Miljoonarock Tuurissa

SAARELA HARRI 23.07.2011 16:22

Tänään se on. Lauteilla viimeistä kertaa Suomessa Scorpions. Onhan siitä Meinen ja kumppaneiden soitannosta saanut nautiskellakkin jo 40 vuotta, mutta ei ne siltikään olisi vielä joutaneet eläkkeelle. No, ollappa mitä olla, karavaanialue on turvoksiin saakka täynnä autoja ja vaunuja. Jokunen telttapaikka taitaa olla vapaana ja kaupan pihalle mahtuu vielä hyvin. Mukaan vaan, vielä ehtii kauempaakin.

JANHONEN MATTI 24.07.2011 10:06

Hyvä kun varotit.

JORMALAINEN JUHA 07.08.2011 11:13

Oli sitten Tuurissa rokkia tai ei, olen ottanut periaatteeksi sen, että valtatie 66 lähemmäksi sitä turistirysää en mene.

JOKINIEMI PETRI 07.08.2011 12:40

samaa mieltä sille saatanan vajakki keskiselle en sentiäkään vie

KAUPPI ERKKI 07.08.2011 18:30

Näkyipä meitä oikealla asenteella matkassa olevia silti riittävän Keskiselle ihan tarpeeksi koska heinäkuun tulos nousi liki 20% edellisvuodesta.

Sitä minä olen aina ihmetellyt caravaanari kulttuurissa että miksi sitä liikenteessä pitää aina olla käsi pystyssä kun taasen sitten kun ollaan leiriydytty kyräillään toisia ikkuna verhojen takaa ja ollaan kuin mykkä paskalla.

JANHONEN MATTI 07.08.2011 18:48

Sans Erkki muuta. Olen joskus aatellut, että tuo kulahtanut lause, Karavaanari on kaikkien kaveri, pitäisi muuttaa muotoon: Karavaanari tuulilasin takana on kaikkien kaveri.

Mistä se persoonallisuuden muutos niin monelle tulee, kun jalka maata koskettaa? Useasti sama kaveri joka tuulilasin takaa innolla morjestaa onkin ilman tuulilasia kun härän olkipaska.

KAUPPI ERKKI 08.08.2011 12:43

Ehkä se kuvastaa heikkoa persoonallisuutta kun ei uskalleta olla nostamatta sitä kättä kun vastaan tulee matkailuauto tai vaunu pelätään että vastaantuleva loukkaantuu kun ajetaan ohi tervehtimättä.

90 luvun taitteessa tämä käden nosto vielä toimi kun meitä oli harvakseltaan liikenteessä itse olen heittänyt jäsentarrat nurkkaan jo aikapäiviä sitten olen jäsenmaksun maksava matkailuautoilija ja sillä siisti,en haluaisi mistään hinnasta olla se julkisuuden kuvasta tuttu örveltävä Caravaanari

JANHONEN MATTI 08.08.2011 13:12

"....en haluaisi mistään hinnasta olla se julkisuuden kuvasta tuttu örveltävä Caravaanari".

Siinä se Erkiltä tuli.

Tätä minäkin pelkään, että meidän julkikuvamme muuttuukin Erkin mainitsemaan suuntaa. Se olisi vahinko se.

LEHVONEN HANNU 18.09.2011 01:05

Kukapahan meistä on missi,Hantta tai Himoksella iskelmöivä porukka? Sellaista kuvaa karavaanereista annettiin! Pöh!!!

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.