Iskelmäviikot toimii

KÄRKKÄINEN HANNU 11.07.2011 22:27

Tulimme Kiuruvedelle jo sunnuntaina, olimme ensimmäisen yön Kiuruveden ABC:llä, ihan joen rannassa.. Olemme nyt omalla paikalla karavaanarialueella. Aikaisempina vuosina ei ole ollut alueella näin paljon vaunuja ja autoja, kuin tänä vuonna on. Minulle se kertoo jotain Kiuruveden Iskelmäviikkojen majoitusten järjestelystä ja tapahtumasta, tapahtumahan alkaa vasta keskiviikkona puolilta päivin.
Joitain pikkuhommia on Kauko Eskelisen johtamalla oskesterilla tekemättä. Alueen kaikki valmistelut on melkein valmiina ja mikä ettei olisi onhan Kiuruveden porukalla jo pitkät perinteet juhlien järjestelystä kolmastoista vuosi kun ydin porukka toteuttaa tapahtumaa Kiuruvedellä. Entisenä Kiuruvetisenä olen ylpeä porukan tämän hetkisestä saumattomasta yhteistyöstä. Itse olen toiminut niittykummina muutaman vuoden, tehtävänä tehdä tapahtumaa tunnetuksi, jakanut mainoksia yms. Ja mikäs on hyvää kehua ja kertoa, vastaavaa karavaanarille suunnattua iskelmätapahtumaa ei löydy eikä sitä hyvä henkeä voi siirtää muualle, se on sitä kiuruvetistä henkeä, jota vahvistaa huppukaravaanarit, majoituksen järjestäjinä ja vierailijoina. Tuota henkeä kannttaa tulla maistamaan ja olla ylpeä aikaisempien vuosien noin viidensadan karaavaanrin vuosittaisesta yhteistapahtumasta.

Eikä siinä vielä kaikki, nyt tarvitaan niittykummitiimiin innokasta väkeä lisää, jakamaan esitteitä, kertomaan tapahtumasta, mikäli kiinnostut asiasta ja haluat olla hyvän viestin viejänä niin tartu hihasta iskelmäviikkojen aikana kiinni, kerron mielelläni asista lisää. Tällä hetkellä tarvitaan muutama pariskunta eri puolille Suomea.

Tervetuloa Kiuruvedelle

Hannu Kärkkäinen Vantaan SFC ja matkailuautoilijat ry jäsen

MERIKALLIO VELI-PEKKA 12.07.2011 12:24

".....vastaavaa karavaanareille suunnattua iskelmätapahtumaa ei löydy......".

Sanoisimpa heti kättelyssä, jotta herra Kärkkäinen puhuu läpiä päähänsä, toki ymmärrän hyvän tarkoituksesi ja motiivisi.

Jämsän Himos iskelmäfestivaali oli ja meni, koko suomalaisen iskelmän kärkikaarti samoilla lämpimillä ja meitä karavaanareita yli viisisataa yksikköä.

Itsellä kokemukset molemmista tapahtumista, millään osa-alueella Kiuruvesi ei pärjää Himokselle: esiintyjät, karavaanareiden palvelut (mm. ilmainen savusauna), aamiainen ja lounas ravintolassa, lomamökit yms. Mutta Himos onkin alunperin rakennettu lomailutarkoituksiin, joten infra pelaa.

Helteisenä kesäpäivänä Kiuruveden tapahtumapaikan hiekkakenttä oli todella masentava kokemus, varsinkin kun istuimissa oli pihistelty. Eikä se mainostettu rauhallisuuskaan pitänyt paikkaansa, maalaisnuoriso villiintyy kerran kesässä ja se näkyy ja kuuluu.

Tietysti nämä ovat makuasioita, mutta eihän se pahitteeksi ole kohtuullista ojetiivisuuttakaan tavoitella.

Ja keskiviikkona ollaan mieluummin Porissa Jazzeilla, tuleehan sinne perjantaina yx Tarjakin, muuan Ollila ja Ban Ki Moon, tärkeä päällysmies (nämä Suomi Areenalla), hyvää musaakin voi löytää ja onhan meitä karavaanareitakin siellä useammalla alueella (Kaarisilta paras).

Käyttäjän lisäys viestiin 12.7.2011 klo 13:08:04 b ja k oikeisiin väliköihin, heti kun yrittää käyttää noita sivistyneistön sanoja, kone kieltäytyy yhteistyöstä. Käytettävä jatkossa rahvaan omaa kieltä.

