Kausipaikkojen aitaaminen

KILLSTRÖM NIELS 21.07.2011 06:25

Miksi täytyy aidata vaununsa, eikö se riitä kun asuu suurimman osan vuodesta jo valmiikksi aidatussa ympäristössä?

Masentavaa tulla semmoiselle leirialueelle yöpymään joka on ja linnoitettu valmiiksi, että "älätuleliianlähelletämäonmunreviiri".

Aitaajat perustelkaa toimintaanne?

Käyttäjän lisäys viestiin 12.8.2011 klo 06:52:54 SFC,n alue.

VALTONEN MARTTI 21.07.2011 07:29

En ole "aitaaja" mutta eikös tuo ole suomalaiskansallista historiallisen taustan omaavaa reviiriajattelua.

Jokaisessa meissä asuu pieni "aitaaja"

HUOTARI SEPPO 21.07.2011 07:31

Meillä on aita siksi,että koirat ( 2 kpl) saavat vapaasti liikkua aidatulla alueella.

KUJANPÄÄ MARKKU 21.07.2011 08:04

Toi on ihan totta. Pitäisi olla erikseen leirintäalueet leirintämatkailijoille ja aitausalueet aitaajille. Tai sitten niin, että aitaajien karsinat on selkeesti omana ryhmänään jonka alueen kautta ei tarvitse kulkea eikä ajaa.

On jotenkin epämukava tunne saapua aidatulle alueelle pienempien aidattujen alueiden välistä.

Aitaajat yleensä keräävät ajan kanssa kaikenlaista roinaa ja rompetta ympärilleen ja vaununsa alleen. On monen sorttista varastolaatikkoa ja säilyttääpä moni talvirenkaitaankin siellä karsinassaan.

VALKAMA MARKKU 21.07.2011 08:46

Minä olen sitä mieltä että koko kausipaikka-aate ulisi romuttaa. Onhan jo olemassa siirtolapuutarhat siihen tarkoitukseen. Ja koska järjestelmää ei kuitenkaan koskaan romuteta, olisi vähin mitä tulisi tehdä, että sovitaan kausipaikat max vuoden pituisiksi, sitten on vaunu siirrettävä toiseen paikkaan. Kausipaikkojen vuotiunen uudelleenjako tulisi tehdä puhtaasti arpomalla.

Monilla alueilla olen huomannut "kaupunginosajaon"; Alueen aktiivien kesämökkialueet, muut hyvät ja halutut kausipaikat, loput kausipaikat ja sitten ne säälittävät todelliseen leirintämatkailuun varatut jämäpaikat.

M Arkku

VEHNILÄ JUHANI 21.07.2011 09:09

Suomessa voitaisiin mennä Saksan malliin jossa kausipaikat = paikalleen jämähtäneet vaunut ovat kokonaan omalla alueella ja ne joilla on pyörivät pyörät vaunussa ovat omallaan. Saksalaiset vaunut eivät ole rekisterissä eikä niitä saa pois paikoiltaan kuin nosturilla. Tosin lainsäädäntö Suomessa saattaa vaatia lupia noille paikalleen jämähtäneille vrt Mukkula.

KERÄNEN LAURI 21.07.2011 10:37

Eikös ole ollut kausipaikkalaisilla jo paikkansa myynti ilmoituksia,ainakin kylkiäisinä.Muistelen joskus aiemminkin nähneeni paikkansa myymistä.Mitä mieltä tällaisesta ? Vai olenko käsittänyt oikein.

OIKARINEN JUUSO 21.07.2011 11:57

Meillä ei ole aitaa, mutta suhteellisen iso summa on mennyt kausipaikan sorapohjaan - kun alue muutoin on peltopohjaa eli märällä kelillä liejuinen.

Ei kai tuo liejuisuus niin haittaa niitä oikeita kausipaikkavaanareita, mutta meillä jotka liikkuvat joka viikonloppu siitä ruudusta tulee ilman soraa kyntöpelto.

En siis kannattaisi paikkojen vuosittaista vaihtamista, jollei alue sitten kimpassa tee jokaiseen paikkaan kunnollista maapohjaa!

JANHONEN MATTI 21.07.2011 13:28

Ehdottomasti kausipaikkalaiset täytyy aidata. Eihän se nyt sovi, että ihan vapaana karavanarien seassa käyskentelevät.

