Ilmaston uhka, ei autot.

LAHTI ANTTI 22.10.2008 19:44

Ilmaston lämpenemisestä puhutaan paljon, mutta ei autoilu sitä aiheuta, eikä lämmitys. Vaan tämä.

Märehtijöistä pääsee enemmän metaania ilmakehään kun henkilöautoista. YK:n mukaan karjatalouden kasvihuonekaasupäästöt ovat maailman suurin ympäristöuhka. Mutta Suomen poliitikot puhuvat aivan muista ympäristöasioista.

@ntti

NYYSSÖNEN KAJ 22.10.2008 19:51

Antti elä syö hernerokkaa ilman pannukakkua!

muutoin saatat joutua syytteeseen ilmonpilloojana;>)

SILMUNEN HANNU 22.10.2008 20:00

Luin juuri tutkimuksesta, jonka mukaan viisi tärkeintä, maapallon pelastavaa työtä olisivat: 1.henkilöautojen käytön vähentäminen työmatkaliikenteessä 2.suihkun sammuttaminen saippuoinnin ajaksi 3.lentämisen välttäminen 4.lihansyönnin vähentäminen 5.ekosähkön käyttäminen

Ja ihan oikeasti, sillä soijalla, maissilla yms mikä nyt kasvatetaan karjan rehuksi, ruokittaisiin jo valtava määrä nälkää näkeviä ihmisiä. Sen metaaniongelman lisäksi.

Kasvisruokaa kannattaa suosia siis monesta syystä!

t.Kaarina

LAHTI ANTTI 22.10.2008 21:25

Kaarina.

Kyllä valitettavasti nuo mainitsemasi keinot ovat vähäisiä siihen, mitä märehtijöiden tuottamat metaanipäästöt ovat. Mutta ihminen on lihansyöjä eikä mikään kasvisravintoa nauttiva märehtijä.

En nyt viitsi ruotia noita 5:tä teesiäsi, sillä ne eivät pelasta tätä tilannetta mitenkään.

Terv.@ntti

SILMUNEN HANNU 22.10.2008 21:46

Antti hei, nyt en ihan ymmärrä sua!

Miksi otit asian esille, jos oletkin sitä mieltä, ettei sille mitään kannata tehdä!? Eli eihän ne karjan päästöt mihinkään vähene, jos emme vähennä rajusti lihan syöntiä!

Eikä kyseessä ole mitkään minun teesini, vaan joidenkin asioita tutkineiden.

Minkä sitten ajattelit asiaa pelastavan, jos asiasta ja maapallon pelastuskeinoista puhuminen ei mitään hyödytä. No, eihän tietenkään pelkkä puhuminen auta, mutta sen seurauksena saattaa syntyä tekojakin.

Ihminen ei muutu märehtijäksi ryhtymällä suosimaan kasvisravintoa. Mutta sen sijaan monesti terveemmäksi.

Etkö muuten lukenut kunnolla, että yksi niistä teeseistä oli nimenomaan lihan syönnin vähentäminen. Ja se vähentäisi niitä karjan metaanipäästöjä. Samalla kuin mahdollistaisi niiden rehuksi kasvtettavan maan käytettäväksi suoraan ihmisten ruoaksi. Mikä olisi tietysti monin kerroin tehokkaampi tapa ruokkia kansaa.

t.Kaarina

LAHTI ANTTI 22.10.2008 23:12

No tämä käsitykseni ns. maapallon ilmaston lämpiämiseen ja ns. kasvihuoneilmiöön on viimeisten tutkimusten mukaan, joita ei haluta huomioida, täysin vailla tieteellistä perää.

Ilmasto on lämmennyt aikoinaan täällä, jolloin ei ollut autoja, asuntojen lämmitystä, neonvaloja eikä muutakaan siihen vaikuttavia tekijöitä. Puhumattakaan siitä mitä ravinnoksi käytettiin. Tai miten kasvualustat lannoitettiin.

Ihminen on ollut aina lihansyöjä, niin kauan kuin rotu on oppinut kävelemään kahdella jalalla, siitä emme pääse mihinkään.