Käyttäjän lisäys viestiin 12.7.2011 klo 13:34:49 Toinenkin moka, kun olen pyrkinyt eroon tuosta karavaani -termistä, se kun viittaa etymologisesti niihin kameleihin pitkänä pötkynä hiekka-aavikolla.

Pitäisi toki käyttää aina liittomme virallista termiä "leirintämatkailija", se kun viittaa eneämpi siihen riippumattomuuteen ja vapauteen, johon kaikki elämässämme pyrimme, irti laumoista ja karavaanipötkyistä. Markkinatalousihminen, homo marketus, kun pärjää omilla tietotaidoilla parhaiten täällä, solidaarisuus ja humanismi lapsellista lällärikamaa.

JÄRVINEN AIMO 12.07.2011 18:06

Löytyy meiltä Porista muitakin karavaanarialueita kuin tilapäinen ankea Kaarisillan koulun piha. Muun muassa Yyteri ja Reposaaren Camping alue Kiuruvesi on ykkönen iskelmäfestareiden joukossa. Sekkuni poika Aki Mäki jopa voitti iskelmäkuninkuuden siellä.

KÄRKKÄINEN HANNU 12.07.2011 18:24

vastauksesi alkaa heti tyypillisellä harhalla "karavaanareiden palvelut (mm. ilmainen savusauna), aamiainen ja lounas ravintolassa, lomamökit yms."

Kun puhutaan yritystoiminnasta ilmaisia palveluja ei voida enää nykymaailmassa tarjota. Kaiken ilmaisen maksaa joku ja se on yleensä kuluttaja. Tässä tapauksessa yleensä osallistuja,, koska näitä kulujahan ei voida sosialaisoida.

Makuasioista ja muusta voi hyvinkin pitkään vääntää kättä. Jos lukee tekstin oikein ja ymmärtää tekstin oikein, niin kirjoitan talkoohengestä ja sen aikaan saamasta tuloksesta ja siitä ettei vastaava tapahtumaa ole. Eli kun luke osan tekstistä ja leikkaa siitä osan saa tekstistä mieleisensä ajatuksen. Kiyuruveden tapahtuman kaikki järjetelytyöthän tehdään talkoovoimin. Siitä huolimatta tapahtuma on ainakin useimpien kävijöiden mielestä ollut aina positiivinen kokemus, piha on pölissyt ja penkkejä puuttuu pihalta teltassa niitä on ollut kuulema riittävästi.

Jokainen hakee itselleen oikeaa elämystä ja nauttii omasta elämyksestään. SF -Caravan Ylä-Savon työporukka on pystynyt luomaan talkootyönä sellaisen tapahtuman majoituksen osalta ettei siitä löydy moitteensijaa. Olen muutaman vuoden noita tapahtumia seurannut, välillä hyvinkin kriittisin katsein. Kyseistä nuorisoporukka häiriköintiä en ole nähnyt, ei sitä ole muutkaan huomanneet, joten aika hauska veto? Himoksen tapahtuma on iso ja upea tapahtuma, kukaan ei ole moittinut sitä tänä kesänä sitä ja jos moitii, moittii vain omasta näkökulmastaan.

Kuten mainitsin jo aiemmin kävijät siitä on tehneet juhlan ja juhla on jatkunut kiitoksilla poislähtiessä. Eli kuten eräs puhuja kerran sanoi "kaikki siitä tykkää jos ei hyvvee, niin sitten huuonoo" Oikein hyvää Jazz tapahtumaa sinulle...

KORHONEN PAULI 12.07.2011 18:59

Onkohan tuo arvostelija käynyt Kiuruvedelläkään kuten ei Lohenpyrstön saunassa, jonka senkin haukkui ihan lyttyyn. Terv Se aito

PELLIKKA ERKKI 13.07.2011 09:48

Pisteet Kiuruvedelle. Miten lienee sitten Kajaani, en ole käynyt.