PALM PEKKA 21.07.2011 14:00

En ole kade kausipaikkalaisille. Katselen mielelläni hyvin hoidettuja ja joskus hyvällä maulla koristeltuja aitauksia. Taitavat ne kausipaikkalaiset olla niitä jotka kunnostavat myös ne yleisetkin tilat. Rakentavat kaikkea meidän muidenkin käytettäväksi kuten savustusuuneja ym. Kausipaikkalaiset toimivat myös alueisäntinä ja tekevät kaiketi pääosin alueen kunnostustyöt. Pilkkovat polttopuut, lämmittävät saunat, ajavat nurmikot ym. tehtävät isäntäviikoillaan. Silloin kun kausipaikkalaiset valtaavat koko alueen ja muut saman yhdistyksen jäsenet jätetään ulkopuolelle asia on toinen. Silloinhan yhdistys ei myöskään saa matkailutuloja ja joutuu pyörittämään toimintaansa vuosimaksun avulla. Silloinkun kausipaikkalainen ymmärtää omistavansa vain sen oman tontin niin kaikki on ok. Kaikilla alueilla ei mielestäni saisi olla paikoista kuin puolet kausipaikkalaisten hallussa. Jos paikat pannaan kiertoon vuosittain joka tietysti olis hyvä asia niin on kaiketi kohtuullista että se joka on paikan sorastanut ja muutenkin kunnostanut saisi periä seuraavalta kohtuullisen korvauksen esim. materiaalien hinnan. Maksuhan siirtyy sitten aina seuraavalle. Mielipiteitä on varmaan monia tässäkin asiassa. ITE

VALKAMA MARKKU 21.07.2011 14:25

"Silloinkun kausipaikkalainen ymmärtää omistavansa vain sen oman tontin niin kaikki on ok"

Ei ole. Kausipaikkalainen EI omista sitä tonttia. Hän on maksamalla (ja joskus ainakin osin talkootyöllä) saanut oikeuden leiriytyä matkailuajoneuvossaan kyseiselle pläntille.

M Arkku

KERÄNEN LAURI 21.07.2011 14:44

Niin ne olis aika edullisia rantatontteja kun vertaa mökkitontteihin hmmm pitäiskö harkita. No en tosissaan :)

KUJANPÄÄ MARKKU 21.07.2011 14:46

-En ole kade kausipaikkalaisille. Katselen mielelläni hyvin hoidettuja ja joskus hyvällä maulla koristeltuja aitauksia. Taitavat ne kausipaikkalaiset olla niitä jotka kunnostavat myös ne yleisetkin tilat.

Joo, mutta yleisilmeen suunnittelijaa monikin alue kaipaisi. Nyt niitä aidattuja viritelmiä on siellä sun täällä erilaisine rakennelmineen, toiset ihan siistejäkin, mutta koko alue on jotenkin levottoman oloinen. Itse pidän kämppärillä mieluummin sellaisesta näkymästä jossa vaunun/auton markiisin alla on pöytä ja tuolit ja mahdollisesti se pakollinen grilli.

Puutarhaleirit on niiden rakentajille kliffoja ja tärkeitä, mutta en minä niitä kaipaa nähdäkseni, mieluummin päin vastoin. Tai tietenkin jos alue on hyvin suunniteltu ja puutarhaleireilläkin on joku vähänkään yhtenäinen tyyli tai maku voi niitä pelarkooneja käydä katsomassakin.

MÄKELÄ MIKA 21.07.2011 18:43

Tästä aiheestahan on jossain ollut purnaamista koskien rinnastamista kesämökkiin josta pitää maksaa kiinteistövero. Ei monella kausipaikalla olevaa vaunua edes saa liikenteeseen ilman päivän tai kahden "alaslaskua". Mulle on ihan sama kunhan saan retkeillä rauhassa... Voihan asian ajatella niinkin että nuo kausipaikkalaiset olemassaolollaan pitävät alueen edes jollain mallilla vierailijoita varten. Kyllähän heidänkin maksut nousevat tai kausipaikka katoaa jos alueella ei ole tarpeeksi maksavia kävijöitä.

ANTTILA MARKKU 21.07.2011 18:59

Ei voi pitää virheenä hankkia kausipaikka SFC alueelta.Sekään ei ole mielestäni väärin jos ehostaa ja varustaa siistin paikan.Sitä voisi pitää jopa alueen ominais ilmeenä että siellä on ikiasukkaita ja käypäläisiä.Kunhan ei mennä sille linjalle että kausipaikasta tulee vakiasunto ympäri vuoden.Kaiukki eivät mahdu rantapaikalle,mutta pitisikö sinne päästä käypäläisenkään?Minusta se ranta pitäisi rauhoittaa uimapaikoiksi ja oleskeluun ja vaunut sivummalle.