Maapallolla on tapahtunut näitä lämpimiä ja kylmiä jaksoja aina vaihtelevin syklein, ihmisistä riippumatta. Ja tulee vastaisuudessakin tapahtumaan. Ei siihen vaikuta ihmisten nauttima ravinto. Se intuiitio pyörii vain joidenkin "viherpiipertäjien" päässä. Ei todellisuudessa.

Mitä tulee ihmisten pelastamiseksi ruokkimalla kansa muutettavalla kasvisten lisäämiseksi tuotannolla, niin se on utopiaa. Maailman väestö ei siitä saa ravintoa riittävästi. Muutama riisikuppi sinne tai tänne ei ratkaise riittävää ravinnonsaantia ihmiskunnalle. Kuin myöskään autoilun vähentäminen, tai puulämmityksen rajoittaminen.

En ole mikään tietäjä, joka kertoo miten maapallo ja sen eläimistö on pelastettavissa, mutta ihmisten rajallisuudet ja käytettävissä olevat keinot ovat täysin riittämättömät. Aika, ja sen antamat mahdollisuudet ja muutokset ovat ainoat, jotka saattavat muokata elämää täällä pallolla. Ei ihmiset.

Ehkä muutaman miljoonan vuoden kuluttua voimme olla viisaampia tässä asiassa.

SILMUNEN HANNU 22.10.2008 23:53

Niin, onhan tuolla asenteella "ettei ihminen millekään asialle mitään mahda", helpompi elää, jos ei oikeasti halua tehdä mitään. Ei tarvitse kärsiä huonosta omatunnosta, kun väittää itselleen, etteivät omat teot kuitenkaan mihinkään vaikuta.

Itse näen asiat aivan toisin, ei maapallo voi kauaa kestää tällaista kuormitusta, ja koko ajan halutaan kaikkea vain lisää. lentämisestäkin on tehty halvempaa kuin mistään muusta tavasta liikkua.

Ei ole kysymys viherpiipertäjistä eikä muutamasta riisikupillisesta, kun vakavasti mietitään kaikkia niitä viljelysmaita ympäri maailman, mitkä on nyt valjastettu eläinten rehulle. Eli ensin viljellään järjettömät määrät jotain, jotta muutama elikko saa ruokansa, jotta me sitten voisimme syödä ne elikot. Mitäpä, jos se eläinten ruokintavaiheeseen menevä soijan, maissin yms.kasvatus tulisikin suoraan ihmisten hyödyksi!!

Asia on myös niin, että ei aina voida vedota siihen, että näin on aina ennekin eletty. Kun nyt ei kuitenkaan mikään ole niin kuin silloin joskus, kun ihmisiä on ollut vain kourallinen.

Kyllä se on meidän halustamme kiinni, saadaanko ruoka paremmin riittämään kaikille, ja saammeko saastumista vähenemään ja maailmaamme jaksamaan paremmin. Tarvitaan pieniä tekoja kaikilta.

Miksi muuten otit tällaisen aiheen esille, kun kuitenkin oletkin sitä vastaan?

t.Kaarina

PALIN MATTI 23.10.2008 11:58

Ei vaan jaksa pittää sajetta...

KUUTTI MARKKU 24.10.2008 08:33

Ootte taineet nukkua aikanaan koulussa kun opetettiin hiilen kiertokulkua ilmakehässä. Ei ne märehtijät sitä CO-2:ta itse kehitä, vaan vapauttavat vain kasvien sitoman CO-2:n uudelleen ilmakehään. Aivan sama lopputulos syntyy kun ruoho luonnostaan mätänee. Kasvissyöjät vain yrittävät syyllistää lihasta nauttivia ja saada lisää asiakkaita kasvissyöjäbisnekseen. Joten nautitaan vaan kunnolla lihasta ja maidosta.

LAHTI ANTTI 24.10.2008 10:24

Kyllä, kunnon pihvi ja vielä punkun kera. Se on "poikaa"

@ntti

KUJANPÄÄ MARKKU J 24.10.2008 11:42

Karjatalous voisi tuottaa oman energiansa omista metaanikaasuistaan.

