Kuis moni tänä vuonna....

HUOVINEN SIRPA 25.09.2009 22:16

on käynyt Heinolan Heinäsaaressa? Siinä taas yksi paikka, joka taitaa ruveta rapistumaan? Viereisen sillan liikenne ei häiritse pätkääkään, jos muutenkin on liikenteen hälyyn tottunut. Täällä ollessamme muutama yö, vaikkakin ajankohta on jo syksyinen,vaikuttaa,että onko paikan suosio jotenkin "out" Kallishan paikka aina ollut on, mutta kuitenkin... Matkailuhan on kuitenkin aina hintansa väärtti,että silleen Esko

KOSKINEN OLLI 25.09.2009 23:12

Pari kertaa olen tänä kesänä käynyt. Keväällä juuri ennen pääsiäistä, sekä heinäkuun lopulla. Minulla jäi ihan hyvä käsitys. Paitsi että hiukan muita kalliinpi se kyllä on. Tokivain läheinen kaupunki on kovin pieni, eikä siellä ole mitään turistirysää, eikä lapsille juuri mitään. Kyllähän kymmenen vuoden kuluttua leirintäalueita on selvästi nykyistä vähemmän. Ensinnä katoavat ne jotka ovat hankalan tien päässä, kaukana asutuskeskuksista ja palveluista, ja ne jotka ovat kovin pienissä asutuskeskuksissa.

REINI SEPPO 26.09.2009 19:28

Kuule Esko, on niitä paikkoja muitakin jotka on jäänyt -70 luvulle Seinäjoki ,Kurikka ymmmm..... Hinnat vain seuraa kyllä tätä päivää!!! t.se

HAAPANEN TIMO 28.09.2009 17:19

Etkö huomannut viedä lapsia lintutarhaan? http://www.heinola.fi/FIN/Palvelut/Matkailu/Lintutarhat/tietoa_lintutarhasta.htm Hieno paikka, liekkö puhuva korppi vielä hengissä.

Rantapuistossa puu, jonka väitetään olevan Suomen paksuin. Tsaarin poppeli, ympärysmitta n.7m

Kettu ja Kana, mahtava ruokapaikka: http://www.kettujakana.fi/?sivu=menu

Sapuskan päälle vesitornin kahvioon näköaloja katsomaan ja sumpille.

Leirintäalue parin kilsan päässä keskustasta, mun mielestäni oikein hyvä yhden vuorokauden kohde. @timppa

TUOMI JYRKI 28.09.2009 18:03

Olli Koskinen kirjoitti: "...Ensinnä katoavat ne jotka ovat hankalan tien päässä, kaukana asutuskeskuksista ja palveluista, ja ne jotka ovat kovin pienissä asutuskeskuksissa."

Saapa nähdä miten Hankalan käy, sillä se sijaitsee osoitteessa Hankalantie 30 ja on todellakin Hankalantien päässä. http://www.kartanoravintola.fi/?sivu=center

TUOMI JYRKI 28.09.2009 18:03

Muutaman sata kertaa olen Tähtisiltaa pitkin ohi ajanut.

HAUTANIEMI ERKKI 28.09.2009 18:29

Olimme kesä-heinäkuun saitten helteillä.paikkaa ei ole kehitetty, samoin soiaalitiloja nuukasti. Kohtelu oli asiallista.Paikka on otollinen, sieltä pääsee hyvin heinolaan, ei tarvise auton rattiin mennä.

SUOMI SEPPO 28.09.2009 20:17

Ranuan Zoo Camping piti olla jo kiinni (26.9), mutta puomit auki ja sauna kuumana. Meitä oli paikalla kaksi yksikköä joten saunatilat yms. riittivät hyvin. Hinta/laatu suhde erinomainen 13€/vrk sähköineen saunoineen ja sauna ym tilojen siisteys viimeisen päälle (ikää alueella noin 3kk). Näköjään jossakin voidaan tarjota laatua edullisesti. @seppo

HAAPANEN TIMO 28.09.2009 20:27

Örmnäsin Raaseporissa (Tammisaaressa) piti olla auki 26.9 No puhelimella sai henkilökunnan paikalle. Mihinkään muuhun en ko. kaveria tarvinnut kuin rahan vastaanottamiseen. Silti hyvä reissu, Helene Schjerfbeckin näyttely, ja päälle hyvät sapuskat paikallisessa kiinalaissessa. Pienessä on huvit. @timppa

SILMUNEN HANNU 28.09.2009 21:06

Samoilla nurkilla liikuttiin, mutta meillä taisi olla vielä pienemmät huvit:) Lauantai-yömyöhällä parkkeerattiin Hankoniemen eteläreunalle, Täktomin lahden erään luontokohteen p-paikalle, ja juotiin teet puoli kolme yöllä.Mahtava tähtitaivas! Eilinen päivä pyöräiltiin ja käveltiin pitkin niitä luonnonsuojelualueita ja Hangonkin rantoja. Niin hienoa oli, tuuli kova ja aurinkokin pilkisti, että ei meinattu malttaa edes ruokaa tehdä, kuin ihan pikimmiten. Neljän tuulen majalle menevän tien varrelta läytyi autolle paikka aivan aavan meren rannasta, missä hätäisesti jotain kokattiin. Ja sitten taas pyörien päälle. Meren lisäksi yllättävä kokemus oli Neuvostosotilaiden hautausmaa ja yli 400 sodassa kuolleen venäläisen muistomerkki. Koskahan me opitaan...joidenkin äitien lapsia olivat nekin sotapojat olleet...

Päivän päätteeksi ehdittiin Teijon saunaan, mistä oli viimeinen vuoro, klo 21 alkava, vapaana.

Tehokas ja mukava lomavuorokausi, mutta leirintäalueelle éi keksitty mitään käyttöä, kun sauna järjestyi Teijon retkeilyalueelta:)

t.Kaarina

HAAPANEN TIMO 29.09.2009 16:59

Ajeltiin mekin 27.9 Strömman kanavalle, ja sieltä katsomaan Matildanjärveä sekä sitä Teijon kämppäriä. Ensi kesänä täytyy katsoa ne pirunpellot sun muut. Tuossa on kämppärin tarkka sijainti: (pitkä linkki, sori) http://maps.google.fi/maps?f=q&source=s_q&hl=fi&geocode=&q=N+60%C2%B012.556'+E+022%C2%B056.315'&sll=62.593341,27.575684&sspn=14.173834,38.671875&ie=UTF8&ll=60.208099,22.93808&spn=0.118724,0.302124&z=12

Strömman kanavakin näkyy siinä, kanavalla on mennyt yksityisalueeksi vanha kanavanvartijan mökki, mun mielestäni silti mielenkiintoinen paikka: http://fi.wikipedia.org/wiki/Str%C3%B6mman_kanava

@timppa

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.