KERÄNEN LAURI 21.07.2011 19:02

Kyllähän ne katsoo hitaasti kun heidän kulmille tullaan,mulle on henk.kohtisesti sanottukin et tämä on kausipaikkalaisten alue. Ja toinen oli tulossa niin mainitsi et meinaako tuokin tänne pakkautua. Kerroin että paikan pitäjä meidät tänne ohjasi. Oli Iisalmen Koljonvirta rompepäivät ja täyttä oli.Olkoon tämä tässä nyt en jatka enää tästä aiheesta.

HALMEENMÄKI JUHANI 21.07.2011 22:12

Samaan on törmätty itsekin. Valitettavan usein kausipaikkalaisten osa-alue on suljettu yhteisö, jonne leiriytyjät ei ole tervetulleita. Ja jos alueella kävelee, pitää olla laput silmien vieressä kuin hevosella. Vilaisukin jonkin tontille ja johan alkaa jupina... Se vika vaan taitaa olla korvien välissä: ei reissaajat sen kummempaa väkeä ole, mutta johan sen kertoo matkustelukin että halutaan nähdä muutakin kuin kotinurkat. Myös niitä kausipaikkoja, joiden joukossa on usein hyvin hoidettuja ja fiksun näköisiä tontteja. Mutta karavaanarialueella yksityisyys on paljon laveampi käsite, jos haluaa olla erakkona niin on väärässä paikassa. Eli kausipaikkalaiset päästäköön matkustevat joukkoonsa, voihan olla, että jonain päivänä mekin asetumme aloillemme. Ja mielestäni jonkin verran voisi kausipaikan rakentamista rajoittaa. Teltta ei saa olla lautaa. Vaunu pitää olla siirrettävissä muutenkin kuin helikopterilla, eikös jo palomääräyksetkin näin vaadi. Lisäksi katsoisin suotavaksi, että kausipaikka-alueellakin olisi niitä reissupaikkoja siellä täällä, eikä tarkkaa jakoa kahteen leiriin, muutenkin kuin kuvaannollisesti.

PELLIKKA ERKKI 22.07.2011 09:26

Itse olen ihmetellyt, miksi kausipaikkalaisella on alueella vaunu, miksi ei pieni, edullinen ja hyvin eristetty jalasmökki. Eihän jalasmökkiäkään kummosemmin vedellä.

OIKARINEN JUUSO 22.07.2011 12:57

On virheellinen yleistys sanoa, ettei kausipaikkalaisten vaunuja vedetä. Meidänkin vaunu ulkoilee varmasti enemmän kuin keskivertoinen kausipaikaton matkailuauto!

Kausipaikka pitää silti olla, koska taajaman parkkipaikalla (joka on se kerrostaloasujan toinen vaihtoehto) vaunu pistetään vandaalien toimesta paskax.

LALLO ARJA 22.07.2011 18:59

Eikös vankila olisi paras paikka kausipaikkalaisille, ei kiusaantuisi muut matkailijat niin kovasti. Voisivat olla valittamatta senjälkeen tälläkin saitilla, Siirtyisi muutamien kulkija veljien ongelma kerralla valtion huostaan.Rikollisuuskin pienenisi, onhan kausipaikkalaiset ilmeisesti suuriakin rikollisia joidenkin mielestä.

Terveisin vankiloiden kannattaja Jorma Heinonen.

TAMMINEN MIKKO 22.07.2011 19:07

Kyllä sfc alueella pitää vaunun olla katsastettu ja rekisterissä! Eli ainakin kerran kahdessa vuodessa pitää liikkua. Tietääkseni niitä aidattuja paikkoja voivat myös vierailijat käyttää, niihin laitetaan paikan haltijan toimesta lappu koska palaavat. Näin siis SFC alueilla. Olenko ymmärtänyt oikein?

KUJANPÄÄ MARKKU 22.07.2011 19:10

Voi olla Mikko, että olet ymmärtänyt oikein. Käytäntö vaan ei tue ymmärrystäsi.

KILLSTRÖM NIELS 24.07.2011 21:38

Herättipä mielenkiintoisen keskustelun.