NYYSSÖNEN KAJ 24.10.2008 14:27

Punkku onkin hyvä kasvistuote jolle maksetaan lisäksi ruhtinaalliset EU-mataloustuet

nami namikaj

LAHTI ANTTI 24.10.2008 14:32

Sittenhän mekin olemme kasvisjuojia. Ei mitään pelkällä lihalla mässäilijöitä!

Näin se on nähtäväkaj.

@ntti

JORVA OLLI 24.10.2008 18:20

Onhan se noinkin. Mutta kyllä se on niin, että me täällä kurinalaisessa Suomessamme voimme tehdä asioita oikein ja hyvä niin, mutta miten teot vaikuttavat globaaliin kokonaisuuteen? Kuin itikan pieru itämeressä! Onhan se moraalisesti ja tietenkin oikein, että teemme osaltamme hyviä asioita, on.

Mutta tosiasia on, että ns. suuret saastuttajat, maat jotka me kaikki tunnemme ja tiedämme pitäisi saada tekemään asioita oikein.

Toisaalta, onko meillä oikeus kieltää kehittyviltä mailta autoistuminen, lentäminen tai mitä nyt sitten vaan. Me jotka olimme etuoikeutettuja nauttimaan maailman nykyaikaisista herkuista ja sivilisaation ja teollistumisen mukanaan tuomista eduista ennen muita. Me jotka saastutimme oman elinympäristömme. Me jotka nyt sanomme muille; älkää ostako autoja, älkää lentäkö, älkää tehkö tätä älkää tuota, niin maailma pelastuu.

Mikä me olemme kieltämään nuo herkut muilta, joilla nyt alkaa olla varaa hankkia niitä.

Niin, mehän olemme syyllisiä.

Ja kun oikein tässä filosofoidaan, niin maailman talous ja sen ihmisten toimeentulo ei kestäisi missään tapauksessa totaalista " oikein elämistä ". On vaan keksittävä uusia asioita, jotta emme hukkuisi paskaan!

t.HHVV15CM ( voi olla väärässäkin)

NYYSSÖNEN KAJ 24.10.2008 18:48

Mailman taloutta muutaman tunnin seuranneena: Niin New York hevosvetosena hukkuis paskaan ja Mount Everest saisi kilpailijan.

Uuden tai uudelleen valmistus vie energiaa - niukuus? jonka nimeen vannotaan TOSISSAAN. Itse kierrätän EU-säädöksen hylkäämää bussia max 20 vuotta ostoliikenteessä. nyt 28v.

kesä alkaa 15.11.2008 HIP HURRAA!!!!!!!!!!!!!!!!!kaj

SILMUNEN HANNU 24.10.2008 19:05

Joukkoliikenne on kai jo keksitty, kuten polkupyörät ja jalankulku, ei ehkä ole siirryttävä hevoskyyteihin.

Masentavaa toi ajattelu, että mitään ei kannata tehdä tehdä, koska omat teot on vain pisara meressä.

Mutta kuinka monta meitä täällä maapallolla onkaan, montako pisaraa meistä yhdessa muodostuu?!

t.Kaarina

LAHTI ANTTI 24.10.2008 19:26

Kaarina.

Aikoinaan, kun olin työelämässä mukana, jouduin kiertämään Suomea pitkin, poikin.

Olisiko se onnistunut joukkoliikennettä, polkupyörää tai jalan tehtäväksi?

Ei todella missään muodossa. Ja kuitenkin se oli oma ammatinvalintani. Jos minä en olisi sitä tehnyt niin sitten joku muu.