KÄRKKÄINEN HANNU 13.07.2011 20:28

Vähän linkki tietoa Kiuruveden tapahtumasta, tästä näkee hienosti alueita. Alla olevista linkeistä pääsee tutustumaan tapahtumaan ja tapahtuma alueisiin.

http://photosynth.net/view.aspx?cid=7a0aa35f-fd1e-4e18-9e4e-643c08ae6947

http://photosynth.net/view.aspx?cid=3b29a7b6-e01c-4062-8698-ca1538b8daff

Alla olevasta linkistä löytyy paljon tietoa alueesta, ennen juhlia. Juhlien aikana sivuja päivitetään realiaaikaan. Joten sivuilla kannataa vierailla ja katsoa tilannetta.

http://www.iskelmaviikko.fi/karavaanarit/

Ylä - Savon SF yhdistys on taas onnistunut pitämään meikäläisten lippua korkealla.On upeaa kuulua samaan joukkoon. Samalla menee kitokset tapahtuman järjestäjille.

RUUSKANEN TUULA 14.07.2011 17:19

Tultiin juuri Kiuruvedeltä. Mielestämme tapahtuma oli kaikin puolin huippu juttu...Varmasti mennään uudelleen.

MERIKALLIO VELI-PEKKA 15.07.2011 19:46

Nyt Korhonen Pauli haukkas paskaa oikein kunnolla, pistähän linkkiä, missä olen Lohenpyrstön saunasta jotakin maininnut.

Meillä kun on näillä sivuilla ollut tapana enämpi puhua miehekkäästi tosia, ei satuja.

Ja nyt vaadin, että tämä aito satusetä vastaa huutonsa.

Nää erilaiset kulttuuririennot ovat todellakin makuasioita, kuten jo aiemmin totesin. Mulla on sikäli omituinen maku, että arvostan enämpi huippuartisteja, samoin annan arvoa toimivalle infrastruktuurille.

Tolle yhelle porilaiselle vielä, jotta harvoin olen missään niin hyvällä nurmella leiriytynyt kuin nyt Kaarisillalla, tyttöjen tarjoama aamukahvi tuoreen sanomalehden kera maistuvaista, suihkut ja wc:t jatkuvasti siistit, porukka sivistynyttä (ei häiriköitä), areenalle parisataa metriä, turvavälit kunnossa eli kaikki pelaa hienosti. Sitä paitsi jostain vtun Siikarannasta en ehtisi fillarilla yhteenkään tilaisuuteen (parikymmentä kilsaa kanttiinsa). Oletko porilainen montakin kertaa leireillyt Kaarisillalla?

Käyttäjän lisäys viestiin 15.7.2011 klo 20:51:51 Yyterissä on ihan kiva käydä uimassa ja Reposaaressa on Suomen paras nurmikenttä potkiskella palloa, eikä ne uudet mökit siinä rannassa ole ollenkaan hullumpia.

KORHONEN PAULI 15.07.2011 23:32

anteeksi herra v-p. Ymmärsin sauman arvostelemiseksi sen kun kirjoitit että jos hyvää saunaa kaipaan niin pysyn kotona. T. Se aito

HOLLÄNDER TIMO 16.07.2011 09:12

on nämä keskustelut täällä oikein ihme luokkaa meinaan joku kirjoittaa jotain aina on joku haukkumassa tai kirjoittamassa asiasta jotain pahaa tai asian laidasta. En ymmärrä tuollaista. Kuiteskin aikuisten saitti on :) Tässäkin vain kerto kirjoittaja kuinka nuo iskelmäviikot toimi ja vielä talkoo helgellä järjestetyt ja noin vietävästi veti vielä porukkaa niin ei voi muuta kuin hattua nostaa ja tuumata että jatkakaa samaan malliin.

MERIKALLIO VELI-PEKKA 16.07.2011 16:46

Eikö olekin herra Holländer ihmeellistä, kun tällaisilla keskustelupalstoilla voi olla samasta asiasta useampaa eri mieltä. Kyllähän ilmiselvästi dementian ehkäisyn ja solidaarisen yhteiselon nimissä kaikkien joo-joo miesten tulis vain kiltisti nyökytellä ja olla samaa mieltä asioista, siitä se rakentava keskustelu syntyy.

Sille aidolle, jotta tarkoitukseni hyvästä kotisaunasta puhuessani oli ilmoittaa, ettei saunan hyvyys ole omassa arvoasteikossani kovinkaan isolla painokertoimella varustettu valitessani hyvää kämppäriä. Muilla fasiliteeteilla, jos sallit, on minulle suurempi painokerroin, varsinkin ympäröivällä luonnolla ja maisemalla. Päijänteen asukkina en ole tottunut mataliin kivikkoisiin uimarantoihin, en vaikka rantaan olisi talkoovoimin kärrätty muutama kottikärryllinen hiekkaa läheiseltä soramontulta. Tämä kaikki vain sillä edellytyksellä, että sallit mun ilmoittaa oman mielipiteeni.