Eipä siis ihme jos matkailuautoilijat, ainakin suuri osa meistä viihtyykin matkaparkeissa ja/tai hieman vaatimattomimmilla leirialueilla. Ainakin itse menettelen näin.

Edellisviikon kokemus vaan vahvisti kantaani, paikka en viitsi mainostaa, keskeistä suomea oli.

TAMMINEN MIKKO 25.07.2011 09:33

Oliko SFC alue? Ollaanko tosiaan tällaisia? Vaikea uskoa!!

Käyttäjän lisäys viestiin 25.7.2011 klo 09:37:55 Yksityisillä alueilla käytäntö voi olla mitä tahansa. Jopa ne puiset etuteltat.

RAINETSALO KARI 11.08.2011 20:00

Valkamon Markulle kommentti lauseeseen: "Alueen aktiivien kesämökkialueet, muut hyvät ja halutut kausipaikat, loput kausipaikat ja sitten ne säälittävät todelliseen leirintämatkailuun varatut jämäpaikat." Käypä Naantalin Yhdistyksen ylläpitämässä Salorannassa. Ainakin Meillä nuo "säälittävät" leirintämatkailupaikat sijaitsevat a meren rannassa . Sinne sijoitamme "järvi suomen asukkaat" ja b aivan alueen keskellä lasten leikkipaikan ympärillä. Lapsiperheet voivat valvoa jälkikasvunsa tekemisiä matkailuajoneuvoltaan.Naantali on Muumien kaupunki ja yhdistyksemme haluaa palvella matkailevia jäseniä.

LAHTI ANTTI 11.08.2011 20:18

Täytyy yhtyä Karin lauseeseen, ainakaan meillä ei Salorannassa ollut valittamista saamamme paikan suhteen. Leikkipaikkakin oli lähellä, vaikka lapsia ei ollut mukana. Omat jo isoja, mutta lapsenlapset pieniä.

Rantaan ei ollut pitkä matka ja lähinaapurit mukavia. Tie ensin hieman pölysi, mutta isännät suolasi sen varsin nopeasti. Siihen loppui pölyt!

Suosittelen käyntiä paikassa! :))

LALLO ARJA 11.08.2011 21:58

Voiko sanaasi enään luottaa, epäilen

Jorma Heinonen

PUROJÄRVI ERKKI 11.08.2011 22:13

Katsokaa ketju Kysymys, kerron siinä kausipaikkalaisista

LAHTI ANTTI 11.08.2011 22:25

LALLO ARJA Voiko sanaasi enään luottaa, epäilen

Jorma Heinonen

"Kysyvä ei tieltä eksy, hän on jo eksynyt."

KILLSTRÖM NIELS 12.08.2011 07:34

Kaksi koiraa, ontuva selitys, se aidattu neliö/öt on noin 4-6m2, vai kuinka suuri piha se on ylittääkö etukatoksen rajat?

Kierreltyäni suomea ristiin rastiin ne on näyttäneet ennemminkin olevan varustettu kahdella aurinkotuolilla ja pöydällä, kukilla ja kaikenmaailman "pihatontuilla". Jouduin tuolla pohjoisemmassa-suomessa tällaisen viereen, tämä aitaus oli ilmeisesti tarkoitettu juhlimista varten, ainakin ne jatkuivat puoleen yöhön,

Kuinka suuren pihanalueen haltiat sallivat rakentaa, onko joitan sääntöjä aitauksen suuruudelle?

NYYSSÖNEN KAJ 12.08.2011 08:10

SFC-Häkkilinnuilla on Iberian niemimaalla oma alue jossa on asialliset aidat. https://picasaweb.google.com/101682333327407955804/MuuLiMatka20092010Marraskuu#5408353237558970258

HYRKÄS KARI 12.08.2011 08:10

Kyllä Saloranta oli hieno paikka, ja tosi ystävällisiä ja avuliaita olivat kausipaikkalaiset, saatinpa jopa vapaa "kausipaikka" yöpymisen ajaksi oli kiva yöpyä valmilla teranssilla. Kauniita olivat laitetut kausipaikat aitauksineen luulisi viihtyvän niin "omat" kuin vieraatkin. Kiitokset ja terveiset heille pariskunta Imatralta.

