Lomakylä Koitereen helmi - onko helmi?

LEHTINEN PERTTI 13.06.2011 07:28

Ajeltiin eilen Koitereen helmelle Leirintäoppaan tietojen perusteella.

Paikka on sinänsä kaunis, jos kapea ajokannas kiehtoo ja haluaa auton ja/tai alustan harjauksen rehottavassa nurmikossa.

Aikaisemmat kommentit 2008 vuodelta ovat edelleen validit. Mihinkään ei ole panostettu mitään, mitään ei ole huollettu tai korjattu ei eurollakaan. No tämä on alueen isännän valinta ja sinänsä ihan Ok.

Muutosta aikaisempaan on saattanut kyllä tulla alueen isännän "äänipäähän", joka tuotti mahdollisille asiakkaille sellaista "ulostetta", ettei ollut mitään mahdollisuutta jäädä alueelle.

Alueella ei ollut yhtään matkailuajoneuvomajoittujaa eikä kumpikaan meistä kahdesta sattumalta samaan aikaan paikalle saapuneesta nähnyt mahdolliseksi jäädä alueelle edes "omatoimimatkailijana".

Jos pitää korpimaisemasta, ja on omatoimimatkailija, voi toki alueesta nauttia kunhan pitää etäisyyttä isäntään, ettei "tekstipään tuotokset" pääse häiritsemään.

Omatoimisesti alueesta ja luonnosta pääsee varmasti nauttimaan täysin, kunhan odotukset ovat realistiset.

Se minusta on kuitenkin asiaan kuulumatonta että Lomaopas antaa alueesta ja sen palveluista kuvan, jolla ei ole mitään suhdetta todellisuuteen.

Jotta Koitereen helmelle matkaa suunnittelevat eivät turhaan ajaisi pitkää matkaa vain kääntyäkseen takaisin, kannustan heitä ennen lähtöään ainakin soittamaan alueelle ja kysymään isännältä palvelujen saatavuutta ja laatua ja vasta sen jälkeen päättämään lähteekö aluelle ajelemaan.

Ystävällisesti; karavaanarikavereille mukavia matkoja toivottaen. Pertti Lehtinen

PENTTINEN URPO 13.06.2011 07:56

Ei todellakaan ole helmi! Kaunis maisema ei ansaitse moista matkailu ”palvelu” paikkaa!

VARTIAINEN URPO 14.06.2011 12:13

Tänne kannattaa mennä on ennen Ilomansia Lomareissulla

http://www.sfc-hietajarvi.fi/index.php Lisäksi siinä on vieressä http://www.chippewarange.net/

LAPPALAINEN AARO 28.06.2011 23:51

Siis Koitereen helmessä- ei ole tapahtunut parannusta palveluissa vuodesta -08. Juuri -08 kesällä etsimme Ilomantsista sitä parasta ja kauneinta paikkaa päädyimme esitetietoja uskoen Koitereen helmeen, kaunis nimi. Ajoimme vesisateessa ,nimismiehen kiharoilla olevaa soratietä kymmeniä kilometrejä,sanoin matkalla vaimolleni,että paikan täytyy olla todella hyvä tälläisen ajomatkan jälkeen. Petyimme, paikka oli hoitamaton ja aution oloinen.Kiertelin päärakennusta, takaa yhdestä ikkunasta pilkotti valoa,aikani koputeltua sieltä ovelle tulikin "pojankloppi" joka sen kummemmin tervehtimättä tokaisi"myö ollaan kiinni". Se siitä helmestä, ihmettelenkin kuinka paikka löytyy meidän lehdestä. Kevään Caravan-lehdessä se oli arvosteltu heikoimpien joukkoon.

PELLIKKA ERKKI 29.06.2011 14:21

Kerran porukoiden kanssa päätettiin tehdä tipaton viikonloppuretki, erehdyttiin menemään Koiteren Helmeen. No, lopun tiedättekin. Mutta lisäys vielä, menin suihkuun, lattia oli viettävä. Kaikki meni hyvin siihen asti kun saippuaa meni lattialle, eihän siinä pysynyt Erkkikään, vaan liukui seinän viereen.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.