KORHONEN PAULI 16.07.2011 18:57

ole hyvä vaan. Tosin ei taida siellä päijänteelläkään kovin paljon hiekkarantoja olla. Tämä ainoastaan minun mielipiteenä. T. Se aito

MERIKALLIO VELI-PEKKA 17.07.2011 00:09

Joopa, silmänkantomattomiin, on niitä rantoja, olisi hedelmällistä tutustua!!!!!!!!!!!!

KÄRKKÄINEN HANNU 17.07.2011 19:22

HOLLÄNDER TIMO, kuten huomaat "kakan" kylvy jatkuu kyseiseltä herralta. Tietenkin voin lukea herran viestin vaikka väärin. Kun puhuin talkootyöstä, niin asia muuttu talkootyönä tehtyihin uimarantoihin yms.

"Muilla fasiliteeteilla, jos sallit, on minulle suurempi painokerroin, varsinkin ympäröivällä luonnolla ja maisemalla. Päijänteen asukkina en ole tottunut mataliin kivikkoisiin uimarantoihin, en vaikka rantaan olisi talkoovoimin kärrätty muutama kottikärryllinen hiekkaa läheiseltä soramontulta."

Kiuruvesi on kyllä tietääkseni todella hyvin luonnonkaunispaikka ja sen lähiympäristössä on todella hienoja kohteita huomattavasti enemmän uimarantoja kuin Himoksen ympäristössä. Minusta on ihan turhaa mustamaalata kumpaakaan toimintaa, sen verran alueista että suurin osa alueista Kiuruvedellä on nurmikentillä. Ylä Savon SF on järjestänyt majoittumisen alueelle. .

Tapahtumakokonaisuus hintalaatusuhde mukaan huomioituna oli ainakin palautteiden mukaan onnistunut. Kuten sanoit jokaisella on oikeus mielipiteeseen, niin kai luultavasti noilla lähes viidesadalla tyytyväisellä viiden päivän festari kävijälläkin, jotka vuodesta toiseen saapuvat takaisin omien "fasiliteettien" ja arvojen mukaan. Minulle itselle riitti ilmainen uinti ja saunalippu Kiuruveden uimahalliin, kivistä ja hiekasta vapaaseen altaaseen. Ps uimahallipalvelut tuotetaan yhtiön kautta. Sopiiko ettei jatketa tätä loan heittoa, minusta se ei ole mielipide, sillä on toinen nimike, jonka jätän ilmaan.

Nyt pakko lisätä sinulle; oikein hyvää kesää myös sinne saimaanrannalle,

MERIKALLIO VELI-PEKKA 18.07.2011 11:29

Onpa mukava keskustella herra Kärkkäisen kera, tämä herra kun ei erota edes mistä kirjoitetaan ja kenen kanssa, tekee omat omituiset johtopäätöksensä ja ehdottaa, ettei täällä saisi keskustella.

Väännetään nyt rautalangasta: kun keskustelen "sen aidon" Pauli Korhosen kanssa, en puhu sanallakaan Kiuruvedestä, ne löpinät on jo pidetty, makuasioita, sano koira kun psettään nuoli, oli lopputulos. Meillä on katsos aivan eri aihepiiri, mikä selvinnee lukemalla.

Sitä paitsi Päijänteeltä on aika matka Saimaalle. Olen sammoo mieltä, ei anna aihetta höpöttää miehen kanssa, jonka sisälukutaito, ymmärtämisestä nyt puhumattakaan, on tuolla tasolla.

Eikö sinustakin ole kovin merkillistä, että samoista asioista voi olla useampaa eri mieltä. Se johtuu siitä, että emme elä totalitaarisessa maassa, vaan sananvapautemme on perustuslailla taattu ja siihen kuuluu myös ennakkosensuurin kielto (toivottavastimyös oma ennakkosensuuri, jotta ajatus voisi lentää vapaasti).