MANNINEN JUHA 12.08.2011 11:52

kyllä se näin on että kausipaikkalaiset ei ole mitään karavaanareita vaan niille pitäisi varata jostai semmoiset alueet että muut eivät sinne pääse kuin kausipaikkalaiset,vituttaa jos menee johonkin leirialueelle niin siellä kausipaikkalaiset vaan kyttää kun vierasta sikaa että kukahan se tuokin on.joten en suosi suomalaisia leirintä alueita mielummin yövyn levähdyspaikalla ja lomat vietetään ulkomailla mahdollisimman kaukana suomesta.

HUIKURI JOUKO 12.08.2011 12:24

Tästä kausipaikkaongelmasta on myös ketjussa "Kausipaikka on köyhän kesämökki" :

https://karavaanarit-fi.directo.fi/jasensivut/jasenpalvelut/jasenkeskustelu/?E26564M=32&x26564=81329138

Tuo porukka joutaisi ihan omille alueille, joissa voisivat ryypätä ja laulaa karaokea muita häiritsemättä.

VALTONEN MARTTI 12.08.2011 13:25

Voi kirjoittajaressukoita, ihan sääliksi käy.

Menee teijänkin jutut jo lähes 'vihapuheiden' tasolle.

LIIMATAINEN HANNU 12.08.2011 17:00

Näin se on nähtävä Martti. Kun elämä on yhtä helevettiä ja kaikki ituttaa, pitää se angsti purkaa johonkin, vaikka sitten kausipaikkalaisiin!

Voi meitä, heitä, teitä poloisia! KYRIE ELEISON!

KILLSTRÖM NIELS 12.08.2011 21:04

No pakkohan mun on vielä jatkaa.

Paluumatkalta Norjasta yövyin pohjanalhdenranalla SFC.n alueella Oulun ja Vaasan välillä. Olinko unessa tai sokea, mutta en nähnyt yhtään lauta-aidattua vaunua? Varmasti siellä oli kausipaikkoja koska vaunuissa oli etuteltat paikoillaan. Yleisilmeeltään paikka oli erittäin siisti ja viihtyisä, poikkean taatusti sinne seuraavankin kerran.

Mitä vihapuhettä tää voi olla kun vain kritisoin noita lankkuaitarakennelmia vastaan?

Mielestäni etuteltta/katos siihen kuuluvine vermeineen saisi riittää. Säilyisi näkymä leiritäalueen näköisenä,

Vieläkin olen sitämieltä, että lankkuaidat ei kuulu leirintäalueelle.

NURMI JANI 12.08.2011 21:29

Hyviä mielipiteitä ja osa hyvin perusteluinkin :-)

Lyhyen kokemuksen aikana käyty läpi joitakin SFC alueita ja hieman enemmän muita. Minulle ja perheelleni alueen yleisfiilis merkitsee paljon. Tähän mennessä kaikilla SFC-alueilla on ollut todella ystävällinen vastaanotto ja avustettu paikan haussa hienosti. Ja yleisfiilikseen vaikuttaa paljon se, kun ihmiset tervehtivät toisiaan. Ei siinä nyt bestiksiä tarvitse olla heti naapurin kanssa, mutta tervehtimisestä tulee hyvä mieli.

Mikä tuntuu pahalta, on tilanne jossa kausipaikkalaiset on omassa osassaan uuden huoltorakennuksen vieressä ja muut toisaalla vanhojen ja ränsistyneiden tilojen vieressä (sikaosastolla). Tuo on se tilanne, joka varmistaa ettei seuraavana kesänä alueelle mene.

VALTONEN MARTTI 12.08.2011 22:59

KILLSTRÖM:

Otit itseesi 'vihapuheet' en kuitenkaan tarkoittanut sinun kirjoitustasi. Joku muu särähti paljon pahemmin.

KILLSTRÖM NIELS 13.08.2011 06:33

Joo sorry, en siitä ole "vihapuhe" loukkaantunut.

Toinen kymysys: (painovirhekkö) Eikö aitauksen sallivia FSC-alueita-ja aluevastaavia kiinnosta satunnaiset matkailijat, mistä tämä hiljaisuus heidän puoleltaan kertoo, olemmeko vain marginaaliryhmä?

YLINIEMI SEPPO 13.08.2011 10:44

Löytyy alueita joissa ei ole karsinapaikkoja=käytämme niitten palveluja.

KJON

HUOTARI SEPPO 13.08.2011 12:00

"Kaksi koiraa, ontuva selitys, se aidattu neliö/öt on noin 4-6m2, vai kuinka suuri piha se on ylittääkö etukatoksen rajat?"

