Valkoposkihanhia

KOSKINEN OLLI 05.08.2011 05:31

Mitenkähän yleistä on että alueilla on valkoposkihanhia? Aamun lehdestä luin että on valkoposkihanhikanta kasvanut 40%. Tänä kesänä en ole tavannut niitä missään käymälläni alueella. Lähinnä olen matkaillut Keskisuomen alueilla Padasjoki ja Sysmä, mutta nyt tarkoitus on matkailla Länsi-Suomessa. Kiinnostaa mm. Nokian Viinikanniemi, Turun Ruissalo, Rauma Poroholma, Pori Yyteri, ja Uusikaupunki.

RYTKÖNEN MARTTI 05.08.2011 08:26

Eipä nuita ole tänäkesänä vastaan taapertanut.Lahden Lokkirannassa niitä tepasteli ainakin edellisinä kesinä iso parvi. Viskisieppoja sensijaan näkee kaikilla aluella;ainakin joka kerta,kun peiliin vilkaisee. MR

VÄÄNÄNEN IINA 05.08.2011 10:01

Raumalla on, mutta ei mitään suurta määrää. Eilen laskin kymmenkunta. Mielestäni aiemmin ollut enemmän.

IKÄLÄINEN KALEVI 05.08.2011 12:20

Jos valkoposkihanhia kaipaa ei ainakaan viinikanniemeen kannata tulla,lokitkin häipy jo 2-3 viikkoo sitten.

terveisin:kausipaikkalainen.

JANHONEN MATTI 05.08.2011 12:39

Kävin viime viikolla Viinikanniemessä ja muutamia punaposkihanhia kyllä näin ja kuulin. Olisko olleet peräti ulkopuolisia kun en heitä alueella pongannut. Niin rotkottivat teranssilla että.

HAAPANEN TIMO 05.08.2011 14:33

Poroholmassa on hanhenpaskaa uimaranta täynnä. Paskamaista.

@timppa

PUHTILA SISKO 07.08.2011 17:28

AAmulla niitä oli saunareissun aikoihin noin 30 "päivystämässä" ja parikymmentä heinäsorsaa sekä jonkun linnun poikasten pesät saunan tervalepän oksan haarassa.

SILJAMÄKI ANTTI 11.08.2011 19:48

Poroholmassa hanhia oli melkoisesti ja niin näyttää olevan myös täällä Ruissalossa. Onneksi ovat tuolla respan lähellä, joten talvilalueen sähköpaikat ovat ulosteista vapaat :-).

VÄÄNÄNEN IINA 12.08.2011 11:40

Poroholmassa on niitä juu, mutta suurempi määrä Otanlahden puolella ( eli uimarannan puolella ). Luonnon eläviä, jotka eivät osaisi kuiteskaan lukea kylttiä "hanhilta pääsy kielletty" ;) Koitetaan mahtua sekaan!

KOSKINEN OLLI 12.08.2011 23:22

Tässäkin on vaan valinta siitä missä matkailijat viihtyy, ja toisaalta siitä missä hanhet viihtyy.

Käyttäjän lisäys viestiin 12.8.2011 klo 23:43:43

"Ravinto: Valkoposkihanhet syövät ennen kaikkea tuoretta ruohoa. Ruokavalioon kuuluu myös ruohojen tähkät, vesikasvit, sammalet, pajun Salix arctica lehdet, ja talvella etenkin valkoapila (Trifolium repens), maahan varissut vilja ja vihannekset." http://fi.wikipedia.org/wiki/Valkoposkihanhi

LAHTI LASSE 15.08.2011 13:34

Tuossa pari viikkoa sitten kuvattuja Poroholmalaisia.....

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.