Herätys Uusi suora meil osoite www.multaranta.fi on avattu

VÄLIAHDE JUSSI 19.04.2009 18:53

Ja koti sivut uudistettu ja kokoajan uudistuu lisää. Ajelkaa kevään ja kesän kuluessa Multarantaan nauttimaan ja viihtymään tästä elämän menosta.

TERVO JARI 19.04.2009 20:02

http://www.multaranta.fi/etusivu.aspx

Jari

Ps. Kävimpähän sivut "katastaan", tiä vaikka tullaan käymään ? ?

HAAPANEN TIMO 19.04.2009 20:13

Siellä se uusi puheenjohtaja blogissaan haukkuu edeltäjäänsä, ja vähän muitakin.

LAHTI ANTTI 19.04.2009 21:11

Tuntematta asiaa, niin ei mielestäni ollut oikein asiallista puhetta näin ulkopuolisena lukea.

Lieneekö syytä niin sysissä kuin sepissäkin.

JORVA OLLI 19.04.2009 21:32

Joo, Antti, kävin lukemassa PJ:n plogin ja olen kyllä sitä mieltä asiasta.

Puheenjohtajan tulisi olla kokoava voima, varsinkin uuden sellaisen, ei arvosteleva entisiä toimihenkiköitä kohtaan. Kuten sanoit, en minäkään tiedä mitä on tapahtunut, joten olen väärä arvostelemaan uutta PJ:tä, enkä sitä nyt teekkään. En edes ohjaile häntä mihinkään suuntaan. Eikä asia millään tavalla minulle edes kuulukkaan, kunhan vain luin tekstin, joka lienee myös minulle oli tarkoitettu. Koska oli täällä luettavissa.

Mutta on myös niin, että uusi mies, uudet aatteet ja aika näyttää. Ja niin se pitääkin olla.

Matka jatkuu!

SUOKKO OIVA 19.04.2009 21:38

Eipä tuo kovin rakentavaa kirjoittelua uudelta puheenjohtajalta ole. Taidampa ajella edelleenkin ohi multaisen rannan niinkuin tähänkin saakka.

MIKKONEN MATTI 19.04.2009 22:04

Kävin Multarannassa viime kesänä ihan varta vasten. Järviseudulta kotoisin olevana nostaa hattua niille, jotka joutuvat itse kaivamaan uimalammetkin. Saunaan tehty vilvoittelukuisti oli upea ja jäi mieleen. Vieraina saimme hyvän kohtelun, vaikka alue oli melko täysi lettukestien takia ja me tulimme vain yöpymään.

Koiran kanssa kävellessämme löysimme ympäristöstä Mersuja ja harava- ja niittokoneenpyöriä tavallista suuremmat määrät. Pohjanmaalla taidetaan vain puhua suorempaan. Jäsenlehtien puheenjohtajapalstoilla teksti on yleensä kovin korrektia.

VÄLIAHDE JUSSI 19.04.2009 22:17

Joo miellä ei oo näkymättömiä naisia ja miehiä niin kuin Kari Rautiainen kysellee jäsenkeskustelu palstalla. Eikun Oiva älä ajele ohi tuu kahville moikkaamaan ja porisemaan

NIKOLA HEIKKI 19.04.2009 23:40

Itse ko. yhdistykseen vielä kuuluvana,ihmettelen miksi edes viitsitään tuoda sivut edes esiin,ton ploki kirjoituksen jälkeen.Toivottavasti Lohenpyrstönporukka ei lähde tähän p.jauhantaan mukaan,ettei vaihtoehdot vähene yhden yhdistyksen verran.jos tätä keskustelua pitää jatkaa niin siirtäkää se tonne jäsenkeskustelun puolelle,niin ei tarvi hävetä Raahelaisia karavaanareita niinkuin toissa syksynä Raahen Seudun keskustelupalstan juttujen jälkeen.

NIKOLA HEIKKI 19.04.2009 23:52

Itse en ole ko.yhdistyksen kovinkaan aktiivinen jäsen, mutta ton plokin jutun jälkeen en aio jäsenmaksustani multarantaan penniäkään maksaa,joten oisko hyviä ideoita mihin yhdistykseen liittyä,liikun piirongilla enkä halua kulkea missään talkoissa.Hyviä ehdotuksia?

VÄLIAHDE JUSSI 20.04.2009 13:12

Joo, mitäs tuosta blogista välittää, se on Jukan henkilökohtainen mielipide. Minä olen myös rivijäsen ja aion liikkua piirongilla ja sykkelilläni taas tänä kesänä eri alueilla ja eri
tapahtumissa. Tuohon asenteesi käydä talkoissa, pidän sitä vähän kummana olipa kyse urheiluseurasta,karavaanareista,moottoripyöräkerho, tai steinerkoulusta, niin talkoita on tehty ja tullaan aina tekemään. Riemurinnassa ja hyvillä mielin. Vaikka kaikki ei siihen osallistukaan.
Heikki! Ajeleppa joskus Multarannassa mutkan vaikka sykkelillä.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.