Meidän aita on vihreää koirien verkkoaitaa, jota ei edes kauempaa huomaa. Paikka jossa aitamme sijaitsee on yksityinen virkistysalue.

En viitsi enempää asiaa selitellä, viisaat tällä palstalla saavat kyllä asian käännettyä.

Soorry vaan ,että otin kantaa......

VÄLIAHDE JUSSI 15.08.2011 15:51

Se on vai niin, että jos yhdistys on päättänyt,että vaunun tai autonsa saa aidata. ei siinä mitään yleensä mitään ongelmaa ole SFC alueella käydessäni ei minun ole puskissa tarvinnut majoittua. Sitä paitsi hyvin hoidettu alue on kaikkien etu. Pitää vain muistaa poistumis/pelastustiet pitää aina vapaana, samoin isäntien toiveita pitää pyrkiä nuodattamaan. SFC alueella yleensä kausi paikkalaiset tekevät suurimman työn,silloihan niille kuuluu jotain etujakin,yhdistys aina päätää mitä.Esim. Kunkussa ja Multarannassa saa leiriytyä vapaana olevaan paikkaan, muisten turvavälit. Tämmöistä asennetta en oikein ymmärrä.

Kaksi koiraa, ontuva selitys, se aidattu neliö/öt on noin 4-6m2, vai kuinka suuri piha se on ylittääkö etukatoksen rajat?"

Ei täällä tarvii anteeksi sitä pyytää jos ottaa kantaa, vaan mieluumin sitä jos ei ota kantaa. Koiran omistaja vastaa koiristaan ja koirien tekemisistä aina kyllä hän tietää mitä hänen koirat tarvitsevat ja miten ne käytätyvät.

JOKINIEMI PETRI 15.08.2011 20:26

En ole vielä sfc aluetta nähnyt missä ei olis kausipaikoja. Ja mun puolesta saakin olla ei ole koskaan häirinnyt. MUTTA KUN SE PIPO KIRISTÄÄ SE TEKEE OLEMISESTA TOSI VAIKEETA

KILLSTRÖM NIELS 16.08.2011 16:17

En ole vielä sfc aluetta nähnyt missä ei olis kausipaikoja.

Totta kai kausipaikkoja saa ja pitääkin olla, ei siitä ollutkaan kysymys vaan siitä LANKKUAITAAMISESTA. Lopultahan se menee siihen, että niistä muodostuu pieniä tontteja.

Ymmärrän teitä sen verran, ne ovat viihtyisiä teille, mutta ei välttämättä meille "kiertolaisille".

Ei mun pipo kiristä ei todellakaan, kysymyksen heitin tuonne alkuun vähän niinkuin kieliposkessa, katsoen mitä se aiheuttaa ja aiheuttihan se.

LAINE TARJA-MAARET 22.08.2011 14:04

En ole aidannut piha-aluettamme, mutta meillä on tuuliaita2x2m kulmassa, koska järveltä tuulee ajoittain aika kovaa, joten on mielyttävämpi istua ja lukea ja syödä, kun tavarat pysyvät pöydällä. Sen sijaan meillä on paljon istutuksia erilaisisa ruukuissa ja ämpäreissä, lipputanko, jopa muutama perunan taimikin. Kun ei ole varaa kesämökkiin saatika omakotitaloon , korvaa kausipaikkamme tämän puutteen.Vaunu on meidän kotimme tällä hetkellä; olemme asuneet siinä vuoden ympäri ja meitä on muitakin , jotka näin tekevät. Harmi, jos joku katsoo loukkaukseksi pihojen laittamisen ja aitaamisen, meilläpäin Lohjalla ainakin on monia tosi kauniita pikkupihoja vaunujen edessä, ja siellä pidetään huolta myös yhteisistä alueista kimpassa.. Ihmiset ovat ystävällisiä ja tervehtivät kaikkia riipppumatta siitä ollaanko vierailijoita vai vakitusia, ja jos on joku ongelma, aina saa apua. Meidä pikku "plantaasille" voi aina poiketa, kun ollaan paikalla, keitetään vaikka kahvit! Tämän viikon olemme kylläkin lomareissulla jossain päin Suomea! Iloisiin tapaamisiin ja hyvää syksyn odotusta! T.Tarja

TÄHTINEN JOUKO 23.08.2011 11:27

Hei

tää on taas tätä tyypillistä suomalaista valitusta että kun mullakaan ei ole niin ei saa naapurillakaan olla. Oman lähes 15 vuoden SFC kokemuksen pohjalta voin sanoa että jos sfc-alueilla ei tule kausipaikkalaisten kanssa toimeen, niin vikaa voi yleensä katsoa peilistä. Toki aina poikkeuksia löytyy kausipaikkalaisistakin. Ja mitä näihin karsinoituihin kausipaikkoihin tulee , niin kyllä ne yleensä ovat sitä aluetta kaunistavia paikkoja eikä päinvastoin.