Terv.@ntti

KUJANPÄÄ MARKKU J 24.10.2008 20:33

Luulenpa, että aika paljon on jo tehty ja yhä enemmän tullaan tekemään, vaikkakin monia pieniä, erillään olevia asioita. Keskustelu asian ympärillä on jo saanut kansainvälisesti sellaiset mittasuhteet, ettei sitä enää sammuteta. Uskoisin aiheen olevan tapetilla lujasti. Kyllä ne menevät pikku hiljaa ihmisten kaaliin oikealla markkinoinnilla. Ympäristökysymyksissä ja niiden hoidoissa on jo loistavia konkreettisia esimerkkejä. Luotan kyllä yksittäisiä ihmisiä enemmän tutkimuksiin ja erilaisiin tekniikan sovelluksiin. Jo nyt on olemassa tekniikoita jotka ovat paljon puhtaampia, mutta eivät vielä ole taloudellisesti kannattavia ja hukkaavat näennäisen etunsa toisaalle. Vielä ei vaan näytä olevan se 'pankkikriisi' päällä, mutta luulen kyllä, että siihen monella taholla jo varaudutaan. Papparaisten aika on jo menny joka tekee aina niinkuin on ennen tehnyt.

SILMUNEN HANNU 24.10.2008 20:55

Antti hei, en minä ole missään koskaan sanonut, ettei kukaan saisi koskaan ajaa autolla.

Yksi niistä viidestä merkittävästä maailmanparannuskeinosta oli työmatka-autoilun vähentäminen. Siihen on monilla mahdollisuus, ei tietenkään kaikilla. Jos jokainen tekee voitavansa, saadaan jotain aikaiseksi.

Meilläkin on se tilanne, ettei koulukuvausta voi harjoitaa kuin omalla autolla liikkuen, minä puolestani pyrin pyöräilemään 17km työmatkan toimistolle.

t.Kaarina

SARANPÄÄ MATTI L 24.10.2008 21:35

Aihetta läheltä liipaten sattui silmiini (auts!) satunnaisen tarkkailijan kolumni TM:ssa.

Siinä hän ihmetteli, mitä pitäisi uskoa kun amerikkalaiset tohtorismiehet ovat sateliiteillaan mittailleet ettei ilmasto suinkaan ole lämpiämässä vaan kylmenemässä. Ihan vakavissaan väittävät että yleisesti hyväksytyt lämpiämistä ennustavat ilmastomallit eivät pidäkkään paikkaansa.

Samoin brittilaivaston lokikirjat jostakin 1600-luvulta osoittavat kiistatta että samanlaisia pitkän aikavälin muutoksia on ollut silloinkin.

Niin tai näin, mutta minun nokkani kyllä on jo useampana talvena huomioinut ettei kunnon pakkasia ole enää lainkaan. Voipi jenkkitohtorit väittää mitä haluavat auto- ja öljyteollisuutta tukeakseen. Mutta mihin sitä voi pieni ihminen sitten luottaa kun ei oikeaan tieteeseenkään;-)

EEROLA TEEMU J 24.10.2008 22:41

On aika helppoa löytää toisten liikkumisista, tekemisistä, syömisistä tai mielipiteistä korjattavaa. Teen samoin ja olen huomannut että teidänkin perheenne Kaarina, liikkuu "pelkkää huviajoa" m- autolla kymmeniä tuhansia kilometrejä vuodessa ja vähän väliä. Onko se kaikki niin kovin tarpeellista, eikö saman "kokemuksen" saisi vaikka kirjaston kirjoja lukemalla? Oletteko "pisaroita yhteisessä hyvässä" vain itse luomienne sääntöjen mukaisesti? Siltä vaikuttaa.

Ns. jeesustelu on täysin hyödytöntä jopa silloin kun itse heittää ensimmmäisen kiven. Maailma tulee pelastumaan -tai sitten ei- suurilla maailmanlaajuisilla päätöksillä ja niihin liittyvillä pakottavilla toimenpiteillä -jos sittenkään. Paasaaminen ei näissä ympyröissä auta.

