VAROITUS TAI TARKKAAVAISUUTTA

KAUPPI ERKKI 01.08.2009 20:55

Olin Keskisellä parkissa kun rytisi kaksi henkilöautoa kolaroi parkkialueella. Toinen ajoi merkattua ajoväylää joka menee piha-alueen läpi ja toinen tuli parkissa olleen asuntoauton takaa oikealta puolelta suoraan eteen. Poliisit tekivät työnsä ja kävin heiltä jälkeenpäin kysymässä kumpi oli oikeassa sanoivat että tästä on ennakkotapaus oikealta puolelta parkkialueelta tuleva on etuoikeutettu joten kannattaa pitää tämä mielessä tämä koskee kaikkia parkkialueita suomessa.

Keskiselläkin alkaa parkkiruudut ihan tästä pääväylän vierestä joten ei kannata asuntoautolla parkkeerata ihan siihen ensimmäiseksi sillä tällaisella möhkö fantilla peitetään näkyväisyys pääväylää ajavalta tämänpäiväinenkin kolari sattui juuri siitä syystä.

Tosi huolettomasti caravaanarit kuitenkin sompailevat siinä edestakaisin.

KOSKINEN OLLI 01.08.2009 23:06

Sitä olen aina ihmetellyt että mikä kiire on autoilijoilla lerintäalueiden sisällä ajaessaan aivan liian suurilla nopeuksilla...
Kyllähän leirintäalueden liikenneväylillä liikkuu ja juoksee lapsia ja aikuisiakin, ja on näkemäesteitä ihan joka puolella.

Mielestäni leirintäalueella autoilevan pitäisi ajaa sellaista nopeutta ettei aja lapsen päälle vaikka lapsi hetkeksi karkaisi vanhemmiltaan.

VARTIAINEN JOUKO 02.08.2009 11:48

Perusliikennesäännöthän ovat voimassa myös yleisessä käytössä olevalla, mutta varsinaiselta yleiseltä liikenteeltä suljetullakin alueella. Alueen pitäjä usein jopa laitattaa selkeästi pienemmän ajonopeusrajoitusta osoittavan liikennemerkin alueliikenteen rauhoittamiseksi. Jos kaikesta huolimatta tapahtuu liikennevahinko, luetaan sanktiot vähintäänkin normaalitaulukoilla. Jos kyseessä on vakava onnettumuus kuten henkilövahinko tai peräti sen seurauksena kuolema, ovat seuraamukset mitä ilmeisemmin törkeä liikenteen vaarantamisen nimikkeistössä. Ovathan liikenneolosuhteet selkeästi erityistä tarkkaavaisuutta ja varovaisuutta edellyttäviä.

Siispä malttia on valttia ja pitää edelleen paikkansa.

KAUPPI ERKKI 02.08.2009 14:44

Keskisen piha alue siis parkkialue on valtavan laaja mutta näillä ajoväylillä ajavilla on väistämis velvollisuus oikealta tuleviin nähden vaikka näyttää että he tulevat paikoitus alueelta.

Jos saapuu keskiselle liikenneympyrän kautta niin ajoväylä joka kulkee joen reunaa myöden on väistämis velvollinen parkkialueeseen nähden. Kun seuraa autojen nopeuksia huomaa että tämä on tyystin unohtunut.

LEHTIMÄKI VEIKKO 02.08.2009 15:56

Isoille kauppakeskuksille ajettaessa tulee semmonen tunne, että ajetaan pääväylää, jopa jonkin nimistä katua tai tietä. Tällöin tulee yllättäen se oikealta tulija "joka tietää oikeutensa"

Yleissääntö on, että oikealta tulijaa on väistettävä ja parkkiruudusta lähtevä väistää ja varoo muita. Parkkipaikalla ei ole pääväyliä jotka olis automattisesti etuajo-oikeutettuja.

"Suoraa tietä ajavalla ei ole etuajo-oikeutta"

KUNNAS TAPANI 02.08.2009 17:55

Parkkipaikoilla ja vastaavissa tilanteissa on kyllä paras varoa muita riippumatta siitä, onko itsellä etuajo "oikeus" vai ei. Harmittaa se ajoneuvon korjauttaminen sitä oikeassa olluttakin, etenkin jos on kyse ajopelistä, jolla ollaan reissussa tai aikeissa lähteä.

Erityisesti taitaa täällä kauniissa kotikaupungissani Oulussa olla vielä tarpeen varoa punaisen valon takaa tulevia, jos itsellä on tuore vihreä valo.

Tekniikan Maailma toteutti joskus liikenneturvallisuuskampanjan sloganilla "Etuajo-oikeutta ei ole, on vain väistämisvelvollisuus". Hyvin sanottu.

LUOTO KARI 02.08.2009 18:28

Oheisessa linkissä käsitellään asiaa, siellä on myös viittauksia aiheeseen liittyviin Tieliikennelain pykäliin. Aika tulkinnanvaraisilta näyttää pykälät.

http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2007/09/vistmisvelvollisuus.html

KAUPPI ERKKI 02.08.2009 21:07

Poliisit kertoivat että tällaisesta on oikeuslaitoksen ennakkopäätös johon he nojaavat liikennelautakunnan johtopäätökset jäävät silloin omaan arvoonsa.

