No nyt on päivitettyä tietoa Salmen karavaanialueesta!
Toivotaan, että uusi ja muuttunut tilanne Salmen karavaanialueen operoinnin kanssa johtaa alueen uuteen nousuun. Edellisten uutisten lupaukset aikaisemmilta vuosilta jäivät vain haaveiksi. Järven toisella puolella oleva alue on käytännössä aina täysi ja tämä pohjoispuolen alue on käytännössä lähes tyhjä.
Olin mennäviikolla yhteydessä Helsingin kaupunkiin kun havaitsin, että Salmen karavaanialueen operoijaksi ilmoitettu liikeyritys oli haettu konkurssiin jo jokin aika sitten. Soitettuani kaikkiaan kahdeksantoista puhelua, joista vajaa viidennes johti henkilön tavoittamiseen, tavoitin lopulta liikuntavirastosta ystävällisen ja Salmen alueen asioita hyvin tuntevan henkilön, joka kertoi tilanteen taustaa ja tulevaisuuden näkymää Salmen alueesta. Hän ystävällisesti opasti myös ottamaan yhteyttä Helsinki Rastilan alueen respaan. Siellä toimintamalli ei kuitenkaan vielä ollut valmiina, joten heti selvisi ettei sieltäkään voi palvelujen varauksia toistaiseksi tehdä.
Jäljempänä olevat tiedot perustuvat asukkaiden haastatteluihin ja menneen viikon yhteydenpitoon uusien alueen vastuuhenkilöiden kanssa.
Status saamieni tietojen mukaan on:
==============================
Alueen asukkailta saamani tiedon mukaan viimeiset vuodet ovat olleet "palveluista vapaa", eli palveluja ei alueella ole juuri ollut.
Alue on ollut käytännössä oikeastaan omatoimialue ja helmikuussa operoija on haettu konkurssiin, joten alueen palveluilta ei ole nyt keväällä voinut paljoa odottaakaan.
Alueelle ei oteta tällä hetkellä varauksia vastaan, sillä Helsingin kaupungilla, joka toistaiseksi hoitaa aluetta, ei ole varausten hallintajärjestelmää valmisteltuna Salmen aluetta varten. Varauksille ei ole vielä kirjauspaikkaa, mutta sitä kuvattaneen Rastilan hallintajärjestelmän yhteyteen.
Tarkoitus Helsingin kaupungilla on, että toistaiseksi Salmen karavaanialueen hoito otetaan Rastilan alueen vastuulle ja varaukset tullaan tekemään Rastilan respan kautta.
Nykyisten asukkaiden varauksiakaan ei voi toistaiseksi jatkaa vapun jälkeen edes ensi kesään, joten koko vajaakäyttöinen alue on toistaiseksi blokattuna. Tavoitteeksi Rastilasta kerrottiin kuitenkin, että ennen vappua 2018 (varmuudeksi myös vuosiluku) voi kesäkauden ja siitä eteenpäin matkailuajoneuvopaikkoja varata ja ostaa.
Jos kaipaatte lisätietoja, on todennäköisin paikka mistä tietoa saa Salmen karavaanialueen ilmoitustaulu, kerrottiin Rastilasta. Lisäksi kaupunki laittaa tietoja myös Helsingin kaupungin ao. nettisivuille, josta he ovat jo ystävällisesti poistaneet väärät yhteystiedot, jotka eivät johtaneet mihinkään.
KATSO: https://www.hel.fi/helsinki/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/ulkoilu/mantereella-helsingissa-espoossa-ja-vihdissa/salmi
Helsingin kaupunki hakee Salmen alueelle jälleen uutta operaattoria. Tällä perusteella on todennäköistä ettei tämä nykyisen suuntaviivan mukainen tilanne jääne pysyväksi.
Viihtyisiä matkailuhetkiä teille ja kiitokset Helsingin kaupungille alueen tilanteen avaamisesta ja luvasta kertoa tieto eteenpäin sekä siitä, että pitävät alueen karavaanareiden käytettävissä. Onneksi lappua ei lyödä portille.
t. Pepe