AHONEN KAI 25.10.2008 02:25

Myöskin viihdeseksin suosiminen kuormittaa vähemmän maapalloa kuin tosissaanpanot ;)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Linkola

Sataa Alastarolla :))

LIIMATAINEN HANNU 25.10.2008 09:38

Paaskat, mihin enää uskoa kun osa tiedemiehistä sanoo yhtä ja osa toista? Viimeisimmät faktat ovat että esim. Humboltin merivirta on jäähtynyt ja jäähtymässä. Ei ole 'uskomus' vaan tosiasia. El Nino ilmiö aiheutuu merivirtojen lämpötilojen vaihteluista, on syklinen ja säännöllisen epäsäännöllinen. Napajäät sulavat pohjoisessa, etelässä ne lisääntyvät. Maapallo on ollut umpijäässä useamman kerran ja myös palanut karrelle useamman kerran. Isoja ja pieniä jääkausia, paikallisia, on ollut ja tulee olemaan, pitkissä sykleissä useita. Auringonpilkut ovat taas puolestaan sykleissä, tällä hetkellä vähäisenä lukumäärältään. Elämä on liki kadonnut koko pallolta useasti, aina kuitenkin palannut takaisin. Ihmispopulaation liian suuret määrät Luonto hoitaa aikanaan, tavalla tai toisella. Niin se hoitaa muutkin eläinpopulaatiot, myyrät sopulit, ketut, hirvet jne.! Luonnon järjestykselle ja luonnonlaeille ei ihminen suuressa mittakaavssa mitään mahda. Hetkellisiä, paikallisia ongelmia kyllä aikaansaamme, kuten on nähty. Meidän rajallinen tieto, tekniikka ja etenkin ymmärrys ei riitä näiden asoiden käsittelyyn riittävästi, niiden muuttamiseksi tai edes 'hoitamiseksi'!

Tämä nykyinen kohellus 'ilmaston muutoksista' on vain joidenkin kaheleiden, ehkä markkinamiesten ja globaalin talouden edustajien, keksintö uudeksi rahvaan pelottelu- ja rahastuskeinoksi. Tyrkytetään sellaista 'tietoa' että osa meistä saa huonon omantunnon ja syyllisyyden tunteen, me olemme tehneet väärin ja siitä on nyt maksettava rangaistusmaksu, sakko. Markkinarumpu soi PUM PUM, kolikko kirstuhun kilahtaa ja sielu taivaaseen vilahtaa. Nykyajan jesuiittatouhua. Yli-inkvisiittorit keräävät sitten aarteet parempaan talteen! Mitäs rahvas nyt niillä tekisi! Fiksut ja vikkelät 'opin selittäjät' pärjäävät taas tälläkin aatteella mukavasti, muutaman hetken päästä onkin sitten uuden 'uskonnon' vuoro! Vaikapa karman laki ja inkarnaation autuus, mikäli maksat 'oikeat' rovot oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan! 'Hospodi pomilui' ja peli jatkuu, asettakaa panoksenne pöydälle! Aika rientää ja iankaikkisuus lähestyy!

NYYSSÖNEN KAJ 25.10.2008 09:59

Minä säästin huomattavasti ympäristöä kun jäin eläkkeelle. Sitä ennen jatkuvaa lentämistä ympäri mailmaa. Matkailu on sisällön luomista elämään ja siten kannatan sitä. Toisaalta minua varten ei tarvinnut tuhlata raaka-aineita matkailuauton rakentamista varten, no tietysti oli "pientä" matkailuvarustelua ennen muutosta täysin palvelleesta linja-autosta matkailuautoksi. Mitä tulee taasen polttoaineen kulutukseen niin ajamme vuodessa n. 10000 km ja siihen kuluu 2500 L polttoainetta vuodessa. Toisaalta etelä Portugalissa säästyy lämmitysenergiaa huomattavasti, emme käytä siellä lainkaan dieseliä siellä lämmittämiseen, autossa on 9,2 kW vesiWebasto. Lämmityksestä huolehtii 2,4 kW ilma Trumatic kaasulla.

Paikkalliseen kulkemiseen meillä on vähäruokainen rantakirppu, sen kulutuksesta en tiedä koska vuoden aikana Suomessa sillä on ajettu niin vähän, muutama sata km. Syy valita rantakirppu polkupyörän sijaan on se että vaimo ei uskaltanut etelässä ajaa liikenteen seassa.