Vielä vähän asiasta jos keskistä lähestyy siten että tulee siltalan vaatetus liikkeen kohdalta joen yli niin niillä jotka tulevat sitä jokivartta oikealta onkin kolmio eli silloin ei tarvitse väistää oikealta tulevaa ajoväylä joka mutkittelee keskisen ruokakaupan ohi tuntuisi siis olevan etuajo oikeutettu, mutta sitten kun tullaan siihen risteykseen josta käännytään onnelaan niin edessä onkin kolmio eli se ei ole etuajo oikeutettu. Siksi kysyin poliiseilta kumpi oli oikeassa.

NIEMINEN RAIMO 03.08.2009 21:08

Eikös tämä jokivartta seuraileva tie ole Onnentie vielä siitä kärkikolmiosta eteenpäin jonkin matkaa.Joten näillä osin ei päde se parkkialueelta tulevan oikeus.Se hotellin ohi menevä tie ei kaiketi ole mikään.Kun taas se leirintäaluelle johtava tie on nimetty joksikin. @rami

KAUPPI ERKKI 03.08.2009 21:44

Sekavuutta lisää vielä se että kun ajetaan sen hotellin ohi onnelasta päin niin tultaessa siihen jokirantaan siinä on sinisellä pohjaalla kaksi liikennemerkkiä toinen osoittaa oikealle jossa lukee alavus ja toinen vasemmalle jossa lukee ähtäri ollaan kuitenkin edelleen keskisen pihalla siinä niin sanotulla ajoväylällä minusta jos se on piha-aluetta niin siinä pitäisi ainoastaan olla kyltti ulos. sinisellä pojalla olevat merkit kuuluisivat minusta vasta sinne liikenneympyrään tai vastaavasti sinne huoltoaseman risteykseen.

NYYSSÖNEN KAJ 04.08.2009 07:47

Yksityiselle maalle voi laittaa likennemerkkejä ja niitä muistuttavia merkkejä mutta lain voimaa niillä ei ole ennen kun viranomainen on niiden asettamisesta päättänyt. En muista mikä on tässä "viranomainen".

UUSITALO MARKO 04.08.2009 08:40

En tiedä oliko tuo poliisin mainitsema ennakkotapaus juuri Keskisen parkkipaikalta, ja jos on, niin kuinka pitkän ajan takaa, mutta itse epäilen, että poliisi tulkitsi tilannetta väärin.

Onnentie ja ja sen parkkialueen läpi kulkeva jatke ei mielestäni ole enää normaali parkkipaikan kokooma- tai ulosmenoväylä, vaan sitä reittiä ajetaan muuallekin, kuten esimerkiksi leirintäalueelle. Eli siinä on jonkinlaista läpiajoliikennettä. Tällöin se olisi tulkittavissa erilliseksi tieksi, jolloin pysäköintialueelta tulevalla olisi väistämisvelvollisuus. Näin on ainakin Onnentiellä Siltalan siltaristeykseen asti. Jos tässä risteyksessä on hotellin puoleiselle parkkipaikalle ajettaessa liikennemerkki, joka ilmoittaa pysäköitialueen alkavan - en muista onko -, on oikealta tulevaa väistettävä tuon merkin jälkeen. Mutta jos tuo pysäköintialueen alkamisesta ilmoittava yleismerkki puuttuu ja hotellin puolella on pysäköintipaikat osoitettu vielä erikseen P-merkillä ja "kampakilvellä", on pääväylällä ajavaa väistettävä riippumatta siitä kummasta suunnasta tullaan.

KAUPPI ERKKI 04.08.2009 14:17

Ennakkotapaus on kuulemma Vaasan citymarketin parkkialuueelta.

Jos tutkii aluetta kartta otteen ns kopterikuvan mukaan niin siltalan tie loppuu keskisen pihaan vähän matkan päähän kun on käännytty sillalta vasemmalle. liikenneympyrästä tultaessa tie loppuu keskisen tavarapuodin kohdalle eli kaikki muu on sitten sitä ns ajoväylää jossa pätee se oikealta tulevan väistäminen.

Joten kyllä ne poliisit olivat oikeassa.

UUSITALO MARKO 04.08.2009 14:59

Käsittääkseni sillä ei ole merkitystä, mitä karttaan on merkitty.

Oleellista on, missä liikennemerkin mukaan pysäköintialue alkaa. Kun ollaan P-merkin vaikutusalueella, vasemmalta tuleva väistää. Mutta kun tullaan pois P-merkin vaikutusalueelta, poistutaan pysäköintialueelta ja silloin pitää väistää kaikkia. Vaikka oltaisiin edelleen myymälän piha-alueella.

Tässä Aamulehden juttu aiheesta:

http://www.aamulehti.fi/teema/autot/jutut/69.shtml

Poliisit olivat oikeassa siinä tapauksessa, että koko hotellin puoleinen parkkipaikka olisi P-merkin vaikutusaluetta. Mutta onko se?

KAUPPI ERKKI 04.08.2009 20:36

Tässä karttalinkki piha-alueesta.

http://www.aijaa.com/v.php?i=4615763.jpg

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.