Jouko Tähtinen

VARTIAINEN JOUKO 04.09.2011 16:46

Tämän keskustelusession päättenä edellä oleva Tähtisen Joukon kommentti oli oikeastaan piste iin päällä. Noin se on minunkin mielestäni nähtävä. Jokainen taablatkoon tyylillään ja makunsa mukaan etenkin, jos tarjolla on puitteet jossa voi ja ennenkaikkea saa toteuttaa omaa kesäparatiisi unelmaansa.

Mitäpä sitä meikäläinenkin eläkeukko tekisi ellei olisi mahdollisuutta näinkin merkittävässä mittakaavassa pitää yllä pientä puutarhakaravaanari leiriämme. Onneksi on tällaisia Lempivaaran kaltaisia alueita jossa alusta-alkaen on oivallettu alueelle koituva lisäarvo meistä puutarhamme parissa viherpipertäjistä. Alue saa säännöllisen maksun vuokraamastaan maapläntistä ja me itse kustannamme ja rakentelemme ennenkaikkea itseämme viehättävät puitteet.

On siinä lukuinen turistijoukko pysähtynyt pihaportillemme ihastelemaan ja kiinnostuneimmat jopa olemme kutsuneet pihan puolelle tutustumaan paikkaamme. Ja vaikka itse sanonkin niin hämmästynyttä ihastelua poikkeuksetta aikaansaannoksemme on herättänyt. Siis keneltäkään tämä yritteliäisyytemme ei ole pois - päinvastoin.

Ne jotka tuntevat kuvotuksen oireita tässä vaiheessa voivat siirtyä matkoihinsa. Sitävastoin ketä kiinnostaa nähdä kuvin paikkamme viehättävyys, voivat klikata tuota oheista linkkiä. Kuva-albumi tosin on vielä kesältä 2010 mutta kertoo silti asiansa.

https://www.facebook.com/media/set/?set=a.112627555489350.25910.100002263188935&l=b582b80781&type=1

Puutarhakaravaanari ;)

ESKOLA PENTTI 04.09.2011 18:51

Upea on Joukon leiri, ten points! Tehty vaivaa ja aikaa säästämättä. Sekä myös hyvällä maulla.

VALTONEN MARTTI 04.09.2011 22:17

Sammaa mieltä Eskolan kanssa. Kattelin kuvat uusintaesityksenä ja ootellaan mitä tältä kesältä näytölle saadaan. Tosin se tulipalo oli mutta ei kai liene Joukon kattilakunnan tarhurointiin pahemmin vaikuttanut.

VARTIAINEN JOUKO 05.09.2011 11:58

Ei huolta Martti, meidän olemiseemme se ikävä katastrofi ei sinällään vaikuttanut muuten kuin alueen puolesta syntynyt harmituksen tunne. Kylähän sitä olisi tälle alueemme tuoreelle yrittäjälle toivonut paremmat aloittamisen mahdollisuudet. Me vakkariväki olemmekin luvanneet aina siinä missä voimme olla talkoomielellä auttamassa jotta päästäisiin taas normaaliin elämänmenoon.

Kiirastorstain onnettomuuden kuvasatoa seuraavassa albumissä:

https://www.facebook.com/media/set/?set=a.118581498227289.29916.100002263188935&l=b41abd96f7&type=1

Varsinaiseen kesän avaukseen päästiin juhannuksena ja vaikka hieman aikaisempaan nähden puutteellisemmat olosuhteet olivatkin, ei sen annettu himmentää juhannustunnelmaa:

https://www.facebook.com/media/set/?set=a.125427917542647.33640.100002263188935&l=682771a119&type=1

Ja elämä jatkuu: Puutarhakaravaanari

Käyttäjän lisäys viestiin 5.9.2011 klo 12:11:36 J.K. Huomatkaa lukea albumeiden kuvatekstitkin. Niistä käy selville kuvien taustatietoa.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.