NYYSSÖNEN KAJ 25.10.2008 10:07

Hannu kirjoittaa asiaa. Onneksi syyklit on sen verran pitkät että keritään pitämään useammat kunnallisvaalit.

Hautausmaat ovat pullollaan (Larsen) kuelemattomia

LIIMATAINEN HANNU 25.10.2008 10:15

Nii mutta Kajtsu hei, eihän Oikeat Karavaanarit koskaan kuole, net muuttuvat vain sellaisiksi kondorikotkiksi (ei kondomi-), liitelevät maailman tappiin tuolla korkeuksissa! Vrt. Lapin jätkät jotka muuttuvat poroiksi.

Korkealta näkee pitkälle ja laajalti, ehkä vielä senkin kun tämä muupallo jäätyy tönköksi! Ei auta edes lehmänpierut. Vaan net Oikeat Karavaanarit vain liitelevät kovaa ja korkealla. ;-))

PASANEN MIKKO 25.10.2008 10:50

Terve!No nythän Hannu kirjoittaa asiaa! Tässä asiassa on helppo alkaa Hannun "joomieheksi". Suuremmaksi osaksi media tietämättömien toimittajiensa kautta lietsoo tätä "ilmastonmuutosta" parin vuoden vähän poikkeavien SÄÄILMIÖIDEN perusteella. Sadan vuoden aikana tämän kaltaisia vuodenaikojen sääilmiötä on ollut useita. Ainakin itse (65v)on vielä muistia sen verran jäljellä, että palautuu mieleen saman kaltaisia jaksoja, kuin nyt on ollut pari vuotta.

NYYSSÖNEN KAJ 25.10.2008 10:54

Niinpä minä lähden varmuuden vuoksi etelään siksi aikaa kun lapin jätkiä jäädytellään. Etelän hampuusi muuttaa kanssa poroksi matkatessaan Suomenlahden eteläpuolelle.

Miten Korkealla Oikean karavaanarin pitää liidellä, tie Portugalin kun ei käy kilometriä korkeammalla? Kait 90 km/h riittää tuohon "kovaa" tarpeeseen?

LIIMATAINEN HANNU 25.10.2008 11:41

Mikko selvästi se viksu karavaanari, ei mee kaikkeen markkinapellejen hömpötyksiin mukaan! Miekiin muistan niitä erilaisia säävuosia taivallukseni varrella.

Jotkut, tai monetkin ovat höynäytettävissä mitä ihmeellisimpiin kohelluksiin, muistatte varmaan esim. 15-20 vuoden takaiset Filippiinien poppamiesten 'verettömät ja veitsettömät' leikkaukset, etteivät vain ihan avosydän leikkauksia tehneet? Umpisuolia napsivat kuitenkin. Ja aikas monet ottivat täytenä totena mokoman sirkuspelleilyn! Voi hyvä Isä kuitennii!

Miettikääpäs vaikka sitä että nyt on viritetty uusin supertietokone Espoossa, säätilojen laskemiseksi, pystyy huimiin suorituksiin, mutta ei edes paikallisia säitä kykene sekään varmuudella ennustamaan. Mites sitten koko muupallon suursäät joku ennustaa? Yhtä suurella todennäköisyydellä kuin se sammakkorohvessori? Edes Auringon hiukkastuulten vaikutuksia ei tunneta säätiloihin, arvellaan ja ennustellaan. Mie ennustan kahvinporoista melkein yhtä hyvin! Hyvästä hinnasta tietenkin. Muuttujia on niin paljon, säätilassa, ettei edes kaikkia tunneta tai ymmärretä. Jos sellaiset asiat että syönkö minä pihvin riisin kera vaikuttaa muupallon suursäätilaan niin ..., voe heveletti! Mutta jokainen saa toki uskoa mihin haluaa uskoa ja tulla autuaaksi, jos vielä kolikon kirstuun kilauttaa niin hyvän omantunnon saa palkaksi.

