rahankäytöstä matkan aikana kertoo ihan muuta kun, että karavaanarit on joku hunnilauma, jonka jäljiltä jää vain roskia. Niitäkin jää mutta roska-astioihin.

Maatilamatkailukohteet on yksi potentilaalinen ryhmä jossa on mahdollista synnyttää halvalla molemminpuolista hyötyä tuottavia yöpymispaikkoja. Pitäsi myös panostaa myös lähelle kaupunkien keskustoja stellplatz-tyyppisten paikkojen synnyttämisen, jotka toimii itsepalveluperiaattella jätehuoltoa ja yleisten tilojen siivousta lukuunoattamatta. Näistä on hyviä esimerkkejä mm. Norjasta Keski-Euroopan paikoista nyt puhumattakaan. tässä yksi hyvä esimerkki www.aachen-camping.de Aachenissa maksu ja rekisteröinti tapahtuu niin, että kirjoitetaan kirjekuoreen nimi, auton rek. numero ja pannaan maksu (15 e) kuoreen ja kuori postilaatikkoon ja se on siinä. Joissain taas maksetaan pankkikortilla ja samalla rekisteröidytään ja maksukuittiin tulee koodi jolla aukeaa sosiaalitilojen ovet ja sähkötolpat on aina auki. Helppoa ja halpaa. Ei kaikki karavaanarit kaipaa sliipattuja nurmikenttiä yöpymispaikakseen. Samoin tuo venesatamissa olevien alueiden ja infran yhteiskäyttö nykyistä enemmän olisi varmaan hyödyllistä kaikille. Itse esim. tykkään majoittua Joensuussa käydessäni Jokisuussa vaikka ei alue ei mitään luxsia olekaan.

Pitäsi myös miettiä mitä jatkossa tarkoittaa se, että matkailuautojen määrä matkaluajoneuvokannasta kasvaa koko ajan, mitkä on autokuntien tarpeet ja miten niihin vastataan.

Ja sekin on syytä huomata, että ei joka yöpymispaikalle järven rantaa ja saunaa tarvita.

PALM PEKKA 30.01.2013 13:52

Niin liiton pitää herätä ja uudistua. Pitää aktiivisesti hakea paikkoja ja etsiä yhteistoimintaa kaikkien majoitusta tarjoavien välillä. Ei pelkkä leirintäalueopas riitä vaan on mentävä maakuntiin ja tehtävä työtä palkkansa eteen. Soisin kyllä että maatilamatkailuyrittäjä saisi näin lisätuloja samoin jos kunnat järjestävät keskustan lähelle noita edellisen kirjoittaman mainitsemia paikkoja. Siitähän hyötyisi kunnan liike-elämä. Vai onko niin että on vaivattomampi elää kun vaan korottaa vapaa-ajan asumusten kiinteistöveroja. Kumman jämähtänyttä tämä nykyinen toiminta niin meidän liiton kuin kun kuntienkin matkailuihmisten. Itse haluaisin matkata ympäri Suomea ja yöpyä mm maatilamatkailussa. Siellä sentään pääsis uimaan ja ehkäpä saunomaankin...niin ja maksua vastaan. ITE

KARJALAINEN ALPO 30.01.2013 14:45

Liitonhan pitäisi toimia unilukkarina, aivan kuin Matti jo kirjoitti. Mutta, mutta... Jäsenyhdistyksillä kun on omia alueita ja osa jäsenistöstä kokee ne kilpailijoiksi ja näinpä vastustavat. Onhan tuo näilläkin sivuilla nähty, kun kertoo käyneensä jollakin kivalla paikalla, joka ei ole liiton jäsenalue, niin jo täällä jotkut sanovat, että tämähän on mainontaa.

KOISTINEN TOIVO 30.01.2013 19:16

Ranualla on kunta satsannut nyt matkailuun. Leiri alue uudehko, ja ulkoa päin hyvän oloinen. Uutena samassa kokonaisuudessa omakoti tasoisia mökkejä jos ei vaunussa halua yöpyä. Erittäin hyvä pysähdyspaikka mennessä pohjoiseen Kemijärven, tai Rovaniemen kautta. Eläin puistossa hyvää ruokaa. Toivopoika

JANHONEN MATTI 30.01.2013 20:12

Liitto solmi viime vuoden loppupuolella yhteistyösopimuksen Suomen Leirialueyhdistyksen kanssa. Se on askel oikeaan suuntaa. Mm. viranomaisiin päin liitoilla on yhteinen intressi. Myös jäsenalennus on ihan paikallaan.

Kun karavaanareilla on ne rahat joita Leirialueyhdistyksen jäsenet halajaa ja heillä on ne palvelut joita karavaanarit tarvitsee, niin siinä on intressiä molemmille. Kun rahan ja palvelun yhdistää sopivalla tavalla ja molemmille sopivalla laatutasolla syntyy hyöty.

Voisivat vaikka tehdä valtiovallalle yhteisen aloitteen pakollisen rekisteröinnin poistamisesta leirialueelle majoituttaessa. Se on muinaismuisto ei muuta. Eletään Sengenissä jossa valtion rajoja ylitetään jopa sataa ajaen ja samaan aikaan vaaditaan leirialueelle majoituttaessa allekirjoituksella vahvistamaan että minä ole minä. Höhlä homma!

KORSIJÄRVI SEIJA 30.01.2013 20:41

Toivopoika! Ilmeisesti olet niin lähellä Ranuaa ettet ole itse sille uudelle eläinpuiston karavanaareille tarkoitetulle alueelle pysähtynyt? Voin kuluneen kesän kokemuksena sinne pysähtyessämme sanoa että oli todella hyvä alue myös siellä asuvalle. Hienosti toimiva itsepalvelu klo 19 jälkeen majoittuvalle, selkeät ohjeet miten toimit ja aamulla oli auton tuulilasissa maksulappu jolla eläinpuistoon mennessäsi sait oleskelusi maksaa. Uudet siistit tilat, saunaankin pääsi vielä klo 24:n saakka. Todella suositeltava alueena, lapsille hyvä leikkipaikka ja rauhallista oli,.

KOISTINEN TOIVO 30.01.2013 22:08

Niinhän se vähän on. Mutta nyt asialle saatiin vahvistus.Toivopoika

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.