KÄRKKÄINEN HANNU 18.07.2011 12:20

Voi ystävä kallis. Olen pahoillani että kirjoitin nopeammin kuin luin...Kun luin myöhään ja väsyneenä en lukenut tarkasti koska yleensä vietiketjuissa otetaan huomioon viestin alkuperäinen teksti. Tietenkin on olemassa niitä kirjoittajia jotka tulevat promoilemaan ja aukomaan päätään joka keskuteupalstalle, poukkoillen aiheesta toiseen, kertoen sen olevan keskustelua.

Minä en ole sinun kirjoituksia rajoittanut, eli kun luet oikein mainitsin mikä ero on mielipiteellä ja arvostelulla. Yleensä olen kuitannut tuollaiset löpinät, että kirjoittaja voisi mennä puhumaan paskaa pellon laitaan niin ei maanviljelijöiden tarvitse ostaa apulantaa pelloille, nyt jätän tuon kommentin kirjoittamatta.

On uupeaa että karavaanarien joukkoon kuuluu myös täydellisiä ihmisiä, ihmisiä jotka eivät kunnioita, ketään muita tai muiden mielipiteitä. Vain he osaavat ovat oikeassa ja heillä on oikeus kävellä kaikkien yli. Eihän tämä ole outoa koska elämme nyky-yhteiskunnassa, jonka tapa on elää armottomuus.

Muista en ole rajoittanut sinun keskustelua missä muodoin en vain pidä keskusteltavastasi, jokainen meistä osaa käyttäytyä huonosti. Se on taito että voi tulla ihmisten kanssa toimeen, sitä kutsutaan sosiaaliseksi kanssakäymiseksi ja käytökseksi, sitä voi opetella, siitä voi nauttia.

Lopetan tämän jauhannan koska tämä ei rakenna ainakaan minua, minun ei enää tarvitse olla oikeassa tai paras. Haluan nauttia karavaanareiden hyvästä ja mukavasta seurasta, mieluummin livenä kuin kavottomassa mediassa.

Oikein hyvää kesää sinulle

PITKÄAHO JUKKA 18.07.2011 18:30

Tulipas oltua Kiuruvedellä kaikkiaan kolmas kerta,eikä se varmaankaan viimeiseksi jää jos elonpäiviä riittää. Mitä niihin järjestelyihin tulee niin paremmin tuskin mikään kaupallinenkaan toimija niitä vois järjestää,kaikki pelas hienosti. Yksi puute jonka isännille julkitoin olis polkupyörien vuokraus kun kaikilla ei ole omaa fillaria mukana ja haluttais katsella vähän laajemminkin ympäristöä. hyvää jatkoa sinne Kiuruvedelle muutaman käninöistä huolimatta.

ESKELINEN KAUKO 18.07.2011 23:04

Sydämmelliset kiitokset kaikille vieraillemme te teitte juhlasta täydellisen. Oli ilo katsoa kuika vieraat lähtivät alueelta kiittelemällä ja hymyssä suin. Tervetuloa ensi vuonna uudestaan. Oikein hyvää kesä teille kaikille. SF-Caravan Ylä-Savo ry Puheenjohtaja Kauko Eskelinen

PALIN MATTI 19.07.2011 11:53

"Re: Re: Re: Iskrelmäviikot toimii 15.7.2011 klo 19:46:56 MERIKALLIO VELI-PEKKA Nyt Korhonen Pauli haukkas paskaa oikein kunnolla,"

Kovinpa arvostaa Merikallio aateveljensä mielipidettä näin avoimellakin keskustelupalstalla.

Mautonta, mutta sopii tyyliin.

MERIKALLIO VELI-PEKKA 19.07.2011 12:13

Katohan Ville pirua, herra Palinkin heräsi viikon vanhaan kommenttiin, mietiskelen vain motivaatiota, asianhan ei millään lailla luulisi sivuavan Palinia.

No jos asia sua kovinkin kiinnostaa, ilmoitan, että meillä päin "paskan haukkaaminen" on näin miesten kesken aika lievä ilmaisu, ei niin herkkähipiäistä löydy, jotta siitä näppylöitä saisi. Se siitä tyylistä, ala seuraavaksi etsiä kielivirheitä.

