Lähilampi

LEHTOALHO OSMO 03.09.2008 10:44

Lähilammen Caravan-alueen Aluetoimikunnan pitkäaikainen puheenjohtaja Mikko Keto-Tokoi irtisanoutui luottamustehtävistään elo-syyskuun vaihteessa 2008. Pienimuotoisessa juhlatilaisuudessa 30.8.2008, johon osallistuivat kaikki alueella oleskelleet karavaanarit hänet nimitettiin alueen ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi. Mikko hoiti alueisännän tehtäviään 15 vuoden ajan joten on hänen vuoronsa päästä nauttimaan ”eläkevaarin” lokoisista päivistä Ritva rouvansa kanssa. Uutena Aluetoimikunnan puheenjohtajana jatkaa Keijo Vettentaus.

YLIKORPI MARIANNA 03.09.2008 12:06

heippa toivotan 'sukulaispojalle' Mikolle mukavia kunniapuheenjohtaja ja 'eläkepäiviä' Ritva rouvan kanssa sekä myös Keijo Vettentaukselle menestystä aluetoimikunnan puheenjohtajana

Mari

PIRTTIMAA TEEMU 26.09.2008 13:40

Hyviä eläkepäiviä..mikolle ja ritvalle..Ps.älkää päästäkö enää aulista isännäksi mikäli haluatte pitää asiakkaat..

RUTANEN HENRY 21.07.2016 14:21

Lähilampi taakse jäi.

Oli vuosiluku 1983 kun ensimmäisen kerran lammen rannalle leiriydyin, paikka oli silloin oikein viihtyisä ihan 1990-luvun lopulle asti, hiukan 2000 luvullekin, nyt kun lähdin pois juhannuksen tietämissä niin ei voi samaa sanoa, yksi toimikunnan jäsen pisti asiat väärille raiteille. Kaikenkaikkiaan olin siellä yli 25 vuotta.

Osallistuaksesi keskusteluun siirry jäsenkirjautumiseen tai vierailijoille tarkoitettuun Facebook-tunnistautumiseen.