Esitys järjestyslain muuttamisesta

JANHONEN MATTI 19.01.2011 21:03

Noiden Helsingin Kalasataman viime syksyn leiriläisten tiimoilta ollaan muuttamassa Järjestyslakia mm. leiriytymistä koskien. Muutos koskee myös karavaanareita, joskaan ei merkittävästi. Jos jotakuta kiinnostaa niin lausunnolle lähetty lain muutosesitys perusteluineen löytyy sivuilta Asiakirjan nimi on "Lausunnolle lähtenyt esitysluonnos pdf" ja löytyy sivulta

http://www.intermin.fi/intermin/home.nsf/wLatest/82F001356E0FE570C22577D50040E198

NYYSSÖNEN KAJ 19.01.2011 21:41

Eipä anna aihetta huoleen mutta taajamassa älä edellenkään kanna tuoleja pöytiä ja grilliä ulos se voi olla häiritevää. Tuo lakimuutos pyrkii ensisijaisesti rajoittamaan organisoitua kerjäämistä ja kaikenlaisesta tavarasta koottujen leirejen pysyttämistä.

tuossa han se ydinkohta joka meitä vähän liippaa

"7 a § Leiriytyminen Yleistä järjestystä huomattavasti häiritsevä, terveyttä vaarantava taikka maanomistajalle tai haltijalle vähäistä suurempaa haittaa aiheuttava leiriytyminen teltassa, ajoneuvossa, perävaunussa, hinattavassa laitteessa, aluksessa tai muussa asumuksessa on 2 §:n 2 kohdassa tarkoitetussa taajamassa kiellettyä. Leiriytymisestä leirintäalueella säädetään ulkoilulaissa (606/1973). Leiriytyminen teltassa, ajoneuvossa, perävaunussa, hinattavassa laitteessa, aluksessa taikka muussa asumuksessa on kuitenkin aina kiellettyä torilla, puistossa, uimarannalla, urheilukentällä, hautausmaalla ja muulla vastaavalla yleisön käyttämällä alueella ilman alueen omistajan tai haltijan suostumusta. Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut leiriytymiseen käytetyt välineet on poliisin kehotuksesta viipymättä poistettava."

VALTONEN MARTTI 20.01.2011 08:48

Ja poistua ei näemmä tarvii kuin vasta poliisin kehotuksesta...

KNAAPI JUHA 20.01.2011 11:59

Hupsista Martti!

Ei ole tarvis poistua poliisinkaan kehotuksesta; riittää kun poistaa ne leirivarusteet poliisin kehotuksesta. ;-)

VALTONEN MARTTI 20.01.2011 12:47

Hyvä täsmennys Juha!

PALIN MATTI 20.01.2011 17:47

Mitä eroa on termeillä:

leiriytyminen autossa ja leiriytyminen autolla?
VALTONEN MARTTI 20.01.2011 18:22

Tuon tietämiseen tarvittaisiin Augustinus Fabricialainen, maineikas filosofi. Mutta koska hän ei ole vielä syntynytkään yritän minä arvailla. Leiriytyminen autossa lienee sitä kun pystytät teltan ym. remelit autoon sisälle. Leiriytyminen autolla lienee sama ilman sisätelttaa. Muut remelit voi olla paikallaan "Niin vastaa kuin kysytään" sanoisi Augustus, jos siis olisi syntynyt. Terveisin M V

VALTONEN MARTTI 20.01.2011 18:24

Ai niin jos joku tuota tahtoo kokeilla autossaan niin varuvaisuutta niiden telttakiilojen kanssa ettei tule joskus vesivahinkoja.

LIIMATAINEN HANNU 20.01.2011 19:41

Palliinin dilemmaan vastaus on se sama kuin kysytään mitä eroa on jos ollaan kusessa tai kusella! ;-))

KNAAPI JUHA 20.01.2011 19:53

Mellajärven Myrrysäijä venkoilee!

KOPONEN KAUKO 20.01.2011 20:25

Onhan siinäkin pieni vivahde-ero, käynkö parturissa vai parturilla.

LAUKKANEN MAURI 20.01.2011 20:30

Tuossa meni hyvät paikat; jos yöpyy hautasmaan parkissa kuinka se tulkitaan,onko se hautaus maata? Puistossa, uimarannalla, urheilukentällä, hautausmaalla ja muulla vastaavalla yleisön käyttämällä alueella ilman alueen omistajan tai haltijan lupaa.

Rupeaako se puskaparkkilaisen elämä mennä hakalaksi?.

HAARAKANGAS ALLAN 20.01.2011 20:50

Mauri ja muut konsulit...

Eipä siinä mitään alueen omistajan lupia tarvita, jos pysäköidyssä ajoneuvossa nukkuu paikassa, jossa pysäköinti on sallittu.

Väsyneenä kun ei moottoriajoneuvoa saa kuljettaa. Väsymystila kun aidosti ja tunnetusti poistuu vain nukkumalla...

Allu vaari

KNAAPI JUHA 20.01.2011 20:51

Eipä vakinaisempaa hätää, Laukka Maukka.

Muistetaanpa myös, että leiriytymistä ei ole se, että pysäyttää kulkimensa, vetää käsijarrun kiinni ja kallistuu laverille. Vaikkapa yöllä.

HAARAKANGAS ALLAN 20.01.2011 20:54

Ehdimpäs nukahtaa ennen Juhaa...

Allu vaari

KNAAPI JUHA 20.01.2011 20:58

Joo, mutta vain minuutti ja 17 sekuntia aikaisemmin!

HAARAKANGAS ALLAN 20.01.2011 21:00

Niin, en laittanut pyöräkiiloja...

Allu vaari

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.