Ilmasto ja ihmisen vaikutukset siihen ovat sen kokoluokan asioita että syihin ja seurauksiin pitää puuttua ja sopia keinot maailmanlaajuisesti, miljardien ihmisten toimesta, Kiina, Intia, USA, Venäjä jne., ei täällä pimeässä Pohjolassa paljon saada vaikutuksia aikaan. Muutaman miljoonan inehmon touhuista.

Silti, en mitenkään väheksy enkä missään tapauksessa pilkkaa niitä fiksuja ihmisiä jotka haluavat uskoa asiaan ja tehdä myös itse jotakin, mikä tuntuu oikealta. Itse olen vain tätä mieltä tästä jutusta. Ja kuka taas ryhtyy tuomariksi, pystyy sanomaan varmuudella miten nämä asiat oikein ovat?

Ps. Tai sitten voi käydä niinkin kuin siinä 'Pekka ja susi' jutussa, se Susi onkin jo majassa ennenkuin tajutaankaan tehdä mitään!?! Muupallo kärventyy? Ihmisen typeryyden tähden? Who know's? Who cares?

PIIRONEN KARI 25.10.2008 16:24

Hei! Eihän tästä ole kuin reilut 20 vuotta, kun täällä etelä-Suomessakin (Stadissa) oli kunnon talvi 87. Tammi-ja helmikuussa oli 4-5 viikkoa mittari 30-35 graaderia miinusta. Tuntui että kaikki liikenne hyytyi. Pelastuslaitoskin joitui ottamaan liikenteeseen bensiiniambulanssit, jotka oli vara-autoina, kun ei arktista dieseliä ollut saatavilla täällä etelä-Suomessa. Nyt vaan sataa vettä helmikuulle, ehkä saadaan kunnon talvi tänä vuonna tännekin.

HUOVINEN SIRPA 25.10.2008 17:03

Just joo pääs livahtammaan (kun en muistanu pidätellä) Niin, muistan hyvin nuo -30 asteen asteen pakkaset Stadissa just silloin. Kyllä putkia sulateltiin päivin, melkein öin Niittarissa, Espoon kaupungissa. Ei Stadissa oo senjälkeen pakkasia ollutkaan, paitsi Jukka, ai niin hän asuikin silloin siellä Niittarisa, kirjailija-fillaristi-mainio tyyppi-italia-fani-jne. Tais mennä yli hilseen Psori vaan ; ))

LIIMATAINEN HANNU 25.10.2008 18:23

Joo, se oli hieno talvi se 86-87! Kunnon pakkasia, eikä ollut mitään loskapaskakelejä. Seetana, Transitissa hyytyi nafta useamman kerran putkiin, seta-luku liian pieni, vai kummin päin se nyt onkaan? Mutta kun vartin odotteli niin taas mentiin. Olin juuri muuttanut Keralasta eli Keravalta Keski-Suomeen ja asustin 9kk vaunussa, oli ensin Hoppu mutta piti vaihtaa Solikan Finlandiaan, siinä tarkeni niissäkin pakkasissa. Vielä se tekee samanlaisia talvikelejä uudestaan, saattepa nähdä! Mites sitten suukku pannaan, kauhukuvien maalaajat? Siperia opettaa, jesss!

PALIN MATTI 25.10.2008 18:37

"Yksi niistä viidestä merkittävästä maailmanparannuskeinosta oli työmatka-autoilun vähentäminen."

Kovasti on ainakin teollisuus panostanut tuohon työmatka-autoilun vähentämiseen. Paljon on kokonaisia tehtaita suljettu, ettei luontomme saastuisi liiasta työmatka-autoilusta.

JORVA OLLI 25.10.2008 18:45

Kai Sinulle Kaj ja mukanasi matkaaville oikein hyvää ja turvallista matkantekoa. Nauttikaa elämästä. Niinhän Te teettekin!! Mitä sitten ikinä teettekin.

t. HHVV15CM

JORVA OLLI 25.10.2008 18:55

Ystäväni Kaarina. On se masentavaa, on. Mutta minkäs teet. Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa ja haluaisin sydämmeni pohjasta tehdä hyviä asioita armaan pallomme hyväksi ja teenkin, päivittäin.