Itse asia on kuitenkin niin, että jos joku kirjoittaa sanomakseni jotain sellaista, mitä en ole kirjoittanut, hän haukkaa paskaa. Valehtelijaksi en voi sanoa, koska on niin vaikea arvioida sanojan henkistä kapasiteettia ja motiiveja, ei voi sanoa, valehteleeko kirjoittaja vai muutoinko vain haukkaa paskaa (hiffaatko eron, ai et, ei se mitään uutta ole).

Käyttäjän lisäys viestiin 19.7.2011 klo 12:23:17 Tälle herra Kärkkäiselle sen verran, että ensin ilmoittaa väsyneenä lukeneensa huonosti ja ymmärtäneensä väärin, mutta ei kyllä unohda suorittaa henkilöönkäyvää arvostelua ja arviointia. Varmuudeksi totean etten ole milloinkaan tavannut kyseistä herraa, joten hänen erinäiset johtopäätöksensä ovat peräisin hänen omasta päästänsä.

Mikäli herra Kärkkäinen haluaa enemmin keskustella sosiaalisuudesta, matkailustaja ja kesän riemuista, toivotan sydämellisesti tervetulleeksi tänne Päijänteen rannoille, venekin on käytössä lähisaariin tutustumista varten, eikä maksa mitään. Heinkuun viimeisen viikon olen kuitenkin Pärnussa huuliharppufestareilla iloisen ja sosiaalisen porukan kera, meitä on useita satoja suomalaisiakin siellä, plus kaikki muut ympäri Euroopan.

Käyttäjän lisäys viestiin 19.7.2011 klo 12:26:33 Ymärtääkseni kirjoitin herra Palinin heräämisestä, en puuttunut lukemiseen sanallakaan tai kommentointiin, enämpi kiinnosti motivaatiosi, johon et tietenkään ota kantaa, koska on mautonta, mutta sopinee tyyliisi.

PALIN MATTI 19.07.2011 12:17

Kiitos Merikallio huomautuksesta ja aivan aiheellisesta ojentamisestasi. En todellakaan tiennyt, että yli viikon vanhoja juttuja ei saa enää lukea, saati sitten kommentoida.

Olen todella syvästi pahoillani ja lupaan tarkastaa huolellisemmin kommenttien luontipäivämäärät.

JORVA OLLI 19.07.2011 18:58

-:))))))!

KORHONEN PAULI 23.07.2011 01:35

ystävälleni vp:lle. Olen kierrellyt veneellä Päijännettä useita vuosia eikä siellä todellakaan ole edes yhden silmän kantamattomiin hiekkarantoja. Majoituimme useilla saarilla joissa sai väistellä sekä lokin- että ihmispaskaa. Jos ei ollut sitä itteensä niin sitten kaikki jätteet oli heitetty öuontoon. Silloin totesimme että ei kiitos. T. Se aito

MERIKALLIO VELI-PEKKA 23.07.2011 10:49

Eli väität julkisesti mua valehtelijaksi.

Tervetuloa paikan päälle, voin toimia oppaana ja kädestä pitäen opastaa.

Esim. Lehtisaaressa on jopati kolme yleistä uimarantaa hiekkarannoilla, meillä Muuratsalossa on joka tontin käytössä hiekkaranta. Nämä nyt vain esimerkkeinä.

Ja paskaan en ole onnistunut viiteenkymmeneen vuoteen törmäämään, en ihmis-, koiran- enkä linnun. Ehkä me liikumme eri puolilla isoa Päijännettä, kun kokemuksemme ovat erilaiset.

Sovitaanko, että jatkossa kerrot omista kokemuksistasi ihan vain omaan laskuusi, sen kummemmin kohdistamatta niitä kehenkään.

KORHONEN PAULI 23.07.2011 12:13

En ole ilmeisesti osunut oikeille paikolle veneilyreissuilla vai onko ne hiekkarannat annettukin yksityisille. Saaret joissa olen käynyt yöpymässä ovat todellakin sellaisia kuin kerroin.

Käyttäjän lisäys viestiin 23.7.2011 klo 12:15:44 Ja nämä ovat omia kokemuksiani enkä voi sanoa että Sinä valehtelet.

MERIKALLIO VELI-PEKKA 24.07.2011 11:10

Hei kerropa niiden saarten nimiä, joita täällä julkisesti haukut, voin tehdä soittokierroksen veneilykavereilleni ja kysäistä asioiden todellista tilaa. Ei tuollaiset summittaiset heitot ja yleismustamaalaaminen sovi oikein aikuisen miehen suuhun.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.