Mutta tosiasia lienee se masentava tulevaisuus joka meillä on odotettavissa, siis lienee. On ylentävää, kun on laisiasi henkilöitä jotka jaksavat ja tekevät pieniä, mutta tärkeitä asioita.

Mutta Siskot ja Veljet, uskokaamme, että me viellä tästä ryhdistäydymme ja .......?

t. HHVV15CM

PIIRONEN KARI 25.10.2008 19:35

Moro Hannu! Veikkaanpa, että ensi talvena saadaan taas kunnon pakkaset ja lunta tupaan koko Suomeen. Siinäpä riittää taas ihmettelyn aihetta näille "kasvihuone" ihmisille.

LIIMATAINEN HANNU 25.10.2008 20:34

Tere Kari, saattaapi noin käydäkin, tai olis toivottavaa sellainen 'pikku' pakkanen, -35 nyt ainakin ja muutaman viikon jaksoissa! Hih hih hii, eiku sukset vaunun ja m-auton pyörien tilalle! Kuis sitten 'ennusteltais'?

HYTÖNEN REIJO T 26.10.2008 19:57

Minäkin muistan talven -87 pakkaset hyvin,ensimmäinen poika näet syntyi silloin tammikuussa.Pakkanen kävi silloin -40 ssä monta päivää helsinki vantaan lentoasemalla.

No se siitä.Itse asiaan kommentoisin,että on käsittämätöntä,että monet vastustaa kehitystä,siis haluaa tehdä niinkuin aina ennen ja pelkää menettävänsä kaiken hauskan ja mitä nyt pelkääkin.

Vai oliko kenties hömpötystä ja viherpipertämistä kun lyijytön bensiini tuli tai kalysaattorit jne.Minkälainen ilma jossain LA ssa olisi jos mitään ei olisi tehty.Nämä minen tee mittään enkä usko mittään tyypit vois lopulta haukkoo henkeään jossain Pekingin tapaisessa kaupungissa porukalla ja ottaa tunnuslauseeksi en usko.

Mikä siinä niin pelottaa,että tunnustaa tosi asiat? Kyllä maaima ja talous pyörii siitä huolimatta vaikka kaikki maailman ihmiset ei tekisi samaa virhettä uudestaan ja uudestaan.

Näyttää olevan,että matkailu avartaa,myös näkökantoja.

Tuoho ruokapuoleen senverran,että onneksi vaimo on kasvissyöjä niin pääsen nauttimaan kunnon ruuasta,siis saan parempaa ruokaa kotona.(Huom.en siis kärsi enkä kidu);)

KUIKKA ARI 29.10.2008 08:30

Nyt törröttää kaksi 200m etanolilla täytettyä muoviputkea pystyssä etupihalla ja lämpöpumppu odotta ovella. Eilen kaivuri teki vielä ympärille "pommikuopan" että pääsee kytkennät kellariin asti. Öljypannu imee viimeisiä litroja. Ensi viikolla on 16k€ lisää velkaa ja pihvit vielä maistuu. Sisäfilettä viimeaikoina vähän ja nyt vielä vähemmän tuumii lihansyöjä @ri.

LIIMATAINEN HANNU 29.10.2008 08:37

Mutta onneksi etanolia piisaa! Jospa porkkanakin maistuu pihviltä kun sen marinoi ensiksi etanolissa? Mitä, häh? @ri?

Ps. Aikuisten oikeesti, varmasti fiksu muutos lämmitykseen, kustannukset putoavat varmasti, lämmityskustannukset siis! Itselläni kaksi ilmalämpöpumppua ja yksi joka ottaa lämmön talteen ja käyttöveteen kiertoilmasta. Hyvejä härdellejä ovat!

HEIKKINEN YRJÖ 08.11.2008 09:52

Elä eppäile. Kyllä sajetta tulloo piisoomaan. Mutta eihän siinä mittää. Outellaan ja katotaan mitenkä tässä tulloo käymään. Sittehä tuo nähhään, vuosiijen perästä. Kuka sitte mahtovaa olla kahtomassa.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.